Colin McRae DiRT (PC, 360)
11.6.2007
Mikko
Aihealueet: PC, Xbox 360, Ajopelit
Skottilaisen rallilegendan ja Codemastersin yhteinen taival jatkuu ainakin vielä yhden pelin verran. Sarjan kuudetta osaa on odotettu jo useamman vuoden ajan. Miten uuden konsolisukupolven tehot on onnistuttu hyödyntämään? Entä millainen on ennakkoon hehkutettu vauriomalli?
Vuonna 1998 keskinkertaisesti menestynyt rallikuski ja Codemasters julkistivat yhteisen projektin. Kumppanukset lupasivat tarjota kotisohville ennennäkemättömän rallielämyksen, joka olisi ennen kaikkea realistinen. Myös lupaukset hajoavista autojen osista ja vaihtuvista sääolosuhteista kuulostivat mainioilta. Pelin ilmestyttyä alkoi menestystarina, joka etsii vielä tänäkin päivänä vertaistaan offroad-ajopelien rintamalla.
Viiden osan aikana on nähty ties kuinka monta erikoiskoekilometriä ja useita kymmeniä erilaisia menopelejä. Codemasters päätti kuitenkin hidastaa pelisarjan jatkoa viidennen osan jälkeen. Osasyynä oli pelaajilta tullut negatiivinen palaute. Autojen käyttäytyminen hypyissä oli muuttunut kaameaksi, monet vihasivat myös ruudunpäivityksen hidastavaa törmäysefektiä. Pelisarjalla ei ollut ehkä enempää tarjottavaa sen hetkisille konsoleille.
Colinin olikin hyvä aika palata maisemiin uusien pelivehkeiden rantauduttua. Vaikka mies ei ole enää ehkä se optimaalisin keulakuva päätoimisen ralliuran päätyttyä, olivat molemmat osapuolet silti halukkaita jatkamaan elämysrintamalla. Lukuisat kehitystunnit ja herra McRaen konsulttiapu ovat vihdoin ohi, sillä peli ilmestyy kauppojen hyllylle sopivasti rallin MM-sarjan kesätauolla.

Serpo kuusisataa ja jouhee
Pelisarjan likaisin versiokin perustuu uratilaan. Tavoitteena on kiertää ensin yksittäisten maiden rallisarjoja ja edetä kohti lisensoimatonta rallin maailmanmestaruutta. Matkan varrella tutuiksi tulevat erilaiset autoluokat etuvetoisista nelivetoisiin. Ensimmäisissä kisoissa on haettava tuntumaa ja otettava vastaan pienemmätkin palkinnot. Kun uudistunut pelimekaniikka juurtuu selkäytimeen voi lisätä kaasua.
Kaikki rallikuskit rakastavat kovan vauhdin ja tiukkojen tilanteiden lisäksi mahdollisuutta taktikoida. Erikoiskokeen väliajat jäävät lähimuistiin ja vauhtiaan säätelee tilanteen mukaan. Parhaat kuskit tuntevat tarkkaan omat rajansa ja onnistuvat rytmittämään vauhdin oikein. Vauhdin sääteleminen on haasteellista, mutta sitä on helppo käyttää onnistuneen ajomallin vuoksi.
Yksityiskohtaisesti mallinnetut autot näyttävät upeilta. Maalipinnat kiiltävät ensimmäiselle pikataipaleelle lähdettäessä, mutta ajan myötä pinnalle kertyy rapakerroksia ja renkaiden pinnat kuluvat. Kehittäjät ovat kiinnittäneet huomiota pieniin yksityiskohtiin, sillä jokainen mutteri ja nappula on oikealla paikallaan. Oletuksena kuljettaja ajaa autoaan takaviistosta auton takaa. Mielenkiintoisin vaihtoehto on siirtyä auton sisään ja ratin taakse. On elämys nähdä kuinka mittarit reagoivat kuskin ohjeisiin ja kuulla kartanlukijan täsmälliset nuotit pelkääjänpaikalta.
Meno on tuntumaltaan huippuluokkaa. Jarrut ovat tehokkaat ja nelivetoisen kilpaohjuksen turbon pörinä nostattaa adrenaliinia. Ajotuntumaa on muutettu huomattavasti sarjan edelliseen osaan verrattuna. Nyt auto on suoristettava mutkiin ja oikeat ajolinjat nousevat pääosaan. Silti auton hallitsemisessa on mukana tuttua vanhaa meininkiä, johon vain Colin pystyy. Haasteellisuus ei ole kuitenkaan lisääntynyt vallattomasti, sillä pelimoottori antaa pienet virheet anteeksi. Simulaattorikuskit eivät ratkaisusta pidä, mutta muut pelaajat arvostavat pientä armollisuutta.

Viisisataa ja paha töyssy
Kuten elämässä yleensä myös ralleissakin tulee virheitä. Joskus mutka valahtaa pitkäksi tai kuski kuulee väärin kartturin nuotin. Näitä tilanteita varten on suunniteltu uusi vahingonmallinnus. Kolarointi on menestymisen kannalta vaarallista, mutta parit hyvät mällit on vedettävä vain ulkoasun vuoksi. Kolarit ovat yksinkertaisuudessaan visuaalista ilotulitusta.
Irtonaisia osia on varmasti satoja ja ne lähtevät irti aivan tosielämän tavoin. Vauriomallinnus on hämmästyttävän tarkka. Erilaisia vääntymiä, murtumia, halkeamia ja hankaumia on lukemattomia. Ja mikä parasta, suuremman kolarin tuntee ohjaimessaan. Pienet vahingot saadaan yleensä hoidettua ajopäivän tauoilla, mutta isommat törttöilyt syövät ikävästi pistepussia.
Lisenssisyiden vuoksi mukana ei ole kaikkia MM-sarjan ajokkeja. Skodan ja Fordin menopelit loistavat poissaolollaan. Muiden merkkien ajokit ovat puolestaan maalipinnoiltaan kakkostallien väreissä. Uusimman Ford Focuksen puuttuminen kismittää, sillä olisi ollut mukavaa päästä ajamaan Marcus Grönholmin tämänhetkisellä ajokilla. Tilanteen pelastavat kuitenkin muut kilpailuluokat kattavine ajokkeineen.
Codemasters päätti tehdä Dirtistä pelisarjan laajimman tuotoksen, joten mukaan liitettiin perinteisen rallin lisäksi muita kilpailuluokkia. Pelistä löytääkin muun muassa myös rallicrossia, ylämäkiajoa ja aavikkorallia.
Uudet pelimuodot eivät yllä aivan perinteisen rallin tasolle, mutta tarjoavat mukavasti vaihtelua. Samalla pelimoottorilla toteutetut luokat toimivat hieman yskähdellen, sillä useamman kilpailijan änkeäminen radalle hidastaa ruudunpäivitys. Vaiva ei kuitenkaan ole loppupeleissä vakava.

Pitkä aukee ja maali
Pelin toimivuuden ollessa hyvässä kuosissa katseet kääntyvät ulkoasun puoleen. Ralleja ajetaan maailman eri kolkissa. Värimaailmat ovat täyteläisiä ja kevyt reunanpehmennys näyttää upealta. Valitettavasti koko pelin ulkoasullista potentiaalia ei ehdi ihastelemaan, sillä sekuntikamppailu vie huomion pois ohi vilistävistä maisemista. Parasta erikoiskokeissa on niiden monipuolisuus. Jokainen pätkä erottuu selvästi joukosta ja kahta samankaltaista erikoiskoetta ei löydy.
Kun uran monipuoliset haasteet on selvitetty voi uusia kokemuksia haistella Xbox Liven kautta. Valitettavasti testin aikana osa moninpeliominaisuuksista oli poissa käytöstä päivityksen vuoksi. Kilpaileminen perustuu kuitenkin tuloslistoihin, joihin voi kellottaa omat pohjat. Eli mies miestä vastaan pelattavaa moninpeliä ei valitettavasti nähdä.
Colin McRae Dirt on ensimmäinen uuden sukupolven rallipeli. Se onnistuu vastaamaan odotuksiin erinomaisesti. Helposti opittava, mutta silti haastava pelattavuus on kokonaisuuden selkäranka. Luurangon päälle on koottu upean näköinen kokonaisuus, lähes 50 erilaista autoa ja täsmällinen nuotitus. Peli ei ole simulaatio, mutta se tarjoaa erinomaisen katsauksen tämän hetkiseen ralliin lähihistorian ohella. Lisenssipuutteista huolimatta Colinin paluu on monille vuoden ajopeli.
Tekijä: Codemasters
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, Xbox 360
Tulossa: PS3 (syksy 2007)
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.suomi.ea.com/games/10415/
Lue lisää eDomesta
Colin McRae Rally 2.0 (PC, PSX)
Colin McRae Rally 04 (PC, PS2, Xbox)
Mikko Rekola
Kuvagalleria
- 1.
-
xbox 360:n Demossa ajettavuus oli ainakin silkka paskaa, jopa arcadeksi. Onko täysversiossa sitten parempi?
- 2.
-
”xbox 360:n Demossa ajettavuus oli ainakin silkka paskaa, jopa arcadeksi. Onko täysversiossa sitten parempi?” mitä höpötät ? ajettavuushan oli hyvä.
- 3.
-
Ajettavuus on puhdas mielipidekysymys. Kokoversiossa sitä on hieman viilattu sarjan edellisten osien suuntaan. Mutta siis kokonaisuutena demo antaa aika realistisen kuvan lopullisesta pelistä lukuunottamatta graafisia bugeja ja ohjaustuntuman pientä muutosta täsmällisemmäksi.
- 4.
-
soveltuukohan peli ps2:lle? ois vähän hieno peli varmaan… vastatkaa jos on tietoo…
- 5.
- 6.
-
Lähinnä kiinnostaisi, että reagoiko auton hajoaminen ohjattavuuteen ja ajettavuuteen kuten jo Colin 2.0:ssa homma toimi?
Tuolloinhan autosta hajosivat niin kuori, moottori, ohjaus kuin vaihdelaatikkokin. Hajoamisaste vielä vaikuttikin todella selkeästi ajettavuuteen ja jos ehti huoltotauolla korjata auton niin hyvä ja jos et niin sitten ajoit huonommalla autolla (ko. auto myös saattoi hajota kokonaan). Ko. peliä kun saa alelaarista puoli-ilmaiseksi, se toimii PC:llä kuin PC:llä, ajettavuus on kohdallaan ja erittäin naitinnollista ja grafiikkakin on ihan katseltavaa nykyäänkin.
Eli onko tuo osien hajoaminen ja lentely vain kosmeettista bling-blingiä ilman varsinaista pelisisältöä kasvattavaa aspektia vai onko Colin vihdoin palannut ainakin osittain juurilleen? - 7.
-
Kilin kolin mcrae, ei kyllä ollut keskinkertainen rallikuski vuonna1998. Takana MM-mestaruus ja pari britannian mestaruutta. Artikkeli oli kuin suoraan pelin takakannesta, aika moinen markkinointipuhe!
- 8.
-
Mul on tuo DIRT pc:llä kyl se on ihan hyvä mutta hyvälläkin koneella meinaa pätkiä pitää olla kaikki kuva asetukset aika alhaalla
- 9.
-
Mul on tuo DIRT pc:llä kyl se on ihan hyvä mutta hyvälläkin koneella meinaa pätkiä pitää olla kaikki kuva asetukset aika alhaalla
- 10.
-
Olipa kyllä paska arvostelu! Voisi tosiaan pistää suoraan takakanteen tuon mainospuheen…
- 11.
-
Tänään tipahtaisi postiluukusta… Innolla odotan.
Demossa ajomallinnus oli melko hywä.
Mutta tuskin tästä on Richard Burns rallyn haastajaksi. Siinä vasta ajomallinnus. Vieläkään en ole voittanut burnssia kaikkialla. - 12.
-
Omasta mielestäni ajotuntuma on aivan kamala, mcrae 05:ssä ole mielestäni paljon mukavampi tuntuma. Tuntuu että nykyään lähes kaikki autopelit ovat menneet uusien need for speedien tapaiseksi paskaksi =(
- 13.
-
Voi pettymyksien pettymys. Luukusta tipahti, koneelle asensin, ja voi voi. Autoihin ei saa mitään tuntoa. Jos osaa säätää autoa, ajettavuus paranee hieman (lue todella vähän). Ja kuka nuotitukset on tehnyt? Välillä nuotit tulee 1km ennen mutkaa ja välillä mutkassa. Jos nuoteissa lukee että, kirraa puusta, ja mutka on täynnä puita…
Sekin voi tietysti itseäni haitata, että tottunut burnsissa suomalaisiin nuotteihin, joissa nuotit ovat oikeat nuotit, eikä neljä oikee, yms.
Kunpa joku tekisi rallipelin jossa; saisi itse nuotittaa, autot menisi niinkuin ne oikeasti menevät, eli täytyisi ajaa ratilla ja polkimilla.
Tämä peli ei ole mitään muuta kuin arcade paskaa, joka sopii parhaiten perjantai iltojen ratoksi, kisatessa kuka ajaa pikes peakin unlimited autoilla nopeiten… - 14.
-
Mielipiteensä kullankin. Arvostelussa ollut pelin X360-versio on ainakin kaikkea muuta kun puhdasta arcadea. Pelin PC-versiosta on kuullut negatiivisia kommentteja, eteenkin kun ohjaimena on pädi tai näppäimistö.
- 15.
-
colin mcraet on ollut aina huonoimpia autopelejä, miten kukaan haluaa pelata pelejä joissa auto luisuu aivan vammasesti siinä tien päällä, näistä on ollut realistisuus ja pelattavuus aina hukassa, siis aina. rally trophy vie vieläkin 6-0.
- 16.
-
Pelasin pari minuuttia ja lähtee heti uninstallointiin ja myyntiin. joku saa paskan pelin, kuin tämä voi olla top10 peli tällä hetkellä. voi luoja!
oikein pistää vituttaan ku tulee näin paskoja pelejä, pakkohan se oli ostaa ja testata. meni koko vkl pilalle. fck!



















Kommentit
Keskustelut
Facebook