Viime vuonna julkaistu Dragon’s Dogma oli mielenkiintoinen, mutta omat ongelmansa omannut toimintaroolipeli. Synkkä jättihirviöjahti oli myös omalla tavallaan japanilainen näkemys eurotyylisestä roolipelistä. Muun muassa pienen maailmankartan piinaama peli olisi kaivannut lisäsisältöä jo aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Dragon’s Dogma: Dark Arisen ei ole tavanomainen DLC-laajennus, vaan tavanomaista pienempään hintaan kaupattava itsenäinen peli. Dragon’s Dogmaa pelanneet voivat siirtää hahmonsa uuteen seikkailuun ja saavat vieläpä kaiken lisäksi ihan päteviä palkintojakin. Suurempi kysymys onkin se, että oikeuttaako uuden sisällön määrä noin kolmen kympin hintalapun.

Lue lisää | Kommentit

Yksinäinen selviytyjä maailmanlopun jälkeisessä zombihelvetissä. Ei enää ehkä se kaikkein tuorein peli-idea, vai mitä? Varsinkaan sen takia, että yleensä homma menee alta aikayksikön ihan kamalaksi ramboiluksi.

Mutta mitä jos sen tekisi realistisesti? Tuloksena olisi hidastempoinen ja tiivistunnelmainen peli, jossa yksikin taistelu voi olla kohtalokas. Tuloksena olisi The Last of Us.

Lue lisää | Kommentit (6)

Resident Evil on harhautunut tieltään. Neljännen osan myötä räiskinnäksi muuttunut selviytymiskauhun isoisä on vieraannuttanut ensimmäisten osien ystävät, ja vaikuttaa siltä, ettei se ole voittanut myöskään uusia. Siksi on varsin ironista, että ensimmäinen kunnollinen Resident Evil vuosiin on käsikonsolipelin teräväpiirtoversio.

Lue lisää | Kommentit (10)

Muutaman vuoden takainen Metro 2033 hurmasi lukuisia pelaajia synkänvenäläisellä tunnelmallaan ja tiukalla immersiollaan. Olo oli kuin olisioikeasti ryöminyt rottien ja mutanttien täyttämissä metrotunneleissa.

Mutta pelissä oli ongelmansa. Näistä merkittävin oli se, että se ei lopulta ollut kovin hyvä räiskintäpeli, mikä on aika heikkoa räiskintäpeliltä. Jatko-osaa edelsivät suuret puheet, mutta miten on niiden lunastamisen kanssa?

Lue lisää | Kommentit (21)

Dungeonland on paperilla mainio idea: otetaan fantasia-aiheinen huvipuisto, jonka kaikki laitteet ovat kolmen pelaajan mätkyttelypelejä. Heitetään mukaan aimo annos huumoria ja hyvää meininkiä, eikä tuloksena voi olla muuta kuin mainio peli. Eihän?

Valitettavasti videopelit eivät ole paperia, sillä kehitystiimiltä on unohtunut peliä tuunatessaan parikin aika tärkeää asiaa, minkä seurauksena Dungeonland on täysi pannukakku.

Lue lisää | Kommentit

Kukapa meistä ei joskus olisi odottanut myöhässä olevaa bussia ja kironnut lippujen korkeita hintoja. Minäkin saisin aikataulut toimimaan paremmin, ajatellaan. Cities in Motion 2 tarjoaa mahdollisuuden tarttua sanoista tekoihin.

Tamperelaisen Colossal Orderin Cities in Motion oli mainio mulkaisu kaupunkisimulaattoreiden suuntaan hieman totutusta poikkeavasta näkökulmasta. Mainetta ja kunniaakin kertyi kohtuullisesti, joten jatko-osalle on riittänyt tilausta.

Lue lisää | Kommentit (2)

Meksikolaisten uskomuksista ja kuolleiden maailmasta ei ole monta peliä tehty, mutta aiheena se lienee ehkä se tehokkain. Moisia pelejä on nyt kaksi ja molemmat ovat erinomaisia, vaikka muuta yhteistä Guacameleellä ja Grim Fandangolla ei olekaan.

Tuoreemmassa näkemyksessä kuolleiden yliherra kyllästyy asustelemaan valtakunnassaan ja päättää yhdistää sen elävien maailmaan. Ikävä kyllä tästä seuraisi katastrofi, joten apuun syöksyy yksinäinen maanviljelijä, joka sattuu olemaan legendaarisen painijan reinkarnaatio.

Lue lisää | Kommentit

Nintendon käytännössä jo edesmenneellä Wii-pelikonsolilla ei ollut mainittavaa nettipelikulttuuria. Säännön vahvisti kuitenkin niin sanottu onnellinen sääntö: Capcomin legendaarisen Monster Hunter -sarjan kolmas osa oli Wiin toimivin ja varmasti myös hauskin verkkopeli.

Jättimäisten hirviöiden metsästämiseen ja tässä tarvittavien varusteiden haalimiseen keskittyneitä Monster Huntereita voisi luonnehtia jonkin asteen kevyiksi morpeiksi. Kiinteän keskusmaailman puuttumisen ja neljän hengen ryhmäkoon vuoksi mistään varsinaisesta massiivimoninpelaamisesta ei kuitenkaan voi puhua, vaan enemmänkin yhtäläisyydet ovat pelaamisen perusluonteessa.

Lue lisää | Kommentit (1)

Massiivimoninpelien lajityyppi on historiansa aikana profiloitunut hyvin vahvasti kahteen suuntaan. Nettiliikenteen oikuille herkän lajityypin edustajat ovat usein roolipelejä, mutta konsoleilla lajityypin edustajia on nähty hyvin vähän. Yhtenä tärkeänä syynä on varmasti ollut pelaajien välisen kommunikaation vaikeus.

Rift-verkkoroolipelistä tuttu Trion Worlds on kuitenkin ottanut härkää sarvista, ja lähtenyt tekemään juuri päinvastaista. Firman tuorein peli on massiivimoninpeliräiskintä Defiance, joka julkaistiin PC:n lisäksi samanaikaisesti myös PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. Nämä eivät suinkaan ole ainoita syitä jotka tekevät pelistä erikoisen: lisäksi se sijoittuu samaan maailmaan viime kuussa ensi-iltansa saaneen Defiance-televisiosarjan kanssa.

Lue lisää | Kommentit (1)

Mortal Kombat -tappelupeleistä tuttu NetherRealm Studios on toistamiseen tekemisissä DC Comicsin supersankareiden kanssa. Tällä kertaa pelissä ei ole kuitenkaan mukana mitään Mortal Kombat -sarjasta, ja pelattavuuskin on muokattu NetherRealmin aiempia pelejä aloittelijaystävällisemmäksi.  Injustice: Gods Among Us pyrkii sekoittamaan pakkaa pistämällä DC:n supersankareita vastakkain ilman täyttä hyvää tai pahaa. Taistelu Teräsmiehen ja Batmanin välillä ei ole ihan pienen mittakaavan yhteenotto, mutta välttämätön – halusit tai et.

Lue lisää | Kommentit (10)

Mega Manien luojana tunnettu Keiji Inafune on viime vuodet viettänyt aikaansa Soul Sacrifice -toimintaroolipelin parissa. Monster Hunterien tontille mielivän Soul Sacrificen esikuvia ei tarvitsekaan etsiä kaukaa.

Synkkä tunnelma ja kiinnostava, uhraukseen ja pelastamiseen perustuva taistelujärjestelmä ovat Soul Sacrificen ehdottomia etuja. Monster Huntereissa tärkeintä on kuitenkin itse taistelu ja pelaajien välinen yhteistyö. Näiltä osin Inafunen luomus ei kuitenkaan yllä lähellekään esikuviaan.

Lue lisää | Kommentit (1)

Command Ops: Battles from the Bulge on mielenkiintoinen tapaus strategiapelien saralla. Se nimittäin hylkää suurimman osan sotapelien tutuista asioista. Romukoppaan joutavat esimerkiksi heksoihin jaetut kartat, liikepisteet, tulivoimaa kuvaavat numerot ja niin edelleen. Näiden tilalle ovat tulleet muun muassa topografiset kartat, yksiköiden erilaiset liikenopeudet ja suhteelliset tulivoimat. Kokemus on erittäin realistinen, kunhan uskaltaa luottaa tekoälyn ohjaamiin alaisiinsa. Tässä pelissä ei nimittäin kannata mikromanageroida!

Lue lisää | Kommentit (2)

On vuosi 2007. On tulevaisuus. Amerikan ja Kanadan välisen ydinsodan jälkeen maailma on laittomassa tilassa. Kyberterroristit ahdistelevat viattomia ihmisiä ja pienellä saarella hullu eversti kasaa ydinarsenaalia homman viimeistelemiseksi. Hänestä Kanadan pommittaminen savuavaksi ydinraunioksi oli liian pieni isku. Hippien ja kukkahattutätien nössöilyä. Nyt viimeistellään homma.

Hullun everstin tiellä seisoo vain yksi mies. Tavallinen mies. Ei mikään sankari. Ihan arkinen Mark IV Cyber Commando, kersantti Rex Power Colt.

Lue lisää | Kommentit (5)

Vuonna 2009 ilmestynyt Star Trek –elokuva on todella viihdyttävä, laadukas ja toimiva uudelleenideointi tieteistelevision ehkä legendaarisimmasta nimestä. Nyt, neljä vuotta myöhemmin, aiheesta on tehty myös peli. Ja se ei ole mitään ylläolevista.

Sopivasti juuri jatko-osan kynnyksellä joku on keksinyt, että maailman suosituimpiin tieteissarjoihin kuuluvalla lisenssillä voisi rahastaakin ja jokainenhan sen arvaa, mitä siitä tulee, kun lisenssit ja rahastus yhdistetään: roskaa.

Lue lisää | Kommentit (1)

Puolentoista vuoden takainen Star Wars: The Old Republic oli kolossaalinen pettymys. Aluksi niin lupaavalta vaikuttanut peli muuttui nopeasti itseään toistavaksi grindiksi, jonka pelaajat hylkäsivät laumoissa ilmaiskuukautensa jälkeen.

Nyt, useita päivityksiä myöhemmin, on ensimmäisen lisälevyn paikka. Palaamme takaisin kaukaiseen galaksiin katsomaan, onko mikään muuttunut – ja jos on, mihin suuntaan.

Lue lisää | Kommentit (1)

Harvan pelin nimi on näin täydellinen. Katsokaa nyt. Sniper. Elite. Nazi. Zombie. Army. Oletteko ikinä kuulleet mitään näin kaunista? Mutta kuten B-luokan Ö-elokuvissa, nimi on enne. Upean nimen alle ei kätkeydy teosta, joka olisi ehdolla Oscar-gaalassa tai Golden Joysticksissä. Sniper Elite V2:n pelimoottorin ympärille kietaistu zombieräiskintä on kehno tekele, jossa piilee kuitenkin jonkin verran viihdearvoa.

Tarina on kaikessa kauneudessaan lumoava. Adolf Hitler kyttää bunkkerissaan vuonna 1945. Berliini on piiritetty eikä lopullinen voitto ole soittanut. Niinpä Hitler käskee: toteuttakaa Operaatio Z. Sen avulla liittoutuneet on vielä mahdollista nujertaa.

Lue lisää | Kommentit (4)

Kun Dungeons & Dragons –roolipelilegenda sai neljännen laitoksensa, monen ensireaktio oli, että koko systeemi oli kuin tietokonepeliä tai MMO:ta varten tehty. Miksei moisia siis ehditty laitoksen elinaikana juuri näkemään? Mene ja tiedä, mutta nyt nähdään ja vieläpä aika laadukas sellainen, ainakin betatestin perusteella.

Lue lisää | Kommentit (15)

Parin vuoden takainen Dead Island oli kuin oppikirjaesimerkki rosoisesta timantista. Vähän kaikki reunat repsottivat urakalla, mutta silti pelissä oli sitä jotain sen verran, että itsekin väänsin sitä pitkälti yli 20 tuntia eri alustoilla.

Niinpä kun kehitystiimi ilmoitti puskevansa ulos jatko-osan, olin paitsi yllättynyt, myös toiveikas. Nyt jos koska olisi tilaisuus korjata ne pelin ongelmat! Kultainen sellainen! Joten miksi hitossa niin ei sitten ole tehty?

Lue lisää | Kommentit (3)

Sonyn PS Vita -käsikonsoli on pätevä laite, mutta myyntiluvut ja pelivalikoima ovat vielä jääneet vaatimattomiksi. Mega Man -suunnittelija Keiji Inafunen luoma Soul Sacrifice on toimintaroolipeli, joka voi hyvinkin olla yksi Vitan kaipaamista piristysruiskeista.

Soul Sacrifice on kunnianhimoinen paketti. Se lupaa maksimissaan neljän pelaajan moninpelin, kymmeniä tunteja pelattavaa ja syvällisen taistelujärjestelmän. Pelin poikkeuksellisen laaja demoversio antaakin pelistä kattavan kuvan, ja vieläpä varsin hyvän sellaisen.

Lue lisää | Kommentit (1)