Wiikon wanha: Space Quest: The Sarien Encounter
21.4.2008
Erica
Aihealueet: PC, Seikkailu- ja roolipelit, Retro, Hauskat
Sierra On-Line iski 1980-luvun puolivälissä kultaa seikkailupeleillään. Quest-sarjat aloitti satujen maailmaan sijoittunut King’s Quest, mutta pari vuotta myöhemmin julkaistu tieteiselokuville ja -kirjoille irvaillut Space Quest nousi suurempaan suosioon.
Vuonna 1986 julkaistu ensimmäinen Space Quest sai kaikkiaan kuusi jatko-osaa.
Pelissä ohjattiin Roger Wilcoa, siivoojaa, joka torkkuu tutkimusaseman siivouskomerossa, kun ilkeämieliset sarienit hyökkäävät sen kimppuun. Sarienit tappavat aseman koko henkilökunnan Wilcoa lukuun ottamatta ja varastavat tähtigeneraattorin, jonka avulla ne voivat valloittaa maailmankaikkeuden. Wilco tumpeloi pelaajan avulla sarieneiden perään ja pelastaa lopulta galaksin.



Peli käytti Sierra On-Linen vuosien vakioksi muodostunutta AGI (Adventure Gaming Interpreter) -käyttöliittymää, jossa suurin osa hahmon tekemisistä kirjoitettiin näppäimistöllä tekstipelien tyyliin, vaikka ruudulla liikuttiinkin vapaasti.
Aikaisekseen peliksi Space Quest oli erittäin monipuolinen seikkailu, ja se vaati pelaajalta paljon hoksottimia ongelmien ratkonnassa, jotka pelin huumorin vuoksi olivat ajoittain todella vaikeita.




Kuten useimmista Sierran ensimmäisistä Quest-peleistä, myös Space Questista julkaistiin vuonna 1990 VGA-versiot, joiden grafiikka oli parannettu tuntuvasti.
Kuvitus: Mobygames
Lisätietoja:
Tekijä: Sierra On-Line
Julkaisija: Sierra On-Line
Julkaistu: PC, Apple II, Atari ST, Amiga
Lue lisää eDomesta
Wiikon wanha: Planetary Raiders - se ensimmäinen Elite Online…
M.U.L.E. - 25 vuotta avaruussiirtokuntia ja hulluja muuleja
Rambo - digitaalinen sankarini
Retrokolikkopelien ääressä –juttusarja
Cleopatra: A Queen’s Challenge (PC)
Dragon Ball Z: Burst Limit –ennakko (PS3, 360)
God of War: Chains of Olympus (PSP)
Halo 3 Legendary Map Pack (360)
Erica Christensen
- 1.
-
Mainio katsaus vanhaan helmeen, vaikkakin SQ-sarja ei ikinä kovin lähellä sydäntä ollut. Pelattua sitä toki aikoinaan tuli, mutta silloisella englannin osaamisellani hankalaa se oli. Larryissa ja Police Questeissa osasi jotenkin asennoitua ympäröivään maailmaan ”oikein” joka helpotti pelaamista; SQ:ssa päänraapimista oli sitten sitäkin enemmän. :)
- 2.
-
Aivan loistava peli. Tulee niin paljon muistoja mieleen, että ihan silmät vetistyvät.
- 3.
-
SPACE QUEST IV PARAS PELI _IKINÄ_ PISTE
- 4.
-
Eipäs vaan Space Quest X: Latex Babes of Estros.






Kommentit
Keskustelut
Facebook