Uusi Syndicate: ei lainkaan kuin vanha Syndicate… mutta silti hyvä?
30.9.2011
Miikka
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Räiskintäpelit, Video

Kuten jo nyt tiedämme, ruotsalainen Starbreeze kehittää uutta Syndicate-peliä. Eilen julkaistu traileri todistaa, että uudella Syndicatella ja vanhalla Syndicatella ei ole paljon yhteistä. Mutta oletko valmis megayllätykseen? Eroistaan ja näennäisestä pyhäinhäväistyksestään huolimatta uusi Syndicate voi olla hyvä!
Tulee elävästi mieleen se Kummelin sketsi, jossa onneton oppilas säheltää luokassa ja kalkkinaamainen opettaja toistelee vieressä: ”Nononononono, miksi käytit lisenssin”. Sillä eihän tätä nyt ihminen tajua. Syndicate-peliä ei enää moni muista, paitsi me pelipapparaiset. Ja me muistamme, että alkuperäinen Syndicate ei ollut tällainen peli. Miksi siis käyttää lisenssi? No, tutkimattomia ovat pelijulkaisijoiden tiet.
Mutta, nyt kun olemme toipuneet siitä järkytyksestä, että Syndicate ei ole Syndicate – ja kuunnelleet tiukkaa wobble bass -biisiä – voimme valmistautua todelliseen järkytykseen. Voisiko Syndicate olla sittenkin hyvä peli? Giant Bombin Jeff Gerstmann on päässyt testaamaan peliä ja toteaa, että näin voisi olla.
Pääsin pelaamaan ohimennen Starbreezen Syndicatea, ja siinä on tonneittain potentiaalia. Nopea kokeilemani tehtävä esitteli pelin perustason voimia, muutamaa erilaista asetta ja paria puzzle-tilannetta. Syndicate nappaa Bullfrogin klassikosta mukaansa vain perustunnelman, mutta jos kaikki menee kuin toivotaan, se voi olla todella hyvä kykypuulla varustettu räiskintäpeli. Minut se ainakin yllätti.
Lue toki lisää!
Lähde: Giant Bomb
Lue myös
Xbox Livessä alkoi alennusmyynti: kivaa pelattavaa pilkkahintaan!
Nyt on tilaisuutesi kysyä syksyn kovimpien pelien kehittäjiltä!
Pohjanmaan valtias (Lautapeli)
TV-kanava väitti Arma II -pelivideota oikeaksi terrori-iskuksi
Miikka Lehtonen
- 1.
-
ootteko ihan varmoja että tää ei ollu uuden deus exin alkuperänen traileri johon on vaan lisätty syndicaten logo?
- 2.
-
Kykypuu ja räiskintä? Voi helvata!
Miten olisi Syndicate Warsille jatkoa? Tuhoutuvia taloja, tosiaikastrategiaa, suuriä räjähdyksiä, isometrinen näkökulma?
- 3.
-
Xcomin tapaan loistava strategia/taktiikka peli on muutettu jälleen yhdeksi fps:ksi, niin kuin niitä ei tulisi muutenkin tarpeeksi markkinoille.
- 4.
-
Miksi kaikki pitää olla FPSssää nykysten?
- 5.
-
@4 koska jonnet eivät muita osaa pelata
- 6.
-
Kaipa nuo räiskinnät on helpompi kääntää konsoleille, eikä strategiapelit taida kummemmin konsoleilla myöskään myydä.
- 7.
-
Onks tää Deus EX:HR -expansion?
- 8.
-
koska tästä tulee salettiin ihan hyvä peli. Nimen olisi ehkä syytä olla ollut Syndicate: Breach Unit Kilo tai jotain niin peli olisi voinut olla vain spinoff henkinen eikä niinkään remake. Olisi säästytty monilta itkupotkuraivareilta.
Mutta hei, Fallout 3 oli kova, Deus Ex 3 oli kova, eiköhän tästäkin tuu kova! :D
- 9.
-
Cod+Crysis+Bulletstorm=Syndicate Fps
- 10.
-
Kenties ne otti sen syndicaten saadakseen näkyvyyttä? Ainakin tästä on uutisoitu pitkin internettiä vaikka ite en esimerkiksi ikinä ole kuullukkaan mistään Syndicatesta. Tuskimpa tästä paljoa uutisoitaisiin jos tää olis vaan joku random FPS studiolta josta en itse ainakaan ole kuullut.
- 11.
-
onhan Syndicate tunnettu brändi ja Starbreeze tuttu Chronicles of Riddick ja Darkness peleistä.
uskon että tää olis menny kaupaks myös Syndicaten ”hengellisenä jatko-osana” kuten Dark Souls konsanaan.
- 12.
-
Pelistä en vielä sano mitään, mutta piru vie että tuossa trailerissa on hyvät musat!
- 13.
-
@6 räiskintäpelit on kamalia konsoleilla.
- 14.
-
@8. Fallout 3 kyllä kuuluu näiden pyhäinhäväistysten kanssa samaan kategoriaan, vaikka menestyikin konsoleilla post-apoc-FPS:nä (ei siis Fallouttina). Muita ovat ainakin tämä uus Syndicate, uus X-Com ym.
- 15.
-
@12
Sama täällä, peli ei kyllä kiinnosta tippaakaan, mutta Skrillex pistää kyllä musiikkipuolella parastaan. Oli pakko käydä tykkäämässä FB:ssä, että saa tuon biisin ladattua.:D - 16.
-
Tekisivät vaan uuden naksu-xcomin…






Kommentit
Keskustelut
Facebook