Warhammer 40K: Squad Command - Suomipeli taistelee Keisarin nimeen!

28.11.2007
Tero

Aihealueet: DS, PSP, Strategia- ja sotapelit

Warhammer 40K Squad Command, Warhammer 40K, Warhammer, RedLynx, Suomipelit

Suomalainen peliteollisuus on esiintynyt julkisuudessa pitkälti Remedyn ja Bugbearin tuotosten kautta. Nokian pelilaitteena flopanneen N-Gage-puhelimen pelivalikoiman kirkkain helmi oli kuitenkin suomalaisvalmisteinen taktinen sotapeli Pathway to Glory. Vaikka peli ei laitealustastaan johtuen saanut aivan ansaitsemaansa huomiota, jätti se pelikansan ja lehdistön mieleen ainakin pelin tehneen firman nimen: RedLynx.

Pathwayn jälkeen tämä Helsingissä majaansa pitävä, alunperin mobiilipeleillä aloittanut yritys on puuhaillut aivan uuden projektin parissa. Lopputulos on aivan näinä päivinä ilmestyvä, samaisen lautapelin maailmaan sijoittuva taktinen sotapeli Warhammer 40K: Squad Command. Kävimme näin pelin julkaisun kynnyksellä hieman jututtamassa pelin tekijöitä, erityisesti tuottaja Miika Tamsia, ja testaamassa samalla mitä suomalaisen peliosaamisen tuorein näytös oikein pitää sisällään.

Kuten pelin nimestäkin jo saattaa arvata, sijoittuu peli Games Workshopin Warhammer-maailman raadolliseen tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta ja lukuisat enemmän tai vähemmän ulkomaailmalliset olennot ovat jatkuvassa sodan ja tuhon kierteessä. Pohjimmiltaan Squad Command seuraa samoilla jalanjäljillä kuin aikaisemmatkin WH40K-peliversioinnit. Vaikka pelin universumi tarjoaakin lukuisia mielenkiintoisia ja poikkeuksellisia rotuja, lisenssistä ja julkaisijasta johtuvista syistä myös RedLynxillä päädyttiin perinteiseen asetelmaan, jossa vastakkain ovat keisarillisen imperiumin urhoollinen avaruusmerijalkaväki, vastassaan kaaoksen korruptoimat joukot ja kultistit.

Kompromisseja

WH40K: Squad Command on siinä mielessä kunnianhimoinen käsikonsoliprojekti, että se julkaistaan suurin piirtein samanlaisena sekä Nintendon DS:lle että Sonyn PSP:lle.

RedLynxin mobiilipelihistorian tuntien on vähintäänkin loogista, että peliä alunperin lähdettiin suunnittelemaan taskukoneille. Alunperin puhtaaksi PSP-peliksi ajateltu projekti taipui julkaisijan kanssa käytyjen keskusteluiden myötä myös DS-versioksi. Pelit ovat pääpiirteittäin samanlaisia, vaikka laitteissa on suuria eroja sekä kontrollien että suorituskyvyn puolesta.

Eri laitteiden peliversiot eroavat toisistaan lähinnä erilaisten kompromissien kautta. UMD-levyjen ja Nintendon muistikasettien välinen tilaero on monisatakertainen, joten luonnollisestikaan Nintendon laitteelle ei ole saatu mahdutettua aivan samaa määrää tavaraa. Supistuksia on kuitenkin tapahtunut lähinnä välianimaatioissa, jotka on täysipainoisten animaatiopätkien sijasta toteutettu DS:llä 90-luvun henkeä huokuvina esityksinä.

Tarina, tehtävä ja yleinen pelimekaniikka kuitenkin on pidetty kutakuinkin samana. Ainoa suurempi ero liittyy siihen, että moninpeli on DS:n heikomman suorituskyvyn vuoksi jouduttu rajoittamaan kuuteen samanaikaiseen pelaajaan, kun PSP-pelaajat pääsevät räimimään toisiaan kunnioitettavan kahdeksan pelaajan voimin.

Keisari armahtaa, minä en

Peli on pohjimmiltaan Laser Squadin, X-Comin ja vastaavien vuoropohjaisten taktiikkapelien hengessä tehtyä joukkuesotaa, jossa kaaoksen ja imperiumin joukot tuhoavat toisiaan mitä moninaisemmalla aseistuksella. Kummallakin osapuolella on heikkoutensa ja vahvuutensa, mutta osapuolet on silti pyritty pitämään varsin tasapuolisina. Imperiumi esimerkiksi luottaa tiedustelussaan nopeisiin ja kiikarikiväärein varusteltuihin scoutteihin, kun taas kaaoksen vikkelät bloodletter-demonit tappavat miekallaan lähes minkä tahansa yksikön yhdellä sivalluksella.

Testisessiomme pohjautuu lähinnä moninpeliin, mutta sen lisäksi peli tarjoaa välianimaatioilla yhteen nivotun, 18 tehtävän mittaisen yksinpelikampanjan imperiumin ja kaaoksen joukkojen välisestä verenhurmeisesta taistosta kaukaisella aavikkoplaneetalla. Yksinpeli on kuitenkin pääasiallisesti tarkoitettu moninpeliin valmistavaksi harjoitukseksi. Moninpelissä menestymisen kannalta välttämättömät taktiikat ja pelimekaniikalliset niksit opetetaankin yksinpelikampanjassa juurta jaksaen.

Moninpeli on keskittynyt yhden ainoan pelimuodon ympärillä, mutta siihen on saatu kiitettävä määrä erilaisia nyansseja eri kenttien muodossa. Alussa taistelijat jaetaan kahteen joukkueeseen, jotka lähtevät tuhoamaan vihollisen yksiköitä ja valtaamaan näiden tukikohtia. Tukikohtien valtaaminen ja hallussa pitäminen ovat avain sekä pelin voittoon että taistelun tuoksinassa apuun rientäviin apujoukkoihin. Pelin voittaa joko kaikki tukikohdat valtaamalla tai vihollisjoukot täysin tuhoamalla

Tuottaja Miika Tams haluaakin luonnehtia pelin ideaa niin, että varsinainen idea ja tavoite on pyritty pitämään hyvin yksinkertaisena ja jokaisen tajuttavana, hieman perinteisen shakin tapaan. Mutta kuten esikuvassaan, myös Squad Commandissa pelin ja sen ominaisuuksien ja taktiikoiden hallitseminen on täysin eri asia kuin niiden ymmärtäminen: opettelu on pyritty tekemään haastavaksi ja syvälliseksi kokemukseksi.

Testattujen kenttien pienet erot kuvastavat tätä hyvin. Osa kentistä on puhdasta jalkayksiköiden välistä rähinöintiä, kun taas osassa taistelukenttää hallitsevat esimerkiksi julman kantaman ja tulivoiman omaavat raketinheittimet. Kenttien vaihteleva ympäristö ja esimerkiksi tehokkaampien yksiköiden läsnäolo muuttaa tutun perusidean luonnetta perusteellisesti, jolloin pelaaja joutuu muokkaamaan taktiikkansa uusiksi.

Vuorollaan, me katsellaan

Koska peli tukee parhaimmillaan jopa kahdeksaa pelaajaa, olisi nopeita pelikokemuksia suosivassa käsikonsolikulttuurissa täysin käsittämätön idea, että jokainen pelaajista vuorollaan siirtäisi hahmojaan puolitoista minuuttia eri suuntiin. RedLynxillä homma on ratkaistu kätevästi: vuorot ovat joukkuekohtaisia, ja niiden koosta riippumatta kummankin joukkueen pelaajat voivat siirtää yksikköjään samanaikaisesti.

Yksiköiden liikkumista on rajoitettu moninpelissä kahdella tapaa: vuoroilla on 90 sekunnin kiinteä aikaraja, jonka aikana on tehtävä kaikki taktiset toimenpiteet. Toinen rajoitus tulee yksiköiden omien toimintapisteiden muodossa. Toimintapisteiden määrään vaikuttavat esimerkiksi aseiden raskaus ja mukana kulkevien panosten määrä, ja niiden perusteella katsotaan kuinka paljon mikäkin yksikkö voi liikkua ja suorittaa vihollisjoukkojen harvennukseen tähtääviä toimenpiteitä.

Oman mausteensa sotimiseen tuovat aseistuksesta täysin tuhoutuva ympäristö sekä alkuperäisestä lautapelistä mallinnettu OverWatch-toiminto, joka käytännössä tarkoittaa toimintapisteitä omaavien yksiköiden mahdollisuutta puolustautua hyökkääjiä vastaan vihollisen vuorolla. Erityisesti tuhoutuva ympäristö on toteutettu vakuuttavasti: mikään ei tunnu paremmalta kuin rauniotalossa piileskelevien imperialistisyöpäläisten ja näiden suojapaikan perusteellinen tuusaksi lasauttaminen oikein sijoitetulla tykistökeskityksellä.

Testisession perusteella Squad Command tarjoaa ehkä parasta käsikonsoleilla tähän asti nähtyä moninpelihupia. Erityisesti samassa huoneessa hoidettuna sotiminen on todella ratkiriemukasta, joskin todennäköisesti suurin osa pelaajista joutuu nauttimaan pelistä verkon välityksellä, joka hoidetaan joko paikallisominaisuuden tai konsolien nettiominaisuuksien kautta. Konsolin, muttei peliä omistavan kaverin voi valjastaa mukaan DS:n Game Download- tai PSP:n Ad Hoc-ominaisuudella kipakkaan, joskin hieman rajoitettuun kaksinpeliin.

Moninpelissä RedLynx on todennäköisesti osunut varsinaiseen kultasuoneen. Jäämme näiden sanojen myötä jännittyneinä odottamaan WH40K-universumissa vuosituhantisten sotien aikana ryvettyneen ja kaiken kokeneen Komentaja Lehtosen tuomiota.