Dome

Alustat:
3DS
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Linux
Mac
Mobiili
PC
PlayStation 3
PlayStation 4
PlayStation Vita
Retro
Wii
Wii U
Xbox 360
Xbox One

E.Y.E.: Divine Cybermancy (PC)

22.8.2011
Miikka

Aihealueet: PC, Räiskintäpelit, Seikkailu- ja roolipelit

EYE Divine Cybermancy, Streum On Studio, Indiepelit, Ladattavat pelit, Digilevitys, Steam, kokeile

Tekijä: Streum On Studio
Julkaisija: Streum On Studio
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, Radeon HD5850
Saatavilla: PC
Laitteistovaatimukset: Windows XP, 3,0 GHz prosessori, 1 Gt keskusmuistia, 128 Mt DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 2-32 (Internet, LAN)
Pelin kotisivut:http://eye.streumon-studio.com/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

 

Olen pyöritellyt edessäni tekstinkäsittelyohjelman tyhjää sivua jo vartin ajan. Kirjoitan kappaleen, kumitan sen. Palautan sen, muokkaan sitä ja poistan uudelleen. Mikään ei tunnu riittävän, mikään ei tunnu olevan oikea tapa.

En yritä kirjoittaa suurta suomalaista romaania tai tunnustaa elämää suurempia tunteita, vaan kuvailla peliä, joka suorastaan uhmaa kaikenlaisia kuvauksia. Se yrittää, se uskaltaa, se kokeilee… ja myös epäonnistuu. Se on E.Y.E.: Divine Cybermancy.

E.Y.E. on peli, joka yllätti minut täysin puskista. Se vain ilmestyi Steamin pelilistaan ja näytti kiinnostavalta. Tuttu kuvaili sitä Warhammer 40K:n ja legendaarisen Deus Exin risteytyksenä. Kuvien ja tämän kuvauksen perusteella olin jo myyty ja intoni oli huipussaan, kun arvostelukappale saapui. Intoa ei kauaa kestänyt, vaan pian tunsin ainoastaan syvää hämmennystä. Eikä se tunteiden kirjo siihen jäänyt.

Ranskasta, päivää

E.Y.E. on monta asiaa, mutta eniten se on outo. Sydänjuuriaan myöten. Ranskalainen peli aloitti elämänsä Half-Life 2:n modina, mutta jossain vaiheessa mukaan haalittiin vaikutteita ranskalaisesta kynä ja paperi –roolipelistä, joten sekoitus kuulostaa alusta saakka lupaavalta.

Sikäli kun nyt ymmärsin oikein, E.Y.E. kertoo tarinan tulevaisuudesta, jossa jonkinlainen fasistinen megajärjestö hallitsee koko ihmisten universumia. Järjestö valvoo muinaisten filosofioidensa perusteella galaktista rauhaa ja järjestystä keinoja kaihtamatta ja lihaa säästämättä. Heitä vastassa on erinäisiä pienempiä ja suurempia tahoja, joista kaikki haluavat omia juttujaan. Ja veljeskuntakin on jakautunut kilpaileviin filosofioihin, jotka käyvät keskenään salaista sotaa.

On ihan mahdollista, että en ymmärtänyt oikein, sillä E.Y.E.:n epäonnistumisista suurin liittyy tarinankerrontaan. Peli alkaa oudosta varjojen täyttämästä tyhjiöstä, jossa pelihahmo höpisee huonolla englannilla jotain unista ja harhoista. Sitten möngitään yhä H. Moilasena tunnelien läpi räiskien outoja liskomiehiä. Kun vihdoin kohdataan ensimmäinen ihminen, tämä hyppää suoraan monologiin väijytyksistä ja vaaroista, jälleen uskomattoman huonolla englannilla solkotettuna.

Tarina itsessään alkaa vasta reilua puolta tuntia myöhemmin, kun pelaaja pääsee mystisen järjestönsä kotitukikohtaan. Jujuna toimii se, että pelaajan hahmo – joka siis on jonkinlainen järjestönsä legenda – on menettänyt muistinsa. Pelaajan uskollinen palvelijarobotti selittää pelaajalle maailman taustoja parin kymmenen pikkuisella fontilla ja surkealla englannilla kirjoitetun tekstiruudun avulla ja siinä se sitten on.

Ja mikäs siinä, tällainen tarinankerronta on toiminut monissa peleissä, mutta se olisi vaatinut pelin kirjoittajilta paljon parempaa toteutustasoa tai edes jonkinlaista tuttavuutta englannin kanssa.

Mystisiä termejä, fraaseja ja käsitteitä vilisee kaikkialla, kaikki puhuttu dialogi koostuu muutaman lauseen muminoista keksityllä kielellä ja kukaan ei selitä mitään. Ei edes pelimekaniikkoja. Pelissä itsessään on kyllä yli 20 tutorial-videon opetusosio, mutta…

Videot on kuvattu selvästi vanhemmassa kehitysversiossa, joten käyttöliittymä ei näytä yhtään samalta kuin pelaajan pelissä. Lisäksi ne ovat luokkaa ”avaa tämä valikko, paina tätä nappia ja väännä tuota vipua, nyt olet hahmolomakkeessa. Tämä oli ominaisuus-tutorial”. Niistä ei siis suoraan sanoen saa irti oikeastaan yhtään mitään, vaan pelin mekaniikat pitää opetella itse.

Niinpä ensimmäisen tunnin jälkeen ainoa tuntemukseni oli syvä ja järkyttävä hämmennys. En ymmärtänyt mitään pelin tarinasta, pelin maailmasta tai edes pelin taustalla pyörivistä, moninaisista systeemeistä. Hahmon ominaisuudet, magia, telekineettiset voimat, pelaajan harjoittama tutkimus- ja kehitystyö… tekemistä riittäisi, samoin kuin opeteltavaa. Silti, pelin puhki pelattuani, en vieläkään pysty selittämään läheskään kaikkia pelin syy-seuraus-suhteita.

Varjojen maassa

Hämmennys poistuu osittain pelaamalla, sillä kun sukeltaa keskelle pelin ensimmäisiä tehtäviä, huomaakin yllättäen pelaavansa kovin Deus Ex –henkistä räiskintäpeliä, jossa murtaudutaan, hakkeroidaan, sabotoidaan, murhataan ja räiskitään vastaantulijoita toinen toistaan ihmeellisemmissä ympäristöissä.

Periaatteessa vaihtoehtoja on hillittömästi. Erilaisia lähestymisreittejä, pelitapoja ja jopa juonen mahdollisia kulkusuuntia riittää. Jos haluaa pukeutua raskaaseen panssariin ja lanata minigunilla koko kaupungin kumoon, se on ihan mahdollista. Noin 10 tunnin jälkeen tarina saa jonkinlaisen päätöksen, joka on luultavasti ihan erilainen kuin se, minkä kaverisi sai.

Hämmennyksen jälkeiset pelitunnit menevätkin aika hyvissä fiiliksissä. Tämä olikin niitä pelejä, joissa on korkea oppimiskynnys, mutta sen jälkeen myös korkeat palkinnot! Ammuin tehtävänantajan, peli otti sen huomioon ja antoi uudenlaisen tehtävän. Hienoa! Voin tutkia kentältä löytämääni teknologiaa ja kehittää uusia aseita. Huisia! Kun epäonnistun hakkeroinnissa, kohde hakkeroikin minun ruudulleni ison hymiön. Veikeää!

Myös se pelattavuuden tärkein osa-alue, eli räiskintä, toimii hyvin. Varusteita on reippaasti ja ne saa sovittaa itse haluamaansa pelityyliin. Räiskipä sitten haulikolla, pistooleilla tai minigunilla, tähtäys sujuu kivuttomasti ja aseissa on mukavasti munaa. Kun päästää minigunilla menemään väkijoukkoon, uhrit lentelevät komeissa ja koomisissa kaarissa kohti horisonttia tai liukuvat lattialla räsynukkeina. Ja kun päällä on raskasta panssaria, todellakin tuntee olevansa yli-inhimillinen sotakone, josta luodit vain kimpoilevat tehottomasti pois.

Sitten ongelmat kuitenkin nostavat päätään. Pelin kentät ovat jättimäisiä sokkeloita, joihin ei tarjota minkäänlaisia karttoja. Ainoat suunnistusmekanismit ovat ”Ota – 600 metriä” –tyyliset navigaatiomerkit, joita tukemassa on parin lauseen engrish-tehtävänkuvaus.

Tehtävät itsessään ovat aivan tautisen pitkiä ja kestävät yleensä pitkälti toista tuntia. Mitään tallennusmahdollisuuksia ei tunneta, vaan peli itsessään tallentaa joskus kesken tehtävän checkpointeissa. Mutta vain joskus. Ehkä tällä kertaa tallennusta ei tapahdukaan, vaan minuutti ennen tehtävän lopetusta suoritettu lopetus johtaa koko roskan aloittamiseen alusta.

Huomasin myös hiljalleen, että tehtävät tuntuivat pääsääntöisesti aika tylsiltä, kenties juuri sen takia, että mistään ei saa hevon helvetin vertaa selkoa. Vastaantulijoiden dialogin tyyli vaihtelee mahtipontisen yliampuvasta scifi-eepoksesta ”EAT A TON OF FUCK, YOU SHIT” –tyyliseen teinimolkotukseen, eikä tehtävien rakenteessakaan tunnu olevan suurempaa yhtenäisyyttä tai logiikkaa.

Muitakin ongelmia riittää. Ilmeisesti lisäjännityksen aikaansaamiseksi viholliset respawnailevat tehtävän ajan, mutta läpinäkyvän kehnosti. Tyhjensit kadun, käänsit selkäsi, takanasi on yllättäen 20 haulikkomiestä. Näin tapahtuu oikeasti ja usein. Huhut kertovat, että spawnien määrää ja tahtia pystyy säätämään, mutta ongelma ei ole niinkään niissä, vaan pelin spawnipaikkojen sijoittelussa.

Heitetään mukaan vielä aimo annos bugeja. Peli sai äskettäin toista gigaa suuren megapäivityksen, joka korjasi kolmatta sivua erilaisia ongelmia. Tämän jälkeenkin peli on kankea, kaatumisherkkä ja täynnä pienempiä ja suurempia puutteita ja ongelmia. Joten kuvitelkaa, millainen se ennen oli!

Ongelmia piisaa

Haluaisin niin kovasti pitää E.Y.E.:stä. Paperilla se on kuin unelmapelini. Deus Ex –henkinen toimintaroolipeli, joka sijoittuu synkkään tulevaisuuteen? Pistäkää 30! Saman tien suoraan suoneen, säästyy aikaa!

Ja hieman – tai oikeasti aika paljonkin – paremmin toteutettuna se voisikin olla kova tapaus. Eräs pelitoimittaja totesi osuvasti, että jos E.Y.E. ei olisi niin rikki, se voisi olla vuoden peli  -ehdokas. Ja tämä on aivan totta. En muista, milloin olen viimeksi pelannut näin kunnianhimoista, erikoista ja rohkeaa peliä. Silloin, kun palaset toimivat kunnolla, peli on miltei maaginen kokemus. Persoonallinen ja hetkittäin huikean tyylikäs taidetyyli, omatakeinen huumori ja monipuolinen pelattavuus ovat kovia valtteja ja tarjosivat minullekin hyviä pelihetkiä.

Mutta en silti voi ohittaa sitä tosiasiaa, että monet E.Y.E.-sessioistani päättyivät traagisissa tunnelmissa. Joko peli kaatui tai lopetin pelaamisen hammasta purren kuoltuani vaikkapa tykkitorniin, jonka äänet eivät sattuneet toimimaan ja jonka hyökkäysefektit eivät näkyneet – ja jota en siis näin voinut edes havaita. Tai käveltyäni pilkkopimeässä kentässä – rikkinäinen valaistus on yksi pelin riemukkaista bugeista – rotkoon, jonka jälkeen koko roska pitäisi aloittaa uudelleen, koska autosave ei nyt tällä kertaa toiminut. Tai kyllästyttyäni rämpimään tylsissä ja identtisissä ränneissä räiskien tylsiä ja rumia limaötököitä.

Veikkaan, että E.Y.E. tuleekin jäämään muistiin todellisena kulttiklassikkona. Moni on jo nyt seonnut peliin täysin ja fanit ovat aloittaneet muun muassa projekteja, jotka pyrkivät kirjoittamaan pelin dialogin ihmisten ymmärtämään muotoon. Moninpeli voisi myös olla kova valtti ja sellainen pelistä teoriassa löytyykin, mutta jostain syystä se ei minun versiossani toiminut, vaikka tuunailin ja veivailin firewallia miten. Palaamme asiaan jos palattavaa on.

Kuten arvostelutekstistäkin voi aistia, omatkin tuntemukseni ovat ristiriitaista. Hyvää, mutta myös paljon huonoa. Loistavia ja rohkeita ideoita, mutta turhan heikkoa toteutusta. Uskon kuitenkin vakaasti, että E.Y.E. ei tule jäämään kenenkään mielestä siihen tusinapelien harmaaseen keskimaastoon. Siihen joko ihastuu tai vihastuu, mutta ainakin se herättää tunteita. Toivottavasti hyvällä asenteella liikkuva ja palautetta kuunteleva kehitystiimi jaksaa puurtaa pelinsä parissa, jotta se ihastuneiden ryhmä kasvaisi.

 

Lue myös

Merchants & Marauders (Lautapeli)

Warhammer 40K: Kill Team (PS3, Xbox 360)

Pride of Nations (pc)

Call of Juarez: The Cartel (PC, PS3, Xbox 360)

Miikka Lehtonen

1.

En usko että on edes kokeilemisen arvoinen peli. Kun kerta arvostelu alkaa sillä että ” jonkinlainen fasistinen megajärjestö hallitsee koko ihmisten universumia” niin… ihan oikeasti? Melkein jokaisessa nykypelissä on tää ”One man, one desire” juttu, että mennään sankarilla , tapetaan kaikki ja maailma pelastuu sit sankari saa suukon prinsessalta.

2.

Yhtälailla helvetin hukassa olin itsekin.
Jaksoin pelata ensimmäiseen oikeaan isoon sokkelomaahan, kunnes tuli tehtäviä tyyliin: ”juokse tuonne toiselle puolelle karttaa, sivutehtävänä voit puhua tuolle miehelle puolessa välissä jotta hän tappaa loppupisteessä olevan kohteen sinun puolestasi KUNHAN ILMESTYT PAIKALLE”. Tämän tehtävän jälkeen (kadut tyhjennetty tehtävään mentäessä, kadut taas täynnä takaisin tullessa, perkele) juoksin takaisin tehtävän antajan (mentorin) luokse, ja hän passittaa minut uudelle tehtävälle toiselle puolelle, vielä kauemmas kaupungin laidoille.

Ja paskat, minigun (pelin paras tarkkuuskivääri, huom huom!) käteen ja mentor katuun. Olin tappanut (olettaen kaikesta alkupelin höpöttelystä) yhden päähenkilöistä, eikä peli reagoinut siihen mitenkään, vaan sama ”juokse tuonne koska siksi” -tehtävä oli edelleen päällä.

Exit game, enkä ole palannut sen jälkeen. Oli se ihan hauskaa, kun sitä jaksoi, mutta sitten ei jaksanut enää.

3.

Onko arvostelija + 2 ylläolevaa kommentoijaa kokeillut pelin virallista versiota + megapätsiä? Ainakin kommentoijat ovat ilmeisesti turvautuneet piraattiversioon.

Mielestäni virallisen pätsin jälkeen peli toimii huomattavasti paremmin, ja kyllä se cooppikin toimii ja hyvin toimiikin. Jos yksinpeli ei puttaa niin cooppi on kyllä parasta mitä on vähään aikaan tullut pelattua.

4.

3: Ihan aito Steam-versio tietenkin, ja kuten arvostelussa todetaan, päivitettynä vieläpä.

5.

@3

Steam versiota pelailin, mutta megapätsiä ei vielä silloin ollut.

Kaipa tuota nyt voi koittaa uudestaan, kun kerran pätsikin löytyy. En tosin odota mitään kummoista, ja oletan olevani aivan yhtä hukassa kuin aikaisemminkin.

6.

Ongelmahan on tosiaan se, että se päivitys ei korjaa niitä pelin todellisia ongelmia. Juonesta ei saa yhtään enempää selvää, tehtävissä ei ole vieläkään karttoja ja dialogi on niin tragikoomista että tunnelma hajoaa räsähtäen.

7.

Ei kyllä ollut helppoa lukea tätä arvosteluakaan. Millainenhan itse peli sitten on…

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Takaisin ylös