Crysis (PC)
2.4.2008
Miikka
Aihealueet: PC, Räiskintäpelit, Toimintapelit, Moninpelit
Hype tuli, hype meni. Crysis oli viime syksyn puhutuimpia ja kohutuimpia pelejä, mutta kohu laantui aikanaan. Moni ei välttämättä edes muista koko peliä, mutta me emme ole unohtaneet. Palaamme Crysisin pariin näin jälkikäteen, krapulan hälvennyttyä ja katsomme mistä oikein oli kyse.
Kun Crysiksen päältä riisuu kaiken kohun konetehosta ja unohtaa viime vuonna riehuneet markkinointipuheet, mitä jää jäljelle? Onko Crysis oikeasti pelaamisen arvoinen peli vai hypetettiinkö taas aivan turhaan?

Viime vuoden lopun räiskintäpelitulvassa peli sai olla todella erinomainen noustakseen esiin massasta. Crysiksen näkyvä kunniapaikka PC-pelaamisen kärkijoukoissa oli taattu jo hypen perusteella, siitä olivat pitäneet huolen häikäisevä grafiikka ja kehitystiimin väitteet siitä, että tarjolla tulisi olemaan huippuälykäs räiskintäkokemus. Eikä myöskään pelaajakunnan etukäteen lataamia odotuksia kannata lainkaan väheksyä. Vaikka Crysis ei olekaan ongelmaton ja hypessä oli taas reilusti ilmaa, on peli paikkansa ansainnut.
Maineensa arvoinen
Vaikka normaalisti en mikään grafiikkahuora olekaan, Crysiksen tapauksessa pelin visuaalista huikeutta ei voi laskea pois kuvioista, sen verran merkittävässä asemassa se on. Peli loihtii esiin hämmästyttävän komeita maisemia, jotka nostavat tunnelman korkeuksiin, mutta vielä merkittävämmin monet yksityiskohdista vaikuttavat pelattavuuteen.
Vaihtuvat vuorokaudenajat, jääaseiden aiheuttama ampumalasien jäätyminen ja monet muut niksit ovat paljon enemmän kuin silmäkarkkia. Crysistä pelatessaan pääseekin maistelemaan pelaamisen lähitulevaisuutta.
Aika on tosin osoittanut, että kohu Crysiksen laitevaatimuksista oli hieman yliampuvaa. Vaikka maksimidetailit vaativatkin koneen, jonka saadakseen pitää myydä sielunsa, peliä virittelemällä lähes mikä tahansa moderni pelikone pystyy pyörittämään sitä sen verran kauniin näköisenä, että ensimmäiset pelihetket menevät vain kiroillessa. Pelin ostajan kannattaakin siis ensi töikseen suunnata vaikka lopussa linkatun viritysoppaan pariin.


On siinä pelikin
Ennakkojuttujen perusteella Crysiksestä oli odotettavissa täysin avoin pelikokemus, jossa jokainen pääsi kirjoittamaan omia tarinoitaan elävälle paratiisisaarelle. Eihän totuus ole toki niin auvoisa, mutta se on tunnustettava, että peli tarjoaa kiitettävän määrän vapautta lähestyä erilaisia tilanteita.
Taistelupuvun erilaiset voimat antavat pelaajan halutessaan joko olla kirjaimellisesti näkymätön salamurhaaja, tuulta nopeampi selkäänpuukottaja tai rakennuksia käsillään hajalle repivä tankki – tai vaikka kaikkia vuorotellen. Näitä epäreiluja kykyjään väärinkäyttäen voi useimpia tilanteita lähestyä haluamallaan tavalla, valitsemastaan suunnasta ja omalla tahdillaan. Pelin alkupuolisko on tästä johtuen puhdasta räiskintänirvanaa, jota pelaa mielellään yhä uudelleen.
Valitettavasti loppupuoliskoa parjattiin jo julkaisun aikoihin, eikä aika ole ollut sille armollinen. Pelin yllättävä muuttuminen avoimesta viidakkoseikkailusta tylsäksi tunnelijuoksuksi on jotain niin käsittämätöntä, että voisi miltei kuvitella kehitystiimin vaihtuneen puolivälissä.

Ei silti, että yksinpeli olisi Crysiksen ainoaa antia. Mainiot modaustyökalut ja uusimpien päivitysten myötä suosioon noussut moninpeli pitävät huolen siitä, että pelin parissa voi viettää aikaa reilusti sen noin kymmenen tunnin yksinpelikestoa pidempään.
Ei siitä mihinkään pääse, vielä uudelleen pelatessakin Crysis on peli, joka viihdyttää, ihastuttaa ja hämmästyttää. Mikäli pelin loppu olisi yhtä huikaisevaa pelattavaa kuin sen alkuosat, kyseessä olisi todellinen räiskintäklassikko. Tällaisenaankin se on pahuksen hyvä peli.
Crysis-virittelyopas http://www.incrysis.com/forums/viewtopic.php?id=11614
Tekijä: Crytek
Julkaisija: EA
Testattu: Windows Vista, Intel Core 2 Duo E6600+, GeForce 8800 GTS 640Mt, 2 Gt keskusmuistia
Laitevaatimukset: XP/Vista, 2,8 GHz prosessori, 256 Mt muistilla varustettu GeForce 6800 GT tai uudempi näytönohjain, 1 Gt keskusmuistia
Pelin kotisivu: http://www.ea.com/crysis/
Lue lisää eDomesta
Crysikseen 1.1-päivitys: Parannusta suorituskykyyn
Crysis – DirectX 9 ja DirectX 10 vertailussa
Crytek vahvisti: CryEngine myös PS3:lle ja Xbox 360:lle
Saivatko Crysisin laitevaatimukset sinut itkemään? Pysy kaukana Assassin’s Creedistä
Miikka Lehtonen
Vastasiko Crysis hypeään?
- 1.
-
Ensimmäiset pari kenttää olivat ihan viihdyttävää toimintaa. Harmi että crytekin jannut jostain syystä päättivät heittää soppaan jotain ET-paskaa, joka sitten pilasi pelin, ainakin itseltäni. Ja helvetti miten surkea loppu.
Mutta joo, ihan hienot graffat, harmi että itse peli oli melko surkea tuotos.
- 2.
-
Supersotilas ja haarniska ja pyssy ja räjähdyksiä. Kyllä sellainen peli aina maailman 4 nurkan väliin mahtuu.
- 3.
-
Alien mömmöihin asti oli kyllä varsin timanttinen peli. Sukeltelukohta oli kyllä niin käsittämätön pohjanoteeraus, että sen ideoijalle voisi antaa potkut ihan suorilta.
- 4.
-
Far Cryta pelailin aikanaan, ja muuten kelpo pelissä harmittivat ne ultranopeat lähitaisteluörmyt, jotka tekivät osumaa jotakuinkin kolmen metrin päästä, sekä tietyt viholliset, joita (muistaakseni) keskivaikeustasoillakin sai paukutella jopa singolla nuppiin useampaan otteeseen. Jos nuo on ”korjattu”, Crysis tuntuu ihan hauskalta. Tai siis tuntuisi, jos kone pyörittäisi :P
- 5.
-
Aivan mahtava peli, ne superjutut oli kaikkein siisteimmät koko pelissä. Pari kohtaa pelissä tuntui vähän turhalta esim. se avaruusmömmössä sukeltelu pelin loppuosassa. Juoni oli ihan mukaansa tempaava, mutta jotain muutakin olisi saanut vielä olla. Grafiikat olivat todella nannaa, ja sen takia sitä varmaan sitten jaksoikin pelata. Peli oli mielestäni liian lyhyt (päivässä läpi) ja loppu siinä oli vähän liian yleinen, eli tarkoitan nyt sitä että tapat jonku kerrostalon-kokoisen örmyn ja hyppäät helikopterin kyytiin ja katot kun koko paska räjähtää. Peli tuli tosiaan pelattua loppuun saakka ja kakkos-osaa odotan kyllä innolla ja käyn varmasti ostamassa. Loppujen lopuksi jäi ihan hyvä maku suuhun pelistä. Arvosana voisi olla se 8
- 6.
-
Ensimmäiselle puoliskolle pelistä antaisin arvosanan 10 ja loppupuoliskolle 6. Käsittämätön mämmäys tuo loppupuoli, tuntui kuin peli olisi vaihtunut.
- 7.
-
Ensimmäiselle puoliskolle pelistä antaisin arvosanan 10 ja loppupuoliskolle 6. Käsittämätön mämmäys tuo loppupuoli, tuntui kuin peli olisi vaihtunut.
- 8.
-
Loistava peli ! Grafiikka, vapaat kädet tehdä mitä vain, puku ynm. herkut. Minuun tämä peli iski =)!






Kommentit
Keskustelut
Facebook