Tšekkiläinen Future Games on tullut tunnetuksi lähinnä keskinkertaisten hiirivetoisten seikkailupelien kehittäjänä, eikä firman tuoreimpaan yritykseen Alter Egoonkaan näin ollen kohdistunut järin suuria ennakko-odotuksia.
Murhamysteeriksi itseään mainostava Alter Ego kosiskelee pelaajia muun muassa useammalla eri päähenkilöllä, mutta tämä parhaimmillaan hyvin tehokas tarinankerronnan muoto toimii vain jos sitä osaa hyödyntää. Sisäinen pessimisti toivoi tälläkin kertaa, että Future Gamesia onnistaisi tällä kertaa.
Suomalaisen Remedy Entertainmentin Max Payne -sarjaa voidaan kiittää monista asioista, kuten erinomaisesta tarinankerronnasta, tai sittemmin lukuisiin muihin räiskintöihin vakiintuneesta ajanhidastustoiminnosta.
Jotkut asiat on kuitenkin tehty muuttumaan ja niinpä myös Max Paynen oli aika poistua Suomi-neidon syleilystä. Sarjan tuorein, kolmas osa on Rockstarin studioiden käsialaa. Pelin takana on sen verran kovia nimiä käsikirjoittajasta lähtien, että voisi kuvitella Suomi-räiskintöjen lempilapsen olevan hyvissä käsissä. Ja niin se onkin.
Bloodforge erottui ensimmäisen trailerinsa perusteella edukseen Xbox Liven kesäkampanjan Minecraftien, Fable Heroesin ja vastaavien joukosta. Suoraan pystymetsästä ilmestynyt, verinen ja vauhdikkaan näköinen toimintaseikkailu herättikin välittömästi mielenkiinnon.
Positiiviset ensivaikutelmat osoittautuvat harvoin pettymyksiksi, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Bloodforge on kuin humalatila ilman ikävää sosiaalisuutta ja hyväntuulisuutta: se on pelkästään kompurointia ja krapulaa.
PC-maailmassa tulee vastaan jos jonkinnäköisiä pelejä, mutta yhdestä asiasta voi olla varma: japanilaisia roolipelejä joutuu etsimään kissojen ja koirien avulla. Nuivasti PC-pelaamiseen suhtautuvien nousevan auringon maan veijareiden sijasta lajityyppi on PC:llä elänyt lähinnä indie-piirien ansiosta.
XSEED on entisen Square Enix USA -jengin perustama firma, joka on ottanut jonkinasteiseksi elämäntehtäväkseen vanhojen JRPG-klassikoiden tuomisen länsimaihin ja jopa Steamiin. PC-puolella firman ensimmäinen konkreettinen saavutus on yli 20 vuotta vanhan Ys III-toimintaroolipelin kääntäminen.
Kinect-pelit herättävät harvoin minkäänlaista huomiota, mutta Kinect Star Wars on eri maata. Pelin ympärillä on käyty melkoista nettikihinää. Kommenttien sävyskaala on vaihdellut huvittuneesta pyhää vihaa lähestyvään närkästykseen.
Syynä reagointiin on ollut tietenkin pelin monellakin tapaa huikea tanssiosio. Jalalla koreaksi pahan keisarin, Darth Vaderin ja Han Solon kanssa, maistuis varmaan sullekin. Vaan on pelissä paljon muutakin.
Joku viisas mies sanoi joskus, että kun jotain odottaa liikaa, todellisuus ei voi koskaan olla yhtä hyvä kuin kuvitelmat. Jos joku peli on kandidaatti tämän sanonnan testaamiseksi, niin Diablo III. Sitä kun odotettiin kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän kuumeisesti.
Odotus päättyi vihdoin jyrähdyksellä, kun Diablo julkaistiin miljoonien pelaajien iloksi. Ja sitten alkoi poru. Itku pitkästä ilosta, nillitystä turhista asioista vai todiste sananlaskumme paikkansapitävyydestä? Minulla on oma mielipiteeni, jonka nyt esitän.
Saksalainen Piranha Bytes on vuosien saatossa tullut tunnetuksi monipuolisista, hankalia valintoja tarjoavista rooliseikkailuistaan, jotka kuitenkin kerta toisensa jälkeen tuntuvat sortuvan samoihin lapsuksiin taistelun ja tehtävien suhteen.
Perinteisenä fantasiaroolipelisarjana aloittanut Risen siirtyy toisen osansa myötä roolipeleissä vähemmän tutkitulle alueelle: merirosvoiluun. Tiukasta fantasiasta aalloille ja tropiikkiin siirtyminen kuulostaa ensi kuulemalta varsin väkisin väännetyltä ratkaisulta, mutta lopputulos toimii jopa yllättävän hyvin. Suurimmaksi kysymykseksi jää kuitenkin se, onko Piranha Bytes onnistunut viimeinkin välttämään perinteiset sudenkuoppansa.
Kun ollaan supersankareita, ollaan sitten kunnolla. Miksi tyytyä Hämähäkkimieheen, Hulkiin tai vaikkapa Wolverineen, kun nämä kaikki voidaan yhdistää samaan pakettiin? Tämän paketin nimi on Prototype 2.
Kaiken takana löytyy biologinen sodankäynti ja varsinainen kaikkien supervirusten äiti. Sellaista supervoimaa ei juuri löydykään, jota Blacklight-virus antaisi kantajalleen. Mikä parasta, kaikki tämä on pelaajan käytettävänä.
Nippon Ichin ehkä jo väsyksiin asti kolutuissa taktisissa roolipeleissä pitkäikäisin ja kiistatta menestynein sarja on alamaailmaa asuttaviin demoneihin keskittyvä Disgaea. Disgaea, kuten oikeastaan kaikki muutkin NIS:n pelit, ovat hauskoja ja tarjoavat huimasti sisältöä, mutta toisaalta niistä täysipainoisesti nauttiminen vaatii jonkinasteista grindaamisesta nautintoa saavaa perversiota.
Pelisarjan kolme ensimmäistä osaa ovat sivunneet kaiken muun ohessa demonien keskinäistä politiikkaa lähinnä ohimennen, mutta sarjan neljäs osa A Promise Unforgotten keskittyy puhtaasti alamaailmaan politiittiseen kähmintään. Humoristisin maustein, totta kai.
Moni on jo täysin leipiintynyt toiseen maailmansotaan pelien aiheena. Minä en! Kyse on vain siitä, että pelikehittäjät eivät löydä tarpeeksi omaperäisiä palasia sodasta peliensä aiheiksi. Kuten vaikka … Vihollisen linjojen takana operoivan yksinäisen tarkka-ampujan, joka murhaa, vakoilee ja varastaa. Hei, sehän kuulostaisi hyvältä peliltä!
Niin monen muun pannukakun tavoin Sniper Elite V2 todellakin kuulostaa paperilla muikealta peli-idealta, mutta valitettavasti todellisuus on karumpi. Ongelmat alkavat siitä, että snipupelissä ei kamalasti sniputella. Ainakaan kehitystiimin mielestä.