Fallout 3 - klassikkoseikkailun uusi tuleminen (osa 1)
4.8.2008
Jukka O.
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Seikkailu- ja roolipelit, Toimintapelit
Amerikkalaisen Bethesda Softworks -studion työstämä roolipeli Fallout 3 on teos, joka on herättänyt huimia tunteita jo ensihuhuistaan ja julkistuksestaan lähtien. Kaksi ensimmäistä Falloutia on tietokonepelien historian todellisia klassikoita, parhaimpia seikkailuja koskaan.
Eri pelifirman tekemä erilainen Fallout ei voi koskaan saavuttaa vanhojen faniensa silmissä samaa hyväksyntää. Se on fakta eikä sille ei voi mitään. Tärkeämpää lieneekin selvittää, että millaisen vastaanoton peli saa tämän päivän pelaajien keskuudessa. Onko Fallout 3 mistään kotoisin? Onko se hyvä peli omana itsenään? Onko ydintuhon jälkeinen maailma rapistunut ja kauhistuttava ympäristö vai iloisten teletappien leikkikenttä?

I don’t want to set the world on fire
Fallout 3 on ennen kaikkea suuri tarina. Peli jossa on alku, loppu ja siinä välissä kertomus. Kertomus ei ole ontto kehikko vaan motivaattori, jo aivan pelin alusta lähtien.
Tapahtumat saavat alkunsa kauan ennen varsinaista pelin alkua, kun maan päällä käydään tuhoisa ydinsota vuonna 2077. Ydintuli syö suurimman osan ihmiskunnasta. Selviytyjät joutuu kituuttamaan radioaktiivisuuden keskellä. Se tekee tietysti oikein gutaa perimälle.
Ydintuho ei kuitenkaan ollut täydellinen maailmanloppu… Vain käsikirjoitus seuraavalle sodalle, jota käydään kaikkialla. Vain pienet, yksittäiset pesäkkeet ylläpitävät etäistä kuvaa sivilisaatiosta. Niiden ympäristössä laki on vahvimman kädessä, suurimman aseen omistajalla.
Sen keskellä osa ihmisistä selviää jotakuinkin kunnossa maanalaisissa suojissaan. Kuka järjissään, kuka ei.
Pelaaja on erään tällaisen maan alle piiloutuneen ihmisryhmän jäsen. Oma holvi kullan kallis, sanotaan. Vault 101 on syvällä maan alla ja siellä synnytään, eletään onnellinen ja suojaisa elämä - ja lopulta myös kuollaan. Vault 101 ei ole koskaan avannut oviaan ulkopuoliselle maailmalle, vaan luonut sinne oman suljetun yhteiskuntansa.


Pelaaja on alussa yksi tuiki tavallinen taapero, joka saapuu maailmaan Vaultin synnytyssairaalan kautta. Aika graafisesti. Tässä vaiheessa pelaaja valitsee sukupuolensa, rotunsa ja luo muun muassa kasvonsa. Käytettävissä on erilaisia valmiita kasvopohjia, joista voi muokata haluamansa, tai sitten pelaaja voi työstää naamansa oikein pikkutarkasti ja huolellisesti. Hauskana detaljina pelaajan isän kasvot generoidaan pelaajan pärstän mukana niin, että sukulaisuussuhteen tunnistaa selvästi.
Syntymän jälkeinen alkupeli on herkkä vauvasimulaattori, jossa pelaaja harjoittelee ensiaskeleitaan, tutustuu pelimaailmaan ja kasvattaa varttumisensa myötä tietynlaisen siteen ympäristöönsä ja muihin pelihahmoihin.
Pelin ihka ensimmäinen tehtävä on sekin suorastaan huikea. Pelaaja kun täytyy ottaa ensimmäiset askeleensa ja kävellä isukin luo. Todella mainiota. Pian sen jälkeen jatketaan hahmonkehityksen parissa ja valitaan vauvelille ensimmäiset ominaisuudet jakamalla hahmopisteitä muun muassa vahvuuden, havaintokyvyn, onnen ja kestokyvyn välille.
Vauvavaiheesta loikataan 10 vuotta eteenpäin, pelaajan syntymäpäivään. Maanalaisessa yhteiskunnassa eletään niin ilon kuin surunkin hetkiä - ihmisiä syntyy ja kuolee, mutta synttärien merkitys on entisensä. Tässä vaiheessa pääsee jo varsinaisesti pelaamaankin.

Synttäribileissä on vieraana niin kavereita kuin vähemmänkin kavereita, joten dialogien ja toiminnan vaikutukset ja avartuvat hiljakseen. Antaako periksi inhottavalle pullistelijalle vai pistääkö kova kovaa vastaan? Mitä seurauksia valinnoilla on? Entä miten muut suhtautuvat sinuun? Oletko muille ilkeä? Kiva? Nöyristelevä? Käytöksesi heijastuu muiden hahmojen suhtautumiseen ja sitä kautta esimerkiksi heidän keskusteludialogiinsa.
Nuoruusosiot eivät kestä ylettömän pitkään, mutta niiden avulla pelaaja sitoutetaan pelimaailmaan ja hänelle syntyy tietty ymmärtämys sen toiminnasta. Mikä tärkeintä, pelaaja ymmärtää myöhemmän pelin tapahtumia ja arvostaa avointa pelimaailmaa, kun alkupeli on vietetty Vault 101:n ahtaiden seinien sisällä. Alkupelin toteutusta voikin pitää yksinomaan hienona ja tyylikkäänä ratkaisuna, vaikka jotkut saattavatkin ehkä hermoilla, kun ydinsaastemaailma ei avaudukaan heti silmien eteen.
Seikkailun alku onkin selvä viesti pelin suunnittelijoiden ja käsikirjoittajien visiosta. Fallout 3 on tarina. Pitkä ja looginen kertomus, jolla on alku, kenties loppukin. Pelaaja on selkeästi joku, motiiveineen kaikkineen. Kymmenen pistettä ja mutanttipapukaijamerkki.
Lopulta alkaa myös se todellinen peli. Pelaaja on täysi-ikäinen ja Vault 101 on kaaoksen vallassa. Pelaajan isä, arvostettu tiedemies, on poistunut holvista. Kukaan ei ole koskaan, siis koskaan, aikaisemmin astunut ulos. Miksi isi teki näin? Pelaaja varustautuu ja pakenee, ulos karuun, vaaralliseen maailmaan. Isi, missä olet?

Toivo ja turmio
Fallout 3 on saanut monilta vanhemman polven roolipeliharrastajilta raa’an tuomion jo etukäteen. Ymmärtäähän sen, kun sarjan kahden aiemman pelin isometrinen kuvakulma ja toteutus on uhrattu modernin 3D:n ja FPS-näkymän tieltä. Eihän peleissä ole päällepäin enää juurikaan samaa.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että tekninen toteutus voisi olla toissijainen? Voisivatko pelin henki, tarina ja sisällöllinen toteutus olla tärkeämmät? Fallout 3 saattaisi onnistuessaan jopa herättää vanhemmat Falloutit uudestaan henkiin ja jopa nostaa ne myyntilistoille, kuten Diablo 3:n julkistus teki Diablo 2:lle. Kenties se osaltaan innoittaisi muitakin pelintekijöitä.
Se todellinen kysymys kuuluukin näin: onko Fallout 3 hyvä peli? Toimiiko se omassa mittakaavassaan? Vetääkö tarina? Toimivatko taistelut? Imeekö se mukaansa?
Väittäisin, että vastaus kaikkiin kysymyksiin on ehdoton kyllä.
En toki ehtinyt nähdä pelistä kuin pienen osan, mutta esimerkiksi pelimaailmaan ripotellut pienet tarinalliset yksityiskohdat loivat mieletöntä tunnelmaa. Eräässäkin vaiheessa pelaaja kuulee radiostaan hätäviestin, jossa pyydetään apua. Auttaisitko vai etkö? Omatkin resurssit ovat niin vähissä, ettei niistä oikein muille riittäisi.
No, autetaan kuitenkin. Radiosanoma antoi osviittaa avuntarvitsijoiden sijainnista mutta täsmällinen paikka piti etsiä ja päätellä itse. Lähetyksen suuntimisen ja hienoisen etsiskelyn jälkeen löytyikin bunkkerin sisäänkäynti, jonka sisältä jotain kovin surullista. Apu ei ollut koskaan ehtinyt perille. Vuosia tai vuosikymmeniä vanha hätäsanoma toistui automaattisesti. Lähettäjistä oli jäljellä enää pelkät maatuneet ruumiit.

Tämänkaltaiset pienet tehtävät ja löydöt luovat mielettömän tunnelmallista kuvaa muusiksi menneestä maailmasta. Vaikka kaikki niistä ei sinänsä edistäkään varsinaisesti tarinaa, niin kaikkien pienten yksityiskohtien ja löytöjen myötä pelimaailma antaa itsestään lohduttoman ja surullisen kuvan. Ja toivon mukaan pistää pelaajankin miettimään. Vaikka pelissä onkin seikkailun lisäksi myös toimintaa ja räiskintää, niin välittääkö mikään oikeastaan tämän sodanvastaisempaa viestiä?
Siinä samalla pelissä on kuitenkin myös vahva annos toivoa. Ihmiset yrittävät selviytyä, kukin omalla tavallaan. Sekä sivuhenkilöt että pelaaja itse löytävät toisistaan jotain positiivista ja yrittävät selviytyä hymy huulillaan seuraavaan päivään.
Fallout 3 -juttusarjan seuraavassa osassa astelemme ulos kotiholvin ovesta, ulos kauhistuttavan kummaan mutta ah niin jännittävään maailmaan.
Tekijä: Bethesda Softworks
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: Xbox 360
Tulossa: PC, PlayStation 3, Xbox 360 - loppuvuosi 2008
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://fallout.bethsoft.com
Fallout 3 -ensikosketus:
Fallout 3 - apokalyptistä räiskintää seikkailun varjossa (osa 2)
Lisää aiheesta
Bethesda osti Falloutin oikeudet
Bethesda rauhoittelee Fallout 3 -odottajia, tarjolla ennätysmäärä loppuratkaisuja
Fallout 2 sai mittavan fanipäivityksen
Fallout 3 - maailman ensimmäinen vauvasimulaattori
Fallout 3 – nähty ja ihastuttu
Fallout 3 aiheutti terrorihälytyksen
Fallout 3 saapuu kaikille alustoille yhtaikaa
Nyt se on virallista: Fallout 3 kiellettiin Australiassa morfiinin takia
Jukka O. Kauppinen
- 1.
-
Tarjolla on siis lineaarista pakkopullaa ilman todellista mahdollisuutta vaikuttaa pelin etenemiseen sekä skriptattuja sivutehtäviä jotka eivät vaikuta mihinkään?
- 2.
-
nam!
- 3.
-
Eli siis… Oblivion with Guns?
Niin arvelinkin.
”Vai voisiko sittenkin olla niin, että tekninen toteutus voisi olla toissijainen? Voisivatko pelin henki, tarina ja sisällöllinen toteutus olla tärkeämmät?”
Wuu, Kauppinen, kylläpä vetäsit nyt hirveätä yläpilveä meille normihemmoille. Harmi vaan että viimeisin bethesdan peli missä oli _hyvä_ tarina oli tuota.. hmm.. niin joo, ei sellaista olekkaan. Pelivideoiden perusteella pelin henki on lähinnä sinko kourassa raideri-nightelffeja multiin ja halinallea perään.Sigh. Luetteko te journot nämä previewinne suoraan jostain sähköpostista? Kaikissa kun tuntuu olevan aika sama sisältö.
- 4.
-
Hottia settiä. Upia toi video. :)
- 5.
-
Mää haluisin päästä lahtaan teletappeja tollatteessa ydintuhon raatelemassa metropolissa.
Tästä saattaa tulla hyvä peli.
- 6.
- 7.
-
Siis… Fallout 2:ssahan tapeltii ja ammuttii minkä kerettiin, joten se oli kai sit Ultima with guns… tjsp. Olen varma, että jos alkuperäisen falloutin tekijällä olisi ollut nykyiset teknologiat käytössä, hän olisi tehnyt aika fallout 3:n näköisen pelin.
Tähän mennessä Fallout 3 vaikuttaa todella todella lupaavalta. Hahmon lapsuuden ottaminen mukaan on oikein mainio lisä. Fable taitaa olla ainut toinen tähän mennessä… mutta siinä muu peli onkin aika cräppiä.
Taitaa pitää ottaa talviloma sopivasti yhteen ton pelin ilmestymisen kanssa :D
- 8.
-
no kattoos ny miten toi peli tulee edes pyörimään omalla masiinalla, varovaisen toiveikkaana olen vielä toistaiseksi - vaikka peli ei ”oikea” fallout olekaan ie oblivion look :)
- 9.
-
Ilmeisesti pc:n laitteistovaatimuksista ei ole mitään huhuja edes?
- 10.
-
7. Ei olisi varmasti tehnyt FPS peliä. Alkuperäisen porukan Fallout 3:sta on olemassa tekniikkademo joka muistuttaa aiempia pelejä melkoisesti, vaikka käyttääkin 3d moottoria.
http://www.youtube.com/watch?v=6epLShK3N0o
Myöhemmin sama porukka teki pelejä Troika Games nimellä ja Falloutin hengellinen seuraaja ole tekeillä ja tämä oli myös 3d peli.
- 11.
-
Mahtaako keskustelusysteemistä olla myöhemmissä osissa mitään tarinaa? Jos sen ovat ottaneet suoraan Oblivionista niin alkaa olla aika synkällä pohjalla, vaikka tarina olisi kuinka hieno.
- 12.
- 13.
-
Ei kyllä ole kaunein peli markkinoilla, suttuiset tekstuurit pistävät ensimmäisenä silmään. Vähän yltiöpostiivista kuvaa maalaa nämä edomen jutuntyngät aiheesta, josta esimerkiksi suurin osa pelimediasta on ollut hieman erilaisella kannalla. No, odotetaan sitä oikeata arvostelua ja katsotaan sitten.
- 14.
-
Onko Fallout 3 sitten FPS vai jonkinlainen taktisempi ensimmäisen persoonan peli (vastaavalla tavalla kuin esim. Mass Effect on taktisehko kolmannen persoonan seikkailu) onkin jäänyt vielä epäselväksi.
Sinällään ensimmäisen persoonan käytössä ei ole mitään vikaa. Se tarjoaa parhaan näkökulman maailmaan, sitouttaa eniten hahmoon ja on myös toimiva tarinankerronnallisena elementtinä.
Ainakin nyt näyttää siltä, että Fallout 3 on sangen lupaava. Iso hatunnosto Bethesdalle siitä, että eivät sortuneet isometriseen ruutuahtaumaan ja uskalsivat lähteä tekemään peliä huolella. Lineaarisuus ei sinällään haittaa, jos tarina on hieno - esimerkkinä vaikkapa juuri tuo Mass Effect, jonka tunnelma ja tarinankerronnallinen taso ovat uskomattomia.
Nyt vain täytyy toivoa, ettei Fallout 3 veny liian pitkäksi. 20h tarinakaari on peleihin täysin riittävä, yli 30h sortuu painonsa alla väistämättä.
- 15.
-
Peli tulee olemaan saatanan hieno ja siisti jossa voi tehä vaikka mitä eli über peli kuten Crysis, Stalkker ja Oblivion aluksi, MUTTA peli ei ole pitkäikäinen vaan samanlainen kuin Crysis, Stalkker ja Oblivion kerran pelaat läpi ja se on siinä.
Fallout 3 tuskin tulee olemaan samanlaista sisältöä kuten aikaisemmissa Fallouteissa.
Pää asiana nykyään on RAHA jota tuolaisilla joulukuusi peleillä nykyään saadaan…
- 16.
-
14. Eka persoona ei ainakaan omasta mielestäni ole paras mahdollinen roolipeliin. Ja se, että tähtäämisen tekee pelaaja, eikä pelihahmo, tekee pelistä liian FPS:än ollakseen todellinen fallout.
Vaikka kyseinen sana ei tässä esiinnykkään, niin en ainakaan usko, että perusmuro ymmäsi sanan ”immersiivinen” merkitystä ennen, kuin luki Bethsoftin perusteluja kuvakulman valintaan. Eikä kai ymmärrä vieläkään. Muuten perustelusi kuulostavat suoraan bethsoftin foorumeilta kopioidulta.
Todellisuudessa eivät todennäköisesti halunneet muokata Gamebryo johdannaista moottoriaan uusiksi. Kyseinen moottori toimii pohjana lähes koko Bethsoftin tuotannolle.
Ja ennakkoa hieman kommentoiden. Kyllä fanit voivat hyväksyä muunkin, kuin alkuperäisen yrityksen tekemän jatko-osan. Kyse on lähinnä siitä, että kunnioittaako kyseinen yritys pelin perustavaa tasoa olevia ajatuksia. Bethsoft ei ole edes yrittänyt kunnioittaa niitä ja lopputuloksena saattaa jopa olla hyvä peli, mutta Fallout sarja on silti raiskattu.
Kaipahan sitä joku sellaisen modin tekee, että kaikki Fallout tekstit hukkuvat pelistä. Sitten sitä voisi jopa koittaa pelata.
- 17.
-
>>> Ei kyllä ole kaunein peli markkinoilla, suttuiset tekstuurit pistävät ensimmäisenä silmään.
Jahas, ensin jotkut mesoavat miten isometrinen toteutus, fiilis ja tarina ovat tärkeimpiä, sitten valitetaankin tekstuureista… Tekstuureillako se pelin hyvyys ja huonous siis ratkaistaan, mitäs siitä pelattavuudesta tai tarinankerronnasta, tekstuurit sen ratkaisevat!
- 18.
-
Hyvä ennakko. Harmikun ei ole englanniksi niin ei voi quotata. Voi kyllä hymyilyttää jos pelistä tuleekin hyvä ja fanaatikkojen vuosikausia jauhama fallout3 angsti osoittautuukin turhaksi.
>Harmi vaan että viimeisin bethesdan peli missä oli _hyvä_ tarina oli tuota.. >hmm.. niin joo, ei sellaista olekkaan.
Redguard ainakin.
- 19.
-
Sääliksi käy noita wannabe truu-Falloutisteja. Ei hyväksytä mitään uutta, vaikka kuinka tykitetään todistusaineistolla sen hyvyydestä.
- 20.
-
Itse en kyllä tähän hypepaskaan aio enää uskoa. Menin jo tähän lankaan AITD:ssä, Crysiksessä, Bioshockissa sekä Doom 3:ssa.
Usko mennyt näihin enkä kyllä enää aio ennakkotilata yhtään mitään :( - 21.
-
Ihan hyvältähän tuo vaikutti. Varsinkin tuo vuoropohjainen taistelu. Olisin toivonut samaa Mass Effectiin. Vielä kun olisi tunnelma kohdillaan ja laaja maailma niin voila.
- 22.
-
minkäs tason konevaatimukset?
- 23.
-
Konevaatimuksista ei ollut puhetta eikä tässä vaiheessa niistä välttämättä kannata vielä hirveästi puhuakaan. Pelin tekniikkaa viilataan tässä vaiheessa melkoisen kiivaasti, joten saas nähdä mitkä ovat lopulliset.
Eiköhän se ns. normaalilla pelikoneella pyörähdä ihan kivasti. - 24.
-
Se on mahtava nähdä kun tämä peli tulee olemaan pala taivasta ja tosifanit joutuu nielemään kiukkunsa ja aamuyön pikkutunneilla myöntämään, että tämä on aivan perkeleen hyvä peli.
Kyllä esim. Mass Effect osoitti tuon FPS-tyylin olevan aivan omiaan tuollaiseen ja toimiva, joskin huolestuttavasti tuossa videopätkässä näkyy silkkaa lyijyhippaa. ME:ssähän taisteluja oli itse asiassa hyvin vähän…no, jäädään odottamaan. Peliä se ei kuitenkaan pilaa.
Muistakaa vielä, että F3 ei millään tapaa kumoa F2:n tai sitten ykkösen olemassaoloa, eli ei tämä niistä huonompaa tee. Parempi näin, kuin ei jatkoa ollenkaan?
- 25.
-
Oisin kyllä heti ostamassa tätä jos tehtäisiin samantasoisilla grafiikoilla ja samasta kuvakulmasta kuin diablo 3 ja vuoropohjaisella taistelusysteemillä kuten fallout 1 ja fallout 2.
- 26.
-
1@
Ja missä pelissä noita ominaisuuksia ei olisi? Niin kauan kun tekoälyä ei keksitä, pelit ei kirjoita tarinaa itse, vaan pelin tekijät. Samoin kirjailijat jotka kirjoittavat kirjan.Niin että eipäs olla naiiveja.
- 27.
-
Eipä tuota paljoa passaa verrata alkuperäisiin Falloutteihin.
Niin kauan olen napisematta, kunnes pystyn toteamaan, että pelistä on karsittu karuus pois. Jos peliä aiotaan Falloutiksi kutsua, pitää mukana olla armottomuus, naisia ja lapsia säästämättä. Edelliset pelit olivat kuitenkin aikuisten pelejä. - 28.
-
@ 24. ”Parempi näin, kuin ei jatkoa ollenkaan?”
Miten olisi Half-Life 3 vuoropohjaisena isometrisenä roolipelinä?????Niin siis mitä, ei käy vai? No, kutsun teidät tosifaneiksi ja idiooteiksi. HA!
- 29.
-
”suttuiset tekstuurit pistävät ensimmäisenä silmään”
Eipä monen muunkaan hittipelin ennakkokuvat tarkkuudella komeile. Näissä kuvissa kun ei yleensä ole esim. AA:ta ja AF:ää ollenkaan. En tiedä miksi.
- 30.
-
Pakko myöntää että vaikuttaa hyvältä.
Ja kuten ylempänäkin todettiin, vaikkei tämä yltäis aikasempien fallouttien tasolle, niin ei tämä tee niistä huonompaa. Ei tämän nyt ole tarviskaan olla mikään kopio aikasemmista fallouteista. Ne oli hyviä pelejä, mutta uudet tuulet voi tässä tapauksessa toimia ihan hyvin.
Jos vielä tarina ja dialogit ovat oikeasti hyviä, niin tämä voi olla ihan hyvä seuraaja pelisarjalle.
Ihme porukkaa kun valitetaan jostain graafikan suttusuudesta, niinku se ratkasis koko pelin… Yks ja hailee grafiikalle jos tunnelma ja tarina on kohdillaan. - 31.
-
”14. Eka persoona ei ainakaan omasta mielestäni ole paras mahdollinen roolipeliin. Ja se, että tähtäämisen tekee pelaaja, eikä pelihahmo, tekee pelistä liian FPS:än ollakseen todellinen fallout.”
Eli tiedät siis varmasti etteikö esimerkiksi pelihahmon statsit vaikuta ”oman tähtäyksen” tarkkuuteen jne? - 32.
-
@26:
Kokeile Fallout 2:ta.@31:
Sepäs vasta väsynyttä onkin jos FPS-pelissä luodit viuhuu ohi vaikka tähtää kohti. Ei liene epäilystäkään että FPS-kuvakulma on todellinen virhe, senhän näkee jo videoiden Serious Sam-tyylisestä räiskintämeiningistä.Joku pelitalo saisi tehdä post-nuclear-pelin nykytekniikalla isometrisestä kuvakulmasta, siinä olisi peli jota todella odottaisi.
- 33.
-
En ymmärrä miksi bethesda päätti maksaa miljoonia käyttääkseen falloutin nimeä pelissään ja sitten heittää käytännössä koko alkuperäisistä peleistä tutun pelimekaniikan roskakoriin. Nettona vain meitä vihaisia alkuperäisten falloutien faneja. Nimeksi Morrowastes niin peliä ei välttämättä katselisi vain pyhäinhäväistyslinssien läpi.
- 34.
-
”Sääliksi käy noita wannabe truu-Falloutisteja. Ei hyväksytä mitään uutta, vaikka kuinka tykitetään todistusaineistolla sen hyvyydestä.”
Just näin. Turha hikistellä nörtit. - 35.
-
eihhhh toivon hyvin hartaasti että pääosassa ei olisi räiskiminen… edelliset pysty vetää läpi ilman että tappo ketään.
- 36.
-
Muutamien arvostelijoiden mainitsema peruuta-ja-ammu tekniikka kuulosaa muuten erittäin paljon Oblivionin jousipyssyltä.
31. Hines itse sanoi että ilman VATS järjestelmää peli on kuin mikä tahansa FPS.
34. Takasin sitä Corollaa tuunaamaan. Todisteita leopardipenkkien hyvyydestä et edes kaipaa. :P
35. Jännä muuten kun viholliset tuntuvat olevan automaattisesti aggressiivisia. Vanhemmissa Fallouteissa harvoin kukaan kävi ilman syytä kimppuun ja pahistenkin kanssa saattoi joskus vaihtaa muutaman sanan ennen tappelua.
- 37.
-
Peliähän voi pelata vuoropohjaisena, sekä reliaikaisena NIINKUIN Fallout Tactiksia.
Itse tykkään nopeatempoisesta pelistä, valintani olisi selvä kumpaa käytän. - 38.
-
37. Ei se Fallout3 vuoropohjainen ole. Se on reaaliaikainen, jossa on pause. Ei sillä että se nyt haittaisi allekirjoittanutta eli innoissaan peliä odotetaan.
- 39.
-
Tommoset valittajat täytyis viedä saunan taa ja opettaa tavoille. Olis ollut varmaan parempi noille true-falloutisteille, ettei uutta peliä olisi tullut ollenkaan ja fallout olisi kuollut ja kuopattu. Jos ei kiinnosta pelatakaa sitä vanhaa paskaanne uudelleen.
- 40.
-
39. Selkärangattomien takia taas ei parane saunan seinää edes sotkea.
Ja kyllä olisi ollut parempi olla ilman kolmatta osaa. Tuon pelin olisi sitten voinut julkaista jollain muulla nimellä ja kaikki olisivat olleet tyytyväisiä.
- 41.
-
Vaikuttaa kyllä erittäin lupaavalta. Sellainen isometrinen Fallout olisi toki ollut tervetullut, joskus vuosituhanen alussa tosin. Ihan hyvä ettei yritetä tehdä aluperäistä uudestaan, vaan hyödynnetään vaan äärimmäisen mielenkiintoista asetelmaa ja konseptia.
- 42.
-
Oikeesti noi truu-Fallout fanit odottaa kuitenkin tät pelii valtavasti ja ilmestyttyä pelaa silmät päästään ku ei oo muuta elämää.. nyt vaa jaksaa valittaa kaikest pienestäkin mitä pelistä kerrotaan.
- 43.
-
Näinpänäin. Tästäkin jenginstä joka jannu istuu pitkiä yön tunteja kiimatippa housussa ja takoo peliä jokatapauksessa überkoukussa. Sehän on selvä ettei tulla kentie ikinä näkemään fallout -pelisarjan pelejä enää F2 meiningeissä, mutta lie kehitys nykysuunnallaan niin huono asia kunhan peli on toteutettu hyvin ja jaksaa viihdyttää pitkään. Ja onhan tuohon läpipeluuarvoa silmällä pitäen tulossa kohtuu roima määrä lopetuksia.
- 44.
-
Kyllä kai sitä on oikeus Falloutin jatko-osalta odottaa jotain edeltäjien kaltaista. En koe olevani mikään ”truu-fallout”-nörtti mutta kyllähän tämä uusi tekele heikolta näyttää vanhoihin verrattuna. Varmaan ihan hyvä toimintaseikkailu tyyliin BioShock tulossa mutta kyllähän Fallout nyt on pelinä aivan eri tasolla esim. BioShockiin verrattuna.
Strategy Informerin previkasta ei myöskään löytynyt liikaa kehuttavaa:
”Well during the play-through, I noticed that there wasn’t much around. Obviously this is a post apocalyptic setting, but the world was pretty barren. Apart from the main story, you’ve got no real direction, no incentive to go one way or the other.” - 45.
-
Itse odotan kolmatta laskeumaa kuin… noh, hemmetin hyvää peliä. Aikoinaan tuli pelattua aivan liikaa kahta ensimmäistä osaa, ja aijai mitkä fiilikset niistä aina sai. Ja saa yhä. Avosylin otan tämän kolmannen osan vastaan.
Vielä se näille ”oikeille” faneille: Bethesda ei tee mitään Fallout 2.5 jatko-osaa, vaan puhtaasti Fallout 3:n. Antakaan sille tilaisuus, älkääkä heti tyrmätkö. Mikäli ei miellytä, voitte edelleen pelata vanhoja pelejä, ja maustaa niitä fanimodeilla.
- 46.
-
Jes… Hankala kai vähemmän sarjaa fanittaneiden ymmärtää, mutta Fallout FPS on, ennen ensimäistäkään tietoa kolmannesta osasta, ollut fanien keskuudessa huono vitsi ja lisäksi osa Bethsoftin tiedotteista kuulostaa fanien korvaan lähes tarkoituksellisilta loukkauksilta.
Vastaavaa toimivaa vertausta on erittäin vaikea löytää pelimaailman puolelta, koska harvalla pelillä on yhtä uskollisia faneja. Ehkäpä autopuolella olisi jotain vastaavaa jenkkilän suunnalla, jos yllättäen Toyota ostaisi oikeudet Corvetteen ja tekisi siitä pienimmän mopoautonsa.
- 47.
-
35. Ei pysty fallout 2sta pelaamaan läpi tappamatta ketään. Frank Horrigan on pakko tappaa
- 48.
-
@ 47.
Ei sitä ole pakko tappaa. Annat turrettien ja Enclaven solttujen hoitaa homma. ;)
- 49.
-
Kyllä taas näistäkin kommenteista huomaa, että ihmiset(lue:tosifanit) haluavat vain _samaa paskaa eri paketissa_. Bethesda yrittää uudistaa genreä ja vaikka kysymyksessä on vasta ennakkokatselmus niin kaikki teilataan ja haukutaan paskaksi.
Pelatkaa vaan niitä Fallout ykkösiä ja kakkosianne!
- 50.
-
@49
Ei se roolipeligenre sillä uudistu että muutetaan roolipeli FPS-räiskinnäksi ;)
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 65 kommenttia.






Kommentit
Keskustelut
Facebook