Seuraava konsolisukupolvi tulee 2012
17.11.2011
Jouni
Aihealueet: Peliala

Pelikonsolien seuraavan eli järjestyksessään kahdeksannen sukupolven esiinmarssi koetaan jo ensi vuonna, mikäli Edgen tietolähteisiin on luottaminen. Nimettömän lähteen mukaan Ubisoft Montreal työskentelee jo täyttä häkää Xbox 360:n seuraajan parissa.
Toistaiseksi käytössä on vielä Microsoftin toimittama komponenttikyhäelmä, joka pyrkii emuloimaan lopullista järjestelmää, mutta konsolin varsinaisen kehitysversion pitäisi saapua studiolle ennen joulua. Ennusmerkit viittaavat lanseeraukseen vuoden 2012 lopulla.
Ubisoftin lisäksi myös muiden merkittävien pelijulkaisijoiden kerrotaan saaneen Microsoftin konsoliemulaattorin. Vapaasti saatavilla oleviin komponentteihin perustuvan emulaattorin parissa puuhastelee ainakin myös Electronic Arts. Huhujen mukaan uutta Xboxia vauhdittaa AMD:n grafiikkapiiri.
Myös Sonyn leiristä kuuluu kummia. Edgen mukaan merkittävä Sonyn omistama studio on lopettanut kaiken pelikehityksen PlayStation 3:lle. Nimettömäksi jäävä studio keskittyy nyt pelkästään uuteen PlayStationiin, jonka grafiikkateknologian suunnittelussa kyseinen studio on päässyt esittämään mielipiteensä.
Luonnollisesti mikään virallisempi taho ei ole vahvistanut näitä väitteitä mihinkään suuntaan.
Lähde: Next generation to arrive in 2012.
Lue myös
Assassins Creed Revelations (PC, PS3, Xbox 360)
Halo-pelien kaanoni pistetään väpäjämään
Mario Kart 7 tuntuu mainiolta - lue ennakko
MMO-peli tuhoutui täydellisesti palvelinrikossa
Jouni Mäki-Panula
- 1.
-
Toivon, että uusi konsoli tulisi jo vuonna 2012, mutta epäilen vahvasti.
- 2.
-
Olen kyllä vähän ymmälläni… Miksi juuri 2012? eikö yhtään myöhemmin oltaisiin voitu saada seuraavaa sukupolvea :( Perhanan Wii U nyt ne yrittää päästä kilpailemaan sun kanssa
- 3.
-
Uudessa Xboxissa TÅYTYY olla vihdoin parempi rattituki.
- 4.
-
Hyvä, alkaa taas PC -puolella kehitys rullaamaan ja dx11 käytännöllistymään uusien pelien ilmestyttyä.
- 5.
-
4@konsolikäännösten määrä ja laatu ei kuitenkaa tule muuttumaan koska paska myy smoke
- 6.
-
Eli pelit muuttuvat vain raskaammiksi, kun koodarit ovat laiskoja.
- 7.
-
Tuskin kumpikaan yhtiö tekee uutta konsolia muusta kuin yhdestä ainoasta syystä, rahasta.
Jos pelkästään graafista päivitystä haetaan, niin melko suuri saa olla että vakuuttaa ostajat, pelkkä 1080p resoluutio ei tuo mitään erikoista. - 8.
-
@7: Siinäpä samalla syy miksi uusi sukupolvi tulee vasta nyt (jos tulee). Jos edellisen sukupolven voisi vain tappaa sormen napsautuksella, niin uutta konsolia pukkaisi joka vuosi.
- 9.
-
tjaa, no mitä sitten vaikka lanseeraus olisikin jo vuoden 2012 loppussa. Tarkoittaa sitä että myyntii aikaisintaan 2013 kesällä ja sonyllä vuoden myöhemmin. On se muuten kumma että sony haluu julkasta vartavasten vuoden myöhemmin , ei tainu oppii mitään Ps3 flopista.






Kommentit
Keskustelut
Facebook