Valven uusi Source Filmmaker kuulostaa huikealta
29.6.2012, 12.00
Miikka
Aihealueet: PC, Mac, Peliala, Tekniikka

Jotenkin kaikessa Pyro-huumassa meni ohi viikon tärkein Valve-uutinen: tiimi kun julkisti ja julkaisi Meet the Pyro -videon kylkiäisenä Source Filmmakerin, eli sen työkalun, jolla he ovat itse tehneet pelivideoitaan jo pitkän aikaa. Ja tämä ei olekaan mikä tahansa tusinasofta.
Source Filmmaker on kaikessa yksinkertaisuudessaan Valven Source-pelimoottoria ja täten kaikkia sen asseteja – eli hahmomalleja, ääniä ynnä muuta – tukeva ohjelmisto, jolla voi suunnitella, animoida ja renderöidä omia elokuviaan. Fokus on ollut nimenomaan animaatiosoftan tekemisellä ja vieläpä niin, että se soveltuu juuri pelivideoiden tekoon. Niinpä Source Filmmaker on moninpelattava, jotta useampi duunari voi yhtä aikaa tehdä töitä yhteisen päämäärän eteen.
Ja laatuahan ohjelmalla saa aikaan, sillä Valve on tehnyt omia animaatioitaan sen kanssa jo pitkään, samoin kuin muutamat muutkin Valven pelien ympärille kehittyneen animaatioskenen nimihenkilöt. Source Filmmaker on toistaiseksi vasta suljetussa betassa, johon pitää oikeasti anoa sisäänpääsyä, mutta se on tulossa koko maailman käytettäväksi jo tämän vuoden aikana.
Mutta annetaan Valven selittää itse, mistä ohjelmassa on kyse.
Ja loppuun vielä Domessa aiemminkin nähtyä Source Filmmaker -settiä. Tiukat depth of fieldit!
Lisätietoja: Valve
Lisää aiheesta
Odotettu päivä koitti vihdoin: Meet the Pyro!
Lue myös
Dwarf Fortress - iloiset kääpiöt uppoavassa vuoristoluolassaan
Legend of Grimrockin kenttäeditori on miltei täällä
Pikkuhousut vilkkuvat, mutta onko pelistä mihinkään? Lollipop Chainsaw arvostelussa!
Miikka Lehtonen
- 1.
-
Korjaisin että kaksi viimestä videota on tehty Garrys modilla eikä Source Filmmakerilla…
- 2.
-
Niin kyllä nuo ihan garrysmodilla on tehty nuo kaksi alinta videota :D
- 3.
-
#2,Ei sitä toistaa tarvi että ne on tehty Garrys modilla,eikä sillä Source Film Makerilla
- 4.
-
@3:
Ei sitä tarvitse kolmea kertaa selittää, kun se tuli jo toisella kerrallakin selväksi.
:D
- 5.
-
Tässä nyt pari oikeasti tuolla SourceFilmakerilla tehtyjä:
http://www.youtube.com/watch?v=KZouYNu3Z6k Just one More Hat
http://www.youtube.com/watch?v=iz_dj4u6pGA Stop Meeting the Heavy
































Kommentit
Keskustelut
Facebook