Jack Keane (PC)
10.4.2009
Markus
Aihealueet: PC, Seikkailu- ja roolipelit
Yhdeksi sittemmin konkurssiin menneen pelijulkaisijan 10tacle Studiosin viimeisistä julkaisupeleistä jäi seikkailupeli Jack Keane. Kyseessä on värikäs, komediallinen seikkailu jossa reissataan nimihenkilöä ohjastaen Lontoon kaduilta Afrikkaan ja Intian Valtamerelle.
Heti alusta alken huomaa että Jack Keanen tekijät ovat selvästi pelanneet tarkasti Monkey Islandeja, joista vaikutteita löytyy Keanesta rutkasti. Valitettavasti Jack Keane ei kuitenkaan odoittaudu yhtä klassiseksi teokseksi kuin esikuvansa.
Peli sijoittuu varhaiseen kolonialismin aikaan noin 1700-luvulle. Tarinan nimihenkilö, Jack Keane, on pennitön jokapaikan höylä ja rahtipaatin omistaja, jonka Englannin kuningattaren palveluksessa oleva agentti palkkaa kuskiksi salamyhkäisen Tohtori T:n Intian Valtamerellä sijaitsevalle Tooth Island –saarelle. T:n epäillään vehkeilevän salaa imperiumia vastaan. Tuskin tarvitsee kertoa ettei matka suju joutuisasti tai ongelmitta.

Pelin yleisilmeestä tulee mieleen erityisesti neljäs Monkey Island. Grafiikka on samantyyppistä kulmikasta ja rosoista 3D:tä. Jackia juoksutetaan hiirellä ympäriinsä ratkomassa pulmia, joista suuri osa on peruskauraa ilman erikoisempia keksintöjä.
Pelin suurin riippakivi on kuitenkin dialogi, käsikirjoitus ja ääninäyttely. Varsinkin itse päähenkilön esittäjän laimea ja tasapaksu dialogi latistaa tunnelmaa monin paikoin, mutta kehua ei voi antaa monelle muullekaan. Erityishuomautuksen ansaitsevat muun muassa Tooth Islandin asukit, joiden ylivedetty intialaiskorostus on tympeää kuultavaa. Sekaan on saatu onneksi poikkeuksia, kuten kopea brittiagentti ja keskenään kinastelevat intialaiskylän vartijat. Huumoriakin löytyy, onpa seassa esimerkiksi ihan näppäriä Star Wars –viittauksia.

Tasapaksua seikkailua
Kokonaisuutena Jack Keanessa huonot puolet korostuvat hyviä enemmän. Pelistä paistaa läpi jonkinlainen yleinen innottomuus ja keskeneräisyys. Tuntuu kuin tekijät olisivat tyytyneet kopioimaan laiskasti Monkey Islandeja lisäämättä teokseen juuri minkäänlaista omaa särmää tai ideaa. Seikkailupelifaneille paketti voi tarjota hetken hupia, mutta pelaaminen voi piankin alkaa maistua puulta.
Julkaisija: 10tacle Studios
Kehittäjä: Deck 13
Suositusikäraja: 12
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: 2,4 GHz prosessori, 512 Mt muistia, 1,5 Gt kovalevytilaa
Testattu: AMD Athlon 64 3000+ 1,8 GHz, 512 Mt muistia
Pelin kotisivut: http://www.jackkeane.com
Lue myös
Markus Muhin
- 1.
-
Monkey islandit on kyllä hyviä :) kattoo sitten että millanen tämä on.
- 2.
-
Ihan jees peli nykyisessä seikkailupelitarjonnassa. Ei mikään klassikko, mutta silti kannattaa hankkia (=ostaa).
- 3.
-
mitä tälläsii vanhoi pelei arvostellaa? yli vuos sit tullu pelattua tämäki.
- 4.
- 5.
-
Arvostelu osuu melko lailla nappiin, Apinasaaren huumorista ollaan kyllä todella kaukana. Pelin alku oli tosin lupaava. Erityismaininta siitä että Jackin äänenä on ilmeisesti joku jenkki vaikka Jack on britti.






Kommentit
Keskustelut
Facebook