Grand Theft Auto 4, Grand Theft Auto, Rockstar Games, Take-Two

Aihealueet: PlayStation 3, Xbox 360, Räiskintäpelit, Toimintapelit, Galleria, K18, Moninpelit

Grand Theft Auto IV on yksi niistä tapauksista, joita jokainen itseään kunnioittava kriitikko lähestyy pelonsekaisen kunnioituksen vallassa. Varsinkin pelitoimittajan on suorastaan ilahduttavaa törmätä peliin, joka uskaltaa koetella paitsi genrensä, myös koko mediansa rajoja. Peli, joka yrittää, uskaltaa ja onnistuu. Mikä voisikaan olla riemastuttavampaa?

Samaan aikaan on kuitenkin kohdattava tosiasiat silmästä silmään ja tunnustettava, että Grand Theft Auto IV on niin laaja mittakaavaltaan, sisällöltään ja aihepiiriltään, ettei sen kaikille osa-alueille voi mitenkään tehdä oikeutta ilman, että pelistä kirjoittaisi kokonaisen kirjan.

Kannattaakin siis muistaa, että mitä arvostelusta jääkään käteen, se on vain pintaraapaisu peliin, jota tullaan muistelemaan lämmöllä ja siteeraamaan vaikuttajana ja inspiraationa vielä vuosikausia nykyisen konsolisukupolven kuoleman jälkeen.

Gangsterieepos

Eeppisen pelin eeppisen mittainen arvostelu on syytä aloittaa perusasioista. Kuten kaikki lukijat varmasti tietävät, Grand Theft Auto -sarjan pelit ovat avoimia seikkailuja, jotka rikkovat genrerajoja ja sisältävät jotain jokaiselle. Sarjan neljäs osa ei muuta tätä perusasiaa, vaikka paljon muuta onkin muuttunut. Kaikki sarjan aiempia osia pelanneet tietävät siis tarkalleen, mitä ovat saamassa.

Peli alkaa huikean elokuvamaisella introlla, jossa luodaan perusta koko pelin tyylille ja esitellään pelaajille eräs kaikkien aikojen parhaista pelihahmoista. Niko Bellic saapuu sodan runtelemasta kotimaastaan mahdollisuuksien ja vapauden kaupunkiin, Liberty Cityyn. Nikolle paljastuu kuitenkin hyvin pian, että hänen serkkunsa tarinat rikkaudesta ja ylellisyydestä olivat kovasti liioiteltuja. Yhtä selväksi käy myös se, että menneisyyttään ei pääse pakoon edes maapallon toisella laidalla.

Intron jälkeen Niko – ja pelaaja – heitetään kylmästi Liberty Cityn kaduille, edessään loputtomalta tuntuva määrä mahdollisuuksia. Tämän jälkeen kaikki onkin pelaajasta itsestään kiinni, siihen parhaaseen ja klassiseen GTA-tyyliin. Alusta saakka on selvää, että Grand Theft Auto IV on Rockstarin magnum opus, se suuri mestariteos, jonka täydellistämiseen kaikki firman viimeaikaiset pelit ja teokset ovat jollain tavalla tähdänneet.

Juonta himoitsevat voivat suorittaa keikkaa mitä monituisimmille tahoille ja kokea näin riemastuttavia, dramaattisia ja shokeeraavia hetkiä, joista monet vetävät vertoja suuren budjetin Hollywood-elokuville. Vaikka Rockstarin kirjoitusosaston poikia on perinteisesti kehuttu, tällä kertaa he ovat ylittäneet jopa oman, korkean tasonsa. Pelin hahmot ovat kiehtovia, uhkaavia ja ratkiriemukkaita – mitä ikinä tilanne vaatiikaan.

Täysin uutta on se, että pelaaja pääsee tekemään pelinsä aikana valintoja, jotka pysäyttävät hetkeksi pohtimaan muutakin kuin sitä, miten hahmolleen saa parhaan mahdollisen hyödyn. Pitkien tehtäväpolkujen jälkeen kaksi pelaajalle tuttua ja pelin pyörteissä läheiseksi muodostunutta tahoa joutuu pisteeseen, jossa toisen on poistuttava. Kumman tapat? Entä oletko valmis tottelemaan kyselemättä pomosi määräyksiä, vaikka se saattaisi vaatia viattomalta vaikuttavan miehen kuoleman? Nämä ovat kysymyksiä, joita peleissä – varsinkaan Grand Theft Auto -sarjan peleissä – ei yleensä kysytä.

Yhtä hyvin pelaaja voi suunnata kohti sivutehtäviä, vaikkapa lähintä internet-kahvilaa, jossa  voi surffailla pelin virtuaaliverkossa tai yrittää iskeä itselleen treffiseuraa. Tässä kohdin huomaa nopeasti, miten Bullyn suhdesysteemi on vaikuttanut Grand Theft Autoon. Prospektiivisa tyttöystäviään – ja myös kavereitaan, sillä Nikon täytyy pitää yllä hyviä välejä kaikkiin tuttuihinsa – voi viedä keilaamaan, heittämään tikkaa, syömään tai vaikka stand up -kerholle katsomaan komediaesityksiä.

Uusi, uljas maailma

Sen kaiken sisällön keskellä ei sovi myöskään unohtaa teknisiä uudistuksia, sillä niillä on vähintään yhtä suuri roolinsa Grand Theft Auto IV:n loistossa. Ennakkoon esitetyt pelot siitä, että peli tulisi olemaan vain syljellä kiillotettu San Andreas osoittautuvat turhiksi jo alkuminuuteilla.

Rockstarin ohjelmointiosasto on venynyt pelimoottoria koodatessaan melkoisiin sankaritekoihin, sen verran huikeita hetkiä ja maisemia se pystyy pelaajan eteen loihtimaan. On vaikea kuvailla niitä tuntemuksia, joita pään sisällä liikkuu pelaajan ylittäessä ensimmäistä kertaa Brooklynin – GTA:ssa siis Brokerin – siltaa nousevan auringon valaistessa keskikaupungin lasipalatseja. Peli voisikin toimia mainiosti aidon New Yorkin matkailumainoksena, sillä huikeiden sää- ja valoefektien koristelema pelimaailma on jotain käsittämätöntä. Ei kannata todellakaan tehdä mitään johtopäätöksiä kuvakaappausten tai matalaresoluutioisten videoiden perusteella.

Komeaan ja voimakkaaseen grafiikkamoottoriin on liitetty uusinta mallia oleva fysiikkamoottori, joka pitää huolen siitä, että auton alle jääneet siviilit lentelevät realistisissa kaarissa, räjähtävät autot saavat aikaan todenmukaista tuhoa. Voi sitä riemun määrää, kun ensimmäinen kunnon nokkakolari poliisien kanssa saa lättäjalat lentämään tuulilasinsa läpi ja katoamaan läheisen puistikon pusikoihin. Sikailupotentiaalia löytyy yllin kyllin, koska vastaantulijoita voi esimerkiksi töniä alas rappusia.

Peli hyödyntää myös Lucasartsin mainiota Euphoria-moottoria proseduraalisen animaation luomiseksi. Kuulostaa kauhealta teknojargonilta, mutta sen sovellustapa lienee kaikille tuttu: kännissä horjuminen. Kotikatsomossa riittää hauskaa, kun Niko kompastuu umpitunnelissa omiin jalkoihinsa ja valuu pitkin taksin konepeltiä yrittäessään hapuilla jostain otetta. Idea piilee siinä, että moottori ei käytä valmiiksi ohjelmoituja animaatioita, vaan luo niitä lennosta pelaajan asennon ja ympäristön mukaan. Kännihoipertelut ja porrasturvat ovatkin jatkuvasti huvittavia ilmiöitä.

Uusi fysiikka ulottuu myös autoihin, joiden ajomalli on muuttunut selvästi aiempaa realistisemmaksi. Auton malli ja jopa ulkona vallitseva sää vaikuttavat dramaattisesti ajettavuuteen ja onkin syytä unohtaa heti aluksi kaikki aiemmista peleistä oppimansa. Ensimmäiset pelitunnit ovat täynnä kolareita, epäonnistuneita takaa-ajoja ja turhautumista. Kun autot pysyvät hanskassa, suupielet lähtevät nousuun: uusi systeemihän on hyvä!

Valitettavasti uusitusta fysiikkamoottorista maksetaan kova hinta kustomoinnin määrässä. Haaveet läski-Nikosta ja punttisalista voi unohtaa saman tien, sillä keho ei pelin aikana muutu tai muokkaudu. Syynä on Rockstarin mukaan se, ettei laskentateho riitä mallintamaan Nikon muuttuvia aerodynaamisia ominaisuuksia heidän haluamallaan tavalla.

Kaikki uudistukset eivät suinkaan ole puhtaan visuaalisia, vaan myös pelattavuutta on tuuletettu uuden sukupolven kunniaksi. Vanhan pelin kömpelö tähtäyssysteemi lentää ulos ikkunasta ja saa tilalleen hieman vähemmän kömpelön uutuusmallin. Vasemman liipasimen nykäisy lukitsee Nikon tähtäimen lähimpään kohteeseen, jolloin oikealla analogitikulla voi hienosäätää tähtäystä tai sivunäpäytyksellä vaihtaa maalitaulua. Liipasimen veto puolitankoon siirtää pelin vapaatähtäysmoodiin, jolloin voi yrittää vaikka sniputella vihollisia tai räiskiä pakoon kaahaavaa autoa. Systeemi toimii riittävän hyvin, vaikka ei saakaan aikaan suoranaisia riemun kiljahduksia.

Satunnaista viihdettä

Pelin ominaisuuksista voisi puhua vaikka tuomiopäivään saakka vangitsematta silti sitä oleellisinta osaa Grand Theft Auto -kokemuksesta. Se Jokin tulee ainakin minun kirjoissani avoimesta pelimaailmasta, joka sisältää yksityiskohtia ja syvyyttä sen verran, ettei kilpailijoilla ole mahdollisuutta päästä lähellekään Rockstaria tämän vuosikymmenen aikana.

Joka kulman takana odottaa ilahduttava yllätys, oli se sitten kätketty hyppypaikka, Nikon kanssa juttelemaan jäävä satunnainen vastaantulija tai vain hienovarainen vitsi, jonka bongattuaan hykertelee pitkään. Kätkettyä tavaraa riittää sen verran, ettei sen kaiken löytämisestä kannata haaveillakaan ilman karttoja ja muita apuvälineitä.

Avoin pelimaailma ja sen realistisesti ja arvaamattomasti reagoivat asukkaat ovat myös suuri osa pelin viehätystä ja selittävät samalla, miksi pelin vaikeuskäyrä on sangen rosoista mallia. Yksinkertaisinkin läpihuutotehtävä voi muuttua hiustenlähtöä aiheuttavaksi mahdottomuudeksi, mikäli pelaaja onnistuu sen aikana ärsyttämään poliisit peräänsä tai joutuu vaikka keskelle kahden rikollisperheen välienselvittelyä.

Kolikon kääntöpuolella satunnaisuus toimii joskus myös apuna ja voi pojat sitä voittajafiilistä, kun pelaajan takaa-ajama murhakohde onnistuu kolhaisemaan poliisiautoa ja saa peräänsä SWAT-ryhmän. Maailman yksityiskohtia voi myös hyödyntää häikäilemättä, kunhan korvien välistä löytyy tarpeeksi luovuutta. Miksi lähteä yksin rikollisjengiä vastaan, kun puhelimella voi soittaa hätänumerosta apuvoimia?

Merkkipaalu

Peli ei tietenkään ole täydellinen, sillä eihän mikään ole. Voisin hyvin valittaa ja kitistä siitä, miten ostettavia vaatteita on vähemmän kuin San Andreaksessa tai miten uusi suojautumissysteemi tökkii joskus tiukoissa tilanteissa. Tämä on kuitenkin yhtä tyhmää kuin lähteä avautumaan tuoreelle maailmanmestarille siitä, että tämän vetoketju on auki. Ne ovat pikkujuttuja, joita pelin syövereissä ei huomaa tai kaipaa, sillä jokaista naputuksen aihetta kohti löytyy kourallinen loistavia juttuja, joita ei tämän arvostelun rajoissa ole mahdollista mainita.

Myös konesodan ja innokkaat konsolisoturit voi kerrankin unohtaa, sillä vaikka PlayStation 3:n ja Xbox 360:n versioiden välillä on hienoisia eroja, ne ovat niin pieniä ja kosmeettisia, ettei pelejä juuri edes erota toisistaan, ellei istu autistisella innolla telkkarien vieressä tuijottamassa yksittäisiä pikseleitä. Näin tekevien kannattaa seuraavaksi siirtyä peilin eteen tuijottamaan omaa kuvaansa ja pohtimaan arvomaailmaansa. Sillä aikaa me muut nautimme alustasta riippumatta vuoden huippupelistä.

Grand Theft Auto IV on yksinkertaisesti mestariteos. Se on peli, joka yltää kerrankin ennakkohypen tasolle ja jopa osin ylittää ne. Se ei ole kooltaan suurempi kuin San Andreas, mutta syvyyttä löytyy monin kerroin enemmän. Se on peli, joka tuntuu vielä 35 tunnin pelaamisen jälkeen tuoreelta ja jaksaa yllättää.

Se on peli, josta riittää pelattavaa viikkokausiksi, sillä tuon 35 tunnin eepoksen jälkeen mittarissa ei ole vielä edes kahta kolmasosaa pelin sisällöstä – eikä nyt oteta vielä huomioon edes myöhemmin julkaistavaa ladattavaa sisältöä tai moninpeliä, josta löytyy syvyyttä ja mittakaavaa kuin täysipainoisesta pelistä. Jopa siinä määrin, että palaamme sen pariin myöhemmin oman täysipainoisen juttunsa myötä.

Rockstar on ylittänyt itsensä ja se on paljon se. Grand Theft Auto IV on sarjansa paras peli ja tulee takuuvarmasti olemaan kova nimi vuoden pelistä äänestettäessä – ja täysin ansaitusti. Pelihistorian merkkipaaluja.

Lisää pelikuvia arvostelun kuvagalleriassa.

Tekijä: Rockstar North
Julkaisija: Rockstar Games
Testattu: PlayStation 3, Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1 (offline), 1-16 (Internet)
Muuta: K-18 ikäraja
Pelin kotisivu: http://www.rockstargames.com/IV/
Miikka Lehtonen

Lisää aiheesta

Grand Theft Auto IV - ensimmäiset 24 tuntia

GTA IV - ensimmäiset kaksi tuntia

GTA IV -lisäsisältöjen hinta: 50 milliä

GTA4: dynaaminen, sattumia pursuava maailma on aina erilainen

Elämäni Rockstarilla – Vice Citystä San Andreasiin

Lue lisää eDomesta

Assassin’s Creed Director’s Cut (PC)

Bully: Scholarship Edition (Wii, 360)

Condemned 2 (PS3, 360)

Dynasty Warriors: Gundam (PS2, PS3, 360)

Frontlines: Fuel of War (PC, 360)

God of War: Chains of Olympus (PSP)

MX vs. ATV Untamed (PS2, PS3, 360)

No More Heroes (Wii)

Tom Clancy’s Rainbow Six Vegas 2 (PC, PS3, 360)

Miikka Lehtonen

Kuvagalleria