Battlefield: Bad Company 2 (PC, PS3, Xbox 360)
19.3.2010
Miikka
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Räiskintäpelit, Moninpelit, Verkkopelit
Vaikka Battlefield-pelejä onkin vuosien varrella nähty jos jonkinlaisia, parin vuoden takainen Bad Company teki melkoisen pesäeron edeltäjiinsä. Se klassinen moninpeli toki löytyi ja toimi kuin ennenkin, mutta mukana oli myös erinomaisen hauska ja viihdyttävä yksinpelikampanja.
B-komppanian pojat ovat taas palanneet ja parissa vuodessa moni asia on muuttunut. Bad Company nähdään myös PC:llä ja moninpeli on sitä tasoa, että moni on ihmetellyt ääneen, tarvitaanko Battlefield 3:a enää ollenkaan. Kovia puheita, löytyykö pelistä tarpeeksi hauista niiden takaamiseksi?
Jos et ole vielä pelannut alkuperäistä Bad Companya, suosittelen lämpimästi tutustumaan peliin. Sen moninpelistä tuskin irtoaa enää hirveästi hupia pelaajien siirryttyä kakkososan pariin, mutta yksinpeli toimii yhä. Toisin kuin vaikkapa Modern Warfare –peleissä, Bad Companysta ei saa vakavaa tekemälläkään. Rangaistuskomppanian miehiltä lentää tiheään sangen laadukasta huumoria ja tarina kadonneen kulta-aarteen jahtaamisesta on muutenkin sangen lennokasta tavaraa.
Tätä taustaa vasten olikin melkoinen yllätys, kun Bad Company 2:n yksinpeli paljastui paljon vakavammaksi jutuksi. Tällä kertaa tiimi juoksee pitkin maailmaa jahdaten huippusalaista asetta, joka lauetessaan päättäisi jenkkien ja venäläisten sodan kertaiskulla punaisen joukkueen murskavoittoon.

Kenties tästä aiheesta johtuen yksinpeli sujuu vakavammissa tunnelmissa kuin ennen ja peli tavoittelee hetkittäin todella dramaattisia nuotteja niihin aivan osumatta. Tästä huolimatta huumoria ei ole unohdettu, vaikkakin se on tungettu syrjään. Nyt humoristisella huulenheitolla ei enää läpsitä pelaajaa poskille, vaan ne herkulliset keskustelut joutuu onkimaan esiin kuuntelemalla ryhmänsä juttua taukopaikoilla.
Huumoria siis löytyy, mutta kokonaisuutena Bad Company 2:n yksinpeli ei ollut niin kovaa kamaa kuin edeltäjässään. Se on lyhyempi kuin viimeksi ja todella älyttömät huippukohtaukset, kuten vaikka tankilla ajelu pitkin banaanivaltion diktaattorin golfkenttiä, loistavat poissaolollaan. Tilalla on peli, joka tuntuu enemmän Modern Warfare –puusta kuin Bad Company –tammesta veistetyltä. Kyllähän tämän parissa ilta vierähti, mutta silti…

Moninpeli houkuttaa
Yksinpelin puolitorsous selittynee sillä, että moninpeli taas tuntuu kaikin puolin muikealta materiaalilta ja on saanut monet ihmettelemään, että tarvittiinko sitä Battlefield 3:sta lopulta mihinkään. Siihen en ota kantaa, mutta toteanpa, että Bad Company 2:n moninpeli on koukuttanut jopa minut, joka en yleensä koske nettiräiskinnöistä kuin Team Fortress 2:een.
Pohjimmiltaan mennään kuin aiemmissakin Battlefieldeissä: kaksi joukkuetta ottaa yhteen tankkien ja muiden ajoneuvojen kera mitä ihmeellisemmissä kartoissa. Bad Companyn tavaramerkki, hajoavat rakennukset, toimii moninpelissäkin hyvin. Turhankin hyvin, mutta siihen palaamme tuonnempana.
Pelitilat ovat osittain tuttuja, osittain uusia. Conquest on se klassisin Battlefield-muoto, jossa molemmilla tiimeillä on pelaajille henkiä ostavia lippuja, jotka kuluvat kuolemien lisäksi myös vihollisen pitäessään hallussa kartan kontrollipisteitä. Toinen päätila, Rush, on tuttu edellisestä Bad Companysta. Hyökkääjien pitää räjäyttää aina kaksi kontrollikeskusta kerrallaan, jotta he saavat lisälippuja ja kartan seuraava vaihe aukeaa. Puolustajat taas yrittävät väsyttää hyökkääjät kumoon.
Uudempaa uutta ovat Squad Rush, jossa täysien 32 pelaajan tiimien (tai konsoleilla 24) sijaan vastakkain ovat pienemmät ryhmät, sekä Team Deathmatch, jossa kolme eri osapuolta vääntää keskenään, kunnes vain yksi on jäljellä.
Näistä Squad Rush on ihan hauskaa, koska vähäiset pelaajat saavat pelin kohtalaisen kapeat kartat tuntumaan paljon tilavammilta ja antavat luovien pelaajien harrastaa hieman kikkailua. Normaalisti kikkailu nimittäin palkitaan suurella räjähdyksellä.

Sinkomiehen paratiisi
Bad Company 2:ta on nyt päivitetty ja hiottu pari viikkoa pelin pitkäaikaisen betan jälkimainingeissa. Ilokseni voin todeta, että se alkaa vihdoin olla pelikunnossa. Ensimmäiset pari viikkoa peli päättyi joka ilta samoihin aikoihin väkisin, kun EA:n serverit kyykkäsivät jenkki-invaasion jaloissa. Nyt pystyy pelaamaan jo pitempäänkin, vaikka täysin vakaaksi peliä ei vieläkään voi kehua.
Tasapainoa peliin ei kuitenkaan ole aivan löytynyt. Tai otetaan edellinen takaisin: tasapaino on olemassa, mutta se on enemmänkin kauhun tasapainoa, eikä välttämättä se kokemus, jollaiseksi peli tarkoitettiin.
Battlefieldien aiemmin sekavaa hahmohässäkkää on taas järkeistetty ja nyt jäljellä on neljä. Assault-miehet tetsaavat rynkkyjen ja kranaatinheitinten kanssa jakelemassa kavereilleen ammuksia. Insinöörit korjailevat tankkeja ja tuhoavat niitä singoillaan. Lääkintämiehet parantavat, herättävät kuolleista ja ammuskelevat hirvittävän tehokkailla konekivääreillä. Tiedustelumiehet taas istuvat kahden kilometrin päässä tapahtumapaikasta leikkimässä kivikovaa tarkka-ampujaa saamatta paljoakaan aikaan.

Näin siis paperilla. Käytännössä peli menee niin, että kaikkialla räjähtelee. Tauotta ja kuolettavasti. Rynkkyjensä sijaan assault-miehet räiskivät 40mm kranaatinheittimillään, jotka ovat paras asevalinta varsinkin lähietäisyydelle. Kranaatti tappaa kerrasta ja sillä ei ole lainkaan viritysaikaa, joten se toimii vaikka metrin päästä.
Kauempaa insinööri on kingi Carl Gustav –raketinheittimensä kanssa. Nopea ja äärettömän suuren räjähdysalueen tuottava ruotsalaisihme tappaa talossa ja puutarhassa. Vilahtiko ikkunassa joku? Rakettia sinne päin ja todennäköisesti tuloksena on ainakin 50 pistettä.
Ongelma on erityisen akuutti PC-versiossa, sillä rehellisyyden nimissä pitää todeta, että Bad Company 2 on tehty konsoleille ja 24 pelaajalle. Kun karttaan lyödään kahdeksan demolition mania lisää, tuloksena on kaaos, jossa elinaika mitataan usein sekunneissa.
Mikäs siinä, kuten alati paisuvat pelaajamäärät osoittavat, tällaisellekin pelikokemukselle on tilauksensa, mutta kaikille se ei sovi. Monet ovat jo leipiintyneet aivan täysin vaikka siihen, että useimmat assault-miehet eivät viitsi edes ikinä laukaista rynnäkkökivääreitään, koska 40mm kranaatinheitin on kaikkialla niin paljon tehokkaampi. Oma mielipiteeni vaihtelee laidasta laitaan. Turhauttavia eriä kyllä tulee vastaan tiheään, mutta väliin mahtuu myös todella hauskoja Battlefield-hetkiä.

Ongelmia, lupausta ja viehätystä
DICEn peli ei olisi DICEn peli, jos se olisi julkaistu valmiina. Tai toimivana. Vaikka tasapainokysymykset jättäisi sikseen, Bad Company 2 on tungettu uunista ulos hieman raakana. Jo mainittujen serverikyykkäysten lisäksi yleistä tökkimistä löytyy verkkoratkaisun joka nurkasta. Olen itse odotellut jo pari viikkoa, että saisin veteraanipalkintona jaetun M1 Garandin käyttööni, mutta enää sille ei lupailla edes odotusaikaa. Ei silti, Garandini eteen tärkeysjärjestyksessä kurvaa ainakin serveriselaimen päivitys, sillä nykymalli on kankea torso.
Kaverien lisäys kaverilistalle onnistuu noin kerran viidestä, serverit eivät tue mitään mahdollisuutta jäädä jonoon odottamaan vapautuvaa paikkaa eikä serverilistassa usein näe edes palvelimen pingiä. Koita siinä sitten löytää itsellesi hyvä pelipaikka.

Yhdestä asiasta DICEn pojille ja heidän Frostbyte-moottorilleen pitää nostaa hattua. Peli näyttää tautisen upealta ja pyörii hyvin. Pitää varoittaa, että kyseessä on äärimmäisen prosessori-intensiivinen peli ja kaksiytimisillä prosessoreilla varustetut saavat varautua pieniin töksähtelyihin kun taistelukenttä on savua täynnä ja joka puolella räjähtelee.
Mittatikkuna voisi sanoa, että ennen viimeisintä päivitystäni ajoin nykyistä näytönohjaintani vanhemmalla E6600-prosessorilla varustetussa koneessani ja vaikka peli pyöri pääasiassa jouhevasti, tiukimmissa räjähdyksissä ruudunpäivitys tipahteli urakalla. Nykyään peli pyörii todella vauhdikkaasti vaikka istuisi keskellä kranaattikeskitystä. Testattu on!

Jos konehuoneesta löytyy lyijyä, Bad Company 2 tarjoaa pelikokemuksen, jolle ei tunnelmassa juuri löydy vertaista. Ehkä räiskintäpelien paras äänimaailma, todella tujut partikkeliefektit ja yleinen sodan tuntu nostavat pelikokemuksen tasolle, joka paikkaa paljon tasapainotukseen ja toimivuuteen liittyviä ongelmia.
En myöskään usko, että nämä ongelmat jäävät vitsaamaan meitä loputtomiin. Internetin tietotoimisto kertoo, että Bad Company 2 haluttiin ulos äsken päättyneen talousvuoden aikana, kävi miten kävi. Luotankin siihen, että jo nyt nähdyt tiheät päivitykset saavat vielä jatkoa ja lisäävät peliin niitä kaivattuja ominaisuuksia. Mutta koska, se on eri asia.
Tulevaisuudesta ei muutenkaan kannata juuri puhua, sillä keskitytään Bad Companyyn sellaisena kuin se on nyt. Battlefield-veteraanit varmaan jo arvaavatkin, millaisesta pelistä on kysymys: pohjimmiltaan erittäin viihdyttävästä ja toimivasta nettiräiskinnästä, mutta sen toimivuuden ja viihteen eteen joutuu välillä näkemään vaivaa.
Silti: varsinkin jos satut tuntemaan pari muuta Battlefieldia arvostavaa pelaajaa, joiden kanssa pääset temmeltämään ryhmässä, Bad Company 2:sta irtoaa reippaasti viihdettä. Vaikka olen monena iltana peliä pelatessani kiroillut kuin turkkilainen merimies, ne illat ovat kuluneet tiheästi ja säännöllisesti Bad Company 2:n parissa ja tulevat kulumaan jatkossakin. Paljon on siis tehty oikein.
Lopputiedot
Tekijä: DICE
Julkaisija: EA
Testattu: Windows 7, Intel i5-750, Radeon HD5850, 4 Gt keskusmuistia
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: 2 GHz tuplaydinprosessori, 2 Gt keskusmuistia, GeForce 7800 / Ati X1900 256Mt muistilla
Pelaajia: 1-32 (PC), 1-24 (konsolit)
Pelin kotisivu: http://www.battlefieldbadcompany2.com/
Miikka Lehtonen
Toinen mielipide
Battlefield-sarjan uusimmasta osasta on odotettu melkein toisen tulemisen kaltaista räiskintätapausta sen jälkeen, kun CoD:MW2 suututti PC-pelaajat roisilla serveriratkaisullaan. Liian suuriksi paisuvissa ennakko-odotuksissa on vain se vika, että ne saattavat osoittautua vaikeasti täytettäviksi.
Yksinpelikampanja kaataakin niskaan ämpärillisen kylmää vettä. Nimettömän tekijän ensimmäiseksi peliksi suoritus olisi ihan hyvä, mutta Bad Company -brändiltä on lupa odottaa enemmän. Skriptaus on liian läpinäkyvää, putki liian kapea, eikä tarinakaan oikein nappaa mukaansa, puhumattakaan siitä, kuinka noloja tilanteita lyhyt piirtoetäisyys ja kehno tekoäly aiheuttavat.
Kokemus ei ole teknisesti aivan kelvoton, ennemminkin käyttäisin siitä termiä laiska. Kun huippukohdat, joita MW2:en yhtä lyhyt yksinpeli suorastaan pullisteli, loistavat poissaolollaan, muuttuu pelaaminen tylsäksi puurtamiseksi. Olisikohan Dicen kannattanut keskittyä kilpailijalle piruilemisen sijasta oman tuotteensa hiomiseen?
Tosiasia lienee kuitenkin se, että Battlefieldejä pelataan moninpelin vuoksi. Verkossa kokemus nousee lähemmäs odotettua tasoa. Tuhoutuva ympäristö ja erilaisten ajoneuvojen runsas hyödyntäminen ovat pelisarjan vahvuuksia, joiden avulla pystytään tekemään pesäeroa kilpailijoihin nähden.
Bad Company 2 on parhaimmillaan eteenpäin vyöryvässä rush-pelimuodossa. Laajat alueet ja selkeä tavoitteellisuus tekevät toiminnasta jännittävää ja addiktoivaa. Toisessa ääripäässä majaileva Team Deathmatch on taas umpitylsä reliikki. Väliin jäävä conquest potee identiteettikriisiä. Onkos nyt sitten tärkeämpää vallata lippuja vai tappaa vihollisia? Pelimuodosta puuttuu taistelua ohjaava taktinen ryhdikkyys.
Pelin tekniikka oli onneksi ainakin testissäni olleessa PlayStation 3 -versiossa kunnossa. Graafinen ulkoasua ei huikaise, mutta eipä nykiminenkään toisaalta pääse vaivaamaan. Serveripäivityksen jälkeen lagi on ollut harvinaista, eikä serveriyhteyskään ole katkeillut. Pelin sisäinen kauppa ei sen sijaan aukene vielä tätä kirjoittaessakaan.
Battlefield: Bad Company 2 ei ole lopulta aivan se räiskintämessias, jollaista siitä povattiin. Keskinkertainen yksinpeli latistaa tunnelmaa ja konsoleilla 24:ään jäävä pelaajamäärä kummastuttaa. Miten niin kentälle ei saada mahtumaan samaa määrää sotilaita kuin PC-versiossa, jos kerran MAG:ssa samassa matsissa häärii parhaimmillaan 256 taistelijaa?
Hätäisempi ehtii tämän perusteella jo kuvittelemaan, että Bad Company 2 olisi huono peli. Näin ei missään nimessä ole, siitä todistavat muun muassa kovasti tummuneet silmänaluseni. ”Vielä yksi erä, että saan vielä yhden tason rynnäkkökivääriini”-ilmiö puhuu omaa kieltään pelin vetovoimasta. Ennakko-odotukset ehtivät vain nousta niin korkealle, ettei erinomainenkaan lopputulos riitä aivan tyydyttämään niitä.
Pelien välinen vertailu ei ehkä ole aivan reilua, mutta konsoliräiskijän näkökulmasta tilanne on itse asiassa herkullinen. Markkinoilla häärää PlayStation 3 -vinkkelistä tarkastellen kolme hieman erilaista kilpailijaa. Siinä, missä MW2 vakuuttaa viimeistellyllä tekniikallaan ja MAG taas määrää silkalla massiivisuudellaan, tarjoaa Bad Company 2 erinomaisen viihdyttävän näkemyksen hieman taktisemmasta pienen mittakaavan sodankäynnistä.
Tiukka kilpailu pakottaa pysymään skarppina ja ylläpitämään omaa tuotetta, mikä on pelaajien kannalta hieno asia, sillä noustakseen kiintotähdeksi Bad Company 2 tarvitsee vielä lisää karttoja ja huolella tasapainotettuja pelimuotoja.
Juho Anttila
Lue myös
StarCraft II -moninpeliennakko (PC)
Supreme Commander 2 (PC, Xbox 360)
Miikka Lehtonen
Kuvagalleria
- 1.
-
Tehty konsoleille. Prflö.
- 2.
-
paras
- 3.
-
Tämän ostin ja moninpeliin jäin koukkuun. Hieno peli ja pyörii low-medium asetuksilla 1920*1080 resolla 30-60fps vaikka kone onkin laiska Pentium dual core, HD4830 ja 4 gigaa muistia.
- 4.
-
@1:
Itseasiassa konsoleilla tämä on huomattavasti paskempi peli kuin PC:llä. Testattu on..
- 5.
-
@4 mikäpä ei olisi :D
(sori)Mut juu alkaa DICEnkin teoksista vähän konsolit haista, tosin BC oli alunperinkin konsoliteos niin kylhä tuon läpi antaa mennä.
Battlefield 3:sta odotellessa…
- 6.
-
Pelaako joku tätä vielä muka?
- 7.
-
Hyvä arvostelu, olin hyvin pitkälti samoilla linjoilla. Kaikki pelaamaan vaan squadina, kyllä se siitä lähtee kunnon taktiikalla, oli siellä vastassa ihan mitä vaan.
- 8.
-
@6
Mitäs tuo nyt sitten tarkoittaa? Pelihän julkaistiin vasta äskettäin. - 9.
-
Itseäkin koukuttanut tuo moninpeli mukavasti, ei löydy MW1-2 läheskään samanlaista kokemusta, vähän itseä haittaa tuo moninpeli kenttien putkimaisuus, johtuu varmaan tottumuksesta Arma2:seen joka oli totisesti avointa.
Kranaattispämmi tosin saa hermostuneisuuden välillä nuppiinsa. Tosin se on tärkeä elementti juuri tuon tuhoutuvan ympäristön takia, mikä lisää strategiaa peliin.
Mutta tuo viritysaika on lisätty jo, vaikka väitit toista uutisessa, tosin vain aivan lähietäisyydestä.
Upeista grafiikoista ei vielä päässyt nauttimaan kun omalla koneella prossunkäyttö 100% lähes kokoajan, asetukset minimissä, mutta ei haittaa menoa! - 10.
-
- Juoksussa ei pysty strafettaa pitkä miinus.
- 11.
-
Itse CoD- sarjaa 5 vuotta hakanneena ( - WaW ja MW2) sanon että aivan perkeleen loistava peli. Olen toki pelannut BF:ää ennenkin mutta nyt peliin on tullut mukaan se pelin todellinen tarkoitus, se viihdyttää pelaajaa. Tietysti ei kaikki tykkää ja hyvä niin koska mitään rutisijoita ei sinne kukaan toivo.
Suosittelen myös todella lämpimästi tutulla porukalla yhteiseen squadiin ja avot, pelinautinto on maksimaallinen.
Tietysti vikojakin on, juurikin server browser ja se keleen kalle kustaa sinko mutta sanotaanko että tässä pelissä loppujen lopuksi nuo viat ei niin haittaa ja ne mitä aluksi oli, korjattiin todella nopeasti verrattuna erääseen toiseen peliin ;) - 12.
-
Uus näyttis ja sit tää. Ainakin miljoona kertaa parempi kun joku mw2 piste
- 13.
-
vituttaa noi kapiaiset kun sniputtaa jostain hevo vatusta
- 14.
-
Olin tässä itsekin hurahtanut peliin aivan täysin. Kaikki unlockit saavutettuani jokaisella hahmoluokalla loppui kuitenkin viehätys lyhyeen. Kaikki avattuani keskityin peliin enemmän. Ihan ensimmäiseksi kerrottakoon, että moninpeli on tylsää ilman kaveriporukan squadia. Piste. Tämä on siis absoluuttinen totuus.. Pikemminkin itse pidän moninpelissä ongelmana räjähdysten sijaan sitä, että vastapuoli on lähes joka toisessa erässä täynnä pelkkiä recon- hahmoluokan edustajia, joten vihuja ei paljoa näy missään, vaan ammuskelevat lähinnä huti jostakin puskasta juuri ja juuri mapin sisällä. Kauheasti ei siis erässä tapahdu, koska vastustajat eivät hyökkää/puolusta sitten yhtään. Hyökkääjänä usein siis vaan juostaan mapin läpi ja jee voitto, tai odotellaan yhdessä paikassa aika t, että vastustajien syntymispisteet loppuvat ja jee voitto. Joku voittajabonus olisi erittäin oiva lisä, jolla saataisiin pelaajat aktiivisemmiksi tyyliin MAG. Aika näyttää miten päivitykset muuttavat peliä toivottavasti parempaan suuntaan. Siihen asti pitää minut kiireisenä peli nimeltä MAG.
- 15.
-
Kirjotusvirhe
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 306
Pitäis varmaan olla Xbox 360
Hyvä Peli!
- 16.
- 17.
-
Mikä vitun ”insinööri”? Se on pioneeri…
- 18.
-
@ 17. Olin juuri kirjoittamassa samaa..
- 19.
-
@17,18 Pioneeri on Sapper / Pioneer.
No luck at this time.
- 20.
-
”Kranaatti tappaa kerrasta ja sillä ei ole lainkaan viritysaikaa, joten se toimii vaikka metrin päästä.”
Ei se 40 mm kranu räjähdä ihan lähellä(5-10 metriä ?), mutta kyllä sillä voi tappaa läheltäkin jos osuu tarkalleen ukkoon.”ja se keleen kalle kustaa sinko”
Mitä siinä Gustavissa on niin uberia? Minusta siinä on kehnompi tähtäin kuin rpg7:ssa. Eikös tehotkin ole ihan samat gustavissa ja rpg:ssä?”Pikemminkin itse pidän moninpelissä ongelmana räjähdysten sijaan sitä, että vastapuoli on lähes joka toisessa erässä täynnä pelkkiä recon- hahmoluokan edustajia, joten vihuja ei paljoa näy missään, vaan ammuskelevat lähinnä huti jostakin puskasta juuri ja juuri mapin sisällä. ”
Kannattaa vaihtaa servua, jos tuntuuu huonolta. Kyllä minä olen PC:llä pelannut tosi hyvilläkin public servuilla. Port Valzdezin eka kohta ja Atacama desertin eka kohta ovat pahimmat camppikohdat. Niitä kannattaa välttää, jos näyttää että snipuja alkaa olemaan paljon.
- 21.
-
Rush on ainoa pelattava pelimuoto ja siinäkin aivan liian vähän mappeja.
Ohjattavuus on Mw2 verrattuna aivan kuraa eikä varusteita saa muokata läheskään yhtä vapaasti.
Helikoptereita on lähes mahdoton pudottaa tehokkaasti ja muutenkin kulkuneuvot on hieman ylitehokkaita (toki peli koittaa tällä hakea jotain avutonta realiteettiä).
Suurin ongelma pelissä on se että Rush:in pommit voi useimmiten tuhota vain sortamalla rakennuksen niiden päälle joka tuntuu lähes aina huijaukselta ja miksei jokaisella klassilla voi olla vastausta tankkiin? Lisäksi ihmetyttää Assaultin rooli Engineereillä on vaimennettu ase jolla on parasta hyökätä huomaamattomasti, miksei Assaulteilta moista löydy? Sen sijaan ammuksia ja noob-tube a.k.a. granade launcheri - jolla ei sinäänsä tee yhtään mitään.Kaiken kaikkiaan peli ei ole kamala, muttei pärjää vertauksessa tämänhetkiseen ykkös räiskintään - Modern Warfare 2. jos kontrollit olisi yhtä toimivat kuin MW2 ja pelissä olisi muitakin pelitiloja kuin Rush (joo Conquesti ja Squad Deathmatch on totaalista roskaa) voisi peliä suositella.
3,5/5
- 22.
-
Graafisesti kyl ihan OK, mut kontrollit hirveetä tahmoamista, ei pysty.
- 23.
-
@20 Muistelisin kuulleeni että RPG tekee suurempaa vahinkoa mutta CG:llä taas on isompi splashi.
- 24.
-
22.
Grafiikka hyvää, kontrollit lähes erinomaiset.
Modern Warfare 2 kohtasi voittajansa.
F.A.G.S got owned with F.R.A.G.S!
- 25.
-
Itselläni peli on pölyttynyt hyllyssä viimeiset kolme viikkoa, koska pleikkariini iski se pelätty yellow light of dead… Prkele
- 26.
-
@25, Huono rölli.
- 27.
-
Muuten ihan jees peli paitsi peli iloa syö PC:llä pelin helvetin raskas Frostbyte pelimoottori.
- 28.
-
joo tässähän pelissä kuolee erittäin harvoin assaultriflee, yleensä jos tulee assaultti vastaan niin se pamauttaa sillä saatanan kranaatinheittimel ja se lataa sen uudestaan ja koittaa uudestaan, sit kun padit loppuu heitetään itelle lisää ja jatketaan
- 29.
-
@19 No huoh, mitä sä yrität päteä?
- 30.
-
@29 Lähinnä totuutta.
- 31.
-
@28
Niin totta
- 32.
-
”Ihan ensimmäiseksi kerrottakoon, että moninpeli on tylsää ilman kaveriporukan squadia. Piste. Tämä on siis absoluuttinen totuus.. Pikemminkin itse pidän moninpelissä ongelmana räjähdysten sijaan sitä, että vastapuoli on lähes joka toisessa erässä täynnä pelkkiä recon- hahmoluokan edustajia, joten vihuja ei paljoa näy missään, vaan ammuskelevat lähinnä huti jostakin puskasta juuri ja juuri mapin sisällä. Kauheasti ei siis erässä tapahdu, koska vastustajat eivät hyökkää/puolusta sitten yhtään. Hyökkääjänä usein siis vaan juostaan mapin läpi ja jee voitto, tai odotellaan yhdessä paikassa aika t, että vastustajien syntymispisteet loppuvat ja jee voitto. Joku voittajabonus olisi erittäin oiva lisä, jolla saataisiin pelaajat aktiivisemmiksi tyyliin MAG.”
Aivan täyttä kuraa tämä kommentti.
Tylsää? Mielipide asia, itse pelannut randomi porukoilla yksinään ja satunnaisesti parin kaverin kanssa, aivan helvetin hauskaa miten vaan. Kommenttisi on siis absoluuttista paskaa.
Pari viikkoa nyt hakanneena olen ollut tasan yhdessä matsissa joka oli persiistä koska reconeja oli suurin osa. Muuten ollut tasaisia matseja tai jotain muita classesja sattunut enemmistö mutta reconeilla se tietenkin paistaa enempi.
Ainoastaan siitä olen täysin samaa mieltä että voitto bonus on pakko saada peliin. Se että saa +100 expiä on yhtä tyhjänkanssa eikä motivoi ukkoja voittamaan parin kuoleman uhalla.
”Mitä siinä Gustavissa on niin uberia? Minusta siinä on kehnompi tähtäin kuin rpg7:ssa. Eikös tehotkin ole ihan samat gustavissa ja rpg:ssä?”
Se Gustavi on nimenomaan tarkoitettu äijien tappamiseen. Tekee suurempaa alue vahinkoa ja tuhoaa rakennuksia (bunker buster) tehokkaasti, ammus myös lentää paljon nopeammin ja tarkemmin verrattuna RPG/AT4, mutta on melko ilmaa tankkeja vastaan.
Jos on jotain huonoa sanottavaa pelistä niin lähinnä se että assaultin nimi ei ole ”grenadier” - joo se ”noobtube” voisi kokea hieman tweakkausta. Muuten erinomainen peli, en ole 5 vuoteen pelannut räiskintöjä kun on nykyään täyttä paskaa mutta tämä oli positiivinen yllätys.
Tuhoutuvat ympäristöt ja ajoneuvot/tankit/hekot jne pitäisi olla vakio joka nyky räiskinnässä.
PC:llä 4,5/5. Hyvä peli, suosittelen (PC:lle).
- 33.
-
@10
Pystytkö juoksemaan sivuttain?
- 34.
-
@33
Ainakin vähän viistoon olisi hyvä pystyä juoksemaan ja samalla katsomaan toiselle sivulle. Tuo nimittäin syö pelattavuutta. Tietenkin jos kävelet pystyt tekemään tuon. Itse en tykkää tuosta juoksun toteuttamisesta. Tästä olen lähettänyt mailia Dicelle beta vaiheessa. Kuulemman oli liian vaikea korjata. Animaatiot olisi joutunut tekemään uudelleen.
- 35.
-
Engineer on pioneeri AMERIKAN armeijassa SAPPER on pioneeri englannin armeijassa!!
Miksi asioista ei puhuta asioiden oikeilla nimillä!!!! Insinöörit voi painua hevon kuuseen!!!
- 36.
-
Oikein mainio peli. Kyllä edelleen BF3:sta odotellaan jotta pääsis lentelemäänkin (juu juu on tässä koptereita muttako joikkatuki on mallia perseestä). No sentääs sillä UAV-vispilälä saa hihitellä pilvistä.
Mutta oha tää aivan loistavaa meininkiä. Jossei just sillähetkellä ole ni servu vaan vaihtoon tai hetkeks vessaan rauhottuun jossei muuta. Kyl nykyään aika hyvin löytyy serveriki jopa.
- 37.
-
@21. ”Helikoptereita on lähes mahdoton pudottaa tehokkaasti ja muutenkin kulkuneuvot on hieman ylitehokkaita (toki peli koittaa tällä hakea jotain avutonta realiteettiä).
Suurin ongelma pelissä on se että Rush:in pommit voi useimmiten tuhota vain sortamalla rakennuksen niiden päälle joka tuntuu lähes aina huijaukselta ja miksei jokaisella klassilla voi olla vastausta tankkiin? ”Helikopterit putoavat todella nopeasti mountatulla konekiväärillä ja vielä nopeammin AA-tykillä. Tankit tuhoutuu kahdesta singon laukauksesta, jos engineerillä on se räjähdeperk. (Takana kohta 300 tuhottua ajoneuvoa.) Vain muutaman M-COMin voit tuhota tuhoamalla rakennuksen eikä todellakaan usemmiten. Ja periaatteessa vain Arica Harborin ensimmäinen M-COM on helposti tankilla tuhottavissa. Muut M-COMit kaikissa mapeissa on sellasessa paikassa ettei tankillä pääse lähelle, jos puolustava joukkea osaa pelata. Viimeinen kysymykses on niin tyhmä etten edes perustele.
- 38.
- 39.
-
on kyllä mainio peli edelleen. klassista bäfää uusilla jipoilla :D
- 40.
-
On se ihme, että DICE on tehnyt noista tuubeista aivan ylitehoisia tähän jatko-osaan. Alkuperäisessä Bad Companyssa ei todellakaan ollut tätä ongelmaa, mutta tuubille riitti silti paljon käyttöä. Jos vihu ikkunassa ehti saamaan osumia rynkystä, mutta ei vielä kuollut pääsemällä suojaan, niin silloin vain riitti että losautti tuubilla siihen ikkunan viereiseen seinään ja pisteet tuli kotiin :)
- 41.
-
pioneeri on auto radio kyllä näin on
- 42.
-
”Nykyään peli pyörii todella vauhdikkaasti vaikka istuisi keskellä kranaattikeskitystä. Testattu on!”
REPESIN! :D :D
Vaikka yksinpelissä ei tota huumoria enää niin paljon olekaan, niin parissa kohdassa repesin kyllä perusteellisesti.
- 43.
-
Kyllä tämä on omalla tavalla huonompi kun aiemmat battlefield pelit…
- 44.
-
Tämä on nimittäin paska videopeli!
- 45.
-
PC -Versiona aivan huippupeli, mutta konsolilla pelattavuus täyttä kuraa.
- 46.
-
Sanon vaa sen, että muissa räiskintä peleissä on todella typerän tuntusta ampua seinään singolla —> musta jälki seinässä xD Muiden pelien pitäisi ottaa vähän enemmän oppia fysiikoista. Red factionin tuhoutuva ympäristö oli todella nannaa. Paljon vaikuttavamman tuntusta menoa. Call of dutyt on lähinnä aika naurettavan tuntusia tän jälkee. Minun mielipide.
- 47.
-
@45 No padimies on padimies ja hiirimies on hiiri. ;D Itellä ei mitää ongelmia.
- 48.
-
Koneen tehoista sen verran että olen pelaillut peliä koneella joka on ”nuhapumppu”. 1.86 ghz c2d prossa, xp jossa 2gp muistia ja näyttis jossa myös 2gb muistia. Pyörii hyvin, kiitos.
Taitaa prossan tehoja tärkeämpi olla näyttiksen muisti. Graffat 1900x1200 tms ja toimii hyvin.
Servuista sen verran, että olen hieman huono vaihtamaan servuja kun kunnon HC servut on varattuna tai high ping. Joten nykyinen win loss suhde on aika kehno =) JEngi istuu snipu kiväärin kanssa pensaassa ja siinäpä koettaa saada jotain aikaiseksi.. tjah.. heikkoa… Viime aikoina snipu-paratiiseissa aika mennyt pensaitten leikkamiseen =)
- 49.
-
Demo ei koukuttanu mua mitenkään. Bad company 1 oli jees mutta tää nyt ei vaa osunu
- 50.
-
Tuo ”toinen mielipide” osui täsmälleen samoille raiteille omani kanssa.
Mutta tästä:
”Miten niin kentälle ei saada mahtumaan samaa määrää sotilaita kuin PC-versiossa, jos kerran MAG:ssa samassa matsissa häärii parhaimmillaan 256 taistelijaa?”Se rakennusten tuhoutuminen kun vaikuttaa pelattavuuteen ja on varsin sattumanvaraista, pitää tätä tietoa lähetellä myös eestaas, joka syö kaistaa sen parinkymmenen pelaajan verran kun enemmän tapahtuu.
Varmasti hyvä peli jos tykkää MW2:n tapaisista arcade FPSistä, ja tämä se suurin kohdeyleisö onkin.
Ei sillä että olisi niin kuppainen kuin MW2:n, mutta ei _lähellekkään_ BF2 tasoa.Tosin omasta mielestä MW2 singleplayer oli parempi kuin BC2, vaikka ei sekään MW1 tasolle yltänyt.
BF3:n olisi parasta olla PC-only, kun tämä konsolipelikin tuli nyt tehtyä. Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 59 kommenttia.



















































































Kommentit
Keskustelut
Facebook