Final Fantasy XIII (PS3, Xbox 360)
5.3.2010
Miikka
Aihealueet: PlayStation 3, Xbox 360, Seikkailu- ja roolipelit, Galleria, Video
Final Fantasy on pelisarja, joka herättää tunteita puolin ja toisin. Jotkut palvovat japanilaisia roolipelieepoksia tulisesti, toiset taas vihaavat niitä yhtä palavasti. Kiinnostavasti perusteet kummallakin porukalla ovat yleensä samanlaiset.
Final Fantasy XIII ei tule tekemään tässä asiassa poikkeusta, sillä joulun lailla odotettu roolipelieepos tulee varmasti jakamaan mielipiteitä puolin jos toisinkin. Hyviä puolia, huonoja puolia ja sekavia hetkiä. Tässäkö on se PlayStation 3:n roolipelimessias?
Monien muiden old school –pelimiesten tavoin vietin ne vaikutusalttiimmat pelivuoteni Final Fantasyn parissa. Super Nintendon aikoihin Final Fantasyt neljästä kuuteen olivat suunnilleen kovinta shittiä, mitä laitteelle julkaistiin ja niiden parissa vietettiin monia ikimuistoisia hetkiä. Viimeisten vuosien aikana lisääntynyt ikä ja vähentynyt aika on ajanut minut tilanteeseen, jossa 120 tunnin roolipelieeposten pelaamiseen ei löydy aikaa eikä kärsivällisyyttä.
Olen toki silti pysytellyt jo puhtaasti ammattipätevyyden takia perillä siitä, mitä tässäkin genressä tapahtuu. Lyhyt versio? Ei paljon. Grafiikka parantuu, mutta todelliset uudistukset ovat vähissä. Final Fantasy XIII herättikin kiinnostukseni pitkälti sen takia, että peli yrittää monia oikeasti uudenlaisia ideoita, jotka pyrkivät rikkomaan perinteistä JRPG:n muottia ja kuljettamaan koko lajityyppiä hiljalleen 2000-luvulle.

Monien muiden vallankumouksellisten ideoiden tavoin Final Fantasy XIII:n uudistukset jakautuvat pariin leiriin. Löytyy oikeasti hyviä ideoita, jatkokehityksen kautta vielä varmasti hyviksi tulevia ideoita ja ideoita, jotka olisi voinut jättää suunnittelupöydälle.
Trench Run
Aloitetaan heti siitä kuumimmasta perunasta. Kuulemanne huhut ovat totta: Final Fantasy XIII on todella lineaarinen peli. Kaupunkeja ei ole, vastaantulijoiden kanssa ei keskustella, ostokset tehdään talletuspaikkojen valikosta ja luolastot itsessään ovat putkia, joista ei löydy paria sivuhuonetta kummempia rönsyjä. Ja nyt tulee raflaava mielipide: minusta tämä on hyvä ratkaisu. Pääasiassa.
Useimmissa JRPG:issä kaupungit ovat jo vuosia olleet täysiä turhakkeita, joissa pelaajat joutuvat käyttämään parin pikkuasian hoitamiseen järkyttävästi aikaa, kun asekauppa ja pullokauppa ovat viiden ruudunvaihdon päässä toisistaan, eikä reitti Saatanallisen Pahuuden Luolastoon aukea, ennen kuin olet puhunut viiden jyväjemmarin kanssa.
Final Fantasy XIII hylkää tämän kaiken. Pelaajan tavoitteet tehdään selviksi runsaissa ja todella upeissa välianimaatoissa ja sen jälkeen vain toteutetaan. Ei harhapolkuja, ei turhauttavia umpikujia, eikä pelaamista hidastavia ja pääasiasta pois vetäviä monttuja.

Periaatteessa tämä kaikki on tervetullutta, mutta ongelma on se, että kun Square on poistanut pelistään sisältöä, sen tilalle ei ole muistettu lisätä mitään. Putkijuoksu voi toimia ja kiinnostaa, jos putkesta itsestään on tehty kiinnostava. Final Fantasy XIII ei tee näin, vaan vaikka maisemat vaihtuvat, itse ränni on aina ränni, vieläpä hyvin suoraviivainen sellainen. Se ei edes sisällä mitään erikoista tai piristävää, ainoastaan niitä luolaston kolmea vihollistyyppiä vastaan käytäviä taisteluita noin viiden metrin välein.
Vaikka miten yrittäisi katsella peliä ruusunpunaisten lasien läpi, tällainen pelisuunnittelu on lopulta sangen rasittavaa ja kuluttavaa. Itse jaksoin pelata ilomielin ensimmäiset noin 10 tuntia, mutta sen jälkeen rännit muuttuivat todellisiksi grindeiksi ja rajoitukset alkoivat tulla ilmeisiksi. Peli-into kärsi välittömästi ja jos en olisi pelannut arvostelua varten, pelaamiseni olisi loppunut siihen.
Okei, loppua kohti peli aukeaa, hieman. Gran Pulsen kaupunkiin päästyään pelaaja pääsee tutkimaan hieman avoimempaa aluetta ja tekemään erilaisia tehtäviä, mutta tässäkin on pari himmennintä. Näistä merkittävin on se, että Gran Pulseen pääseminen kestää noin 20 – 25 tuntia. Jos ränni syö miestä, kuinka moni jaksaa rämpiä siellä 25 tuntia?
Lisäksi ne paljon puhutut tehtävät ovat todella yksinkertaisia. ”Mene tuonne kulman taakse ja tapa 20 hirviötä” olisi jopa massiivimoninpeleissä vähän nähty juttu, enkä jaksa pitää sen loputonta toistamista mitenkään erinomaisena asiana.

Tarinan takia?
Harmillisesti Squarelta ei ole kuultu ratkaisulle mitään hyviä perusteita, ainoastaan epämääräistä muminaa siitä, miten pelin tarinan kertominen vaati tällaisen toteutuksen. Ei vaatinut, sillä Final Fantasy XIII:n tarina ei ensinnäkään ole mitenkään ihmeellinen, sen kerronta ei ole mitenkään mullistavaa ja lisäksi paljon avoimemmat pelit ovat pystyneet paljon parempiin suorituksiin.
Ennen kuin pistätte pystyyn jihadin pahan Lehtosen kukistamiseksi, kuunnelkaa perusteluni. Se on kiistaton fakta, että pelin välianimaatiot ovat todella kauniin näköisiä, hyvin ohjattuja ja muutenkin tyylikkäitä. Samat kehut pätevät muutenkin peliin, sillä Final Fantasy XIII on nätti kuin sika pienenä ja pyöriikin vielä mukavan pehmeästi. Tältä osin Square ei ole pettänyt fanejaan.
En voi myöskään sanoa, että pelin tarinakaan ketään pettää, mutta ei se mitenkään loistakaan. Erinäisten käänteiden kautta sekalainen lauma sankareita joutuu pahan yhteiskunnan vainoamiksi syistä, joiden selittäminen vaatisi vinon pinon sanoja ja käsitteitä, joiden merkitys ei aukea ennen kuin on pelannut useita tunteja. Emme siis puutu yksityiskohtiin vaan toteamme, että pakosalle lähdetään ja hahmoja on laidasta laitaan.
So far so good, kuten jenkit sanoisivat, mutta toteutus pettää. Epätoivoinen pako on ihan hyvä tarinan koukku, mutta se tarina kaipaisi luidensa ympärille lisää lihaa, jotta mielenkiinto pysyisi yllä. Tavoitteeton juoksu paikasta toiseen vaatii tarinankertojalta todella rautaista ammattitaitoa ja aivan tälle tasolle Squaren pojat eivät ole yltäneet.
Tunnelman pitäisi olla epätoivoinen, mutta mitään todellista kiirettä tai edes vaaran tuntua ei ole, kun sankarit pätkivät hikoilematta kuonoon vihollisen eliittiyksiköitä ja vaeltelevat pakomatkallaan ihmettelemässä kukkasia ja pohtimassa elämän tarkoitusta.
Suurempaa juonta on yritetty korvata intiimeillä hetkillä, siirtämällä pääpainoa hahmojen kasvuun ihmisinä ja heidän suhteidensa kehittymiseen. Mutta ongelma: hahmot ovat paperin ohuita. On vaikea tuntea suuren draman tuntua, kun hahmot vaihtavat koko elämänfilosofiansa yhden ohimennen heitetyn kommentin jälkeen. Tuntuukin siltä kuin pelaaja ohjastaisi viittä maanisdepressiivistä ja autismista kärsivää teiniä, joiden mielialat vaihtelevat sekunnin välein ja kukaan ei osaa suhtautua mihinkään järkevästi.
Tässä vaiheessa huoli alkaakin nousta: kun tarinasta ei löydy suurta innostuksen aihetta, millä motivaatiolla niitä rännejä pitäisi jaksaa kompata kymmenten tuntien ajan? Se on hyvä kysymys ja tässä kohdin alkaa toivottavasti selvitä, miksi Final Fantasy XIII:n nostokuvassa ei komeile peukkua. Mutta hei, taistelusysteemi on vielä käsittelemättä!


I put on my robe and wizard hat
Uusittu taistelusysteemi on selvästi Final Fantasy XIII:n parasta antia, joka yhdistelee pelisarjan klassisia ideoita aiempaa nopeampaan tempoon. Moni ei varmasti tule pitämään siitä, että pelin on yleensä annettava pelata käytännössä itseään.
Vaikka pelaaja voikin valita tarkkaan, mitä kykyjä käyttää, käytännössä tämä ei kannata. Taistelu on reaaliaikainen ja valikoissa nysvätessä maailma pyörii ympärillä. Kannattaakin siis painaa geneeristä attack-nappia ja antaa pelin valita hyökkäystyyli.
Tässä kohdin tekoäly toimii erinomaisesti. Jos vastassa on tuntematon vihollinen, peli osaa automaattisesti etsiä sen heikkouksia sekoittelemalla erilaisia elementaalihyökkäyksiä ja muita erikoisuuksia. Jos viholliset ovat klimpissä, käytetään alue-efektejä ja niin edelleen.
Nyt joku voi ihmetellä, että mitä se pelaaja sitten varsinaisesti tekee, jos kaikki on näin automaattista. Lyhyt versio: he hallitsevat lennosta kunkin ryhmän jäsenen ammattia. Juju piilee siinä, että pelaaja saa määritellä ennakkoon kullekin kokoonpanolleen kourallisen ammattiyhdistelmiä, joiden välillä sitten valitaan lennossa.
Juju piileekin siinä, että taistelun todellisena ideana on kasvattaa vihollisten Stagger-mittaria, joka täyttyessään lamauttaa nämä ja moninkertaistaa niihin tehdyn vahingon. Useimmat taistelut voitetaan vain mittaria täyttämällä, usein vieläpä pariin kertaan. Käytännössä mittari nousee hyökkäysten ohella hyödyntämällä vihun heikkouksia.
Nyt onkin synergian paikka: vaikka melee-hyökkäykset nostavat Stagger-mittaria vain vähän, ne myös hidastavat sen tyhjenemisvauhtia, kun taas magia tönii sitä reippaasti ylöspäin, mutta mittari myös tyhjenee sekunneissa. Näin kannattaakin käyttää monenlaisia hyökkäyksiä ja sekoittaa mukaan vaikka vihollista myrkyttäviä efektejä jos ne ovat erityisen tehokkaita, sillä näin mittari suorastaan hyppii ylöspäin.

Taistelussa valtaosa ajasta menee siitä huolehtimiseen, että kentällä oleva kolmikko on määrätty oikeaan ammattikomboon, eli paradigmaan. Varsinkin pomomatseissa saa hyppiä tauotta paradigmasta toiseen tehdäkseen tyhjäksi pomon erikoishyökkäyksiä ja hyödyntäen tämän heikkouksia. Nämä ovat pelin tähtihetkiä.
Taistelussakin on ongelmansa, sillä paradigmat ovat hyvin binäärinen ratkaisu. Suurin osa taisteluista ratkeaa perustason paradigmalla, jossa on yksi soturi, yksi maagi ja yksi parantaja. Näin pelaaja voisi vaikka teipata ohjaimen napit asentoon ja lähteä kahville, jättäen pelin etenemään itsekseen. Olisin itse nähnyt mielelläni paljon vähemmän matseja, mutta ne olisivat saaneet olla sitten sitäkin monimutkaisempia, jotta paradigmoja pääsisi oikeasti käyttämään.
Toinen ongelma on se, että paradigmoja käytetään usein puzzle-mekaniikkana. Monet viholliset vaativat hyvin tietyn ja usein harvinaisen yhdistelmän, jolloin ne kaatuvat hetkessä ja automaattisesti. Jos tätä komboa ei tajua valita tai ei ole sellaista tehnytkään – mikä on jopa todennäköistä, koska kombopaikkoja on niin vähän – taistelu päättyy hetkessä pelaajan tappioon, teki tämä mitä tahansa.
Tästä kärsivät erityisesti niin kutsutut Gestalt-matsit, joissa pelaajan pitää tiukan aikarajan uhkaamana täyttää pahan pomohirviön Stagger-mittari kesyttääkseen tämän omaksi apurikseen. On siinä ihmettelemistä kun käy ilmi, että tämän pomon mittari täyttyy vain jos toinen ryhmän jäsen jatkuvasti heittää siihen fyysistä vastustuskykyä laskevaa loitsua ja toinen torjuu sen hyökkäyksiä. Tämän keksiminen vaatii useita kuolemia ja uudelleenyrityksiä, mikä turhauttaa väkisinkin.
Se pitää taistelun kunniaksi todeta, että oli matsi sitten liian helppo, liian vaikea tai juuri sopiva, se näyttää aina todella hyvältä. Hahmot liikkuvat kentällä paljon, grafiikka on komeaa ja loitsuefektit runsaita ja värikkäitä. Myös ne kuuluisat summonit ovat tarpeeksi yliampuvia, joskin kehitystiimillä on ollut ihmeen ajoneuvofetissi. Mönkijäksi muuttuva saatana vielä menee, mutta kun kaksi toisistaan kovasti pitävää naisdemonia muuttuu moottoripyöräksi, minua alkaa jo naurattaa.

Final Fantasy –faneille
Kuten jo arvostelun alussa totesin, Final Fantasy XIII tulee jakamaan mielipiteitä. Monet tulevat varmasti rakastamaan sen uudistuksia ja pitämään sitä erinomaisena pelinä. Yhtälaisesti monet tulevat pitämään sitä heikoimpana Final Fantasynä vuosiin, enkä voi syyttää heitä.
Itse sijoitun kahden leirin välimaastoon. Minusta Final Fantasy XIII oli ihan hyvä peli. Siinä on niin hyviä kuin huonoja piirteitä, molempia tasapainossa. Näin peli ei nouse minun kirjoissani todelliseksi huippupeliksi, mutta ei sitä huonoksikaan voi väittää.
Vaikka uskonkin, että moni tulee pitämään pelistä, en uskalla suositella sitä mitenkään yleispätevästi. Töksähtelevä tarinankerronta ja rajoittunut pelimaailma ovat molemmat harmittavia juttuja, sillä hieman paremmin mietittyinä molemmat olisivat voineet olla yksinkertaisessa muodossaankin todella toimivia ratkaisuja.
Huono peli Final Fantasy XIII ei kuitenkaan ole ja sokea kanakin löytää joskus jyvän, sillä peliin mahtuu monia koskettavia ja viihdyttäviä kohtauksia. Omaksi suosikikseni nousi Sazh, joka muuttuu alun koomisesta sivuhahmosta oikeasti yhdeksi parhaista JRPG-hahmoista ikinä, koska 6000-vuotiaiden lolitojen ja sinitukkaisten kissatyttöjen genressä kypsä ja ikänsä mukaan käyttäytyvä isä on harvinainen näky. Square, jos teette pelin, jossa Sazh ja hänen afro-Chocobonsa vaikka paistavat pullaa kahdeksan tuntia, minä ostan sen.
Yksi asia pitää vielä nostaa tapetille: musiikki. Squaren peleissä on perinteisesti totuttu siihen, että niiden soundtrackit ovat A-luokkaa, eikä trendi katkea nytkään. Square saakin kiitellä säveltäjäänsä siitä, että pelissä on tämänkään vertaa tunnelmaa, sillä erinomaisen vivahteikas ja onnistunut soundtrack kertoo paljon sellaista, mihin kömpelö käsikirjoitus ei taivu.
Tutustumisen arvoinen peli lajityypin ystäville, mutta ei aivan se kaikenlaisia pelaajia kosiskeleva klassikko, jollaisiksi Final Fantasyt on perinteisesti mielletty.
Tekijä: Square Enix
Julkaisija: Square Enix
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.finalfantasy13game.com/
Miikka Lehtonen
Toinen mielipide (Xbox 360)
En arvostele tuoreinta Square-Enixin eeposta samalla taustalla kuin monet muut. Olen kyllä pelannut läpi sarjan ehdottomasti parhaan osan Final Fantasy VII:n, mutta viimeisimmäksi viimeiseksi fantasiakseni on jäänyt yhdeksäs osa. Katson siis uutuutta lähes tuorein silmin.
Final Fantasy XIII:ssa on liuta kauan odotettuja uudistuksia. Valitettavasti näkyvin muutos on lineaarisuus. Vastaantulijoiden kanssa ei keskustella eikä kaupunkeja ole lainkaan. Se oli suuri pettymys kaltaiselleni viipyvälle tutkimusmatkailijalle, joka kääntää jokaisen kannon ja mättään. Toisaalta varsinainen pääjuoni etenee näin sutjakkaammin.
Juoni ei sinänsä petä odotuksia, mutta on liian tavanomainen. Sellainen, jota odottaa japanilaiselta roolipeliltä – kornin suuria tunteita, rasittavia sivuhahmoja ja maailman pelastava aggressiivinen päähenkilö. Jotain yllättävää toivoi varsinkin kun muita muutoksia on tehty suurella kauhalla.
Onnistuneimman uudistuksen on kokenut taistelumekaniikka. Siinä on aiempaa nopeampi tempo ja monet pienet asiat on lähestulkoon automatisoitu. Se ei varmasti kelpaa kaikille, mutta tekoäly toimii mainiosti. Peli osaa automaattisesti etsiä vihollisen heikkouksia. Pelaajan tehtäväksi jää hallita lennosta kunkin ryhmän jäsenen ammattia kuten soturia tai parantajaa. Taistelun todellisena tavoitteena on kasvattaa vihollisten stagger-mittaria, joka täyttyessään lamauttaa viholliset. Silloin on aika iskeä.
Final Fantasy XIII ei ilmiselvästi ole mikään merkkiteos, vaan jättää ristiriitaisen jälkimaun. Sen pelaaminen on nautinnollista uudistetun taistelujärjestelmän ansiosta, ulkoasu on komea ja eeppinen musiikki pauhaa vanhaan malliin, mutta putkimaisuus ja kaavamainen tarina vievät parhaan terän.
Simon Elo
Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta http://www.youtube.com/user/wwweDomenet.
Lisää aiheesta
Final Fantasy Tactics A2 – Grimoire of the Rift (DS)
Final Fantasy VI Advance (DS, GBA)

Lue myös
Assassin’s Creed II (PS3, Xbox 360)
Divinity 2: Ego Draconis (Xbox 360)
Miikka Lehtonen
Kuvagalleria
- 1.
-
tiistaina…
- 2.
-
aivan.. hyvä peli varmaan mutta vituttaa toi voice acting
- 3.
-
Jätän väliin tällä kertaa. Palataan asiaan sitten, kun tulee oikea jatko-osa.
- 4.
-
piiiiikaaatsuuuuuu!! lightning bolt!
- 5.
-
Olisipa tämä nimensä mukaan final.
- 6.
-
ja välianimaatiot näyttävät hyvältä sitten vain pleikalla, boksilla ne on pakattu youtube-laadulla :D
- 7.
-
Niin niitä videoita taas. Toivottavasti focus siirtyy takaisin peleihin kunhan BD:n täyttöinto päättyy. Saataisiin ehkä jälleen jatko-osa per joka toinen vuosi kuten ennen. Tän pelin tekotahdilla olisi koko sarjan tekemiseen mennyt yli 40 vuotta.
- 8.
-
harmi odotin tätä peliä mutta rajallisen ajan takia en viitti edes testata (saanut todella huonoja arvo sanoja) ehkä sitten joskus ale laarista..
- 9.
-
Joku voisi varmaan pistää sen viimeisen niskalaukauksen tällekin genrelle :-) Tuntui jo pari vuotta FF7:n jälkeen, että genre pyörii sisäsiittoisesti paikallaan. Varmaan se kirjoituksen taso vetoaa esiteineihin, mutta vaikea näin vanhempana pelaajana on löytää mitään yhtymäkohtaa pelin juoneen.
- 10.
-
Hyi!
- 11.
-
Emo angst pokemon pelejähän nämä ff:ät on. Hirveätä paskaa. Itseasiassa pokemonissakin on jännempi juoni ja tasitelu systeemi kuin ff:ssä :D.
- 12.
-
arvostelu kyllä keskittyi kertomaan tarkasti kaikki huonot piirteet, mutta sivuutti nopeasti hyvät. kuitenkin arvostelija sanoo: ”Minusta Final Fantasy XIII oli ihan hyvä peli. Siinä on niin hyviä kuin huonoja piirteitä, molempia tasapainossa.” arvostelu ei ainakaan sisällä asioiden käsittelyä tasapainossa vaan painottuu huonoihin puoliin. en ole peliä pelannut, jonkin verran kiinnostaa, joten siksi haluaisin kuulla tarkemmin myös hyvistä puolista.
- 13.
-
Sanooha arvostelia hyviäkin puolia. Ei se pelkkää pilkkaa ole. Final fantasy sarja on vaan ollut niin hyvä sellaisenaan esim ff4-10. Nyt kun tehään tämmönen peli joka aivan erilainen kuin edelliset niin pettyyhän siinä, mutta ajat muuttuu. Nyky pelikansa(tarkotan nuoria/lapsia) on niin pehmoteknojumputus porukkaa, että pitää tehä tämmösiä putki jouksupelejä etteivät vaa tapavanhempiaa ku ei pääse eteenpäi pelissä..
- 14.
-
Japsi ropet ovat pelimailman syöpä PISTE
- 15.
-
Floppas yhtä pahasti ku fermi
- 16.
-
En lukenut kokonaan arvostelua… kysynpä vain, onko tässä samanlainen taistelusysteemi kuin esim. FFX ?
- 17.
-
Todella hyvä, asiantunteva ja kriittinen arvostelu, kiitos siitä.
Täytyy ottaa kokeiluun peli, kunhan kerkeää. Jännityksellä odotetaan millaisen kokemuksen peli pystyy nostamaan…
- 18.
-
Onpa tämä pelikin aikapäiviä sitten tilattua ja kyllä odotan tästäkin suurta ja hienoa eeposta (ff-fanin lasien takaa katsottuna). Ei olee välttämättä se peli (arvostelujen persuteella), jonka ensimmäisenä esittelisin kaverille, joka ei sarjasta mitään tiedä.
- 19.
-
Hassua valittaa tosta ”rännissä” juoksemisesta.
Mitäs Final Fantasy X sitten oli? Siinä on tähän mennessä yksi lineaarisimmista peleistä mitä olen pelannut. - 20.
-
@16 FFX:ssähän taisi olla sarjan ainoa oikeasti vuoropohjainen taistelu. XIII:ssä on täysin reaaliaikainen, eli ei siis ole samanlainen.
- 21.
- 22.
-
En usko että tulee olemaan pettymys tähän uuteen final fantasyyn. hieno on täytyy myöntää. mutta onko tässä järkeä siinä mielessä että on jättänyt monia final fantasy pelejä pelaamatta viimeksi pelasin seiskaa?? :P
- 23.
-
FFVII-IX tuli pelattua tyytyväisenä läpi. Sama homma FFXII:n kanssa, mutta tuo ko. FFX oli sellaista rapaa, että ei napannut. FFX-2:sta en viitsinyt edes kokeilla.
Erinomainen arvostelu, Miikka. Jää meikäläiseltä ostamatta näin alkuun. :)
Edgen 5/10 kertoo meikäläiselle myös aika paljon…
- 24.
-
@22,
Final Fantasyt ovat kaikki täysin toisistaan irrallisia pelejä. Tarina, hahmot, maailma yms. ei ole minkäänlaisessa jatkumossa aikaisempien osien kanssa. Anna mennä vaan. :)
- 25.
-
Oli kyllä hvyä ja mukavan rento arvostelu. Odottelin FF XIII:tä josko siitä pääsisi taas mukaan FF maailmaan, mutta taitaa jäädä ostamatta. Jospa jossain törmäisi siihen livenä ja voisi testailla.
- 26.
-
XboxPS3-konsoleille tehtyjen roolipelien määrän voi laskea yhdellä sormella, toivottavasti FFXIII lisää tarjontaa myös näillä alustoilla. Mielenkiintoista nähdä kuinka vakavissaan Square on uudistamassa Final Fantasy-konseptiaan, yli 20 vuotta vanha pelisarja tulee kaipaamaan monia muutoksia. Sarjan supernindentoversiot olivat ensimmäisiä pelaamiani roolipelejä ja Final Fantay VII muutti käsitykseni videopeleistä kokonaan. No, ainahan voin kuunnella Uematsun musiikkia ja katsella Amanon taidetta…
- 27.
-
hyvä arvostelu! mutta ainoa final fantasy peli jota olen pelannut on ensinmäinen ff. ps2.een en muista numeroa mutta pidin siitä kovasti, onko tämä samaa laatua, ja en tiedä onko ostamisen arvoinen peli minulle.
- 28.
-
FF13 vaikuttaa aika tylsältä. Putkessa juoksua, tappelua ja paljon välivideoita. Hahmotkin ovat pelkkiä anime-karikatyyrejä (damn you Nomura!). Sentään satunnaistaistelut on kuopattu.
FF13= FFX + FF8:n hahmokaarti.
Odotan itse mieluummin sitä Versus XIII:ta.
- 29.
-
Oikein hyvä arvostelu! Tiistaita odotetaan kuin kuuta nousevaa.. Arvosteluun olisi vain loppuun voinut lisätä sen kuinka paljon kyseinen peli kovalevy tilaa vaatii? Tänään tuli onneksi hankittua 500gb levy kun vanhalla 40gb levyllä oli enään 700mb :D
- 30.
- 31.
-
@29
Muistelen, että XIII vie boksilla noin 18 gigaa ja pleikkarilla noin 38 gigaa.
- 32.
-
Tuota boksiversiota on tullut reilu 5 tuntia hakattua. Karseista emo-animehahmoista ja vielä karseammasta ääninäyttelystä huolimatta taistelussa on jotain koukuttavaa. Luulin että putki katkeaisi jossain vaiheessa vaan ilmeisesti ei, saa nähdä kauanko tuota sitten jaksaa, ainakin alussa tulee kokoajan uusia ominaisuuksia taisteluun niin jaksaa eteenpäin. Näillä näkymin tulee pelattua läpi asti. En ole pelannut sarjan aikaisempia osia. Todella harmillista ettei japanilaista ääniraitaa ole peliin laitettu. Blinkin blurrivideot eivät kauheasti haittaa vaikka kuraa ovatkin.
- 33.
-
@6
Sinäse fanittelet joka paikassa ja yrität tahalles haastaa riitaa toisenleirin fanboitten kans, senkö olet ottanut elämäsi tehtäväksi täällä ? noh kyllähän ne omenat yleensä samasta juuresta aikalähelle toisiaan tippuvat ettei siitä välttämäti itteään voi syyttää.
Muropaketinpuolen möliset jokaises kommenttipalstas joka liittyy Ati/nvidiaan, että nvidia on paras..
Koita rauhottua, sinulla on parhaat osat tietokoneessasi kiinni mutta mene tonne fanboy osioille ennemmi jakamaan mielipiteitäs
- 34.
-
@2
Itsekään en tykkää enkku dubista joten hommasin Japsiversion. - 35.
-
Saisiko täältä mitenkään piilotettua Vieraiden kirjoittamat kommentit, yksikään niistä ei yleensä ole asiallinen, kuten täältäkin voi lukea.
Eikö hahmojen puhetta saa siis alkuperäiselle kielelle, joka japsupeleissä on hyvin yleistä nykyvään?
- 36.
-
ei saatana mitä uskon? tätä arvostelua vai gamespy joka antoi melkein täydet pisteet ja editors' choice!
- 37.
- 38.
-
Eh, peli on (minulla siis Xbox versio) nätti kuin sika pienenä mutta voi hyvä luoja että dialogi ottaa hermoon, siis niinkun oikein kunnolla. Muutaman hahmon ääni on vaan jotain niin jumalattoman ärsyttävää että oksat pois! Peli myöskin aivan täysin putki joka varsinkin minulle on järkytys. Tykkää tutkia joka polun ja kiven alusen lisäsälän perässä joka antaa hivenen lisäpotkua seuraavaan taisteluun jos ei muuta. Siihen ”maksimoivaan” pelityyliin olen vain pienestä asti oppinut joten tälläiseen narusta vetämiseen ei oikein millään tahdo sopeutua, varsinkaan kun juoni ei edelleenkään ole napannut otteeseensa. Ainoa joka pitää vielä intoa yllä on kaunis grafiikka ja suht. hyvä taistelu systeemi.
Ymmärrän täysin 5/10 arvostelut sillä tämä peli luultavasti vaatii sen tietyn tyyppisen pelaajan.
Peli myöskin kärsii yli hypetyksestä, jos odotat tältä paljon tulet varmasti pettymään. - 39.
-
Ainiin, pitäisi lisätä että välivideot ovat joskus hieman suttuisia ja ero videon ja itse pelin välillä on nähtävissä. Myöskin hiukset on rasteroitu jotenkin kummallisen suttuisesti. Tämä siis Xbox versiossa.
- 40.
-
Olisivat saanu tehdä jonkun uuden pelisarjan, ei tämä ole enää final fantasy. Taistelusta tosiaankin plussaa, mutta muuten koko peli on silkkaa paskaa tähän mennessä. (reilu 20h pelattuna). Kyselisin kauanko tätä pitää vielä pelata, kun kumminkin kyseessä final fantasy pitänee se läpi pelata. Elikkäs kauaksi aikaa tästä vielä riittää ”viihdettä”?
- 41.
-
Tää on aivan paska peli… Oon ny pelannu 3päivää kohta 4 putkeen ja tää on ihan PASKA
- 42.
-
Jos pelkästään ”juoksee” pelin läpi niin pitäs olla pelattavaa 50-60 tunniksi.Jos taas tekee sivutehtäviä niin varmaan lähemmäs 100 tuntia menee.Ite oon kans pelannu ton kakskyt tuntia ja en ole kyllä katunut ostosta.
- 43.
-
On muutten semmonen homma että ottaa päähän kun on peesee pelaaja ja ei tule niille, kun haluaisi vimmatusti pelata tämän pelin ja verrata kaikkeinaikojen parhaaseen peliin final fantasy seiskaan jossa pyörii piikkilettinen kovisten kovis!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ja Xboxille oli turha julkasta koska tuskin pyörittää kun on niin paskaaaaa!! - 44.
-
itteeni vituttaa toi ”Vanillen” helium ääni ja ”Hopen” ainainen Valitus <.<
- 45.
-
@42 en tiennyt että pelissä on sivutehtäviä ja vaikea kuvitella jos peli on niin putkirakenteinen kuin väitetään…
- 46.
-
@45 Ainakin ensimmäiset 25 tuntia on niin putkea kuin vain voi olla. Itse tulin juuri siihen kohtaan missä alkaa sivutehtvät, joten putki varmaan vähän levenee.
- 47.
-
Itse pidin tätä peliä hyvänä noin 20 tuntia ja ajattelin että kyllä tämä tästä kun peli etenee mutta ei vittu. nyt tuli herätys ja tajusin että tämä on aivan surkea peli. siis ihan oikeesti tässä ei oo mitää muuta kun ötökän hakkaamista toisensa perään eikä niittenkää ulkoasu ole noin 23 tunnin aikana vaihtunut paskaakaan. surkein final fantasy ainakin toistaiseksi mitä oon pelannu. käsittämätöntä miten putki tämä on. juoni on kyllä minusta ihan ok mutta saapa nyt nähdä tulenko ikinä edes pelaamaan tätä paskaa loppuun
- 48.
-
Jaahas..onpas negatiivista palautetta paljon. =/ Tätä on odotettu vuosi tolkulla, luulisin että tässä on sen verran edes sisältöä että paikkaa pahimmat Fanin tarpeet. Henkilökohtaisesti olen pelannut kaikki 7 fantasystä lähtien läpi, enkä tee poikkeusta tämänkään kohdalla. 12:sta oli aivan huippu, ja jos tämä ei ole lainkaan sen kaltainen niin saatan hieman pettyäkin tämän kohdalla. Toivottavasti tämä ei ole se pelätty Beta final joka on uudistusten koe kappale. Sellaisen kuvan olen saanut näistä arvosteluista mitä olen lukenut. =I hiukan jännittää tuo ”ei kaupunkeja” & putkimaisuus, puhumattakaan Duppauksesta. Olen jo toki tilannut pelin itselleni ja odotan innolla sen läpipelaamista. Tähän asti ei ole Saaga minua pettänyt millään tavalla. 10 fantasy oli aika putkimainen jopa kaupunki/kylineenkin. Tämä saattaa olla se pelätty BETA-versio missä kokeillaan uutta niin grafiikka moottorin kohdalla kuin fanienkin. Laitan kyllä palautetta SQUARE ENIX:lle jos tämä floppaa ranteisiin asti. =) Tosin peli saaga on ainutlaatuinen anniltaan ja oikealle fanille tämä tuskin on poikkeus sarjassaan.
- 49.
-
Oikeasti arvosteliat eivät ole tätä hirveän pitkälle pelanneet, kun kaikki valittavat putkimaisuudesta. 160 tunnista, 20 tuntia ovat putkijuoksua ja, jos perkeleen arvosteliat pelaisivat 20 tuntia -> mailmankartta = ei lineaarinen enään.
- 50.
-
”Olen kyllä pelannut läpi sarjan ehdottomasti parhaan osan Final Fantasy VII:n, mutta viimeisimmäksi viimeiseksi fantasiakseni on jäänyt yhdeksäs osa.”
Mistä tiedät seiskan olevan kolmetoistaosaisen sarjan ”ehdottomasti paras osa” jos olet pelannut vain muutamaa sarjan vanhempaa peliä ja nyt tätä uutta?
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 53 kommenttia.





































Kommentit
Keskustelut
Facebook