Mitä tapahtuu, kun tunnettu pelisarja luopuu kahdesta peruspilaristaan? Lego City Undercover ei esittele tunnettua leffalisenssiä saatikka sarjalle ominaista kaksinpeliä. Jaksaako Lego-peli seistä enää omilla jaloillaan.

Wii U:n pelivalikoiman ollessa kovin ohkainen Lego City Undercoverilta on odotettu paljon. Onneksi peliin on myös panostettu, sillä pienen alkuköhimisen jälkeen paketista paljastuu laadukasta pelattavaa suorastaan tolkuttoman paljon.

Lue lisää | Kommentit (1)

Yksinäinen selviytyjä maailmanlopun jälkeisessä zombihelvetissä. Ei enää ehkä se kaikkein tuorein peli-idea, vai mitä? Varsinkaan sen takia, että yleensä homma menee alta aikayksikön ihan kamalaksi ramboiluksi.

Mutta mitä jos sen tekisi realistisesti? Tuloksena olisi hidastempoinen ja tiivistunnelmainen peli, jossa yksikin taistelu voi olla kohtalokas. Tuloksena olisi The Last of Us.

Lue lisää | Kommentit (6)

Resident Evil on harhautunut tieltään. Neljännen osan myötä räiskinnäksi muuttunut selviytymiskauhun isoisä on vieraannuttanut ensimmäisten osien ystävät, ja vaikuttaa siltä, ettei se ole voittanut myöskään uusia. Siksi on varsin ironista, että ensimmäinen kunnollinen Resident Evil vuosiin on käsikonsolipelin teräväpiirtoversio.

Lue lisää | Kommentit (11)

Muutaman vuoden takainen Metro 2033 hurmasi lukuisia pelaajia synkänvenäläisellä tunnelmallaan ja tiukalla immersiollaan. Olo oli kuin olisioikeasti ryöminyt rottien ja mutanttien täyttämissä metrotunneleissa.

Mutta pelissä oli ongelmansa. Näistä merkittävin oli se, että se ei lopulta ollut kovin hyvä räiskintäpeli, mikä on aika heikkoa räiskintäpeliltä. Jatko-osaa edelsivät suuret puheet, mutta miten on niiden lunastamisen kanssa?

Lue lisää | Kommentit (22)

Dungeonland on paperilla mainio idea: otetaan fantasia-aiheinen huvipuisto, jonka kaikki laitteet ovat kolmen pelaajan mätkyttelypelejä. Heitetään mukaan aimo annos huumoria ja hyvää meininkiä, eikä tuloksena voi olla muuta kuin mainio peli. Eihän?

Valitettavasti videopelit eivät ole paperia, sillä kehitystiimiltä on unohtunut peliä tuunatessaan parikin aika tärkeää asiaa, minkä seurauksena Dungeonland on täysi pannukakku.

Lue lisää | Kommentit

Nintendon käytännössä jo edesmenneellä Wii-pelikonsolilla ei ollut mainittavaa nettipelikulttuuria. Säännön vahvisti kuitenkin niin sanottu onnellinen sääntö: Capcomin legendaarisen Monster Hunter -sarjan kolmas osa oli Wiin toimivin ja varmasti myös hauskin verkkopeli.

Jättimäisten hirviöiden metsästämiseen ja tässä tarvittavien varusteiden haalimiseen keskittyneitä Monster Huntereita voisi luonnehtia jonkin asteen kevyiksi morpeiksi. Kiinteän keskusmaailman puuttumisen ja neljän hengen ryhmäkoon vuoksi mistään varsinaisesta massiivimoninpelaamisesta ei kuitenkaan voi puhua, vaan enemmänkin yhtäläisyydet ovat pelaamisen perusluonteessa.

Lue lisää | Kommentit (1)

Massiivimoninpelien lajityyppi on historiansa aikana profiloitunut hyvin vahvasti kahteen suuntaan. Nettiliikenteen oikuille herkän lajityypin edustajat ovat usein roolipelejä, mutta konsoleilla lajityypin edustajia on nähty hyvin vähän. Yhtenä tärkeänä syynä on varmasti ollut pelaajien välisen kommunikaation vaikeus.

Rift-verkkoroolipelistä tuttu Trion Worlds on kuitenkin ottanut härkää sarvista, ja lähtenyt tekemään juuri päinvastaista. Firman tuorein peli on massiivimoninpeliräiskintä Defiance, joka julkaistiin PC:n lisäksi samanaikaisesti myös PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle. Nämä eivät suinkaan ole ainoita syitä jotka tekevät pelistä erikoisen: lisäksi se sijoittuu samaan maailmaan viime kuussa ensi-iltansa saaneen Defiance-televisiosarjan kanssa.

Lue lisää | Kommentit (1)

Mega Manien luojana tunnettu Keiji Inafune on viime vuodet viettänyt aikaansa Soul Sacrifice -toimintaroolipelin parissa. Monster Hunterien tontille mielivän Soul Sacrificen esikuvia ei tarvitsekaan etsiä kaukaa.

Synkkä tunnelma ja kiinnostava, uhraukseen ja pelastamiseen perustuva taistelujärjestelmä ovat Soul Sacrificen ehdottomia etuja. Monster Huntereissa tärkeintä on kuitenkin itse taistelu ja pelaajien välinen yhteistyö. Näiltä osin Inafunen luomus ei kuitenkaan yllä lähellekään esikuviaan.

Lue lisää | Kommentit (1)

On vuosi 2007. On tulevaisuus. Amerikan ja Kanadan välisen ydinsodan jälkeen maailma on laittomassa tilassa. Kyberterroristit ahdistelevat viattomia ihmisiä ja pienellä saarella hullu eversti kasaa ydinarsenaalia homman viimeistelemiseksi. Hänestä Kanadan pommittaminen savuavaksi ydinraunioksi oli liian pieni isku. Hippien ja kukkahattutätien nössöilyä. Nyt viimeistellään homma.

Hullun everstin tiellä seisoo vain yksi mies. Tavallinen mies. Ei mikään sankari. Ihan arkinen Mark IV Cyber Commando, kersantti Rex Power Colt.

Lue lisää | Kommentit (5)

Vuonna 2009 ilmestynyt Star Trek –elokuva on todella viihdyttävä, laadukas ja toimiva uudelleenideointi tieteistelevision ehkä legendaarisimmasta nimestä. Nyt, neljä vuotta myöhemmin, aiheesta on tehty myös peli. Ja se ei ole mitään ylläolevista.

Sopivasti juuri jatko-osan kynnyksellä joku on keksinyt, että maailman suosituimpiin tieteissarjoihin kuuluvalla lisenssillä voisi rahastaakin ja jokainenhan sen arvaa, mitä siitä tulee, kun lisenssit ja rahastus yhdistetään: roskaa.

Lue lisää | Kommentit (1)

Harvan pelin nimi on näin täydellinen. Katsokaa nyt. Sniper. Elite. Nazi. Zombie. Army. Oletteko ikinä kuulleet mitään näin kaunista? Mutta kuten B-luokan Ö-elokuvissa, nimi on enne. Upean nimen alle ei kätkeydy teosta, joka olisi ehdolla Oscar-gaalassa tai Golden Joysticksissä. Sniper Elite V2:n pelimoottorin ympärille kietaistu zombieräiskintä on kehno tekele, jossa piilee kuitenkin jonkin verran viihdearvoa.

Tarina on kaikessa kauneudessaan lumoava. Adolf Hitler kyttää bunkkerissaan vuonna 1945. Berliini on piiritetty eikä lopullinen voitto ole soittanut. Niinpä Hitler käskee: toteuttakaa Operaatio Z. Sen avulla liittoutuneet on vielä mahdollista nujertaa.

Lue lisää | Kommentit (4)

Parin vuoden takainen Dead Island oli kuin oppikirjaesimerkki rosoisesta timantista. Vähän kaikki reunat repsottivat urakalla, mutta silti pelissä oli sitä jotain sen verran, että itsekin väänsin sitä pitkälti yli 20 tuntia eri alustoilla.

Niinpä kun kehitystiimi ilmoitti puskevansa ulos jatko-osan, olin paitsi yllättynyt, myös toiveikas. Nyt jos koska olisi tilaisuus korjata ne pelin ongelmat! Kultainen sellainen! Joten miksi hitossa niin ei sitten ole tehty?

Lue lisää | Kommentit (3)

Sonyn PS Vita -käsikonsoli on pätevä laite, mutta myyntiluvut ja pelivalikoima ovat vielä jääneet vaatimattomiksi. Mega Man -suunnittelija Keiji Inafunen luoma Soul Sacrifice on toimintaroolipeli, joka voi hyvinkin olla yksi Vitan kaipaamista piristysruiskeista.

Soul Sacrifice on kunnianhimoinen paketti. Se lupaa maksimissaan neljän pelaajan moninpelin, kymmeniä tunteja pelattavaa ja syvällisen taistelujärjestelmän. Pelin poikkeuksellisen laaja demoversio antaakin pelistä kattavan kuvan, ja vieläpä varsin hyvän sellaisen.

Lue lisää | Kommentit (1)

GameCuben julkaisupeleihin kuulunut Luigi’s Mansion ei nauti maailmalla suunnatonta suosiota, mutta on pelillä ystävänsäkin. Esimerkiksi minä! Voi sitä riemun määrää, kun vastoin kaikkia odotuksia Luigi’s Mansion 2 näki päivänvalon!

E3:n tahtiin hihkuessamme emme tosin vielä tienneet, että jatko-osa on monilla tavoin erilainen kuin edeltäjänsä, mutta ei sillä tärkeimällä: Luigi’s Mansion on yhä umpihurmaava peli.

Lue lisää | Kommentit

Ace Combat Assault Horizon - Enhanced Edition on puhdas arcade-lentelypeli. Lähitulevaisuuteen sijoittuva tausta tarina on klassinen pelitarina, jossa pahat terroristit ja niiden vielä pahemmat venäläispomot uhkaavat maailmaa. Monikansallisen erikoisjoukon, johon pelaajakin kuuluu, tehtävänä on pysäyttää pahojen poikien suunnitelmat.

Tarina vie pelaajaa maapallon eri kolkkiin milloin minkäkin aasinsillan kautta, ja välinäytökset koettavat pitää pelaajan kartalla missä mennään ja miksi. Meininki on hyvin Call of Duty -henkistä, mutta rynnäkkökiväärin sijaan käsissä on suihkuhävittäjän ohjaussauva.

Lue lisää | Kommentit

Ystävyys on palkitsevaa, mutta ei aina ihan helppoa. Joskus paras ystäväsi esimerkiksi kerää koko porukan laivamatkalle, joka parin megamyrskyn kautta päättyy ilkeiden kissojen hallitsemalle vankilasaarelle.

Epätodennäköinen skenaario? Ei BattleBlock Theaterissa, jossa se on pelin palikkapäisten sankarien elävä painajainen. Matka vapauteen kulkee useammankin kinkkisen puzzlen kautta!

Lue lisää | Kommentit

Moni asia kuulostaa paperilla hyvältä. Sanonta kuuluu: hyviä saa matkia kunhan se tehdään oikein. Valitettavasti Special Forces: Team X ei tässä onnistunut. Peli apinoi Gears of War- ja Call of Duty -peleiltä sumeilematta tuttuja asioita, onnistumatta yhdessäkään asiassa tyydyttävää paremmin.

Vuonna ’94 perustettu Zombie Studios on minulle suhteellisen uusi tuttavuus. Vuosien saatossa nimeään muutaman kerran vaihtanut studio on tehnyt muun muassa pelit America’s Army, AH-64D Apache Simulator, Blacklight: Tango Down ja Saw-pelit yksi ja kaksi. Kokemusta siis löytyy, nimenomaan sotapeleistä.

Lue lisää | Kommentit (4)

Ranskalaisella Cyanidella alkaa olla meikäläisen kirjoissa jo aika huono maine. Kerran toisensa jälkeen tiimi saa hyviä ideoita, joita sitten vesitetään puolitiehen jätetyllä toteutuksella. Uusin uhri on Impire, peli, joka lupaa paljon, yrittää vielä enemmän ja lopulta sotkeutuu omiin jalkoihinsa.

Mukaan on lainattu elementtejä ties miten monesta erilaisesta pelistä ja paperilla kaikki kuulostaa niin hienolta. Mutta paperi on paperia, toteutus se on, joka ratkaisee.

Lue lisää | Kommentit (3)

Army of Two ei ole erityisen hyvä pelisarja. Se ei ole myöskään huono, vaan keskinkertainen, jokaisella mahdollisella tavalla. Tarina ei ole koskaan ollut kummoinen, toiminta on aina ollut hieman kankeaa ja päähenkilöt ovat omanneet suunnilleen tiiliskiven karisman.

Lue lisää | Kommentit (2)

On Max Payne 3:en moninpelistä mitä mieltä tahansa, on Rockstarilla ollut selkeästi kova usko siihen pelin kanssa. Seitsemään lisäosaan ei kuitenkaan päästy, eikä ajallaan viime vuoden loppuun, mutta jotain kausikortti silti peliin toi.

Maxin uusi tuleminen oli varmasti odotettu, ja faneja pelin yksinpeli tuskin ainakaan mielettömästi petti. Pyhän Maxin tulemisesta teki jo se, että vetovastuun Remedyltä ostanut Rockstar on kolmannen osan takana. Vaikka pelin kanssa ongelmansa olikin – varsinkin se jyrkkää ärsytystä aiheuttanut ADHD-filtteri välivideoissa ja tasaisesti pelatessakin, oli peli kaikesta huolimatta sitä Max Paynea, mihin kahden edellisen osan kanssa ehdittiin tottua.

Lue lisää | Kommentit