Fallout 3 - apokalyptistä räiskintää seikkailun varjossa (osa 2)
8.8.2008
Jukka O.
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Seikkailu- ja roolipelit, Toimintapelit
Fallout 3. Ydintuho. Ydinlaskeumasuoja. Selviytyjät. Mad Max. Bethesdan työstämä roolipeli luo ruuduille vision tuhoutuneesta maailmasta, jossa elämä kuitenkin sinnittelee edelleen muodossa jos toisessakin. Klassisen pelisarjan kolmas osa tarttuu aiheeseen kuitenkin aiemmista poikkeavalla tavalla ja loihtii ruuduille myös väkevää toimintaa.
Toisessa Fallout 3 -ensikosketus-artikkelissamme tutkaamme ennen kaikkea toimintaa ja seikkailemista samaan pakettiin yhdistävän pelin toiminnallista puolta. Onko luvassa pelkkää räiskintää?
Oletko lukenut edellisen artikkelin? Jos et, suuntaa ensin tänne:
Fallout 3 - klassikkoseikkailun uusi tuleminen (osa 1)
Mars matkaan
Fallout 3:n varsinaisen seikkailun tärkein yksittäinen ominaisuus lienee Oblivionin tapaan matkaamisen vapaamuotoisuus ja avoimuus. Pelaaja voi kuljeskella pelimaailmassa minne haluaa ja suorittaa mitä tehtäviä haluaa. Jos näet jotain, voit kävellä sinne ja tutkia paikan. Jos kaukaisuudessa häämöttää korkea torni, ei muuta kuin kävelemään. Lopulta olet perillä ja voit ehkä jopa kiivetä tornin huipulle maisemia ihailemaan.
Tekemistä pitäisi piisata noin 25 tunnin verran pääjuonen parissa ja noin 100 tuntia muissa puuhasteluissa.

Vanhojen Falloutien tapaan pelaaja kerää teoillaan ja puheillaan hyvää tai pahaa karmaa. Kaikilla teoilla on jonkinlainen vaikutus, positiivinen tai negatiivinen. Tästä syntyvä maine vaikuttaa muiden pelimaailman hahmojen suhtautumiseen. Eri hahmot reagoivat pelaajaan eri tavoin ja esimerkiksi apurin saaminen mukaan riippuu nimenomaan karmasta. Paskaa jätkää ei välttämättä kukaan viitsi auttaa. Paitsi toinen tosi paska jätkä. Tarpeeksi paska jätkä saattaa raivostuttaa muita jopa niin paljon, että hyviksetkin saavat tarpeekseen ja päättävät hankkiutua sinusta eroon.
Tämä karmajärjestelmä oli yksi Fallout-pelien tärkeimmistä tunnelmaa luovista yksityiskohdista, joka myös oikeasti vaikutti pelin kulkuun ja sai pelaajat harkitsemaan tekojaan. Onkin hienoa nähdä, että se on yhä voimissaan ja vaikuttaa edelleen muiden hahmojen suhtautumiseen.
Vanhojen Fallout-fanien pettymykseksi en kuitenkaan ole ehtinyt pelata kolmosta niin paljoa pelikokemusta, että pystyisin arvioimaan karman vaikutusten perusteellisuutta vanhoihin Fallouteihin nähden.

Mutantteja muusiksi ry
Entä se ulkomaailma, kun pelaaja sinne aikanaan pääsee? Kukkaketoja, pikku haltioita ja teletappeja? Ehkä viimeksi mainittuja, tosin hitusen mutantoituneessa muodossa. Enimmäkseen tarjolla on pelkkää rappeumaa, saastaa ja likaa. Ydintuhon jälkeinen maailma on uskomattoman paskassa kunnossa. Tuho on näyttävä, etenkin Mad Maxien, muiden tuhorainojen ja karuakin karumman tieteiskirjallisuuden ystäville. Rakennukset ovat palasina, maasto pelkkää romukasaa. Tässä kohden Bethesda pitää tiukasti kiinni Wastelandin ja Falloutien perinnöstä.
Saastunut ja särkynyt pelimaailma on vaarallinen paikka, sillä kaikki pinnallaeläjät eivät suinkaan kuolleet ydintuhossa tai sen jälkeen. 200 vuodessa saasteet eivät ole kadonneet mihinkään, joten monet selviytyjät ovat jälkeläisineen hiukan erilaisia. Moikka mutantit!
Vaikka Fallout 3 onkin isometrisen seikkailun sijaan joko pärstäperspektiivistä tai hahmon takaa kuvattu toiminnallinen roolipeli, niin se ei ole silkkaa räiskintää, monien peloista huolimatta. Esimerkiksi Bioshock oli paitsi loistava (toim. huom. subjektiivinen mielipide) seikkailupeli, myös tuhti FPS-räiskintä. Fallout 3:ssa pelaajalle on tavallista enemmän valinnanvaraa, sillä pelissä on kaksi erilaista taistelutilaa.
Reaaliaikainen FPS-taistelu lienee tuttua kaikille, jotka ovat joskus jotain räiskintää pelanneet. Bioshock ja Mass Effect ovat ihan kelpoja rinnastuksia. Toisin sanoen, taisteleminen ei ole Quakeiden kaltaista refleksihippaa, vaan toiminnan tempo on hitaampaa, omalla tavallaan taktisempaa ja älyllisempääkin.
Toinen taistelutila, taktinen taistelu, on se jännittävämpi ja erikoisempi pelitapa, joka kiinnostanee enemmän erityisesti seikkailuihin painottuvia pelaajia. Taktinen taistelu ei ole reaaliaikaista, vaan pelaaja pysäyttää tilanteen nappia painamalla, jolloin hahmo käyttää toimintapisteitään, AP:ta eli Action Pointteja.
Toimintapisteiden määrä riippuu pelaajan kyvyistä ja siitä kauanko edellisestä taktisesta taistelusta on. Pisteet kuluvat taistelussa ja palautuvat sen ulkopuolella, kun pelaaja on reaaliaikatilassa. Taktisia taisteluja ei voi näin käyttää jatkuvasti peräkanaa, vaan pisteiden on annettava latautua. Esimerkiksi isomman ötölauman hyökätessä taistelun voi hoitaa niin, että ampuu käsivaralta vihollisten ollessa kauempana, vaihtaa taktiseen taisteluun lähietäisyydeltä ja niittaa sen jälkeen loput käsipelillä. Toimintapisteet latautuvat täysille ehkä noin 20 sekunnissa (toim. huom. perustuu muistinvaraiseen arvioon, ei mittaukseen).

Taktisen taistelun käyttäminen on nopeaa ja selkeää. Pelaaja pysäyttää tilanteen ja tutkii tilannetta. Mitä on vastassa? Mitä itsellä on käytössä? Mihin ja millä ampua? Taistelujärjestelmä näyttää jokaisen vihollisen potentiaaliset maalikohdat ja näyttää ruudulla osumamahdollisuuden prosentteina.
Keskivartaloon luonnollisesti osuu helpommin kuin päähän tai polveen. Osumismahdollisuus riippuu myös hahmon taidoista, ominaisuuksista sekä aseesta. Metsästyskivääri ei ole se kaikkein näppärin työkalu lähitaistelussa, mutta pistooli tai konepistooli ovat aivan yhtä hyödyttömiä pidemmältä etäisyydeltä. Vaikka olisit miten huippuampuja, niin naulaa ei hakata seinään nallekarkilla. Lisäksi lopputulokseen vaikuttavat vielä vastustajien ominaisuudet.
Kunkin vuoron toimintapisteet voi jakaa useisiin erilaisiin toimintoihin - voit esimerkiksi ampua muutaman kerran lähimpänä olevaan viholliseen, sitten pari laukausta kuhunkin kauempana olevaan. Ammusten loppuessa hahmo nakkaa uuden lippaan automaattisesti ja tämä vähennetään samalla toimintapisteistä. Kranaattien heittely sujuu kuten ampuminenkin, kranun putoamispaikan riippuessa heittäjän kyvyistä.

Ja jumakauta kun se näyttää hyvältä. Siinä missä reaaliaikainen taistelu on varsin tyypillistä FPS:ää, niin taktinen taistelu on kuin elokuvien taistelukohtauksista. Hahmot liikkuvat ja laukovat, hylsyt lentävät ja luotien lento osumineen näytetään tyylikkäillä hidastuksilla ja kamerakulmilla. Voi sitä äärimmäistä herkkua kun pelaaja napauttaa taktisen taistelun päälle kulman takaa loikanneen vihollisen aiheuttaman shokin jälkeen, vaihtaa alkkarinsa ja määrää hahmonsa ampumaan neljä sarjaa örrimörrin päähän. Prrrrt prrrrrrrt ja mutantin pää halkeaa.
Yhtään vähempää ei naurata reipas kranaatin räjähdys, jonka seurauksena raajat, päät ja vartalot lähtevät lomalle toisistaan. Todellista K18-herkkua siis.
Huomatkaa, ettei taktinen taistelu ei ole missään nimessä hidasta. Pelaamistahti ei mainittavasti taktikoinnista kärsi, sillä systeemiin totuttuaan maalit napsuttelee parissa sekunnissa. Taistelun näyttäminen kestää muutaman sekunnin, minkä jälkeen peli siirtyy sulavasta takaisin normaalitilaan.
Pelaajan taitojen ohella taisteluihin vaikuttaa myös aseen kunto. Mitä kuluneempi ja huonompi ase, sitä kehnommin se toimii. Heikentyneen tehon lisäksi ase saattaa myös jumitella ja hajota tykkänään. Niinpä asesepän taidot saattavat olla yksi pelaajan tärkeimmistä taidoista, sillä ei hajonnutta pyssyäsi kukaan muukaan korjaa, ainakaan ilmaiseksi. Kiveen hakkaamisen sijaan ruuvimeisselin käyttötaito ja varaosien irrottaminen muista aseista onkin hyvä perustaito, joka varmistaa ettei pelaajan tarvitse turvautua pelkkään kepakkoon säteilyerämaassa vaeltaessaan. Mutta jos ammukset loppuvat, niin kellistyväthän ne höpsömmät vastukset vaikka rautaputkella tai pesäpallomailalla hakkaamalla. Myös taktisessa taistelussa.
Bethesdalla on ollut melkoisesti haasteita taistelujärjestelmien tasapainottamisessa. Molemmat tuntuvat toimivan nyt hyvin, mutta esimerkiksi reaaliaikataisteluissa hahmon taitojen vaikutus on toistaiseksi hieman avoin. Taidot vaikuttavat - mutta paljonko? Kehittäjien kertoman mukaan taitojen vaikutusta esimerkiksi osumistarkkuuteen on vähennetty aiemmasta, sillä testaajat turhautuivat kun hyvästä sihdistä huolimatta ammukset eivät napsahdelleetkaan tähtäyspisteeseen.
Apokalyptinen p*sk*k*s*
Pelin maisemia tutkaillessamme piipahdimme aloitusalueen lisäksi ydinpommin muusaamassa Washingtonissa, jossa toisilleen vihamieliset ryhmittyvät käyvät täysimittaista sotaa. Washingtonin puistot ja Capitol ovat muuttuneet juoksuhautojen halkomaksi taistelukentäksi. Rauha, mitä se on? Jotain syötävää? Mainittakoon että paikka on visuaalisesti uskomattoman upea, todella apokalyptinen kasa p*skaa.

Pelissä on lukuisia kilpailevia ja jopa keskenään sotivia ryhmiä, kullakin omat erilaiset päämääränsä. Pelaaja luoviikin myös eri ryhmien välillä ja yrittää pitää suotuisat suhteet ryhmiin, joiden päämäärät ja lupaukset tuntuisivat edistävän parhaimmin omaa asiaa. Ja ne, joiden mielestä olet enemmänkin uhka… No, ei tänne tultu kaveeraamaan.
Faktioiden kilpailu ja erimielisyydet tuovatkin kentällä liikkumiseen oman lisämausteensa. Jos joudut niiden välisen kahakan keskelle, niin kannattaako kiinnittää huomio itseensä tai jopa suututtaa niitä kesken taistelun? Tilanteen tarkkailu ja harkinta kannattaa, ennen kuin heittää Terminaattori-vaihteen pykälään. No, taistelkoot mutantit keskenään, kunhan oma tehtävä tulee suoritettua. Jospa ne eivät hirveämmin pillastuisi jos yritän hipsiä täältä ohi? Äh, turva toivo… Ne huomasivat ja hermostuivat…
Omalla tavallaan uskottavasti ja ennen kaikkea näyttävästi toimivat aseet jälkireaktioineen tuovat taisteluhaudassa etenemiseen maittavaa fiilistä, eikä asevalikoimaakaan voi moittia. Alkupelissä käytössä on lähinnä erilaisia pikkuaseita, mutta virkeämpiä aseita kyllä löytyy hiljalleen lisää. Tosin ammusten ja energiapakkausten riittäminen on sitten aina oma haasteensa. Mutta ei voi kuin nauraa hykerrellä, kun vastustajasta jää jäljelle pelkästään lämmin tuhkakasa, kun energia-ase lämpimästi nuolaisee. Ydinkranaatinheittimellä saataisiin Pariisin lähiötkin rauhallisiksi.
Tosin monikokoisetkin ydinkranut ovat sen verran jämäköitä vekottimia, että niiden jälkisäteily erottuu jopa Washingtonin huolella pommitetun taustasäteilystä. Räjähdyksen jättämän säteilykentän läpi ei kannata marssia noin vain. Vaikka ydinkranut ovatkin sinänsä melko tehokkaita aseita, niin samalla ne rajoittavat pelaajaa tuntuvasti - ase kun painaa niin pahuksesti ja ammukset ovat harvinaisia. Jos pelaajalla on liikaa roinaa mukanaan, niin askel ei ole enää kevyt.

Mainittakoon muuten eräs hauska yksityiskohta: vihollista ammuttiin taktisessa tilassa ydinnakulla, mutta ohi meni. Karvan verran ohi. Voi hiivatti. Eikun… Kranu osuikin vihollisten takana olleeseen pylvääseen, räjähti ja paineaalto paiskasi mutanttimörön komeaan ilmalentoon. Pläts. Ei noussut enää. Lystikästä! Havoc-fysiikkamoottori tuokin mukavaa lisäarvoa, sekä hitusen uskottavamman pelaamisen että hauskojen efektien muodossa.
Ensiapuakin tarvitaan, sillä tuleehan taisteluissa myös itselle pataan. Siihen auttavat stimpackit sun muut ensiapuvälineet. Ainakaan alkupelin mittaan kuolo ei kuitenkaan aivan herkästi napsahda kohdalle, sillä ensiapupakkauksia piisaa eivätkä viholliset ole vielä niin ärhäköitä, että nirri olisi kupsahduskunnossa yhdestä tai paristakaan osumasta.
Toimintaa vai seikkailua?
Kuten arvata saattaa, mutantit sun muut kieroutuneet otukset, joita pelimaailmassa tulee vastaan, eivät ole kovinkaan hauskaa seuraa. Osa niistä on älyllisiä olentoja, joilla on pahat mielessä. Osa on vain etäisesti ihmisiä muistuttavia järjettömiä petoja. Osa pelkkiä petoja, joilla on isot ja terävät hampaat.
Alkupelin mittaan kohdataan jos jonkinlaista petoa, ökkömörriäistä ja ilkiötä. Ne tarjoavat seikkailupelien tutun kaavan mukaan mahdollisuuden totutella pelin maailmaan, taisteluihin ja kasvattavat kokemuspisteitä. Mitään ”tapa 50 rottamyyrää ja tuo niiden hännät” -tyylisiä tehtäviä pelissä ei kuitenkaan näytä olevan.
Vaikka aivan alkupeli tuntuikin suhteellisen tuskattomalta, niin välillä tuskanhikeä sai pyyhkiä otsaltaan, kun omassa aseistuksessa ei ollut vielä kehumista. Harva kuitenkaan putoaa noin vain yhdestä ainoasta osumasta, ellei se sitten satu olemaan aivan poikkeuksellisen kriittinen osuma maukkaaseen kohtaan. Koska pelaajakin sietää damaa varsin hyvin saattaa tämä johtaa reippaisiin tulitaisteluihin.
Varsinaiset todelliset viholliset ovat erilaisia aivollisia ja aivottomia hirviöitä tai ilkiöitä. Osa haluaa vain maistaa pelaajan maukasta lihaa hampaillaan, osa näkee tässä kilpailijan, joillekin pelaaja on vain kävelevä kassalipas täynnä ryövättävää roinaa ja käteistä. Samaan tapaan myös vastustajien taktiikat vaihtelevat. Osalla on suojuksia ja panssareita, pienempää ja isompaa tuliasetta. Kuka osaa piilotella ja väistellä, kuka ei.
Suuri, vielä vastausta hakeva kysymys koskee vihollisten tekoälyä. Miten vastustajat toimivat ja liikkuvat? Nähdyn ja pelatun perusteella toivossa on lupa elää, sillä fiksummat ihmisvastustajat osasivat jo tässä vaiheessa liikkua ja suojautua tulitaisteluissa. Välillä ne pompahtivat tulittamaan suojastaan, sitten piiloutuivat tai vaihtoivat sijaintia. Mitään suuria älyn jättiläisiä ne eivät vielä olleet, mutta eivät pelimaailman pahimpiakaan idioottejakaan. Jotkut viholliset yrittivät paeta häviölle joutuessaan, osa taas tyytyi seisomaan paikallaan ja ottamaan damaa lättyyn.
Vaikka tekoälypuoli ei vielä suorastaan häikäissytkään, niin peli on yhä keskeneräinen, testattu versio oli kuukauden takainen ja julkaisuun on yhä aikaa. Niinpä Bethesda ehtii työstää tekoälyä rankalla kädellä. Pidetään peukkua.

Ainakin nähdyn perusteella Fallout 3:n toiminnallisemmat osuudet puolustavat hyvin paikkaansa toimintapelien maailmassa. Pelaaminen on hieman tavallista räiskintää rauhallisempaa, jolloin myös seikkailullisemmat pelaajat pysyvät kärryillä. Toiminta ei silti karkota FPS-pelaajiakaan. Aseet, viholliset, ympäristöt ja tehtävät tuovat toimintaan oman muhkean fiiliksensä, jonka ansiosta pelaaminen ei tunnu miltään tusinaräiskinnältä.
Toiminta on kuitenkin vain yksi osa peliä - ei koko Fallout 3. Seuraavassa artikkelissa tutustumme myös pelin pehmeämpään puoleen.
Tekijä: Bethesda Softworks
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: Xbox 360
Tulossa: PC, PlayStation 3, Xbox 360 - loppuvuosi 2008
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://fallout.bethsoft.com
Fallout 3 -ensikosketus:
Fallout 3 - klassikkoseikkailun uusi tuleminen (osa 1)
Lisää aiheesta
Bethesda osti Falloutin oikeudet
Fallout 3 aiheutti terrorihälytyksen
Fallout 3 – nähty ja ihastuttu

Lue myös
Alone In The Dark (PC, PS2, PS3, Wii, 360)
Diablo III - eeppinen ennakko, osa 2
NHL 09 -ennakko (PC, PS3, 360)
PC-pelaaminen - kaikkea muuta kuin kuolemankielissä
World of Warcraft: Wrath of the Lich King -ennakko: osa 2
Wrath of the Lich King -betapäiväkirja: osa 5
Jukka O. Kauppinen
Fallout 3:ssa kiinnostaa eniten..
- 1.
-
oh… elämä loppuu koi tulee kauppoihin…
- 2.
-
Viimeinen niitti loistavan pelisarjan arkkuun.
Bethesda pilaa kaiken mihin se ryhtyy.
R.I.P true fallout
- 3.
-
Siistiltä kuulostaa, mutta ei se silti ole Fallout tai niin hyvä…
- 4.
-
Haha, parasta hupia kyllä nämä Falloutin true-fanit kaikkine itkuineen. Vaikka kyllä se äiti varmaan tämän kolmosenkin vielä kaupasta tuo kun Timo 35v juustonaksuihin hautautuneena ei itse pääse sohvalta ylös..
- 5.
-
Olisivat tehneet kokonaan vuoropohjaisen taistelun, eikä tuollaista kikkailua.
- 6.
-
Peli tulee olemaan saatanan hieno ja siisti jossa voi tehä vaikka mitä eli über peli kuten Crysis, Stalkker ja Oblivion aluksi, MUTTA peli ei ole pitkäikäinen vaan samanlainen kuin Crysis, Stalkker ja Oblivion kerran pelaat läpi ja se on siinä.
Fallout 3 tuskin tulee olemaan samanlaista sisältöä ja niin paljon kuten aikaisemmissa Fallouteissa. Ja kaikein syntisintä täsä on tuo että se tehdään konsolille se tarkoittaa että vähemmän sisältöä lyhyempi peli ikä ja enimmäkseen jotain päätöntä räiskintää.
Pää asiana nykyään on RAHA jota tuolaisilla joulukuusi peleillä nykyään tahkotaan… Kiitos teidän pinnallisten Voi itku! ihmisten takia.
- 7.
-
Varmaan loistopeli kyseessä, stop purnaaminen
- 8.
-
Another rimjob eh?
- 9.
-
Voihan paska sanon minä :)
Hienoltahan tämä näyttää, ja toivottavasti täyttää odotukset!
Mieluisaa luettavaa, jatkoa odotellessa :P - 10.
-
Falloutithan ovat pitkäikäisiä juuri tuon erilaisten hahmojen luomisen takia. Jos Bethesda saa tämän toímimaan, pelillekin tulee pitkää ikää.
Voi itkun typerään kommenttiin:
Viesti oli typerä älyttömine logiikkoineen (mistä helvetistä tuon Timo 35v vedit?). Tyhmyydelläkin jotain rajaa…
Fallout-faneja kyrpii koska pelis ei ole oikea Fallout. Pintapuolisesti siinä on kaikki sama vanha, mutta (ainakin sen mukaan mitä nykyään tiedetään) siihen se jääkin. Fallout voi olla (ja itse uskon näin) todella hyvä peli, mutta se ei tarkoita että se olisi Fallout. Enitenhän faneja vituttaa se, kun pelin nimi on Fallout 3. Jos se olisi vaikka Fallout: Bälälläläää, fanit eivät olisi läheskään niin kimpaantuneita. Myös Bethesdan monet älyttömät kommentit ja kaksinaamaisuudet ärsyttävät. - 11.
-
Kuvankaappausten julkaiseminen on ilmeisesti kielletty hengen uhalla, kun kaikissa jutuissa näkyvät aina nämä samat kuvat jok'ikisellä sivustolla =)
- 12.
-
Ei siitä tuon kauniimmaksi muutu.
Paistaa kyllä tästäkin artikkelista sellainen pintapuolinen mainosvuoropuhelu, mitään kriittistä ei löydy. Artikkeli artikkeli, mutta ei kovin neutraali sellainen.
- 13.
-
Huh, vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Nyt kun on tottunut ajatukseen, että se nyt ei vaan voi olla ”virallinen” jatko-osa fanipoikamielessä, niin kyllähän tuo kuulostaa hyvältä. Mukavaa että vuoropohjaisuutta ja karmapisteitä löytyy.
- 14.
-
Ärsyttää tämä toimintaosuuden ylistäminen. Falloutin kuuluisi olla ennenkaikkea seikkailu/roolipeli. Esittelyvideoissakin Todd Howard on tähän mennessä vain hehkuttanut kuinka itsensä pystyy lennättämään räsynukkena taivaisiin. F3 on silti ehdottomasti yksi eniten hypettämistäni peleistä tällä hetkellä.
- 15.
-
11. Aika tarkkaan on ainakin monissa muissa haastatteluissa ollut kuvat ja osittain tekstitkin bethsoftin hallinnassa.
En jaksa enää itkeä… paska mikä paska, Bethiä eivät pelin fanit voisi vähempää kiinnostaa, joten hengellistä seuraajaa alan odottaa jostain muualta. (Intoxicaten Afterfall listan kärjessä)
Pitäkää seitsenkirjaiminen nimenne. Pelillistä laatua löytyy kai jostain muualta tulevaisuudessa.
- 16.
-
On täällä ennenkin ollut rento tapa kirjoitella näitä artikkeleita, mutta rajansa paskallakin on.. Vielä vähemmän järkeä sanoa paska paska paska… .. p*ska. Muuten ihan jees artikkeli, tämä peli tulee löytyy hyllyltä.
- 17.
-
Kokeilin just pitkästä aikaa fallout 2:sta…. innostus loppu hahmon luonnin jälkee, hyi helvata ku oli ruma paska. Olisi pitäny antaa vuosien kultaamien muistojen jäädä pinnalle. Tarina on tietysti iha jees… mut ei oikeestaa nykymaailmassa mikää kummonen.
Hyvä, että uudistavat ja eivät tehneet mitää vuoropohjasta sontaa.
- 18.
-
Mahtaakohan peli olla modattavissa kuten oblivion? Itse oblivionhan on suht kertakäyttökamaa, mutta pelaajien itse tekemien modien kanssa se muuttuu useiden satojen tuntien jättiläiseksi, ja jopa toimivaksi sellaiseksi. No oli miten oli, tämä tulee aikanaan löytymään hyllystäni.
- 19.
-
”Ärsyttää tämä toimintaosuuden ylistäminen. Falloutin kuuluisi olla ennenkaikkea seikkailu/roolipeli.”
No totta helvetissä sitä toimintaosuutta ylistetään, kerran kun se on jotain täysin uutta tällä saralla… tuollaistahan ei ole koskaan ennen nähty (cutscene animaatiot kilzeist, vats ja realtime himbaa settii )… Luultavasti interaktio on samalla tasolla vanhojen fallouttejen kanssa, joten sitä ei viitsitä edes hypeä.. Sillä jos black isle ois pelin tehnyt niin interaktio ois ainakin triplaantunu entisestä, sen verran kehitystä teknologias tullu…
- 20.
-
jooh paska sanaa vähemmän kiitos, jotain rajaa kuitenkin
myös falloutit on seikkailu/roolipelejä, tuo fps räiskintä lisäys tuntuu pakolliselta että kauntteripeelot hakevat pelin kaupasta *sigh*
- 21.
-
Minä odotan Fallout 3:sta kyllä ihan hyvillä mielin, jos sitä nyt täällä fanien silmissä sillä nimellä kehtaa kutsua. En kuitenkaan oikein kunnolla ymmärrä tuollaista manauksen määrää, varsinkaan kun asialle ei voi enää tehdä mitään (tietääkseni manaus ei auta).
Huomauttaisin, että vaikka tämä peli olisi tehty vanhan kaavan mukaan, olisitte saattaneet joutua pettymään vielä pahemmin, jos peli olisi osoittautunut sarjansa huonoimmaksi. Näillä näkymin tuleva Fallout vaikuttaa kuitenkin mainiolta peliviihteeltä, enkä usko, että kellään pelaajalla on mitään peliviihdettä vastaan. - 22.
-
Aika kultaa muistot, ihme ettei ihmiset tajua sitä. Se on ihan yks ja sama miten ne tämän pelin tekevät, koska se ei tule koskaan kelpaamaan ”true faneille”. Itse ehdottaisin, että nämä kyseiset fanit hyppäävät takaisin siihen junaan mistä tippuivat. Maailma on nykyään erillainen ja niin on myös pelitkin ja kuka muka oikeesti haluaisi maksaa 50+e Fallout2:sta paremmilla graffoilla? Minä sanon, että antaa jannujen tehä hommansa loppuun ja kritisoidaan vasta sitten ku itse päästään peliä kokeilemaan.
Falloutit ovat oman aikansa klassikoita ja ovat ansainneet paikkansa, mutta kun miettii niin F2 olis F1 uusilla tehtävillä ja uudella maailmalla. Hyvä vaan, että tähänkin sarjaan tuodaan jotain uutta. Ketä oikeasti enää nykyään kiinnostaa katsoa 2D kuvaa pelatessaan?
Ja mitä tohon ainaiseen pelien ( varsinkin kynärin ja wowin ) dissaamiseen tulee niin eikö olisi jo aika keksiä uusi lause? Nykyään on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että pelaajat ( KYLLÄ, myös Counter-Strike ) ovat ihan normaaleja ihmisiä jotka sattuvat vain käyttämään osan vapaa-ajastansa tietokoneen parissa tehden muutakin kun mesettäen ja ”irccaamalla galtsus”.
- 23.
-
Ei se Fallout 3 dissaaminen johdu todellakaan vain nostalgiasta. Joku sanoi hyvänä esimerkkinä, että ajatelkaapa jos Half-life 3 olisi isometrinen, vuoropohjainen RPG. Fanit eivät todennäköisesti diggaisi. Plus Bethesdan kommentit ovat vaan niin kosikelevia ja kaksinaamaisia; ensiksi he selittävät kuinka Fallout-faneja he ovat, sitten mm. raiskaavat/eivät jaksa välittää monista aikaisempien Fallouttien rakentamista tarinajutuista, mm. Fatman on ihan älytön.
Peter Hines: ”Haluamme Fallout 3 olevan enemmän Falloutin kuin Fallout 2 tapainen. Emme halua sen olevan täynnä vitsejä ja älyttömyyksiä. No niin, tässä Tom pelaa peliä Bloody Mess-moodi päällä ja räjäyttää ihmisten ruumiit palasiksi nallekarhuilla.”
Joku sanoi: ”Falloutin juoni ei ole enään nykypäivänä kovin ihmeellinen.” No onhan se aivan helvetin hyvä. Koko konsepti on ensinnäkin aivan nerokas ja esim. Vault Experiment Project oli todella mainio juonenkäänne.Fallout 1-2 grafiikoita haukkuville: Jessus, pelihän on yli kymmenen vuotta vanha. 10 vuoden päästä Fallout 3 grafiikat näyttävät silmissämme täysin paskoilta.
Itseelläni ei ole juuri mitään Fallout 3 vastaan, odotan sitä kovasti ja uskon että se on hyvä peli. Mutta kaiken sen mukaan, mitä tähän asti on nähty, siinä ei tule olemaan sitä, mitä pelisarjassa on tultu rakastamaan.
- 24.
-
@23
”Fallout 1-2 grafiikoita haukkuville: Jessus, pelihän on yli kymmenen vuotta vanha. 10 vuoden päästä Fallout 3 grafiikat näyttävät silmissämme täysin paskoilta.”
Jep ja sillo ku tulee fallout 5(!?) niin silloiset fallout puristit itkee, että fallout3 oli peli sarjan paras ja fallout5 on ihan sukka kun ei ole samanlainen.
tsjp :)
- 25.
-
6: Voi lollero sua. Eikö iskä suostunut ostamaan konsolia vai miksi niitä syyttä haukut?
- 26.
-
24: Huoh. Ei fp-näkökulma tai reaaliaikainen toiminta sitä Fallout-meininkiä tuhoa. Syy on paljon syvämmällä. En jaksa ruveta enempää väittelemään, ennen kuin olen nähnyt lisää Fallout 3 dialogia, mutta nykytietojen mukaan se ei ole lähelläkään Black Islen vastaavaa.
- 27.
-
FPS-räiskintähän tästä tuli :(
- 28.
-
@25: Oletko itse kokeillut konsolia? Itellä oli PS3 ja voi vittu mitä paskaa kaikki pelit täyttä PASKAA! Sitten myyntiin… Ja olen kokeilut kaikenlaisia konsolipelejä kaikki jättänyt kylmäksi semmosta aivotonta räiskintää.
- 29.
-
@26 jep annetaan pelin ilmestyä ensin ja kommentoidaan sitten, itse mielestänin blackislen dialogi oli hyvää mutta ei missään nimessä mitään mistä ei voi pistää paremmaksi.
- 30.
-
Vittu mitä paskaa
- 31.
-
@28: Niimpä. Konsolit on perseestä ja niille tehdyissä peleissä ei ole sisältöä todettu on.
@30: Niin aivotonta FPS räiskintää jos olette sattumoisin videoita katsoneet. Ja ne voivat pitää turpansa kiini joittenka mielestä tuo räiskintä on hyvää uudistusta pelisarjalle so STFU!
- 32.
-
Taas mennään pelillisesti takapakkia massavetoisuuden nimissä…
Tekisivät välillä jotain uutta, ei niitä elokuvamaisia mörköjenpoksahteluja kukaan täysipäinen jaksa katsoa ensimmäisten kymmenen minuutin jälkeen. - 33.
-
Pelottaa kieltämättä enemmän ku tarpeeks sarjan puolesta, mut annan armon käydä oikeudesta ja kokeilen ainakin. Vieläköhän onnistun pelaamaan tämän läpi ampumatta laukaustakaan. Kakkosessa se vielä onnistui kun tarpeeksi kikkaili, mutta jotenkin tulee sellainen mielikuva että nyt on muutettu karu maailma tappavaksi ja se ainoa konsti on ottaa ase käteen. Noh sen näkee sitten kun seikkailupuolesta jotain kirjoitellaan.
P.s. Pelaan edelleen sillointällöin edellisiä osia. Ei se peli krafiikasta kiinni ole. Kultasilmät menköön vääntämään crysistä. Varsinkin uusimpien fanipäivitysten (esim killap) kanssa peli jopa yllättää sillointällöin uudella sisällöllä.
- 34.
-
Vaikka Fallout 3 olisi tehty vanhojen Fallouttien kaavan mukaan, niin olisiko siihen saatu kuitenkaan keksittyä tarpeeksi lisää originaalia sisältöä, ja kuitenkin pystytty säilyttämään pelin ja pelisarjan sisäinen harmonia, kuten Fallout 1:ssä? Ehkä tätäkin puolta olisi syytä miettiä, ja sama ongelmahan ilmenee nykyään monissa asioissa. Uusia ideoita ja uutta sisältöä on yhä vaikeampi keksiä ilman että toistettaisiin vanhoja kaavoja, koska tähän mennessä on keksitty jo niin paljon kaikenlaista.
Uskon kyllä, että F3 on hieno ja viihdyttävä peli, mutta yksi merkittävä syy siihen, miksei se voi vetää vertoja alkuperäisille, on nimenomaan se toteutustapa. 1. ja 3. persoonan kuvakulma kertoo kyllä enemmän ympäröivästä maailmasta, mutta selittää samalla liikaa. Vanhoissa Fallouteissa grafiikka oli vielä sen verran minimalistista, että omalle mielikuvitukselle jäi enemmän tilaa. Ehkä just tämän takia vanhan liiton merkkipohjaiset ropetkin oli niin suosittuja varsin pitkän aikaa. Sama juttu jos on esim. lukenut Taru sormusten herrasta -kirjat ja katsonut sen jälkeen elokuvan. Ei mikään visuaalinen toteutus voi vetää vertoja ihmisen sisäiselle kokemukselle ja mielikuvitukselle. Tämä on toki kiinni jokaisen omasta mielikuvituksesta :)
- 35.
-
Odotan eurogamerin arvostelua ennen kuin teen ostopäätöksen, pidän kyseisen sivuston arvosteluista ja monesti eivät eroa omasta mielipiteestäni.
- 36.
-
Allekirjoittanut hakkasi alkuperäiset Falloutit läpi ja niiden pariin on tullut tässä yli kymmenen vuoden aikana palattuakin useasti. Brotherhood of Steel apinaleikkiä jaksoin muistaakseni pelata demon verran.
Tämä kolmonen on odotetuin peli miesmuistiin tässä taloudessa. On täysin selvää, ettei se tule olemaan odotuksien mukainen ja noudattamaan vanhaa ihanaa kaavaa, jossa älyllä voi voittaa voiman.
Mutta väliäkös tuolla. Tämän päivän pomppu, pyssy ja tähtäin sekä poks pelien keskellä edes osa alkuperäisten Falloutien mallista käsitellä maailmaa on tervetullutta. Ei pelkkää Duke Nukemien viitoittamaan poks poks poks gabuum pelaamista vaan ehkä myös hiukan sisältöä. Itseäni eivät taikovat kääpiö Potterit kiinnosta pätkääkään, joten tämä tulee olemaan liki ensimäinen ”roolipeli”, johon viitsin tarttua. Näin tehdessään se rikkoo nyt niin onton kaavan, että ansaitsee jo siitä yhden plusmerkin tulevaan lopulliseen arvosteluun.
PS. Koettakaapa hakata alkuperäistä Steel Pantherssia. Siinä on pikselimössöä parhaimmillaan ja meininki on suoraan hiekkalaatikolta. Retroa sanon ma. - 37.
-
En mene siihen sen suuremmin mitä odottaa peliltä tai toiselta, mainitaan nyt kuitenkin että olen/olin suuri fallout fani, ei minua oikeastaan FPS perspektiivi haittaa, mutta mitä hittoa on tekemistä esim. Bioshockilla ja RPG:illä?
Bioshock ja RPG:t ovat niin kaukana toisistaan kuin jotain vain voi olla. - 38.
-
Mielestäni parempi vaan ilman vuoropohjasta taistelua, koska en halua samanlaista kopiota Fallout 1, 2
Kyllä mun mielestä Bethesdalla on hyvät mahikset saada aikaan kunnon owneri-Fallout!
- 39.
-
Kyllähän tuossa ihan potentiaalia on hyvään peliin. Tosin, ei siitä ”oikeata fallouttia” kyllä tule.
- 40.
-
Hmm.. Tuleekohan tähänkin jotain ”hienoja” grafiikkademovideoita kuten oblivionista, jotka sitten hävisivät taivaan tuuleen valmiista pelistä, kun ei billboxissa riittänytkään tehot. Ei mikään”true Fallout” tule olemaan, mutta en myöskään lähde vielä heittämään mitään pyyhettä kehään. Eiköhän tuostakin ihan pelattava peli tule… :)
@31
Vaikka konsolipelit ovat ehkä suurimmilta osin juurikin tämmöisiä, niin kyllä siellä on aina niitä muutamia hittejä tullut… Tai siis tuli, ainakin vuosia sitten (jotka eivät siis ole näitä ns. multiplatformeja).
Mutta jep, ainahan sieltä tulee pelkkää ”paskaa”, jos vain ja ainoastaan kelpaa ne roolipelit. Ne vaan taitaa olla liian monimutkaisia ja tylsiä konsoleille.. :)
- 41.
-
”Ydinkranaatinheittimellä saataisiin Pariisin lähiötkin rauhallisiksi.”
Hieman rasistista haaveilua.
- 42.
-
Kaikki haukkuu oblivionia… mutta samaan hönkään unohtavat Morrowindin, joka oli meitin mielestä ainakin parempi tunnelmaltaan ja maailmaltaan, sekin tietysty bethesdan tekemä :)
- 43.
- 44.
- 45.
-
Artikkelin kirjoittaja voisi vähentää tietyn korostussanan käyttöä ja poistaa pelislangin käytön kokonaan. Vaikkakin valtaosa lukijoista tietääkin mitä ”dama” tarkoittaa, artikkelista paistaa sen käytön vuoksi epäammattimaisuus.
- 46.
-
Koska tulee seuraava osa tätä ennakkoa??
- 47.
- 48.
-
Kukas osaa sanoo, että mitkä on Fallout 1:sen ja 2:sen jenkki vs. eurooppa versioiden erot?
Ja saako noita sensuroimattomia jenkkiversioita enää mistään?Olis kiva ottaa uusika vanhat falloutit…. kakkonen kun ainakin jäi omalta kohdalta kesken aikanaan…
- 49.
-
Eiköhän ne versiot mitä netis pyörii oo niitä ”parempia” ja siihenhän on se isohko epävirallinen fanien tekemä patchi.
- 50.
-
” PS. Koettakaapa hakata alkuperäistä Steel Pantherssia. Siinä on pikselimössöä parhaimmillaan ja meininki on suoraan hiekkalaatikolta. Retroa sanon ma. ”
Ei pärjää kuuslankun Omega Racelle.
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 62 kommenttia.






Kommentit
Keskustelut
Facebook