Plaza

Dome

Alustat:
PC
GameCube
PlayStation 2
PlayStation 3
Xbox
Xbox 360
DS
Game Boy Advance
N-Gage
PSP
Wii
Mobiili
Linux
Mac
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Retro
Vekottimet
Viihdelaitteet

I-Fluid (PC)

18.5.2009
Juho

Aihealueet: PC, Muut, Toimintapelit, Älypelit

Pelien hienous piilee siinä, että ne antavat meidän kokeilla asioita, joita emme oikeasti ikinä pääsisi tekemään. Ollapa sitten sankari sorja, karski sodan mies tai vaikkapa luihu salamurhaaja, kaikkiin näihin rooleihin pääsee uppoutumaan omalta kotisohvalta käsin.

Kun kaikki on mahdollista, mielikuvituksen ei kuitenkaan tarvitse rajoittua matalaliitoon. Erikoisempien ideoiden joukkoa edustaa myös I-Fluid, joka kertoo miltä maailma näyttää vesipisaran silmin.

Talouspaperin imukyvyn ollessa pahin vihollinen ja kuuman hellan uhatessa höyrystää sankarin hetkessä joutuu apuakin etsimään odottamattomilta suunnilta. Raikas appelsiini toimii myös virkistävänä kosteuden lähteenä ja makisushin keskellä majaileva lohisuikale tarjoaa oivan suojan ympäröivältä petolliselta riisiltä.

Tasohyppelyn uusi perspektiivi

I-Fluid on pohjimmiltaan erikoiseen ympäristöön sijoitettu 3D-tasohyppelypeli, josta löytyy kuitenkin myös muutama vinhan omaperäinen uusi idea. Liian korkeat pudotukset, huokoiset materiaalit ja kuumuus kutistavat pisaran olemattomiin, ellei nestehuolto toimi kunnolla. Ympäristöä joutuu arvioimaan uudella tavalla. Pyrkiäkö omenanviipaleen luokse latautumaan vai tasapainotellako ennemmin syömäpuikkoa pitkin seuraavalle hyllylle.

Liekö pelin sankarin alkuperänä hullun tiedemiehen laboratorio tai ydintutkimuslaitos, sitä ei kerrota, mutta käytössä on voimia, joita ei tavallisella vesipisaralla olla totuttu näkemään. Tuplahyppyjen lisäksi onnistuu myös rakenteeltaan sopivien pintojen kipuaminen ylöspäin. Lisäksi pelimaailman esineitä, kuten vaikkapa tomaatteja, voi ottaa hallintaansa ja selvittää näin esteitä, jotka muuten tappaisivat tipan.

Haasteita on tarjolla viidentoista kentän verran. Tehtävät vaihtelevat maalialueiden saavuttamisen ja esineiden siirtelyn kautta jopa pienimuotoisen älytehtävän ratkaisemiseen saakka. Jo selvitetyille alueille voi palata myöhemmin uudestaan etsimään piilotettuja kukan terälehtiä tai kamppailemaan varsin vaativaksi viritettyä aikarajaa vastaan.

Fysiikan oppitunti

Pelin toisena kantavana voimana toimii vallankin näppärän oloinen fysiikanmallinnus. Piskuisen seikkailijan silmiin valtavan kokoiset ruokailuvälineet ja elintarvikkeet kallistuvat, kaatuvat ja putoilevat avaten uusia reittejä kohti määränpäätä. Erilaiset materiaalit ja nesteen käyttäytyminen niiden pinnalla on myös mallinnettu uskottavasti.

Vapaasti pyöriteltävä kamera toimii yllättävän hyvin. Toki iso kiitos tästä kuuluu rauhalliselle pelimekaniikalle, joka mahdollistaa useimmissa tilanteissa pysähtymisen ja parhaan kuvakulman etsimisen. Hiiren ja näppäimistön yhteispelinä toteutettu ohjaus toimii myös kohtuullisen sujuvasti, vaikka viimeisten kenttien vaikeammissa hyppysarjoissa tuntuma lipsahtaakin välillä huteran puolelle.

Tapahtumaympäristöt tai oikeastaan ympäristö, sillä peli sijoittuu käytännössä kokonaisuudessaan samaan huoneeseen, on toteutettu kohtuullisen näyttävästi. Ruudulla ei yleensä näy suuremmin efektejä tai liikettä, mutta arkiset esineet ja tarvikkeet on mallinnettu uskottavasti. Perspektiiviä korostavaa sumennusefektiä annostellaan rekkalasteittain, mutta tämä pääsee häiritsemään vasta aivan viimeisen kentän aikana. Äänimaailma sen sijaan ansaitsee pyyhkeitä, taustalla soiva hissimusiikki käy hermoille alta aikayksikön.

Demoefekti

I-Fluidin suurin puute onkin tapahtumapaikkojen rajoittuneisuus. Miltä kuulostaisi pakomatka talosta puutarhaan? Entäpä seikkailu suurkaupungin liikenteen seassa? Vesipisaran retki halki kauppakeskuksen? Päätyminen salamatkustajaksi NASA:n Mars-lennolle? Vain mielikuvitus ja kehitysresurssit rajoittavat mahdollisuuksia.

Koko pelin rajaaminen yhteen keittiöön tuntuukin mainion idean tuhlaamiselta varsinkin, kun yhdeksän ensimmäistä tasoa kuluu lähinnä pelimekaniikkaa harjoitellessa. Kun viimeinen kenttä paljastuu vain lopputekstejä ja tekijöitä esitteleväksi lässähdykseksi, jää jäljelle ainoastaan viisi aidosti haastavaa pelialuetta. Näiden aikana pelimoottorin mahdollisuuksia esitellään kuitenkin kunnioitettavan monipuolisesti.

Vaikka I-Fluidin viisitoista kenttää viihdyttävät yllättävän monen tunnin ajan, on pelistä Suomessa pyydettävä kolmenkymmenen euron hinta aivan liikaa. Kiinnostuneiden kannattaakin ostaa pelinsä joko digilatauksena suoraan valmistajan kotisivuilta tai vaihtoehtoisesti ulkomaalaisten nettikauppojen kautta. Tällöin hinta putoaa parhaimmillaan alle kymmeneen euroon. Epäsuhta ideana tarjoamien mahdollisuuksien ja sisällön määrän välillä sattuu kuitenkin kipeästi edullisemmallakin hinnalla.

I-Fluid tuntuu täyden pelin sijasta enemmän näppärältä fysiikkademolta. Se tarjoaa ruokahalua herättäviä maistiaisia konseptinsa potentiaalista, mutta raapaisee sitä silti vain kevyesti pinnalta. Ehkäpä peli tuottaa tekijöilleen kuitenkin sen verran rahaa ja mainetta, että pääsemme näkemään vielä jatko-osan, jonka myötä näppärä idea voisi lähteä aidosti lentoon.

 

Tekijä: Exkee
Julkaisija: Nobilis
Testattu: PC Windows XP, Phenom 9850+, 3 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: PC Windows XP tai Vista, 3,0 Ghz Intel Pentium tai AMD prosessori, 1 Gt muistia (2 Gt Vistalla), GeForce 8500 tai Ati X1900 näytönohjain, DirectX 9.0c -yhteensopiva äänikortti, DirectX 9.0c
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.i-fluid.com
Juho Anttila

 

 

Lue myös

Codename Panzers: Cold War (PC)

Coraline (DS, PS2, Wii)

Damnation-ennakko (PC, PS3, 360)

East India Company -ennakko (PC)

Emergency 4: Global Fighters for Life (PC)

Pokemon Ranger: Shadows of Almia (DS)

Wallace & Gromit’s Grand Adventures: The Last Resort (PC)

Juho Anttila

 

Kuvagalleria

1.

Tämän pelinhän sai siis Steamissa siinä 10€ Indie Packissä. Itse hommasin, ja olen myöskin tykännyt, ihan hauska ajantappopeli.

2.

arvostelkaaa plants vs zombies :>

3.

loistavaa 8) 8)

4.

”arvostelkaaa plants vs zombies :>”

Tulossa :)

5.

@2, @4

Kasvit vastaan zombiet on varmaan alkuvuoden paras ”pikkupeli”. Hyvä jos arvostelu on tosiaan tulossa. :)

6.

Ooh!

Senhän saa PC:lle! Ajattelin että ”tämä on taas niitä PS3:n pikkupelejä”, mutta se olikin PC:lle.

Eikun warettamaan (pakko, koska ei ole luottokorttia eikä vakituista työtä).

7.

6@ jos ei ole varaa niin ei tarvitse myöskään pelata!!!

pitääpä kokeilla jos ois hyvä.

8.

Juup, kyllähän tuo arvostelussa näytti ihan kivalta, mutta video teki eniten vaikutuksen(screenshotteja en katsonut).Harmi vain, kuten arvostelussa sanottiin, olisi saanut päästä erillaisille alueillekkin, kuin pelkästään keittiössä.
Mutta kuten sanotaan, kaikkea ei voi saada.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös