Creative Zen Mosaic - laadukas joskin lelumainen MP3-soitin
14.1.2009
Tero
Aihealueet: Laitteet, Viihdelaitteet, Tekniikka, Viihde
Creativen Zen-sarja on käytännöllisesti katsoen ainoa vakavasti otettava kilpailija Applen iPod-soitinsarjalle. Tähän asti sarjasta on kuitenkin puuttunut varsinainen välimallin soitin niille, joille Stone on liian karvalakki ja X-Fi liian kallis ja konstaileva.
Creative Zen Mosaic pyrkii olemaan kohtuuhintainen kilpailija halvemmille iPod-malleille. Uuden mosaiikkihenkisen suunnittelun lisäksi soitin osaa esimerkiksi toistaa videokuvaa.
Valitettavasti soittimen ulkonäkö on sen ehkä heikoimpia ominaisuuksia. Shakkilautatunnelmainen ruutudesign on kyllä jännittävä, mutta esimerkiksi X-Fi:n tyylikkyyteen verrattuna Mosaic tuntuu lasten lelulta. Muuten soitin on ulkomuodollisesti pätevä: se on kooltaan hieman perinteisiä iPodeja pienempi mutta paksumpi. Aktiviteeteissä se tuntuu samalla kevyeltä mutta silti riittävän jykevältä, jottei sen hukkumisesta tarvitse kokoajan olla huolissaan, kuten höyhenenkevyiden Stone-soitinten kanssa.

Itse soitin on helppokäyttöinen. Laitteessa on kahdeksan toimintanappulaa, joista neljä valikkonuolta, kaikki soittimen etupuolella. USB-portti ja kuulokeliitin on sijoitettu kätevästi soittimen alaosaan. Musiikin ja kuvien siirtäminen soittimelle onnistuu Creativelle tuttuun kätevästi ilman erityisiä ohjelmia. Halutessaan soittimen voi synkata Windows Media Playerin kanssa.
Jos ei ole ideoita, niin katsellaan videoita
Video-ominaisuuksien käyttö on astetta vaivalloisempaa. Videot on nimittäin käännettävä erikseen Mosaicin ymmärtämään muotoon soittimen mukana toimitettavalla Creative Centrale -ohjelmalla. Ainakaan allekirjoittanutta videoiden tiirailu Mosaicin pikkuruiselta ruudulta ei juuri houkutellut, eikä sitä oikein voi pitää soittimen tärkeimpänä tehtävänä.
Käyttöliittymältään Zen Mosaic on tappavan tuttua Creativeä. Valikot ovat selkeitä ja helppokäyttöisiä. Musiikkia soitettaessa voi biisejä erotella esimerkiksi albumin tai artistin mukaan. Äänenlaatu on kristallinkirkas bassoja myöten. Varsinaiset äänensäätöominaisuudet tosin puuttuvat bassosäätöä lisäämistä lukuun ottamatta, joskaan niille ei erityisesti ollut tarvetta.
Creative lupaa Mosaicin akulle musiikkisoittimena käytettäessä 36 tunnin kestoa, mitä ei kellontarkasti tosin päästy testaamaan. Joka tapauksessa virtaa piisaa kertalatauksella reilusti yli vuorokauden, ja soitin latautuu kätevästi USB-väylän kautta esimerkiksi uutta musiikkia siirrettäessä.
Muilta teknisiltä ominaisuuksilta ollaan peruslinjalla. Kuvaselain tukee JPEG-formaattia, ja konvertoimista vaativien videotiedostojen on ensin oltava AVI-muodossa. Radiolle löytyy FM-taajuuksien autoskanneri ja 32 talletettavaa asemapaikkaa, ja nauhuri toimii sisäänrakennetun mikin varassa. Soittimesta löytyy myös pikkuriikkinen kaiutin, jolla musiikkielämykset voi halutessaan jakaa muiden ihmisten kanssa.


Kaiken kaikkiaan Creative Zen Mosaic on ominaisuuksiltaan ja käytettävyydeltään laadukas soitin. Se on hinta-laatusuhteeltaan loistava valinta kohtuuhintaista MP3-soitinta etsiville, etenkin jos Applen tuotteet eivät syystä tai toisesta miellytä. Lelumaisen designin vuoksi kallistuisin ehkä itse ennemmin saman valmistajan parisen kymppiä kalliimpaan perus Zen-mallistoon. Vanhat Stone-soittimet Mosaic sen sijaan tekee lähes tarpeettomiksi.
Zen Mosaicin neljän gigatavun versio maksaa noin 75-84 euroa, 16 gigainen versio puolestaan 129-146 euroa.
Lisätietoja: Creative Zen Mosaic
Tekniset tiedot
- 2, 4, 8 tai 16 gigatavun tallennuskapasiteetti
- Akun kesto: 32 tuntia (perustuu 128 kbps MP3-tiedostoihin)
- 1.8 tuuman TFT-värinäyttö
- Tuetut äänitiedostot: MP3, WMA (DRM9 & 10), WAV (8 kHz), Audible 4
- Tuetut kuvatiedostot: JPEG (BMP, TIFF, GIF ja PNG käännettynä JPEG:ksi)
- Tuetut videotiedostot: Muunnettu AVI (Motion JPEG)
- FM-radio 32 kanava-asetuksella
- Sisäinen mikrofoni äänentallennukseen
- Sisäinen kaiutin
- Muut ominaisuudet: Herätys, Kello, Kalenteri, Tehtävät, Kontaktit
Zen Mosaiciin on saatavissa runsaasti erilaisia lisävarusteita, kuten:
Rannehihna:

Erilaisia suojakuoria:

Mosaicille sovitetut matkakaiuttimet, TravelSound ZEN Mozaic:

Lue myös
Creative HS-1200 Wireless Headset - testissä langattomat pelikuulokkeet
Creative Zen X-Fi - digisoitinten aatelia, pikkupulmista huolimatta
Cyber Snipa Sonar 5.1 - tilaäänet tosipelaajan kuulokkeisiin
Cyber Snipa Stinger - oikeasti tosikova pelihiiri
Popcorn Hour A-100 – kätevä ja äänetön mediasoitin
Slingbox – television katselua kännykällä ja läppärillä, missä tahansa
Verbatim Rapier V1 Laser - kohtuuhintainen pelihiiri
Tero Lehtiniemi
- 1.
-
”Creativen Zen-sarja on käytännöllisesti katsoen ainoa vakavasti otettava kilpailija Applen iPod-soitinsarjalle”
-höpö höpö, esim SanDiskin Sansat on hyvä itunes-vapaa sarja.
- 2.
-
”Varsinaiset äänensäätöominaisuudet tosin puuttuvat bassosäätöä lisäämistä lukuun ottamatta, joskaan niille ei erityisesti ollut tarvetta.”
Onhan siellä asetuksissa eri musiikkiprofiilit, esim rock ja jazz. Tosin vapaa equalizer puuttuu mutta harvemmassa mp3-soittimessa sellainen taitaa olla edes…
Kaiken puolin näppärä laite. Kevyt mutta iso näyttö. Lenkkikäytössä en ole kokeillut mutta en usko että siihen soveltuu kauhean hyvin.
- 3.
-
Omassa vanhassa Zen Microssa on manuaalinen EQ :)
- 4.
-
”Creativen Zen-sarja on käytännöllisesti katsoen ainoa vakavasti otettava kilpailija Applen iPod-soitinsarjalle”
Väittäisin SanDiskin Sansa-sarjan olevan yhtä vakavasti otettava kilpailija. Paras hinnoittelu ominaisuuksiin suhteutettuna.
- 5.
-
mul on toi on hyvä ja ei näytä kyl lasten lelulta…….
- 6.
-
hyvä laite.!
mut en osaa laittaa videoita tänne auttakaa
laittakaa apua mun sähkäriin
jou_anttiv@hotmail.com - 7.
-
itse en edes saa koko laitetta näkymään koneessa ihan p**** laite… osaako kukaan auttaa? se kyllä sanoo, että uusi laite kytketty ja muuta, mutta kun olen asentanut ohjelmiston, kun painaa sitä transfer- nappia, niin siinä lukee: ”no player connected”!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! mitä ihmettä?????






Kommentit
Keskustelut
Facebook