Crash of the Titans (PS2, Wii, 360)
13.11.2007
Miikka
Aihealueet: PlayStation 2, Xbox 360, DS, PSP, Wii, Lasten- ja perhepelit, Tasohyppelyt, Toimintapelit
Kuka muistaa vielä Crash Bandicootin? Reilut 10 vuotta sitten veikeästä pussimäyrästä povattiin PlayStationin vastiketta Mariolle ja Nintendolle. Toisin kävi, sillä vaikka Crash myikin kohtalaisesti, pelisarja romahti täysin tärviölle Naughty Dogin siirryttyä muihin maisemiin.
Nyt Crash yrittää taas uutta tulemista. Crash of the Titans –tasohyppelypeli yrittää herätellä vanhaa sekopäätä uuteen menoon mutta ei aivan onnistu.
Pohjimmiltaan Crash of the Titans on tuiki tavallinen tasohyppelypeli. Crash etenee pisteestä A pisteeseen B pysähtyen välillä pisteissä C, D, E, ja F keräämässä bonuskrääsää. Tasohyppely jää kuitenkin usein taka-alalle, sillä peli on kovin tappelupainotteinen. Vastaan valuu pienempää ja suurempaa elukkaa hirvittävällä tahdilla. Suurimmat elukat, nimessäkin mainitut titaanit, ovat kuitenkin se pelin suurin piristävä elementti.

Isoveljen olalla
Crash pystyy kaappaamaan käyttöönsä pelin suurimpia örvelöitä mätkimällä näitä ensin hetken ympäri korvia ja hypähtämällä sen jälkeen nöyryytetyn pedon olkapäälle huutelemaan ohjeita. Tätä kautta peliin tulee reilusti lisää syvyyttä ja viihdearvoa, sillä elukoita löytyy joka lähtöön ja niillä on riemastuttavia erikoisominaisuuksia. Mukavana lisätärppinä kaikkia elukoita ei pysty kaappaamaan käyttöönsä paljaaltaan, vaan suurimmat örmöt vaativat ensin turpasaunaa pienemmältä titaanilta.
Päivitysputki aiheuttaa kämmenten hikoilua ja hampaiden kiristelyä viimeistään pomomatseissa, joissa pitää säännönmukaisesti löytää tarpeeksi tuhovoimainen titaani pomon hyökkäyksiä väistellessään. Haaste ei kuitenkaan nouse turhan tiukaksi, vaan Crash tuntuu vaikeimmillaankin reilulta ja mukavalta peliltä.


Mukana on myös reilu annos huumoria, joka vaihtelee tasoltaan laidasta laitaan. Ei peliä kertaakaan suorastaan vedet silmissä naurettu, mutta ei käy kiistäminen että sitä pelasi ilokseen. Peli näyttää PlayStation 2 -tekeleeksi kunnioitettavalta ja hyödyntää graafisia kikkoja, joita yleensä nähdään vain suuremmilla koneilla.
Titaanirällästystä lukuun ottamatta Crash ei kuitenkaan tarjoa mitään uutta, ihmeellistä tai erityisen kiehtovaa. Kentät ovat turhan selkeitä putkijuoksuja, joissa ei ole juuri tilaa harhailla tai tutkia. Vielä ikävämmin peli olisi kaivannut aimo annoksen sitä kuuluisaa persoonallisuutta ja Crash-pelien menneiden aikojen luovaa hulluutta. Nyt Crashin tilalle voisi vaihtaa minkä tahansa geneerisen toimintasankarin, eikä kukaan huomaisi eroa. Ei mitenkään huono peli, mutta vajoaa tavanomaisten tasohyppelypelien harmaaseen massaan.
Pelin PlayStation 2- ja Wii-versiot ovat täysin suomenkieliset.
Tekijä: Radical
Julkaisija: Sierra Entertainment
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla: DS, PlayStation 2, PSP, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://village.crashbandicoot.com/splash/
Lue lisää eDomesta
Aku Ankka: Universumin Sankari (PC)
Crash Bandicoot puhuu suomea Crash of the Titans –pelissä
Crash Nitro Kart (GC, PS2, Xbox)
Jak X: Combat Racing - luvassa kartmaista ajorymistelyä
Sonyn ja Microsoftin antia Xbox Livessä ja PlayStation Storessa
Syyspäivitys tuo ladattavat Xbox-pelit ja elokuvat 360:lle - Halo etunenässä
Miikka Lehtonen
Kuvagalleria
- 1.
-
Nämä crashit ovat menneet vain huonommiksi ja huonommiksi sen jälkeen, kun mad dog lopetti näiden tekemisen. Viimeisin siedettävä crash -peli oli Crash bash, vaikka ei ollutkaa mad dogin tekemä.
- 2.
-
Edellinen käyttäjä tarkoitti siis Naughty Dogia, mutta päästi freudilaisen lipsahduksen akuutin Mad Croc -energiajuomatarpeen vuoksi.
- 3.
-
No kiitos korjauksesta Koge. =D
- 4.
-
Heh, vaihda ”Crash of the Titans” muotoon ”Legend of Spyro: The Eternal Night” ja arvostelutekstissä Crashin tilalle Spyro, niin saat minun Legend of Spyro -arvostelun, noin niin kuin suurin piirtein. :D
- 5.
-
Crash! Tätä näkyy telkkarissakin!
- 6.
-
muuttunu on crash mitä oon viimeks pelannu nii on paljo parempi!
- 7.
-
No on se minusta vähän harmi kun näissä uudemmissa Crasheissä ei keräillä enää omppuja. Kyllähän tuossa Crash of the Titansissakin vähäsen omppuja on ja kun sellaisen latkii naamaan niin lisää elinvoimaa siitä saa. Silti minusta Crash of the Titans on ihan yhtä hyvä kuin Crash Bash tai CTR.
- 8.
-
Mainitaan nyt pikku lisäys tuohon arvosteluun: Kaksinpeli löytyy myös, kahdella wiimotella ja nunchukilla voi co-oppina pelata koko pelin, ja pikaisesti testattuna ihan hauskaakin.
- 9.
-
muuten ne ei ooo omppui vaan wupa hedelmiii mut sanon kyllä itekki ompuiks , vähä pisempiki ois voinu olla crash of the titans
- 10.
-
Haista kusi Angry Jones. Sierran Crashit ovat mestariteoksia. Etenkin se idiootti Potoroo lähti helewettiin! En siedä sitä tikunlahaa kakkapäätä!
- 11.
-
Haista kusi Angry Jones. Sierran Crashit ovat mestariteoksia. Etenkin se idiootti Potoroo lähti helewettiin! En siedä sitä tikunlahaa kakkapäätä!
- 12.
-
Vituli… valitettavasti ne puhuvat asiaa, kun ne sanovat että crashit ovat menneet vaan huonommiksi ja huonommiksi: heti kun naughty dog lopetti niiden tekemisen, niin se meni sitten hitaasti mutta varmasti surkeeksi roskaksi. Odotin edes JOTAIN tältä peliltä vaikka ne pilasivat suuren osan hahmoja JA tuhosivat 100 prosenttisesti yhtiä minun lempivihollisia videopeleissä: Tiny Tigerin: enne Tiny oli murhan himoinen armoton tappaja, ja nyt se sit o joku surkea nössö joka ei edes halua tapella: ”Olen pahoillani, mutta minun on rökitettävä sinut.” VOI VITTU KU OLI PELOTTAVAA!!! toiminta oli tylsää ja 3 pomoista oli sitä että, ota örkki ja sen avulla toinen vahvempi örkki ja sit suurin pomo örkki ja tuhoa 3 eri esinettä ja pam. säälittävä yritys Radical enterteiment tai mikä olikaan. YOU GUYS BROKE CRASH WELL!!!





















Kommentit
Keskustelut
Facebook