inFamous -ennakko (PS3)
8.5.2009
Jukka O.
Aihealueet: PlayStation 3, Räiskintäpelit, Toimintapelit, Ennakot, Galleria
Kuvittele mielessäsi raunioitunut suurkaupunki. Sen rakennukset ovat raunioina, sen järjestys on mennyttä, sen ihmiset ovat tuhoontuomittuja. Ystäväsi, perheesi, työtoverisi, kaikki poissa. Kuvittele nyt, että vika on sinun.
Näin riemukkaasta asetelmasta alkaa kesän kovimpiin peleihin kuuluva inFamous, joka pohtii valintoja ja niiden seurauksia. Kolikolla on nimittäin kääntöpuolensa. Olet kaupungin tuhon aikaansaaja, mutta olet myös sen pelastaja.
Yksinoikeuspelit ovat nykyään harvinainen, mutta kova ilmiö konsolimarkkinoilla. Ne kun ovat miltei ainoa keino tehdä mitään järkevää eroa PlayStation 3:n ja Xbox 360:n välille. Tästä vuodesta näyttäisi tulevan selvästi viime vuotta heikompi yksinoikeuspelien tiimoilta, mutta pari niitäkin mahtuu kalenteriin. Kesän kuumin kuuluu Sonylle.
inFamousin alkuasetelma on juuri niin angstinen kuin introssa annoin ymmärtää, sillä New York on raunioina. Kaupunki on mennyttä ja sen eloonjääneet ihmiset taistelevat tauteja, jengejä ja toisiaan vastaan pitkittääkseen kurjia elämiään edes päivällä. Syyllinen katsoo peilistä, sillä kaupungin tuhonneen pommin toimitit perille juuri sinä, joskin tietämättäsi, viattoman lähetin normaalina arkitoimituksena.


Kuten tämän tyyppisissä tapauksissa yleensä on tapana, pommilla oli odottamaton sivuvaikutus. Siinä missä outo sähköpamaus pisti suuren osan New Yorkista matalaksi, sinulle se antoi supervoimia. Pystyt imemään sähköä itseesi ja sitten tekemään sillä mitä ihmeellisempiä temppuja. Ironisena käänteenä kaupungin tuhoajasta tulee näin myös sen ainoa toivo.
Paholainen vai pyhimys?
Kun inFamous ei angstaile pitkin raitteja, se on avoimeen maailmaan sijoittuva toimintaseikkailu, joka tuo enemmän kuin vähän mieleen parin vuoden takaisen ja rikollisen aliarvostetun Crackdownin. Kiitos sähkövoimiensa pelaaja voi liikkua vapaasti missä haluaa, sillä jostain syystä sähkö antaa hänelle niiden normaalien supervoimien ohella myös mahdollisuuden kiipeillä seinillä kuin Assassin’s Creedissä konsanaan, tai selviytyä kymmenten kerrosten pudotuksista. Ei silti että valittaisin, sillä kiipeily ja kikkailu on pirun hauskaa puuhaa.
Kun pelaaja kiertelee pitkin kaupunkia ratkomassa ongelmia, pelastamassa loukkuun jääneitä ja murhaamassa rikollisia, peli pitää kirjaa hänen teoistaan ja tekemistään valinnoista, jotka määräävät lopulta, tuleeko pelaajasta kaupungin pelastaja vai sen kaduilla vaaniva tarujen hirviö.



Testaamassamme ennakkokappaleessa valinta oli vielä kovin pelimäinen. Pelaajan piti ensin kiivetä korkean pilarin huipulle tönäisemään sieltä alas hallituksen pudottama ruoka-apulähetys. Tämän jälkeen murhataan pino kulmakuntaa hallitsevia rikollisia, jotta ruoka ei päätyisi heidän haltuunsa. Sitten tulee valinta: pidätkö koko potin itse ja elät sillä herroiksi useamman viikon, vai jaatko sapuskan sitä tarvitseville?
Valinta heilauttaa ruudun kulmassa olevaa karmamittaria, jonka mukaan pelaajan maine, ihmisten häntä kohtaan tuntemat tunteet ja jopa hänen voimansa pitemmän päälle määräytyvät. Kehitystiimi on lupaillut, että valinnat tulevat myöhemmin olemaan monipuolisempia, mikä olisi tervetullutta: puhdas pyhimys/ääliö-akselin valinta on nähty jo aika monessa pelissä.


Lupaavalta näyttää
inFamous näytti jo nyt ennakkoversiossaan sangen hyvältä, minkä toki ymmärtää, sillä peli ilmestyy kuluvan kuun lopussa. Grafiikka on pätevää, ruudunpäivitys vikkelää ja kontrollit tuntuvat luontevilta. Vaikka demo ei antanutkaan suunnattomia mahdollisuuksia kikkailuun ja luovaan sähellykseen, onnistuin jo nyt viihdyttämään itseäni pelkällä kiipeilyllä – joka muuten toimii selvästi paremmin ja sulavammin kuin Assassin’s Creedin vastaava – pitkään.
Pelissä on ainekset kesän kovaksi hittipeliksi, sillä hyvä toteutus saa seuraa hyvästä ideasta. Jää nähtäväksi, miten pitkälle tiimin moraaliset valinnat kantavat ja miten kiinnostavaa sisältöä massiiviseen pelimaailmaan on onnistuttu luottamaan. Testiversio herätti kuitenkin kiinnostukseni siinä määrin, että inFamous nousi nopeasti odotuslistani kärkisijoille.
Tekijä: Sucker Punch Studios
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Testattu: PlayStation 3
Tulossa: PlayStation 3
Julkaisu: 26.5.2009
Pelin kotisivu: Infamous
Miikka Lehtonen
Lisää aiheesta
Sonyn inFamous karkasi kauppoihin

Lue myös
Chronicles of Riddick: Assault on Dark Athena (PC, PS3, 360)
Codename Panzers: Cold War (PC)
Eat Lead: The Return of Matt Hazard (PS3, 360)
Rag Doll Kung Fu: Fists of Plastic (PS3)
Ultimate Ninja 4: Naruto Shippuden (PS2)
Wallace & Gromit’s Grand Adventures: The Last Resort (PC)
Jukka O. Kauppinen
Kuvagalleria
- 1.
-
Hihaa xboxi hiipparit imekää siitä
- 2.
-
Luin jo ekan setin ja mietin, että tuohan voisi olla hyvä. Sitten luin jutut sähköisistä supervoimista….
- 3.
-
Ei se ole New York…
- 4.
-
Ja onkos sinne toimitukseen saapunut niitä demokoodeja?
- 5.
-
onkai ku iha julkiseen jakoonkin niitä on mennyt. Itse ainakin olen saanut demokoodin, ja lataa parasta aikaa demoa :P
- 6.
-
Missä jaellaan?
- 7.
-
@1
Onko se konsolisota heti pakko aloittaa, kun jompi kumpi konsoli saa hyvän pelin? - 8.
-
Perhe, ystävät, työtoverit poissa. Mikä katastrofi tuo on sehän on taivas.
- 9.
-
Se on Empire City.^^ Ja todellakin hommaan kun ilmestyy silloin joskus kesällä!8D
- 10.
-
Crackdown..
- 11.
-
Ja kohta tulee uutinen kun pelin kehittäjä sanoo että peli ei edes pyörisi Xbox360:sellä. Ja sitten alkaa taas se ikuinen kädenvääntö.
- 12.
-
Eiköhän unohdeta nyt nämä tyhmät konsolisotakommentit. Ne ketkä tätä haluaa/pystyy pelaamaan niin sillä selvä.
- 13.
-
Ei ole aikaa pelata boxinkaa pelejä kaikki mitä haluis.. kun on muutaki hommaa, hyvä vaa ku ei tullu niin ei ota päähä, että ei oo aikaa totakaa pelata :D
- 14.
-
@13 toi oli paras pitkään aikaa ”hyvä ettei tule xboxille. On tässä parempaakin tekemistä” NIIMPÄ! Hahaa
- 15.
-
nuori palpatine
- 16.
-
Noniin lapsoset.. InUrFaceKonsolisotaKommentit hiiteen.
Näyttää kyllä peli hyvältä kaikin puolin. Harmi ku ei tuu boxille ni ei pääse pelaamaan.
Ois kyllä enempi ku hyvä jos kaikki pelit tulis joka konsolille. Meilläki töissä jollain 15 on X0 ja viidellä PS3. Aina toiselle konsolille tulee joku yksinoikeuspeli ja jengi saa vuorotellen masentua. =D Mutta pleikkaajille varmaankin hyvä peli uskoisin. - 17.
-
10min pelivideo: http://www.gamersyde.com/stream_10778_en.html
- 18.
-
@16
ja itse kun en tunne kuin yhden (1) boxin omistajan, mutta viidellä työkaverilla ja kuudella muuten tutulla on ps3. - 19.
-
@18
en tunne läheisesti ketään jolla olisi PS3:a, paitsi itseni.XO on myös, niin ei jää kaikesta paitsi. Kaikilla (kaikki) frendeillä XO ja parilla uusi BD-soitin. Mutta ketä kiinnostaa? - 20.
-
Kiinnostavalta vaikuttaa vaikkakin hieman klisheisen oloinen mut pakko myöntää harmittaa ku ei tuu bogelle
- 21.
-
Jaa. Nyt on box pojat itkemässä kun ei tuu boxille.
- 22.
-
Onneks tulee kesällä.. en pelaa mitään sillon muutenkaan! True NoLife tyypit varmaan pelaa sillonki verhot kiinni aamusta iltaan teltta pystyssä… buah!!
- 23.
-
Joutuuki perumaan vähän, näyttikin yllättävän tylsältä kun videon katsoi! Hyvä ei tarttekaan harmitella enään! =D
- 24.
-
Demoa pelanneena vaikuttaa erittäin lupaavalta.
Harmi kun ei tule Xboxille, onneksi on myös PS3… lopettakaa toi itkeminen!
- 25.
-
onko tuo sähköllä mehustelu kuinka monipuolista?
- 26.
-
Jälleen yksi rumahko peli lisää, mutta tässä on yritystä jo mukana.
- 27.
-
@26
lol xbot - 28.
-
26@ En sitten muuta keksinyt vai :).
Alkanut kyllä peli kiinnostamaan. Pääsisipä pian kokeilemaan. - 29.
-
Prkl.. kojailen..
”26@ En sitten muuta keksinyt vai :). ”
Korjattuna: ET sitten muuta keksinyt vai? Jokatapauksessa. Näyttävää ja viihdyttävän näköistä mättöä. - 30.
-
juuri kun olisin hankkinut Xboxin…
- 31.
-
@30 Oih! Plösön lisäksikö?
- 32.
-
30@
Tän pelin takia jos konsolipäätöksen teet ni huonosti menee… =P - 33.
-
”juuri kun olisin hankkinut Xboxin…”
Ei se kannata! Menee rahat hukkaan ja järki lähtee, kun laatikko on koko ajan Saksan reissuilla, pelilevyt naarmuuntuu käyttökelvottomiksi ja melu huumaa korvia :D
- 34.
-
@33 Omistatko boxin?
Vai kuvitteletko tietäväsi miten asiat joista et tiedä menevät?
Mitä peliin, vaikuttaa kaikin puolin mielenkiintoiselta. Yllättävänkin.
- 35.
-
”Tän pelin takia jos konsolipäätöksen teet ni huonosti menee…”
Kuinka niin? Jollekin se yksikin peli tai ehkä juuri tämä peli voi olla se ostamiseen kannustava tekijä. Eikä silloin mene yhtään huonommasti kuin kenelläkään muullakaan. Molemmilla HD-konsoleilla kun riittää jo muutenkin yllin kyllin pelattavaa, vaikka sen konsolin ostaisikin jonkin tietyn pelin takia.
- 36.
-
18. Itse tunnen huomattavasti enemmän Xboxin omistajia.
Viime viikolla päätin lopultakin hankkia jomman kumman uusista tehokonsoleista. Pitkän mietinnän jälkeen päätyin kuitenkin 360:een. PS3:ssa jäin kaipaamaan Blu-Ray-soitinta vähän, joskin katson suurimman osan leffoista suoraan PC-TV-yhdistelmällä. Peleistä: ainakin tämä ja etenkin Dark Rain saisivat tulla myös Boxille :(.
- 37.
-
35@
Omasta mielestä saa olla aika superhyvä peli että riittää konsolin hankintaan.
Varsinkaan en ymmärrä kun pelisarja on uusi ja olet myös ostamassa vain pelikuvien/-videoiden perusteella, pitää peliä päästä pelaamaan.
Mutta kyllä itselläkin ostopäätös tuli perustuen muutamaan peliin.
Haloon pääasiassa, myös Fable kiinnosti. Mutta kummankin pelisarjan aiemmat pelit ovat tuttuja ja monen kertaan läpipelattuja, eli tiesin mitä saan. - 38.
-
@37
Tästäkin pelistä on jo valunut nettiin arvosteluja, joten ei tarvitse ostopäätöstä tehdä pelkkien kuvien tai videoiden perusteella. Miksi kukaan edes ostaisi peliä lukematta ainoatakaan arviota siitä?
Ja kyllä yksikin kova peli voi olla se tietyn konsolin ostamiseen laukaiseva tekijä. Se ei silti tarkota etteikö konsolilla pelattaisi muuta kuin sitä yhtä peliä. Itselläni se laukaiseva tekijä oli tieto God of War3:n saapumisesta, muut huippupelit ovat olleet vain plussaa lisänä.
- 39.
-
@38
Niinno God of War onkin hyvä sarja, mutta sitäkin oot todennäköisesti aiemmin pelannut. Arvosteluihin en täysin mene luottamaan.. moni n.70/100 ps on ollut todella hyvä peli. Monesti päivitykset korjaavat niin paljon peliä että myöhemmin se on reilusti parempi. esim witcher sai noin 80 pistettä kun taas päivitettynä versiona 95 pistettä.


































Kommentit
Keskustelut
Facebook