Alustat:
3DS
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Linux
Mac
Mobiili
PC
PlayStation 3
PlayStation 4
PlayStation Vita
Retro
Wii
Wii U
Xbox 360
Xbox One

Labyrinth: The war on terror, 2001 - ?

3.8.2013
Leevi

Aihealueet: Lautapelit, Strategia- ja sotapelit

Labyrinth the War on Terror, GMT Games

Sota terrorismia vastaan ei lopu koskaan. Aihe on aina ajankohtainen ja sen käsitteleminen hyvän maun mukaisesti saattaa tuottaa hankaluuksia. Volko Ruhnke on kuitenkin onnistunut luomaan poliittisesti arasta aiheesta erittäin viihdyttävän pelin.

Pelissä ovat vastakkain Yhdysvallat ja jihadistit, jotka vääntävät kättä Lähi-idän muslimimaiden ja niiden resurssien hallinnasta. On tärkeää huomata, että jihadisteilla tarkoitetaan tässä pelissä islamilaisia äärijärjestöjä, eikä siinä missään nimessä leimata kaikkia muslimeja terroristeiksi.

Ruhnken mukaan hänen keskeisenä ideanaan peliä suunnitellessa on ollut se, mistä ääri-islamilaiset äärijärjestöt saavat voimansa. Yksi syy löytyy Lähi-idän maiden huonosta hallinnosta. Demokraattiset hallinnot eivät ruoki ääriliikkeitä, joten eräs tapa taistella terrorismia vastaan on auttaa perustamaan maihin kunnon hallinto. Toinen voimanlähde ääri-islamisteille löytyy yksityisistä rahoittajista. Mikäli terroristeilta katkaistaan rahoitus, heillä ei ole varaa toimia.

Suunnittelufilosofia heijastuu suoraan pelin voittoehdoissa. Kummallakin puolella on kolme mahdollista tapaa voittoon. Yhdysvallat voittaa pelin, mikäli he onnistuvat saamaan 15 muslimimaahan vähintään kohtuullisen hallinnon. Toinen vaihtoehto on saada hyvä hallinto maihin, joiden yhteenlasketut resurssit ovat vähintään 12 pistettä. Viimeinen ja vaikein vaihtoehto on tuhota kaikki maailman terroristisolut. Jihadistit voittavat pelin, mikäli Yhdysvaltojen arvovalta on huonoin mahdollinen ja vähintään 15 muslimimaassa on huono tai islamistinen hallinto. Toinen voittotapa on haalia itselleen islamilaisen hallinnon alle maat, joiden yhteenlaskettu resurssipistemäärä on 6 pistettä ja vähintään kaksi näistä maista on vierekkäin. Viimeinen vaihtoehto on tehdä isku joukkotuhoaseilla Yhdysvaltoihin.

Kaiken keskipisteessä ovat kortit

Pelin keskeinen mekaniikka ovat kortit, joita voi käyttää useilla eri tavoilla. Käyttötavat eroavat myös osapuolten välillä, joten pelin opetteluun menee tavallista enemmän aikaa. Tosin peruspiirteet noudattavat Twilight Strugglen kaavaa. Mikäli kyseisen peli on tuttu, on Labyrinthin sääntöjen opetteleminen helpompaa.

Jokaisen kierroksen aluksi molemmille pelaajille jaetaan vaihteleva määrä kortteja. Yhdysvalloilla pelaavan korttien määrä riippuu siitä, kuinka paljon hän on käyttänyt sotilaita. Mitä enemmän sotajoukkoja käyttää, sitä vähemmän saa pelattavia kortteja. Jihadistit saavat kortteja sen mukaan, miten paljon heillä on käytössään resursseja. Resurssit vaikuttavat myös käytettävissä olevien terroristisolujen määrään. Niinpä terroristit voi ajaa todella ahtaalle tyrehdyttämällä heidän rahavirtansa.

Kortteja lätkitään vuorotellen pöytään kahden erissä. Niitä voi pelata joko operaatiopisteinä tai tapahtumina. Mikäli kortissa on vastapuolen tapahtuma, sen voi pelata ainoastaan pisteinä. Tällöin myös kortissa oleva tapahtuma toteutuu. Tämä sääntö on tuttu muun muassa Twilight Strugglesta ja 1960: Making of President -peleistä. Se pakottaa miettimään sitä, missä järjestyksessä kortit kannattaa pelata. Tosin huonolle tuurille ei voi tietenkään mitään. Kun käteen tulee pelkästään vastustajan tapahtumia sisältäviä kortteja, voi odottaa että tulevalla kierroksella on edessä jonkinlainen katastrofi.

Kumpikin osapuoli voi kuitenkin jättää yhden kortin tapahtuman pelaamatta jokaisella vuorolla. Jihadisti voi pelata jokaisella vuorolla ensimmäisessä terroristi-iskussa käyttämänsä kortin 1st Plot -ruutuun, jolloin kortissa olevaa tapahtumaa ei tarvitse toteuttaa. Yhdysvallat voi puolestaan säästää viimeisen korttinsa seuraavalle kierrokselle tai heittää sen suoraan poistopakkaan.

Onneksi itselleen aiheutettavia vahinkoja voi hallita helpommin, kuin esimerkiksi edellä mainitussa Twilight Strugglessa. Tämä selittyy mainitulla kahden kortin säännöllä. Ensimmäisellä kortilla voi yrittää luoda laudalle sellaiset olosuhteet, että toisen kortin tapahtumaa ei voida pelata. Useilla Labyrinthin tapahtumilla on erittäin tärkeät määrittelyt sille, milloin ne toteutuvat. Tämä saattaa olla joillekin pelaajille miinus, sillä se vähentää suuresti pelin kaoottisuutta. Toisaalta se myös lisää pelin oppimiseen tarvittavaa aikaa, sillä tällaisissa korttivetoisissa peleissä on tärkeää tuntea ainakin pakan tärkeimmät kortit.

 Strategisia valintoja

Yhdysvalloilla ja jihadisteilla on toisistaan poikkeavat päämäärät ja toimintatavat, joten kumpikin joutuu pelin aikana tekemään erilaisia päätöksiä. Yhdysvallat joutuu panostamaan asioiden suorittamiseen yksi kerrallaan, kun taas jihadisteilla on monta rautaa tulessa koko ajan.

Esimerkiksi Let’s Roll -kampanjan alussa Afganistan on islamilaisten hallussa. Yhdysvallat ei voi jättää asiaa huomioimatta, mutta sotilaallisen vallankaappauksen järjestäminen sinne sitoo runsaasti arvokkaita sotilaita. Jihadisti voi jäädä estämään amerikkalaisten toimia ja samalla hän voi hiljalleen siirtää terroristisolujaan viereisiin maihin. Mikään ei ole karmivampi näky Yhdysvaltojen pelaajalle, kuin ympäri maailmaa leviävät mustat solut. Tämän jälkeen vain odotellaan pommien räjähtelyä.

Yksinpelaaminenkin onnistuu

Labyrinth on ensisijaisesti kaksinpeli, mutta siitä löytyy säännöt yksinpeliinkin. Tällöin pelaaja luotsaa Yhdysvaltoja ja jihadistien päämoottorina toimii monimutkaisen näköinen vuokaavio. Monimutkaisuutta ei kannata säikähtää, sillä kaavio on pohjimmiltaan hyvin looginen.

En lämmennyt Labyrintin tälle puolelle, sillä peli vaatii mielestäni ehdottomasti ihmisvastustajan. Jihadistin paperiversio osaa toki tehdä ilkeitä temppuja, mutta siitä puuttuvat pitkän linjan suunnitelmat.

Labyrinth osuu suoraan pelihermooni. Siitä löytyy yleisellä tasolla runsaasti valinnanvapautta ja samalla joutuu koko ajan pähkäilemään kiperien päätösten parissa. Peli on suunnittelultaan asymmetrinen, eli osapuolet eroavat suuresti toisistaan. Tämä lisää oppimiskynnystä, mutta myös tuo siihen enemmän vaihtelua. Eri osapuolilla pelaaminen vaatii aivan erilaisten toimintatapojen sisäistämistä. Suosittelen lämpimästi kaikille, joita aihe tai korttivetoiset lautapelit kiinnostavat.

 

Labyrinth: The war on terror, 2001 - ?
Pelisuunnittelija
: Volko Ruhnke
Julkaisija: GMT Games
Pelaajia: 1-2
Pelin kesto: 2-3 tuntia
Maahantuoja: Fantasiapelit
Hinta: 60 euroa
Pelin kotisivu: Labyrinth: The war on terror

Leevi Rantala

1.

1960/Twilight Struggle-fanina en tykännyt kyllä Labyrinthistä. Mielestäni peli ei oikein tee oikeutta aiheelle samaan tyyliin kuin edellämainitut ja se onkin ehkä jossain määrin todella 9/11:n värittämä.

Tietty on ihan hieno homma, että aiheesta peli tehdään, mutta kun katsoo kuinka hienosti 1960 ja TW osaavat sisäistää tuon oman aikakautensa ja samalla tehdä siitä kiehtovan pelin (mitä nyt TW oikoo Kiinan aika suoraksi), on Labyrinth mielestäni pelinä ihan ok, mutta aiheen kuvauksena aika heikko. Se tekee terroristeista käytännössä pelkkiä militanttiryhmiä vailla mitään diplomatia- tai tiedustelupuolta ja aika pitkälti myös heittää hiiteen ymmärryksen jihadista, terroristiryhmien maaleista ja vastaterrorismista. Terrorismiryhmät on käytännössä niputettu yhteen vaikka oikeasti ryhmien erot ovat huomattavasti suuremmat kuin niiden yhtäläisyydet.

Labyrinthin ongelma ehkä onkin, että se käyttää kyllä sotapeleista tuttuja mekaniikkoja, mutta kun koko terrorismissa ei ole kyse sodasta ollaan aika uusilla mantereilla sen suhteen, että minkälaisilla mekaniikoilla tätä pitäisi pelata. Tavallaan pelillä meneekin ehkä puurot ja vellit sekaisin, koska Labyrinthissä terroristit käytännössä syövät hallituksen valtaa ”hyökkäyksillään”, mikä oikeasti olisi enemmän guerillojen kuin salassa pysyvien terroristisiipien touhua.

Vastaterrorismi on Labyrinthissä myöskin pitkälti pelkkää sotaa ja militanttihippailua. Nation buildingit sun muut on unohdettu sen sileän tien. Tiedustelupalvelut on käytännössä abstraktoitu olemattomiin kuten myös diplomatia. Lähi-itää ei kannata edes mainita. Jenkkilän Hard/soft-linja on ihan kiva, mutta hard pieksee 10-0. Iso osa korteista ja pelin tapahtumista pyörii enemmän hardin ympärillä ja softista ei käytännössä taida olla muuta hyötyä kuin bonari war of ideasiin.

Halusin kyllä tykätä tästä paljon, mutta mielestäni se ei vastaa tarpeeksi ajankuvaansa, pitkälti sen takia ettei se oikein tunnu ymmärtävän maailmaansa tai sitten sitä on vain abstraktoitu liikaa. Veikkaan kyllä ensimmäistä.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Takaisin ylös