Suomalaisstudio iski kultaa: ensin Sega Rally, nyt Ridge Racer
4.2.2011, 19.42
Jukka O.
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Ajopelit, Peliala

Helsinkiläinen Bugbear on pieni pelitalo, jonka kykyihin luotetaan. Sen saimme nähdä päivän yllätysuutisessa. Namco Bandai on näet antanut Ridge Racer -sarjan Bugbearin huomaan.
Bugbear muistetaan Rally Trophy- ja FlatOut-peleistään, minkä lisäksi firma teki jo edesmenneen N-Gage-konsolin parhaimpiin lukeutuvan Glimmerati-ajopelin.
Sitä kaikki eivät vain meinaa muistaa, että pelijättien megasarjat eivät ole täysin vieraita Bugbearille, sillä firma on tehnyt myös vuonna 2007 julkaistun Sega Rally -pelin PSP-version.
Siihen nähden Namco Bandain kuulu Ridge Racer -sarja putoaakin oivaan rakoon. Bugbear osaa tehdä ajopelejä, joten tulevaa Ridge Racer Unbounded -kaahailua kannattaa odottaa.
Pelistä ei tiedetä vielä sen kummempia detaljeja, mutta kyllähän Ridge Racerit tiedetään. Hurjan vauhdikasta menoa siis lienee luvassa.
Eli TÄSSÄ oli se iso projekti, johon Bugbear värväsi väkeä! Onnea jätkät!
Uutinen on erityisen mukava monestakin syystä. Pelin tekeminen Isolle Firmalle on luultavasti taloudellisesti hyvä nakki, eikä hyvän Ridge Racer -pelin syntyessä kannata väheksyä sarjan todennäköisiä hittilukemiakaan. Ison pelin myötä firma on päässyt myös taas kunnolla käsiksi töihin, sillä edelliset julkaisut ovat vuodelta 2007. Vaikka pelitekniikkaa on tänä aikana työstetty ja pelejä kaupiteltu julkaisijoille, niin ilman rahaa pöytään takovaa julkaisusopimusta yritystä on ikävä pyörittää. Vuoden takainen irtisanomisaalto ei ollutkaan varsinaisesti yllätys, kun tyhjästä on paha nyhjäistä.
Ridge Racer Unbounded julkaistaan 2012 PC:lle, PS3:lle ja Xbox 360:lle.
Lähde: Eurogamer, Ridge Racer Unbounded announced
Lisää aiheesta
Bugbear hakee 15 uutta pelintekijää
Ensisilmäyksellä voisi kuvitella, että FlatOut Ultimate Carnage on melko väsynyt peli. Onhan se kuitenkin vain käännös konsolipelistä, joka oli alkujaankin päivitetty versio FlatOut 2:sta. Bugbearin pojat ovat kuitenkin onnistuneet työssään, sillä vaikka kakun ainekset ovat jo vanhat, koko komeus maistuu edelleen hyvältä.
Flatout 2 on suomalaisen Bugbear-tiimin toinen osa hyvin menestyneeseen romurallisarjaan. Ykkösosa oli yllättävä hitti, ja pelimaailman lakeja noudattaen totta kai myös kakkonen pukataan markkinoille. Jälki on komeaa ja pelikin hyvä, mutta se olisi voinut olla vielä parempikin.
Pelin taskuversion on työstänyt suomalainen Bugbear. FlatOuteilla ja Rally Trophyllä kannuksena ansainnut studio esiintyy ensimmäistä kertaa sisällöntuottajana Sonyn taskukonsolille. Ennakkotietojen huhusivat, ettei UMD-levylle mahdutettu kaahailu olisi pelkkä käsikonsolikäännös, vaan maltilla viimeistelty itsenäinen peli. Väitteet pitävät paikkansa, sillä peli eroaa oleellisesti Segan kehittämistä rinnakkaisversioista. Hyvällä tavalla.
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Mahtavaa! Odotamme innolla
- 2.
-
Kiva nähdä, että alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. RR on varmaan bugilaisille juuri nappiproggis.
- 3.
-
Todella hyvä uutinen studiolle ja ylipäätään suomalaiselle peliteollisuudelle. Ei noita A-luokan kansainvälisiä pelejä täällä olla liikaa tehty. Bugbearilla on aina ollut taitoa tehdä hyviä arcadekaahauksia, mutta pelimyynti on aina jäänyt turhan vaatimattomaksi.Nyt on perinteikkään sarjan puikoissa mahdollisuudet tehdä todellinen hittipeli ja sitä kautta nousta autopelien kehittäjänä ”Pohjolan Criterioniksi”.
- 4.
-
Näille nykysille konsoleille saisivat vääntää jonkinmoisen Flatoutun minun puolestani.
- 5.
-
Kiva jos peli onnistuu. Itse ainakin tykkäsin pelata ridge raceria ps1:sellä, mutta ei sarja ole erikoinen sen jälkeen ollut.
- 6.
-
@4 eikös joku ostanu tai jotain nuo oikeudet vai miten on sellainen muistikuva että joku muu on ryhtyny tai tehny en muista jatkoa flatoutille.
- 7.
-
@6 vai sekoitanko johonkin toiseen peliin :D
- 8.
-
@7 edit. löytyhän se
http://dome.fi/pelit/uutiset/bugbearin-flatoutit-paatyivat-amerikkaan-mysteerikauppojen-jalkeen - 9.
-
@4: FlatOut Ultimate Carnage on julkaistu myöskin Xbox360:lle, eikä se ollut lainkaan hullumpi tekele. Eli ei kun kaivelee laareja, jos oikein himoitsee. :)
- 10.
-
”Unbounded” on kyllä typerin alanimike heti ”Unleashedin” jälkeen :P mutta hyvä homma muuten pojille :D
































Kommentit
Keskustelut
Facebook