Poets of the Fall kertoo suhteestaan Max Payneen
17.10.2008, 14.59
Max Payne -kutsuvierasbileiden yhteydessä olisi kannattanut lyödä vetoja illan esiintyjästä, sillä se olisi todellakin ollut helppoa rahaa. Poets of the Fall nousi aikoinaan rakettimaisesti suosioon, osittain juuri Max Payne 2 -pelin ansiosta.
Nappasimme Poetsin laulaja/säveltäjä Marko Saareston haastatteluun bändin mukavan akustisen keikan jälkeen. Marko kertoo haastattelussa yhtyeen suhteesta Max Payneen, Late Goodbye -kappaleen sävellystyöstä sekä Poets of the Fallin kuulumisista.
Energia Productions ja Iron Sky - katso videohaastattelu
5.5.2008, 22.46
Tänä yönä verkkokansa hakkaa reloadia armottomasti odotellessaan Star Wreck –porukan, Energia Productionsin, seuraavan elokuvan traileria. Iron Sky on työn alla oleva suomalainen tieteiskomedia, jonka tuotantoa veivataan parhaillaan käyntiin isolla megaveivillä. Trailerin julkaisua odotellessa voitte vaikka katsoa pienen haastattelun, jossa Energiapojat Samuli Torssonen ja Timo Vuorensola kertovat elokuvaprojektistaan.
Haastattelu on osa laajempaa kokonaisuutta, josta julkaistaan vielä lisää maukkaita paloja, hieman hiotummassa muodossa. Stay tuned!
Vanhemmat jutut arkistosta.






Kommentit
Keskustelut
Facebook