Aihealueet: PlayStation 3, Xbox 360, Räiskintäpelit, Moninpelit, Verkkopelit

Battlefield Bad Company, DICE, EA, FPS, Battlefield

Battlefield: Bad Company on peli, joka tuli jo reilusti ennen julkaisuaan tunnetuksi monista asioista. Näistä puhutuin lieni kenties EA:n aikomus rahastaa häpeämättä pelin aseilla maksetun lisäsisällön muodossa. Whine auttoi kuin auttoikin, mutta nyt keskityttiin väärään asiaan.

Pelaajien olisi nimittäin pitänyt kiinnittää huomionsa räjähdyksiin. Niitä pelistä nimittäin löyyy enemmän, näyttävämpinä ja huikeampina kuin muista peleistä aiemmin. Paukkujensa voimin peli nouseekin kuluvan vuoden räiskintäpelien kirkkaimpaan kärkeen.

Onhan pelissä toki muutakin puhuttavaa, kuten esimerkiksi juoni, jolla se tekee merkittävän eron pelisarjansa aiempiin osiin. Puhtaan moninpeliräiskinnän sijaan Bad Company kertoo nimittäin hauskan tarinan rangaistuskomppanian miehistä, jotka sodan pyörteissä törmäävät palkkasoturien legendaariseen kulta-aarteeseen. Tästä alkaa seikkailu, joka vetää vertoja Kellyn sankarien ja Likaisen tusinan kaltaisille sotapätkille.

Yksinpeli on muutenkin mainiota viihdettä. Koska peli ei ole enää tympeää bottimatsia, vaan jokainen tehtävistä on suunniteltu ja toteutettu perinteiseen tyyliin, sitä jaksaa pelata tosissaan. Sota vie B-komppanian poikia armeijan keikoilta omille reissuille, joten vaihtelua piisaa. Välillä jahdataan palkkasoturien kultasaattuetta pitkin itäisen Euroopan maita ja mantuja, toisinaan taas tuhotaan vihollisen kenttätykistön tuliasemia.

Avoin sotanäyttämö

Modernin pelisuunnittelun aakkosten mukaan tehtävät ovat todella avoimia ja pelaaja voi ainakin paperilla suorittaa keikkoja haluamallaan tavalla. Tätä hyvää ideaa latistaa hieman tehtävissä käytetty runsas skriptaus, joka tarkoittaa sitä, että vaikkapa väijyttävät viholliset ilmestyvät kylään vasta kun pelaaja ylittää näkymättömän ansalangan. Sitä ennen voi paukuttaa vaikka koko kylän kumoon tappamatta yhtään venäläistä.

Ongelmaa ei tosin välttämättä edes ikinä huomaa, ellei yritä keksiä todella omaperäisiä ideoita. Peli osaa nimittäin hienosti kanavoida pelaajaa huomaamatta oikeille jäljille, saaden tämän vielä usein luulemaan, että kyseessä on hänen oma neroutensa.

Tehtäväsuunnittelu kruunataan valtavan kokoisilla, avoimilla ja yhtenäisillä kentillä, joissa ei latausruutuja juuri nähdä. Itse asiassa peli ei latausruutuja esittele kuin sotanäyttämöä vaihdettessa, muulloin tauot kätketään pelimoottorilla tehtyjen ja törkeän komeiden välianimaatioiden alle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pelaajalla on jatkuvasti vahva fiilis siitä kuin hän olisi oikealla taistelukentällä. Edellisen keikan savu on tuskin ehtinyt hälvenytä kun radiosta tulee jo uusi nakki ja komppania suuntaa uuteen osoitteeseensa pelaajan valitsemin keinoin ja reitein.

Hyvä tehtäväsuunnittelu ei kuitenkaan yksinään riittäisi nostamaan Bad Companya minun listani kärkisijoille, vaan siihen vaaditaan myös A-luokan teknistä toteutusta. Sitä peli myös tarjoilee.

Taistelutunnelmaa

Voin rehellisesti ja täysin vakavissani väittää, että Battlefield: Bad Company on eräs kaikkien upeimmista peleistä. Sen grafiikka on todella kaunista, ruudunpäivitys silkkisen pehmeää ja efektit suorastaan pelottavan realistisia. Pölypilvet, räjähdykset ja taivaalle nousevat savupatsaat loihtivat esiin todella aidon näköistä sotakuvaa, johon yhdistyy vielä äänimaailma, josta oltaisiin Hollywoodissakin kateellisia.

Aseiden ja taistelun äänet reagoivat hienosti etäisyyteen ja ympärillä oleviin esineisiin, joten vaikkapa taistelut metsässä, pellolla tai kylässä kuulostavat täysin erilaisilta. Varsinkin hyvällä 5.1-äänijärjestelmällä peli on miltei uskonnollisen tason kokemus.

Huikeaan sotavisioon yhdistyy myös se pelin ennakkoon puhutuin ominaisuus, mahdollisuus romuttaa maisemia. Räjähdykset repivät maahan kraatereita, lennttävät puita juuriltaan ja murskaavat rakennuksia.

Ilahduttavasti peli jakaa myös pelaajan käyttöön reilusti leluja, joilla näitä räjähdyksiä voi toteuttaa. Joskus paukutellaan tankilla, toisinaan päästellään menemään räjähtäviä kranaatteja ampuvalla IT-tykillä. Pelin letkein vehje on silti jo alkuvaiheessa saatava tulenjohtoradio, jolla voi tilata vihollisten niskaan kranaatinheitinkeskityksiä.

Tuhovoimaiset aseet ja hajoava maasto tarkoittavat myös sitä, että Bad Company on pelinä täysin erilainen kuin aiemmat räiskintäpelit. Yhteenotot vaikkapa vihollisen panssarien kanssa ovat suorastaan hirvittäviä kokemuksia, kun maastoa hajoaa ympäriltä eikä piilopaikkaa tunnu löytyvän. Nämä ovatkin niitä pelin tähtihetkiä, jollaisia onneksi tulee vastaan vähän välillä. DICE on selvästi oivaltanut, mitä pelaajat peliltään haluavat ja lähtenyt sitten tarjoilemaan sitä ämpärikaupalla.

Pelin näkemys sodasta olisikin miltei täydellinen, ellei mukana olisi sitä räiskintäpelien perussyntiä, huijaavaa tekoälyä. Bad Companyn viholliset ovat pääasiassa sangen fiksuja ja osaavat jatkuvasti järjestää pelaajalle ikäviä ylläyksiä, mutta se tähtäys, se tähtäys. Pojat ovat selvästi käyneet Far Cryn ammuntakurssin ja osaavat havaita pelaajan vaikka 500-metrisen metsän läpi, kunhan tämän pipo vilahtaa sekunnin murto-osankin heidän näköpiirissään.

Tämän jälkeen tulta tulee niskaan murhaavalla tarkkuudella. Oudosti ongelma ei ole universaali, sillä välillä väijytykset ja tarkka-ammunta onnistuvat mainiosti. Olisiko kyseessä siis bugi, joka voitaisiin korjata?

Sotaongelmia

Tässä vaiheessa on toivottavasti jo käynyt selväksi, että Bad Companyn yksinpeli on itsessään pelin ostopäätöksen arvoinen kokemus, sillä se tarjoaa sotaa tavalla, jota ei yleensä nähdä edes elokuvissa. Battlefield-sarjan pelinä teoksesta löytyy toki myös moninpeli.

Moninpelin puolella palataan osittain klassiseen Battlefield-menoon, varsinkin kohtapuoliin peliin lisättävässä conquest-pelitilassa, joka on kirjaimellisesti sama pelimuoto kuin aiemmissakin sarjan peleissä. Uutta taas on kultaryöstö, joka jakaa pelaajat kylmästi hyökkääjiin ja puolustajiin. Hyökkääjät yrittävät varastaa kartalle merkityt kulta-aarteet, puolustajat taas yrittävät tiruttaa hyökkääjien miesvahvuuden nollaan ennen kuin kaikki kulta suuntaa rajan taakse.

Pelimuodot sinänsä toimivat, mutta itse peli ei niinkään. Perinteiseen Battlefield-tasoon verrattuna parannusta on tapahtunut, sillä PlayStation 3 ei syttynyt palamaan peliä käynnistettäessä. Vakaaksi peliä ei silti viitsisi kehua, sillä verkkoviiveet ja kaatumiset tuntuvat vaivaavan sitä. 360-miesten kehujen mukaan rajan sillä puolen on vakaampaa, joten kenties PlayStation 3:n ongelmatkin vielä korjataan - eikä nytkään kyse ole mistään kohtalokkaasta tökkimisestä, ainoastaan muuten hyvän keitoksen pilaavista kärpäsistä.

Toimiessaan peli tarjoaa sitä klassista Battlefieldiä niin hyvässä kuin pahassa. Taistelu on nopeaa, ajoneuvoja on yllin kyllin ja meininki on pelimoottorista johtuen todella rempseää. Bonusta rapisee myös kokemussysteemistä, jonka avulla voi avata käyttöönsä uusia aseita ja leluja. Esimerkkinä voisi mainita myös yksinpelistä löytyvän parannusneulan, joka eliminoi lääkintämiehet kerralla. Noin parinkymmenen sekunnin välein pelaajat voivat nimittäin tuikkia itsensä täyteen happeen. Yksinpelissä alusta saakka, moninpelissä vasta kokemuksen karttuessa.

Samaan aikaan pääsee ihmettelemään kanin lailla hyppiviä pelaajia, valittavia ja kiroilevia teinejä ja muita verkkopelaamisen syöpäpesäkkeitä. Tässäkin pätee taas se klassisista klassisin varoitus: nautittava vain hyvässä kaveriseurassa.

Moninpeli ei siis varmasti miellytä kaikkia, mutta onneksi sen ei tällä kertaa tarvitsekaan. Battlefield: Bad Company pystyy nimittäin seisomaan selkä suorana ja katse ylpeänä jo pelkän yksinpelinsä voimin. Vaikka en olisi sitä ennakkoon ikinä uskonutkaan, Bad Company on vuoden - ja kenties koko konsolisukupolven - parhaita räiskintäpelikokemuksia ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Tekijä: DICE
Julkaisija: EA
Testattu: Xbox 360, PlayStation 3
Saatavilla: Xbox 360, PlayStation 3
Pelaajia: 1-24 Internet
Pelin kotisivu: http://badcompany.ea.com

Lue myös

Battlefield: Bad Company osa 1 – hiekkalaatikkosota siirtyy isoille konsoleille

Battlefield: Bad Company osa 2 - vierailu taistelukentillä

Battlefield: Bad Company osa 3 – Frostbite-enginellä kohti uutta FPS-sukupolvea

Battlefield: Bad Company osa 4: peliäänet haastavat leffaäänet

Pelisaitti kannustaa boikotoimaan Bad Companya

Whine auttoi: suosittu conquest-pelitila mukaan myös Bad Companyyn

Miikka Lehtonen