Sony ei saa Googlelta PS3-hakkerien tietoja
11.2.2011
Miikka
Aihealueet: PlayStation 3, Peliala, Tekniikka

Kuten toissapäivänä uutisoimme, Sony yritti pistää toista vaihdetta silmään yrityksissään pysäyttää PlayStation 3 -hakkerien mellastusta. No, senhän jokainen toki tajusi, ettei se tule onnistumaan, mutta nyt yrityksestäkin tuli vaikeaa: yhdysvaltalainen tuomioistuin on päättänyt, ettei Sony saa hakkerien tietoja.
Yrityshän oli melko, sanoisimmeko kauniisti, kunnianhimoinen. Sony vaati oikeudelta määräystä, jolla se olisi päässyt jahtaamaan kaikkia PlayStation 3:n suojausavainta tai siihen liittyviä työkaluja levittäneitä ja käsitelleitä tahoja. Määräyksen myötä Google olisi ollut velvollinen luovuttamaan kaikkien muun muassa YouTubessa, Twitterissä ja Slashdotissa suojausavainten tiimoilta puuhailleiden identiteetit Sonylle jatkokäsittelyä varten. Mutta nyt niin ei siis käy.
Oltiin PlayStation 3 -hakkeroinnista ja piratismista mitä mieltä tahansa, oikeuden päätöstä ei voi pitää kuin hyvänä asiana sananvapauden kannalta. Vaikka nyt liikuttaisiinkin ehkä niin sanotusti hyvällä asialla, kun ennakkopäätös on kerran tehty, sitä tultaisiin myös hyödyntämään uudelleen ja uudelleen mitä ihmeellisemmillä verukkeilla.
Lähde: Computer & Video Games
Lisää aiheesta
Haastaako Sony seuraavaksi itsensä oikeuteen?
Apple- ja Sony-hakkeri saa Microsoftilta puhelimen
PS3-hakkeri GeoHotin haaste voi kaatua maantieteeseen
Sony jahtaa aggressiivisesti PS3-hakkereita
Sony iskee PS3-hakkerien kimppuun lakiteitse
Miikka Lehtonen
- 1.
-
Nelson from Simpons: HAHA!
- 2.
-
Voiko sitä enään paremmin sanoa Miikka Lehtonen :). Ei! Hienosti kirjoitettu ja näinhän se on. Johonkin jo kirjoittelinkin, että toisen portaan jälkeen tulee usein myös seuraava. Sony nyt on aika humoristiselle paniikkilinjalle mennyt.
- 3.
-
Sais jo Sony lopettaa tämän säälittävän metsästyksen, eihän tässä ole enää mitään järkeä.






Kommentit
Keskustelut
Facebook