Buzz! Quiz TV (PS3)
29.8.2008
Miikka
Aihealueet: PlayStation 3, Bilepelit, Lasten- ja perhepelit, Muut, Älypelit, Galleria, Moninpelit
Buzz-visailupelit ovat ihastuttaneet PlayStation 2:n bilepelien ystäviä jo vuosikausien ajan. Välillä on visailtu urheilun, toisinaan musiikin tai vaikkapa elokuvien saralla. Mutta mitä jos joku tekisi Buzz-pelin, josta kysymykset eivät lopu ikinä?
Juuri näin on tehty Buzz-pelisarjan PlayStation 3 -debyytin tapauksessa, sillä pelin vahvojen verkko-ominaisuuksien johdosta sen enempää kysymykset kuin peliseura eivät ole enää kortilla.
Buzz-pelien hohtoa ei tarvitse kauaa pohtia. Näyttävä toteutus, hyvä huumori, sopivan visaiset kysymykset ja mainion kouriintuntuvat Buzz-ohjaimet ovat tehneet pelistä bileväen suosikin jo vuosikausien ajaksi. Hieman urheilujuomaa ja pari hyvää kaveria ovat ne maagiset ainekset, joiden ansiosta peli on noussut todelliseksi kulttisuosikiksi.
Pelisarjan PlayStation 3 -debyyttiä on odotettu innolla, mutta ensisilmäyksellä tuloksena on pieni pettymys. Niin visailijat, vitsit kuin ulkoasukin ovat kovin tutun oloisia. Toki peli näyttää hieman terävämmältä kuin aiemmin, mutta mistään next gen -loisteesta ei oikein voi puhua. Tämän kuitenkin kestää, sillä se todellinen next gen -fiilis löytyy konehuoneen puolelta.

Pure jenkki
Buzz! Quiz TV on nimeltään hieman harhaanjohtava, sillä peli ei keskity mitenkään erikoisesti TV:n ympärille. Kysymyksiä löytyy tuttuun tapaan urheilun, muodin, elokuvien, pelien, tekniikan, musiikin ja monen muun genren ympäriltä. Vaikeustaso vaihtelee mukavasti. Osan kysymyksistä arvaavat kaikki, toiset taas ovat vain todellisten lajiniilojen helmiä. Kokonaisuutena mennään kuitenkin sangen helpoilla linjoilla.
Pelisuunnittelu on myös mainiota tasoa. Jokaisella kierroksella on oma, hauska teemansa. Toisinaan siirrellään pommia pelaajalta toiselle vastaamalla oikein kysymyksiin, toisinaan taas lyödään riskillä vetoa omista tiedoistaan pelkän aihealueen perusteella. Hyvät ideat, kuten se, että viimeisenä oleva saa valita kierroksen aihepiirin, pitävät huolen siitä, että peli pysyy viihdyttävänä alusta loppuun saakka.
Tämä on kuitenkin tuttua jo aiemmista Buzz-peleistä. Tällä kertaa uutta on vahva verkkokeskeisyys. Vaikka yhteisöistä puhutaan nykyään paljon, harva peli ottaa niistä yhtä paljon irti kuin Buzz! Quiz TV. Yksinäisten visailijoiden kannalta mukavin uudistus on moninpeli, joka toimii mainiosti. Miltei vuorokaudenajasta riippumatta kolme kaveria löytyy helposti ja koska peli ei salli esimerkiksi äänikommunikaatiota pelin aikana, ei tarvitse pelätä kuulevansa angstisten teini-ikäisten kirkumista.
Verkkopeli ei testijakson aikana pätkinyt tai tökkinyt tippaakaan, vaan peli toimi laadukkaasti ja luotettavasti. Erittäin mukava uudistus, mikäli visailukuume sattuu iskemään vaikka aamuyöllä kun muut ovat jo petin puolella. Mikäli kaverit kuitenkin keikkuvat vielä pystyssä, voi pelata myös uutta sohva vs. sohva -tilaa, jossa kaksi peliporukkaa ottaa yhteen verkon välityksellä ja oikeat vastaukset ratkaistaan huudon ja demokratian välimuodolla.


Jokaiselle jotain
Mikäli Buzzin kysymysvalikoima käy turhan tutuksi, pelin verkko-ominaisuuksien toinen puoli tulee apuun. Kuka tahansa voi nimittäin tehdä omia visojaan ja lähettää niitä verkkoon muiden ladattavaksi. Mukaan mahtuu myös Buzz-tiimin tekemiä uutuuksia, joista ensimmäisessä visaillaan tieteisviihteen ympärillä. Palvelu perustuu käyttäjien omaan sensuuriin, joten surkeista kysymyksistä tai sopimattomasta sisällöstä voi varoittaa suoraan pelin aikana, jolloin vinkki lähtee eteenpäin ja heikkotasoisiksi havaitut kysymyspaketit poistuvat nopeasti kierrosta.
Kysymyksiä voi pelata, selailla ja tehdä osoitteessa http://www.mybuzzquiz.com.

Mainio, mutta…
Buzz! Quiz TV lisää peliin myös aiempaa jämerämmät pelivälineet, sillä samoihin aikoihin sen kanssa julkaistiin setti langattomia ohjaimia. Myös PlayStation 2:ssa Bluetooth-donglen avulla toimivat palikat ovat laadultaan hyvät, sillä ne eivät natise tai rutise, eivätkä vastaukset viivästy langallisiin verrattuna. Varapattereita kannattaa pitää käsillä, sillä mikään ei tapa tunnelmaa niin tehokkaasti kuin kesken viimeisen kierroksen sammuva ohjain.
Kokonaisuutena Buzz! Quiz TV on todella lähellä erinomaisuutta, mutta ei aivan yllä sinne. Vaikka pelin uudistukset ovatkin osuneet selvästi konehuoneen puolelle, myös pintaan olisi kaivattu lisää kiiltoa. Käytössä on jättimäinen Blu-ray-levy, mutta sitä ei uskoisi. Videota ja ääntä on todella kitsaasti.
Pelissä on lopulta myös paha deja vun tuoksu. Tutut hahmot, tutut herjat, jopa tutun oloiset kysymykset… kaikesta paistaa läpi fiilis siitä, että tämä on nähty ennenkin - kuten onkin. Kyseessä on kuitenkin sarjan seitsemäs peli, eikä oleellista eroa ensimmäiseen peliin juuri löydä.
Nipotuksesta huolimatta Buzz! Quiz TV on PlayStation 3 -pelureille hyvä vaihtoehto sarjan korkkaamiseksi, sillä ohjaimet ovat laadukkaat, peli on hauska ja se tukee uusimman päivityksensä jälkeen jopa trophyjä. Sarjan veteraanien odottama next gen -vallankumous vain jäi odottamaan toista päivää.
Tekijä: Relentless Software
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1-8 (sama kone), 2-8 (Internet)
Pelin kotisivu: http://www.buzzthegame.com
Miikka Lehtonen
Toinen mielipide
PS3:n Buzz on tyylikäs ja viihdyttävä, paljolti kuten ennenkin. Nettipeli on kuitenkin itseään toistavaa, valitettavasti. Ja ne käyttäjien kysymykset. No, niiden hyvien seulominen roskasta on haastavaa. Osa hyvänkin pisteytyksen saaneista kysymyssarjoista saattaa yllättää negatiivisesti. Niiden rajoittuminen pelkästään tekstiin ja yhteen pelimuotoon on myös hieman rajoittavaa. Suurin pulma on kuitenkin ainakin allekirjoittaneesta se, että kysymyssarjat ovat masentavan lyhyitä. Niiden pelaaminen on nykivää ja katkonaista. Pelaajien kysymyssarjoja pitäisi pystyä ketjuttamaan kunnolla niin, että peräkkäin saisi niin monta sarjaa kuin haluaisi. Olin lisäksi kovin tyytymätön kysymyssarjojen hakutoimintoon.
Buzzit ovat kyllä todella hyvää kaveriporukan viihdettä – mutta voi kun peliä pystyisi kustomoimaan enemmän. Jotkut pelimuodot, kuten ne hemmetin piirakkasodat tai pomminkuljetukset, saisivat jo kadota historian unohdetuille sivuille. Keskityttäisiin siihen tietokilpailuun eikä pisteiden pöllimiseen.
Jukka O. Kauppinen
Lukijan mielipide
Nettipelissä samat kysymykset alkavat toistua jo alle viiden pelin jälkeen. Muutenkin kierroksia on liian vähän, nettipelissä vain kolme. Kierrokset ovat pituudeltaan todella lyhyitä, eikä niihin pysty tekemään minkäänlaisia määrityksiä ennen pelin alkua, kuten PS2-Buzzeissa pystyi.
Käyttäjien tekemät kysymykset ovat kiva lisä, mutta niistä ei saada mitään irti, kun niitä ei lueta eikä kysymyksiin saa kuvia, musiikkia tai videonpätkiä. Kaiken kukkuraksi kysymyksiä voi pelata vain nopein sormi -kierroksella.
Ainoina positiivisina asioina näen langattomat summerit, jotka toimivat täysin ongelmitta.
Jepjep999

Lisää aiheesta
Buzz!: Hollywood Leffavisa (PS2)
Lue myös
Guitar Hero: Aerosmith (PS2, PS3, Wii, 360)
NHL 09 -ennakko (PC, PS3, 360)
Singstar Vol. 2 (PS3) 2.7.2008
Miikka Lehtonen
Kuvagalleria
- 1.
-
Nettipelin toistuvat kysymykset johtuvat siitä, että kysymysvalikoima otetaan peliä isännöivältä Pleikkarilta, eikä siinä huomioida muiden pelaajien jo näkemiä kysymyksiä. Asiaan on tulossa korjausta päivityksen muodossa.
- 2.
-
Ihan mukava arvostelu. Ensimmäisenä kyllä ihmetyttää, että miksiköhän pelin nimi on väärin? Pelin nimihän on Buzz! Quiz TV (ja suomeksi Buzz! TV Visa)
Onkos tuota verkkopeliä testatessa pelattu englannin kielellä, nimittäin suomen kielellä pelattaessa pelaajia ei meinaa löytyä koskaan edes yhtä tyyppiä kenen kanssa pelata.
Sitte huomasin vielä pienen virheen –> Pelaajia: 1-4 (sama kone), 1-8 (Internet)
Luvut pitäisi olla offlinessa 1-8, onlinessa 2-4
–
Buzziinhan on myös tulossa taas jossain vaiheessa päivitys, josta ei ole tarkemmin kerrottu. Ensimmäinen päivityshän toi Trophy-tuen.
- 3.
-
Tosiaan kielihän pelissä vaihtuu XMBn kielen mukaan, että kyllä se suomikin sieltä löytyy.
- 4.
- 5.
-
Eipä mitään, tuo ”Buzz! TV Quiz” ei kyllä pelkästään ole tullut vastaan nyt tässä, joissain paikoissa aikaisemminkin nähnyt, ulkomaalaisillakin sivustoilla.
Tuo kielen vaihtaminen on kyllä vähän liian turhan hankalaksi tehty.
Onlinessahan siis 2-4 pelaajaa, ei 2-8.
- 6.
-
Pelin nimi on TV Quiz, koska siinä simuloidaan television tietokilpailua.
































































Kommentit
Keskustelut
Facebook