Laitevalmistajien pyrkimykset ihmisten elämän helpottamiseen ovat mitä monituisempia. Usein kehitellään laitteita täyttämään aukkoja ja tarpeita, joita ihmiset eivät tienneet omaavansakaan. Creativen langaton musiikkijärjestelmä on yksi näistä yllättävistä keksinnöistä, ehkä etenkin siksi että laite toimii lupaustensa mukaan ja on oikeasti kätevä.
Wireless Music Systemin - tai koko nimeltään Sound Blaster Wireless System for iTunes + Receiverin - idea on pohjimmiltaan erittäin yksinkertainen. Se on lähetin-vastaanotin-yhdistelmä, jonka avulla voit kuunnella yhdessä huoneessa soittamaasi musiikkia toisessa huoneessa.
Creative Zen Mosaic - laadukas joskin lelumainen MP3-soitin
14.1.2009, 16.01
Creativen Zen-sarja on käytännöllisesti katsoen ainoa vakavasti otettava kilpailija Applen iPod-soitinsarjalle. Tähän asti sarjasta on kuitenkin puuttunut varsinainen välimallin soitin niille, joille Stone on liian karvalakki ja X-Fi liian kallis ja konstaileva.
Creative Zen Mosaic pyrkii olemaan kohtuuhintainen kilpailija halvemmille iPod-malleille. Uuden mosaiikkihenkisen suunnittelun lisäksi soitin osaa esimerkiksi toistaa videokuvaa.
Creative Zen X-Fi - digisoitinten aatelia, pikkupulmista huolimatta
7.12.2008, 15.51
MP3-soitinten rintamalla Creativen Zen X-Fi on melkoinen ominaisuuspeto. Siinä ei ole digitv:tä, kuten aiemmin kokeilemassamme LG:n T80-soittopelissä. Mutta kaikkea muuta siinä onkin yltämittaisesti.
Zen X-Fi on paitsi ykkösluokan musiikkisoitin, myös kerrassaan toimia videotoistin. Toki ruutu ja resoluutio ovat pienet, mutta kuva on tarkka ja lagiton. Onpa laitteessa myös yllättäviä luksusominaisuuksia, kuten WLAN ja mahdollisuus striimata musiikkia verkon yli. Ja mikä tärkeintä: tallennustilaa on sen verran, ettei se lopu aivan kesken.
Slingbox – television katselua kännykällä ja läppärillä, missä tahansa
24.10.2008, 16.30
Slingbox on vekkuli laite. Sillä on keksitty näppärä ratkaisu ongelmaan, jota moni ei luultavasti tiennyt omaavaankaan. Slingboxeilla on näet mahdollista katsoa kotitelevisiota muuallakin kuin telkkarin äärellä. Jos käytössä vain on läppäri tai nopea älypuhelin sekä nettiyhteys, niin telkkari näkyy, olit sitten missä tahansa.
Yllättävän viihdevekottimen yllättävämpi puoli on ehkä se, että se toimii. Íhan oikeasti. Vieläpä vaivattomasti.
LG T80 - digitv, taskutelevisio ja mp3-soitin
16.9.2008, 18.00
LG:n valmistama T80-mediasoitin on todellinen mediapeli, sillä yksi laite osaa enemmän vai vähemmän kaiken sen, mitä matkailija saattaisi kaivata. Se soittaa musiikkia, kuin mikäkin mp3-soitin. Sillä voi kuunnella radiota. Sillä voi katsella laitteelle tallennettuja videoita. Ja sokerina pohjalla: siinä on sisäänrakennettu digitv-vastaanotin. Mitä muuta taskuunsa voisi enää tarvita?
T80 on päällepäin varsin normaalin näköinen viihdevempele. Siinä on kolmen tuuman suurikokoinen värinäyttö ja neljä gigatavua muistia viihdemedioita varten. Kyljistä löytyvät näppäimet muun muassa äänenvoimakkuuden säätämiseksi ja usb-liitin tietokonetta varten. Myös soittimen sisäinen akku ladataan usb:n kautta.
Guitar Hero -pelejä hauskempia renkutuksia ei taida maailmalta montaa löytää. Mutta ei pelikonsolia, telkkaria saati sähköjä saa kovin helposti mukaansa kylään, biitsille tai metsäretkelle. Mitä sitten avuksi, kun kamala kitaransoitollinen himo iskee?
Onneksi on keksitty ilmakitarointi. Ja nyt myös sähköilmakitarointi. Helllloooou, Guitar Hero Air Guitar Rocker - vai pitäisikö sanoa Air Guitar Hero…
Vanhemmat jutut arkistosta.







Kommentit
Keskustelut
Facebook