PlayStation 15 vuoden ikään
4.12.2009
Jouni
Aihealueet: Konsolit, Retro, Peliala
Ensimmäinen PlayStation viettää tällä viikolla 15-vuotisjuhlaansa, sillä konsolin myynti käynnistyi Japanissa 3. joulukuuta 1994. PlayStationilla kului nykymittapuulla huomattavan pitkään Japanista poistumiseen. Pohjois-Amerikassa konsoli lanseerattiin vasta 9. syyskuuta 1995 ja Euroopassa saman kuun 29. päivä.
Pelikonsolien viidettä sukupolvea hallinnut PlayStation ylsi 125 miljoonan kappaleen myyntiin ja muuttui monien suussa synonyymiksi konsoleille ja pelaamiselle ylipäätänsä. PlayStationin suosituin peli oli lähes 11 miljoonan myynnillä ensimmäinen Gran Turismo.
PlayStationin perintö elää vielä nykyäänkin, sillä esimerkiksi PS3:a käskyttävän DualShock 3 -ohjaimen ulkomuoto on muuttunut vain marginaalisesti ensimmäisestä DualShockista, joka lanseerattiin aikoinaan parannettuna ohjaimena PS:lle.
Lisätietoja: PlayStation 15th Anniversary.
Lue myös
Arvostelu: Band Hero (PS2, PS3, Wii, Xbox 360)
Infinity Ward mainitsi Modern Warfare 2:n lisäsisällöt
Mass Effect 2: kyber-PVC sopii aliennaareiden päälle
Noniin, World of WarCraft on läpipelattu
Jouni Mäki-Panula
- 1.
-
Täytyy kyllä nostaa hattua sille, joka keksi tuon nimen. Tuon parempaa konsolinimeä ei kyllä löydy.
- 2.
-
@1, oikeassa olet. Vaikka itse nostankin hattua myös A-a-a-WIIIIIIII:n omalla läpikotaisen urpolla tavallaan hämmentävän toimivalle nimelle.
Itse uutiseen. Luulin todella että Final Fantasy VII oli ensimmäisen Playstationin menestynein myyntiartikkeli. Nytpähän tiedän tämänkin.
- 3.
-
Voi niitä lapsia jotka käveli Nintendon ohitse:
”i want a wii!”
”No! you can't do that here. Just hold it until we get home”
- 4.
-
Lapsuuteni playstationin kanssa olivat elämäni parhaimpia aikoja. Kunnes elämän arki tule vastaan…
- 5.
-
pleikkarit viihdyttänyt jo vuosia onnee vaan pleikkareille :)
- 6.
-
voisi kyllä itseasiassa sanoa että ohjaimen muotoilu on sama kuin tuossa -94 vuoden perus-ohjaimessa.
Dualshockkihan lisäsi vain siihen tatit ja tärinät.
- 7.
-
Eipä ole pleikkarin voittanutta kun peleistä puhutaan :) Toivottavasti pitäisivät tuon ohjaindesignin samana niin pitkään kuin voivat. Monet siitä ei tykkää mutta itselle se on sopivan kokoinen ja mukavan tuntuinen. Long live PlayStation!
- 8.
-
Juu eipä tietokoneen hiireenkään oo tullu suuriakaan muutoksia historian saatossa… viritelmiä on kyllä markkinoilla piipahtanut, mutta ei kait ne oo isoa siivua ottanu. ja onko ensimäiset hiiret tullu joskus -60-luvun lopulla?
- 9.
-
muistot mielessä vuodelta -94 tai jotain sinne päin… vanha Super Power lehti jossa oli artikkeli konsoli sodasta, siina oli ties mitä Jaguaria ja Philipsinkin joku kummajainen uhoomassa, sekä tietenkin SONY PLAYSTATION. Joka yllätys, yllätys voitti tämän sodan. Ja voi sitä FF7 kun sen ekan kerran näin *huoh*, oli se niin tajunnan räjäyttävä kokemus :) Odottaa edelleen FF7 Remakea ja Duke Nukem Foreveriä ;)
ps. Sori oudosta kirjoituksen ulkoasusta, siitä on syyttäminen liian usea Rommikolan.
- 10.
-
On joo monet illat vierähtäneet playstation edessä aikanaan. Tosin omani ostin huomattavan myöhäisessa vaiheessa mutta kaverilla pelattiin aina. :D






Kommentit
Keskustelut
Facebook