Trials Evolutionia juhlittiin maailmanmestarin elkein
15.5.2012
Jukka O.

Hienosti menestynyttä ja jokseenkin kahelin hauskaa Trials Evolution -peliä juhlittiin viime perjantaina Helsingissä RedLynxin virallisissa pelijuhlissa. Tapahtumassa myös kerrottiin iloinen uutinen pelin myynneistä, ne näet ylittivät jo puolen miljoonan rajan.
Trials-sarjan edellinen peli Trials HD on puolestaan myynyt lisukkeineen jo yli kaksi miljoonaa kappaletta. Samalla se on jo kaikkien aikojen myydyin ladattava konsolipeli.
Angry Birds Land - Särkänniemi on Rovion koealusta
26.4.2012
Jukka O.

Suomalainen Rovio on nauttinut Angry Birds -pelien tasaisen kovasta kysynnästä, miettien laajalti brändinsä levittämistä satunnaisesta pelihitistä myös laajemmaksi viihdeilmiöksi. Hyvällä menestyksellä. Yhtiötä on kyselty pitkin maailmaa mukaan huvipuistoihin, mutta suomalaiseen työhön uskova yhtiö päätti aloittaa huvipuistokuviot tamperelaisen Särkänniemen elämyspuiston kanssa.
Dome.fi kävi tutustumassa uuteen viihde-elämykseen ja tarjoilee lukijoille myös sekä Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälän että Rovion Harri Koposen ajatuksia.
Mass Effect: Revelation on ihan luettavaa scifi-kioskikirjallisuutta
24.4.2012
Jukka O.

Mass Effect -seikkailut ovat kiistattomasti tämän päivän roolipelien ykkössarjaa, pelillisten ansioittensa ohessa myös maailmankaikkeuksia halailevan tarinansa ja kiinnostavien päähenkilöiden ansiosta. Myös Mass Effectin maailmankaikkeutta on laajennettu pelien ulkopuolelle, muun muassa kirjojen kautta.

IT-teollisuuden alkuajoista kertovien kirjojen lukeminen on kiinnostavaa puuhaa, samoin kuin hyvien retropeliteosten historiikeissa uiskentelu. Edesmenneen Commodore-tietokonevalmistajan muinaishistoriikki on kuitenkin tavallistakin häikäisevämpää luettavaa. Teos on yhtaikaa äimistyttävä, valaiseva ja hupaisa - ja kaiken lisäksi upean tekninen. Kun Commodoren insinöörit muistelevat, niin siinä ei tekniikassa säästellä.
Assassin's Creed: The Secret Crusade - kirja avaa pelien lorea
31.1.2012
Jukka O.

Assassin’s Creed -pelisarjan huikea menestys on innoittanut Ubisoftin luomaan sen pohjalta myös sarjakuvia, kirjoja ja lyhytelokuvia. Pakkaa voisi toki täydentää vielä täyspitkällä toimintaelokuvallakin, mutta sellaisen laadusta en ihan heti pistäisi rahojani likoon.
Sarjakuvallinen ja kirjallinen Assassin’s Creed -maailma on kuitenkin kiintoisaa tutkailtavaa. Ja vaikka Assassin’s Creed: The Secret Crusade -kirjaa voikin pitää jossain määrin lepsuna kirjallisena luomuksena, on se silti kiinnostavaa luettavaa.
Piparkakkutalokilpailu 2011 - kaikki piparitalot
23.1.2012
Jukka O.

Tehnyt: -smith-
MuroBBS:n vuotuinen piparkakkutalokilpailu pidettiin perinteiseen tapaan joulukuussa ja tuloksetkin selvisivät aikaisemmin tässä kuussa. Upean kilpailun kunniaksi julkaisemme kertaalleen sekä tulokset että kattavan gallerian taitavien piparimurottajien luomuksista.
Iso käsi kaikille teille, jotka osallistutte skabaan. Ja tietysti kilpailua vetävälle Hyperionille!
Lantrek '12 starttasi suomalaisen lanikauden
20.1.2012
Eric

Moneen otteeseen Ylöjärvellä pidetty Lantrek muutti viime viikonloppuna Tampereelle. Sen myötä luvassa oli kokonaisen viikonlopun verran räiskintää, mäiskintää, turpakäräjiä, kitaranvingutusta – tanssiakaan unohtamatta. Tapahtumasta riippumattomista teknisistä ongelmista huolimatta tietokone- ja pelitapahtuma saatiin pääosin hoidettua kunnialla loppuun.
Replay Expo oli täynnä historian havinaa
22.11.2011
Jukka O.

Britannian Blackpoolissa havisivat pelihistorian tuulet oikein urakalla 5-6. marraskuuta, sillä Manchesterin ja Liverpoolin lähistöllä sijaitsevassa merenrantakaupungissa järjestettiin huikealta näyttävä Replay Expo -pelihistoriatapahtuma.
Tapahtuma oli muikea yhdistelmä modernia LAN-tapahtumaa, pelikone- ja pelinäyttelyä, elävää museota, esitelmiä ja konsertteja. Eihän tästä voi kuin tykätä! Täysillä!
Graphic Adventures -kirja sukeltaa seikkailupelien Wikipedia-historiaan
16.10.2011
Veli-Matti

Vaikka Internetin ääretöntä arkistoa ahdistaa edelleen epäluotettavuuden leima, nojaa yhä useampi korkeatasoinenkin tutkimus kuuden veen viitteisiin. Ilmiön korostuminen audiovisuaalisen kulttuurin alalla lienee luontaista – tutkimuksen ja tutkimuskohteen välinen hermeneuttinen suhde kun on taipuvainen lähinnä kiihdyttämään itseään ruokkivan asiasisällön evoluutiota.
Warhammer 40K: Space Marine Chainsword -kilpailun mestarilliset teokset
12.10.2011
Jukka O.

Warhammer 40K: Space Marine -pelin tiimoilta järjestämämme Chainsword-kilpailu osoittautui positiivisen suosituksi - ja syytä olikin, harvoin me pystymme tarjoamaan näin hienoja palkintoja. Kahdeksankiloinen avaruussotamoottorisahamiekka, jumpe!
Skaba on virallisesti päättynyt ja voittajakin on valittu. Kuka saa pikapuoliin painavaa postia?
Deus Ex: Icarus Effect laajentaa Human Revolutionin tarinaa
12.9.2011
Jukka O.

Deus Ex: Human Revolution -pelin ilmestyminen ei liene jäänyt huomaamatta moneltakaan pelimaailmaa edes semiaktiivisesta seuraavalta. Upean science fiction -toimintaseikkailun vahvin puoli on sen käsikirjoitus, joka kietoo kiehtovan pelin ympärille myös vakavia asioita käsitteleviä teemoja ja mukaansatempaavan tarinan..
Human Revolution -pelistä löytyvä tarina on kuitenkin vain yksi osa suurempaa kokonaisuutta, joka tulee toivottavasti lähivuosina laajenemaan uusissakin peleissä. Ja kirjoissa ja muissa medioissa. Kuten Deus Ex: Icarus Effect -kirja onnistuneesti osoittaa.
Assembly Summer 2011 -turnausreportaasi
8.8.2011
Eric

Tämän vuoden Assemblyjen peliturnaukset olivat siirtyneet jälleen kerran lähemmäksi konsolimaailmaa. Esimerkiksi Counter-Strike loisti poissaolollaan, eikä pelille ollut edes WCG-karsintoja, vaikka niitä järjestettiin muualla päin maailmaa. Toisaalta suurta ennakkohypeä saaneen Brinkin turnauksen tiimit jättivät kahta lukuun ottamatta kokonaan tulematta. Konsolipelejä oli kuitenkin tarjolla kahden taistelupelin, urheilupelin ja musiikkipelin verran.
Amiga Immortal 4 - Amiga-pelimusiikkeja hämmentävinä sovituksina
23.7.2011
Jukka O.

Esittelimme pari kuukautta sitten mainion Amiga-aikakauden pelimusiikkeja nykypäivään tuoneen Immortal 3 -levyn. Siitä onkin helppo loikata nykypäivään, sillä äskettäin ilmestynyt Immortal 4 -levy jatkaa samalla linjalla. Mutta erilaisella asenteella.
Miten monella tavalla Amiga-pelien soundtrackejä voidaan esittää? Todella monella. Retrobiisienkään kanssa ei tarvitse suinkaan pyöriä paikoillaan samojen kappaleiden ja samojen versioiden ympärillä.
Palautetta lukijoilta - kiintoisimpia Domen peliarvosteluja
21.6.2011
Jukka O.

Pyysimme taannoin lukijoitamme poimimaan Rocca Kone[+] -kilpailun vastauksena yhden heistä kiinnostavan peliarvostelun ja kertomaan miksi se oli niin kiinnostava. Sekalaisen ”se oli kiinnostava kun se oli hyvä” -vastausten lomassa oli myös pitkiä ja perusteltuja kommentteja, joiden lukeminen oli myös erinomaisen kiinnostavaa palautetta pelitiimillemme.
Erittäin suuret kiitokset siis teille, jotka käytitte kallista aikaanne juttujen ja kirjoittajien ruotimiseen, kertoen jopa mikä jutuissa oli hyvää ja mikä huonoa. Palautteenne on luettu läpi ja kaikki kommentit on välitetty koko Domen pelitiimille, jotta voimme ottaa niistä opiksi.
Amiga Immortal 3 on tuplalevy täynnä hittejä
26.5.2011
Jukka O.

Amiga-tietokone oli aikoinaan ensimmäinen kotimikro, jonka avulla lukemattomat harrastajat pääsivät luomaan monipuolista ja aidolta kuulostavaa musiikkia helposti. Amigan liki aikaansa edellä olleet ääniominaisuudet ja helppokäyttöiset sävellystyökalut olivat jättimäinen askel uuteen musiikin aikakauteen, mitä monet hyödynsivät täysimittaisesti.
Amiga-vuodet ovatkin täynnä niin upeita pelimuusikoiden kuin demoscene-harrastajien sävellyksiä. Eivätkä vanhat pelit tai demot ole ainoa tapa nauttia näistä luomuksista, kuten Immortal 3 -levy todistaa.

10-13.helmikuuta järjestettiin toista kertaa Helsingin kaapelitehtalla Assembly Winter -pelitapahtuma, joka houkutteli paikalle puolentoista tuhatta vierailijaa, joukossa sekä ammattipelaajia että hupipelaamisesta kiinnostuneita ihmisiä.
Luvassa oli videopelaamista laidasta laitaan: löytyi tanssipelejä, räiskintää, mätkintää, strategiaa ja vihaisten lintujen rääkkäämistä.
Pelaaja-lehti täytti 100
18.1.2011
Jukka O.

Viime lauantaina Helsingissä nautittiin todellisesta merkkipäivästä. Pelaaja-lehti näet vietti 100. numeronsa syntymäpäiviä. Ja olisin siellä ollut minäkin, jos vain VR ei olisi joutunut mystisen talveksi kutsutun sääilmiön kouriin. Onneksi en ollut ainoa, sillä samasta ongelmasta kärsi myös pääministeri Kiviniemi. Mutta hän pääsi lopulta perille, minä en.
Silti, ohessa hieman kuvallisia herkkuja Pelaajan juhlista. Läsnäolleiden mukaan siellä oli niiiin mukavaa.
Lantrek 2011 houkutteli pelaajat luolistaan
17.1.2011
Eric

Ylöjärvellä 14-16.1.2011 järjestetty Lantrek-lanitapahtuma on houkutteli jälleen kerran sankoin joukoin sekä PC- että konsolipelien ystäviä. Konsolipelaajille tarjolla oli oma nurkkaus, jonne konsolinsa voi kytkeä sekä peliluola, missä pääsi talon puolesta pelaamaan sekä uusia että vanhoja pelejä parhaimmillaan 30 vuoden takaa.
Kuntopyörästä Kinectiin - jumppapelien evoluutio
30.12.2010
Juho

Liikunta ja pelaaminen, öljy ja vesi. Monen mielissä nämä kaksi asiaa eivät voisi olla kauempana toisistaan. Teknologian tarjoamat mahdollisuudet kiehtovat kuitenkin ennakkoluulottomia. Uusien laitteiden myötä tieteiselokuvien tarjoama kuva interaktiivisesta liikkumisesta virtuaalisessa ympäristössä on lähempänä kuin koskaan ennen.
Joulun 2010 kivikovimmat lahjavinkit
17.12.2010

Kyllähän me tiedämme nämä pelisaittien perinteiset lahjasuositukset menevät. Osta uusi konsoli, osta sille hyvät arvostelut saaneita pelejä ja vaikka pari leffaa. Tänä vuonna konsoli tietysti haluaa liikeohjaimet ja hyviä bile- ja jumppapelejä. Nähty.
Viime vuoden tapaan pyysimme perinteisen lahjalistan sijaan Domen pelitiimiä miettimään, että mitä HE oikein haluaisivat lahjaksi. Mikä olisi kivaa, jos raha ja järki eivät olisi esteinä.
Vanhemmat jutut arkistosta.






Kommentit
Keskustelut
Facebook