Ubisoft puolustautuu: nettihyökkäys jumitti DRM-serverit
8.3.2010
Jukka O.
Aihealueet: PC, Internet, Peliala
Ubisoftin kopiosuojausjärjestelmän eilinen jumiutuminen johtui yhtiön mukaan ulkoisesta hyökkäyksestä. Tuntematon taho iski Ubisoftin palvelimiin palvelunestohyökkäyksellä, minkä johdosta järjestelmä oli jumissa yli kuusi tuntia.
Ubisoftin mukaan palvelimia ei onnistuttu kaatamaan, mutta niille pääseminen oli enemmän tai vähemmän mahdotonta kuuden ja puolen tunnin ajan, noin kello 22 saakka sunnuntai-iltana.
Samalla Ubisoft pitää tiukasti kiinni linjastaan, ettei sen enempää Silent Hunter 5 -pelistä kuin Assassin’s Creed II:sta ole vielä saatavilla täydellisiä kräkättyjä versioita. Väitettä on verrattain vaikea tarkistaa, sillä tiettävästi molemmat pelit pingaavat Ubisoftin palvelimia myöhemminkin pelin aikana ja ainakin Silent Hunter 5 lataa muun muassa kampanjatehtäviä verkosta. Väittämiä Silent Hunterin kräkkien toimivuudesta kuuluu puolin ja toisin, mutta niiden todenperäisyyttä on luonnollisesti vaikea tarkistaa, etenkään kun kukaan ei liene ehtinyt vielä pelaamaan kampanjaa läpi edes luvallisella versiolla.
Lähde: Ubisoft DRM outage due to ‘attack’
Lisää aiheesta
Ubisoftin DRM: serverit nurin, kravattia löysemmälle
Lue myös
Arvostelu: Final Fantasy XIII (PS3, Xbox 360)
Arvostelupäivitys: Bayonetta, Dragon Age, Heavy Rain, MAG
Just Cause 2 aloitti XP:n alasajon peliympäristönä
Portal 2 varmistui – vain Xboxille ja pc:lle?
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Jep, piraatit DDOSaa
- 2.
-
mitenköhän käy kun kerran näin avoimesti haastaa kräkkääjät tähän hommaan?
- 3.
-
Samapa tuo minkä vuoksi serverit ovat poissa pelistä, jos ei pelaamaan pääse.
- 4.
-
Menee kyllä yhtään onnettomammalla yhteydellä ihan mahdottomaksi tuo pelaaminen. Esim itselläni on sattuu olemaan yhden megan netti, jolla ei kyllä paljoa kamppanjoita latailla peliin. Myöskin tuo savegamejen lähettäminen voi kestää, jos sattuu olemaan yhtään suurempikokoinen tiedosto, kun uppikaista antaa periksi ehkä sen 50kb/s. Sigh.
- 5.
-
Liian monta kertaa vaikea tarkistaa…
- 6.
-
Jaha… Jäi sitten silent hunteri kauppaan. Perkele,että rupee rasittamaan noi drm:t. Tässä on syy miksi ostan enään pelejä konsolille. Tukehtukoot drm tarkastukseen,koko ubisoft!
- 7.
-
Mullakin on niin paska nettiyhteys että silent hunter jää kauppaan. Huoh.
- 8.
-
menee luultavasti vain jonkun aikaa kun cräckkerit käyttää windowsin ”HOSTS” tiedostoa ja laittaa sinne ubisoftin nimipalvelimen osoitteeseen lähiverkon ip-osoitteen, ja sitten pitävät ”emulaattoriservua” yllä omalla koneellaan…
- 9.
-
”Ubisoftin kopiosuojausjärjestelmän eilinen jumiutuminen johtui yhtiön mukaan ulkoisesta hyökkäyksestä. ”
Oliskohan toi ”tuntematon taho” ne pelaajat jotka koitti aktivoida peliänsä :D
- 10.
-
kyllä mulla ainakin SH5 toimii ihan normaalisti piraatti versiona…
- 11.
-
Eh, siis Ubisoft oikeesti puolustaa tuota pellejärjestelmäänsä sillä että kukaan ei oo räkänny sitä viikkoa sen julkasemisesta?
Eli kun se räkätään kohta niin sitten voi moisen typeryyden poistaa ja päästää peleistään oikeasti maksavat nauttimaan samoista jutuista mitä warettaneet joilla peli toimii niinkuin sen pitääkin ilman mitään nettipas*aa? - 12.
-
Juupa juu nettihyökkäys tosiaan… vittu on säälittävää touhua kyllä nyt ubisoftilta.
- 13.
-
heheh.. järjestelmä toimisi, ellei kiukkuuntuneet nörtit hyökkäisi sinne. Nyt nörtit valittaa kun järjestelmä ei toimi. Lopettaisi mielenosoitukset ja hyökkäykset, niin kaikki voitaisiin pelata…mutta eiehei…järjestelmä on huono ja ei toimi…koska sitä vastaan hyökätään…kunnon oravanpyörä.
- 14.
-
Hih joo, taitanee piraatit hermostua kun ei suojaus murrukaa niin helposti.
- 15.
-
hakkerit vastaan ubisoft, pelaajat häviävät
piraatit vastaan ubisoft, pelaajat voittavat - 16.
-
@1-14 turhaa trollailua assassins creed2 on vahvistettu julkaistavaksi 9.maaliskuuta 2010 siis huomenna joten proper versio crakkeineen jos suunnitelmat pitää kutinsa on huomenna ja kyseinen teos nähdään 99% varmuudella huomenna joten ehkä jaksatte odottaa päivän verran.
- 17.
-
Assassins Creed 2 on ollut ulkona Euroopassa jo useamman päivän ja yrityksiä kräkkäillä se on kyllä ollut, mutta yritykseksi on jäänyt tähän mennessä. Paras yritys on ollut versio joka hyytyy siihen kun ensimmäistä kertaa mennään Animukseen, ja ”crackfix” tähän on ollut ”kun peli hyytyy, dellaa profiili, kopioi nämä filet profiiliksesi (”save joka on ohi tästä kohdasta”) ja käynnistä uudestaan”, ja tämän jälkeen peli hyytyy siihen että ensimmäisessä kaupungissa ei voi aloittaa yhtään tehtävää…
Ilmeisesti jatkuva nettiyhteys ei ole mukana vain ”vittuilun vuoksi”, vaan oikeasti serveripäässä tapahtuu asioita joita ilman peli ei luonnistu ja tuon reverse engineeraus ja kräkkäys niin että koko peli toimii täydellisesti vaatii kräkkääjältä ainakin yhden täydellisen läpipeluun ja kaiken nettiliikenteen analysoinnin. Kun ottaa huomioon että ko. liikenne on taatusti kryptattu, voipi olla että sitä toimivaa kräkkiä saa odottaa Jonkin Aikaa(tm).
Ja oikeasti, jos suojaus pysyy murtamattomana vaikkapa 2-3 viikkoa, se on jo Ubin kannalta täydellinen voitto, koska suurin osa pelikopioista myydään tuona aikana.
- 18.
-
@14, on sitä ennekin erintyyppisiä huippusuojuksia kehitelty, ei se koskaan ole helppoa ja vie erittäin omistautuneimmiltakin kymmeniä tunteja peruspelin murtamiseen. Eivät ne edelleenkään tee sitä hommaa muuta kuin haasteiden vuoksi ja kilpailevat keskenään kuka sen ensin murtaa, mainetta ja kunniaa sille.
Mikähän pointti tuolla Ubisoftilla on ”puolustatua” noilla tiedoitteillaan, serveri oli maassa, ostajat eivät voineen pelata, that's is.
Jos kerta tällaista systeemiä alkavat tekemään niin kyllä pitää varautua myös DDoSiin yms, eipä se hyödytä enää alkaa puolustelemaan ”kyllä se toimisi, jos maailmassa ei olisi pahoja ihmisiä”. Vaan kun ei pelitä niin ei pelitä, sama mikä syy, Ubisoftin vika.Aika hauska tosin tämä ”mitä me sanottiin” tapahtuma.
- 19.
-
En ole onnistunut pelaamaan AS2:ta koko tänään päivänä. Milloin vaaditaan nettiyhteys eikä servereitä ole saatavilla taikka sitten salasanakin on äkkiä väärä. Tukisivustokin vaatii kirjautumisen, mutta minkäs teet kun salasanan vaihtolinkitkään eivät toimi vaan tulee skriptivirhe. Kyllä haukkasivat nyt läjän sitä ihteään ja maksava asiakashan tässä kärsii. Oikein toivon että saavat kräkättyä äkkiä niin pääsen vihdoin pelaamaan kaupasta ostettua peliä kuten kävi Wolfensteinin kanssa aikanaan…
- 20.
-
Mikäs se AS2 on?
Ja siis…joka hemmetin suojaus crackataan, ilman poikkeuksia. Se on pelkkää koodinpätkää.
- 21.
-
Eipä ole ihan noin yksinkertaista. Ei WoWiakaan ole ”kräkätty”, eikä sitä voi koska merkittävä osa pelin logiikasta on servereillä. Joo, on privaattiservoja, jotka väärinkäyttävät clientin koodia jonkinlaisen emulaatio-WoWin pyöritykseen, mutta ei se ole sama asia.
En tiedä miten AC2 ja SH5 homman tekevät, mutta voi hyvinkin olla että pelin kannalta kriittistä dataa tulee servereiltä, jolloin kräkkääminen voi muuttua äärimmäisen hankalaksi. Eipä tuossa tarvitse kovinkaan isoa palaa pelin logiikasta siirtää serveripäähän ja johan alkaa ahdistaa kräkkereitä.
Esimerkiksi vaikkapa (tämä on puhdasta arvailua/teoriaa) mites jos Assassins Creed 2 peli joka majailee koneellasi ei tiedä mitään siitä mitkä pelin tehtävistä pitäisi olla auki hahmollesi milloinkin? Se vain ”tyhmänä” kertoo pelitilanteesi Ubin servereille, ja siellä serverikoodi sitten vastaa että tämä alue ja tämä tehtävä on tällä hetkellä auki. Ei serveriä, ei kriittistä palaa pelin logiikasta. Kräkkäys tällöin vaatisi tämän serveripään toiminnallisuuden ohjelmoinnin/emuloinnin. Ei mitenkään mahdoton idea, ja noin fiksu koodaaja olisi homman tehnyt - jos kerran vaaditaan jatkuva nettiyhteys, sitä kannattaa tällöin käyttää sellaisiin asioihin joita ei noin vain kräkkäillä pois…
- 22.
-
Kyllä se Wowin privaattiserveri aika pitkälle sama asia on kuin retail - kokeile. : )
- 23.
-
systeemi haisee
- 24.
-
@21, itselläkin on tuo käynyt mielessä mutta eikö se ole sillä selvitetty kun kräkkeri pelaa ostettua peliä ja tutkii mitä missäkin siirtyy…
Joku saattaisi jopa keksiä tavan miten Ubin servereihin voi yhdistää kräkätyllä versiolla…
- 25.
-
Ja varmasti hyökkäs… ei oo servut ddossia nähnykkään on mun veikkaus.
- 26.
-
”ainakin Silent Hunter 5 lataa muun muassa kampanjatehtäviä verkosta”
Ei jumalauta. Toisin sanoen siis Ubisoft on julkaissut keskeneräisen pelin, kun levyllä onkin vain osa pelistä.






Kommentit
Keskustelut
Facebook