Plaza

Dome

Alustat:
PC
GameCube
PlayStation 2
PlayStation 3
Xbox
Xbox 360
DS
Game Boy Advance
N-Gage
PSP
Wii
Mobiili
Linux
Mac
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Retro
Vekottimet
Viihdelaitteet

Will Wrightin Spore sai ilmestymispäivän - odotus päättyy syyskuussa

13.2.2008
Miikka

Spore, EA, Will Wright

Aihealueet: PC, Muut, Strategia- ja sotapelit, Älypelit

Pitkään sitä on odotettu, monesti sitä on lykätty, paljon sen tiimoilta on itketty, mutta nyt tapahtuu vihdoin jotain konkreettista. Will Wrightin hartaasti odotettu Spore-jumalpeli on vihdoin saanut ilmestymispäivän.

EA:n julkaiseman tiedotteen mukaan Spore julkaistaan syyskuussa, eikä edes tarkempaa ajankohtaa tarvitse arvailla, sillä pelin julkaisupäiväksi on mainittu syyskuun 7. päivä. Kuluvaa vuotta, ennen kuin joku ehtii riekkumaan.

Itse peliguru Wright ehti myös kommentoimaan uutista. ”Odotus on miltei ohi. Olemme testauksen ja kiillotuksen viimeisissä vaiheissa”, Wright hehkutti. ”Me Maxiksella odotamme innolla pääsevämme näkemään ihmisten luomat kosmokset myöhemmin tänä vuonna.”

Näinikkään. Monet ehtivät pelätä, että jo ties kuinka monta kertaa lykätty ja siirtynyt Spore olisi lipsahtanut taas ensi vuoden puolelle, mutta ainakin Maxiksella uskotaan, ettei näin tapahdu. Ilmoitetut julkaisupäivät ovat toki siirtyneet ennenkin, joten Spore-pippaloita ei vielä välttämättä kannata lyödä kalenteriin, mutta hyvältä näyttää.

Lue lisää eDomesta

Spore lykkääntyy taas kerran

Annos uusia kuvia Will Wrightin Spore –jumalpelistä

Will Wrightin Spore ja E3-messut BBC:llä

British Academy of Film nostaa SimCityjen ja Simsin luojan Will Wrightin jalustalle

Vuoden vaporwaret valittu, pelit valtasivat jälleen kärkisijat

Videopelien isukki Nolan Bushnell morkkaa Halo 3:sta ja GTA:ta

Miikka Lehtonen

Uskotko Sporen julkaisupäivän pitävän kutinsa?

Katso tilanne vastaamatta

1.

Ihmettelinkin jo kun äänestin että oliko kaikki mun kanssa samaa mieltä tuosta julkaisusta, mut taisin olla ainoa äänestäjä :-D
Asiaan: musta tuntuu, että menee jälleen kerran vähän eteenpäin ku päästään tuonne kesäloman lopulle tai vähän yli. ärsyttävää ku pitää huudella julkaisupäivää niin aikasin (ei muro vaan nyt esim. wraitti) että ehtii jo innostua, ja sit aina mennään pidemmälle ja pidemmälle :<
En kyl usko et menee vuoteen 2009, toivotaan parasta ;)

2.

Lisäyksenä vielä, mahtaako olla demoa tulossa ulos enne julkaisua, olis kiva koittaa =)
Ja miten menee laskutus, per kuukausi, vai kerralla 50-70e?
Toivottavasti on kertamaksu =)

3.

Kertamaksullinenhan se on koska kyseessä on yksinpeli.

4.

Wikipedia kertoo:
”The player may travel between star systems and make contact with other civilizations on distant worlds, most of which are created by other players.”

Eli jollei peli ole normaali moninpeli, niin netin kautta sinne sijoitetusta tietokannasta peli lataa muiden pelaajien eliömuotoja ja liittää niitä peliisi. Kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta ja helpottaa pelin kehittäjien eliömuotojen kehittämistä.

Itse hieman pelkäsin pelin olevan ikuisuusprojekti, joka ei ikuna valmistu. Noh, ikuisuusprojekti tai ei, näyttäisi kuitenkin valmistuvan… ehkä jopa ajallaan.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös