Killzone 2 (PS3)
29.1.2009
Miikka
Aihealueet: PlayStation 3, Räiskintäpelit, Toimintapelit, Galleria, K18, Moninpelit
Jokainen vähänkään enemmän vedonlyöntiä harrastanut tietää varmasti sen surkean fiiliksen, kun tajuaa lyöneensä vetoa väärän joukkueen puolesta. Näin kävi myös Sonylle, joka panosti koko loppuvuoden hypejunansa Resistance 2:n taakse.
Jos Sonylla olisi seurattu, mitä sen kehitystiimit olivat tekemässä, Killzone 2:sta olisi varmasti nähty ja kuultu paljon enemmän. Onneksi pelin kehitystiimi ei loukkaantunut kylmästä kohtelustaan, vaan teki pelin, joka on itse parasta mainostaan. Näe Killzone 2 ja usko.
Pelin vähäiset hypemäärät huomioiden voisi helposti ihmetellä, miksi peli on niin korkealla monien odotuslistoilla. Alkuperäinen Killzone oli korkeintaan keskinkertainen räiskintäpeli, joten miksi odottaa jatko-osasta elämää suurempaa kokemusta? Suuren osan syystä voi vierittää pelin ensimmäisen trailerin niskaan.
Aikanaan E3-messuilla esitelty, muka oikeaa pelikuvaa sisältänyt traileri näytti miltei elokuvalta ja sai monet haukkomaan henkeään. Totuus paljastui aikanaan – kyse oli vain esirenderöidystä mainostrailerista. Guerrilla vannoi kuitenkin että lopullinen peli tulisi olemaan hyvin samankaltainen. Tätä ei uskonut enää monikaan.
Olisi kuitenkin pitänyt, sillä tiimi tiesi, mistä puhui. Vaikka katu-uskottava hardcore-arvostelija ei toki saisikaan olla mikään grafiikkahuora, nyt on pakko hieman herutella.

Huikean näköistä menoa
Heitetään heti alkuun kortit pöydälle. Killzone 2 on PlayStation 3:n parhaan näköinen peli ja kilpailee vakavasti jopa koko sukupolven ykkösnimestä. Näyttääkö se siltä kuuluisalta traileriltaan? Ei tietenkään, mutta se pääsee niin lähelle, ettei erotusta jää kukaan kaipaamaan.
Pelin huikaiseva grafiikka on myös sen suurin myyntivaltti ja syy sille, miksi en usko pelin oikeastaan edes kaipaavan mitään elämää suurempaa mainoskampanjaa. Pelikuvaa ruudulle – mielellään vaikkapa elokuvateatteriin – ja konsolit myyvät itsensä.
Killzone 2:n graafinen huikeus on kuitenkin syvempää kuin vain pehmeää animaatiota, huipputason efektejä ja post processing –kikkoja, jotka saisivat monet Hollywood-miehet kateellisiksi. Peli nimittäin käyttää kaikkia herkkujaan hyväkseen ja loihtii niiden avulla kenties kaikkien aikojen parhaan räiskintätunnelman.
Kun pelaaja ensi kerran hyppää alas kuljetusaluksestaan keskelle räjähdyksiä, viiden kerroksen korkuisia pölypilviä ja ympärillä leiskuvia suuliekkejä, on vaikea olla tuntematta hieman aitoa pelkoa takaraivossaan. Tykitys on raivoisaa ja aisteja pommitetaan jatkuvasti niin kovaa, että välillä on vaikea hahmottaa, mitä ympärillä tapahtuu.

Tämä tunne – joka ei muuten kadonnut koko pelin aikana – ei kuitenkaan ole heikkous, vaan vahvuus. Se on pala sotakokemusta, sellaista toisen todellisuuden kokemista, jota kaikki pelaajat haluavat peleiltään. Pala vaaraa, pala todellista seikkailua.
Sotakokemuksesta puhuminen on myös perusteltua, sillä Killzone 2 on puhdas sotapeli. Vaikka se tapahtuu oudolla Helghastien kotiplaneetalla ja viholliset ovat punasilmäisen futuristisia, pelin voisi aivan hyvin siirtää mihin tahansa moderniin sotaan ilman, että pelattavuus siitä juuri muuttuisi tai kärsisi.
Guerrilla on pitänyt tarkoituksella meiningin ja tehtävät maanläheisinä. Pelaaja ei valomiekkaile jättimäisiä mutantteja vastaan tai räiski lasereilla, vaan ryömii mudassa vihollisen KK-pesäkkeiden selustaan, sabotoi IT-torneja ja tukee saattueiden etenemistä. Aihepiiri on kaikille tuttu ja tätä kautta pelaaja pystyy mainiosti samaistumaan tapahtumiin, mikä syventää entisestään jo muutenkin mainiota tunnelmaa.

Suojaan, viheltää!
Killzone 2:lla on toki muutakin tarjottavaa kuin huikean komea grafiikka. Eihän pelkän visuaalisen tykityksen takia kukaan jaksaisi pelata pelin reilun 10 tunnin mittaista yksinpeliä loppuun, moninpelistä puhumattakaan.
Vaikka moninpeli – josta lisää myöhemmin – on hyvä, pelin pääasiallinen houkutin ainakin minulle oli juuri sen yksinpeli. Jo mainittu fantastinen tunnelma ja räjähtävä intensiteetti saavat mainiosti tukea runsailta skriptatuilta tapahtumilta ja erinomaisesti suunniteltuilta palkinnoilta. Koska suuri osa niistä on salattuja, en lähde tarkemmin pilaamaan yllätyksiä, vaan totean ainoastaan pelin jakavan niitä loogisesti kaikista vähänkään kovemmista sotasaavutuksista.
Myös pelattavuus toimii. Killzone 2 ohittaa ryhmän komentamiset ja monet muut modernin FPS:n kulmakivet, tarjoten perinteisemmän räiskintäkokemuksen, joskin huikean suurissa ja komeissa puitteissa. Se mikä oli Resistance 2:n tapauksessa heikkous, on nyt vahvuus yhdestä hyvästä syystä: peli antaa pelaajan itse valita tyylinsä.
Asevalikoimasta löytyy tavallisten rynkkyjen ja haulikoiden ohella konepistooleita, konekivääreitä, tarkkuuskivääreitä ja sinkoja. Perusosastoa siis, mutta hienous piilee siinä, että kaikilla pärjää. Vaikka joskus kannattaakin käyttää tiettyjä aseita – kuka lähtisi tappamaan kaukaisen KK-tornin vartijoita pistoolilla – oman tapansa saa useimmiten valita, sillä peli ei harrasta loputtomasti respawnaavia vihollisia tai muita halpoja kikkoja, joilla pelaaja pakotettaisiin pelaamaan jollain tietyllä tavalla.

Suurin muutos alkuperäiseen peliin verrattuna, sekä myös kumarrus modernien räiskintäpelien vaatimuksille, on suojaussysteemin lisääminen. Kiskaisemalla liipaisimen pohjaan pelaaja liimautuu kiinni edessä olevaan seinään tai suojaan, jonka takaa voi sitten kurkkia analogitattien avulla tai räiskiä sokkona reunan ohi.
Systeemi toimii mainiosti, sillä peli mallintaa suojan aidosti. Pelaaja ei ole haavoittumaton minkä tahansa kivenlohkareen takana, vaan luotien tulosuunta ja tarkkuus mallinnetaan. Näin vaikkapa talon katolta räiskivää vihollista vastaan on paha suojautua. Taistelun tiimellyksessä saa tosin olla melkoinen mustekala, mikäli meinaa pitää pohjassa suojautumisnappia, nostaa rautatähtäimet ylös ja vielä osuakin johonkin.
Kontrollit ovat muutenkin se pelin suurin kysymysmerkki. Niissä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta ne ovat tuntumaltaan melkoisen erilaiset verrattuna suurimpaan osaan muista räiskintäpeleistä. Aseen paino tuntuu tähdätessä, mikä tuo aseen liikutteluun outoa liikevoiman tuntua. Aluksi vihasin efektiä, mutta pelin edetessä opin elämään sen kanssa. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että Killzone 2 ei ole peli, jossa vain kykitään suojassa räiskimässä. Usein aggressiivinen rynnäkkö kaverien kanssa ja hurja tulitus lonkalta on se paras toimintamalli.

Moninpelin hurmaa
Kuten todettua, moninpeli löytyy. Paljon muuta lopullista siitä on vielä tässä vaiheessa vaikea sanoa, sillä testiversiolla ei juuri netissä pelattu. Näin kokemukset perustuvat betatestin ja muutaman järjestetyn pelisession varaan. Emme siis pureudu hahmoluokkien tasapainotukseen tai muuhun vastaavaan.
Moninpeli onnistuu maksimissaan 32 pelaajan välisinä vääntöinä. Se suurin myyntiargumentti moninpelille ja ainoa pelitila dynaaminen sotatila, joka tuo vahvasti mieleen Resistance 2:n moninpelin, joskin virtaviivaistettuna.
Warzone-pelitila oli testeissä se useimmin nähty, eikä syyttä. Se on nimittäin pelin parasta antia. Dynaamisuus ei ole tässä tapauksessa vain mainospuhe, sillä pelin tavoitteet vaihtuvat jatkuvasti. Toinen tiimi voi saada yllättäen tavoitteekseen salamurhata tietyn vastustajan. Tämän tiimikaverien pitää suojella häntä muutaman minuutin ajan saadakseen pisteitä. Kun tämä keikka on ohi, entiset puolustajat voivat päästä asettelemaan pommeja vihollisen kiintopisteisiin. Puolen tunnin sessiot vilahtivat testien aikana ohi kuin siivillä, joten hauskaa selvästikin oli.
Pelin voisi myös olettaa tarjoavan pitkäaikaista viihdettä, sillä siitä löytyy niin hahmoluokkia kuin grindattavia sotilasarvoja. Menestys ja sotasaavutukset tuovat erilaisia arvomerkkejä, joita keräämällä saa avattua uusia hahmoluokkia ja kykyjä.


Lähtökohtaisesti hahmoluokat ovat kuitenkin vain kykypaketteja. Esimerkiksi lääkintämies on sotilas, joka osaa parantaa kavereitaan ja jaella lääkintäpakkauksia. Komentaja taas pudottelee spawnipaikkoja ja kutsuu tulitukea. Tarkka-ampuja muuttuu näkymättömäksi ja merkitsee vihollisiaan seurantalaitteilla.
Kun on kerännyt tarpeeksi arvoa, voi luoda vapaasti omia hahmoluokkiaan valitsemalla omat aseensa ja kaksi pelin lukuisista kyvyistä. Näin voi vaikka luoda naamioituvan tiedustelijan, joka livahtaa vihollisen selustaan luomaan liikkuvia spawnipaikkoja tai rakentamaan tykkitornin suoraan vihollisten spawnin yläpuolelle.
Moninpeli toimi testijaksojen aikana teknisesti mainiosti. Pelin omaperäiset kontrollit olivat monille suuri kompastuskivi, mutta itse tykästyin nopeasti. Toiminta on nopeaa ja aseet sen verran tehokkaita, ettei tarvitse upottaa lippaallista viholliseensa jotta tämä kaatuisi.


Kirkkainta kärkeä
Mitäpä sitä turhia kiertelemään, Killzone 2 on erinomainen räiskintäpeli. Jos peli olisi ilmestynyt loppuvuonna 2008, se olisi varmasti ollut kova sana vuoden peliä valittaessa. Toisaalta tällöin peli ei välttämättä olisi yhtä hyvä kuin nyt, sillä Guerrilla on selvästi ottanut kaiken irti pitkästä kehitysjaksostaan. Näin loppuun asti mietittyä ja viimeisteltyä peliä näkee todella harvoin.
Kenties juuri tästä pitkästä kehitysjaksosta johtuen peli onkin puhdasta nautintoa. Se on huikean komea, äärimmäisen viihdyttävä ja tarjoaa sen verran vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ettei tylsistyminen käynyt kertaakaan mielessä.
Tämä samainen, pitkä viimeistelyjakso näkyy ja tuntuu kaikessa. Pelin Dual Shock –liikekontrollit ovat esimerkilliset. Ohjainta pyörittämällä ruuvataan auki venttiileitä ja tarkka-ammuntaa harrastaessa käsien tärinä siirtyy suoraan kivääriin. Pelin ympärille on kyhätty myös mainio nettisaitti, joka tarjoaa moninpelitilastojen ohella taustamateriaalia sitä haluaville. Pelistä voi kerätä kansioita, jotka avaavat kaikenlaista kivaa tietoa saitille. Ehkä silti se viimeinen piste i:n päälle saadaan latausruuduissa. Komeat hologrammit heiluvat ja liikkuvat kun ohjainta heiluttelee – kuin koko Guerrillan suunnittelufilosofia pähkinänkuoressa!
Killzone 2 on vihdoin se peli, jota PlayStation 3:n omistajat ovat toivoneet pitkään. Se on yksinoikeudella julkaistu räiskintäpeli, jonka puolesta ei tarvitse pyydellä anteeksi tai selitellä. Se seisoo ylpeänä omilla jaloillaan todisteena siitä, miten uskomattoman huikeaa jälkeä motivoitunut ja asiansa osaava tiimi voi saada Sonyn mustalla monoliitilla aikaan. PlayStation 3:n pelivalikoima kirkkainta kärkeä ja hyvä vastaus, kun joku kysyy miksi hänen pitäisi ostaa PlayStation 3.
Peli julkaistaan 25.2.2009.
Tekijä: Guerrilla Games
Julkaisija: Sony Computer Entertainment Europe
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1-32 (internet)
Kotisivu: http://www.killzone2.com
Miikka Lehtonen
Toinen mielipide
Paljon hehkutetun mutta loppujen lopuksi varsin keskitasoiseksi osoittautuneen ensimmäisen Killzonen jälkeen kakkososaa odotti ristiriitaisin tuntein. Ennakkomaistiaiset kuitenkin olivat sen verran houkuttelevia, että ne saivat optimistisesti uskomaan, että Guerrilla olisi saanut karsittua ykkösosan lapsukset ja näin tehtyä PlayStation 3:lle sen kaipaaman laadukkaan FPS:n.
Lopputekstien ja parin vähäunisen yön perusteella on helppoa sanoa, että tässä on onnistuttu. Starship Troopers -henkinen sardiinipurkkiscifi saa vanhan jääkylmänkin sydämen sulamaan (Starship Troopershan on kuvaus täydellisestä yhteiskunnasta, ei satiiria, eikö niin?), ja viimeistään pelin pääpahiksen SS-univormun jälkeen olin myyty. Tylystä, ajattomasta ja kunnian täyttämästä sotatarinasta ei millään meinaa löytää pahaa sanottavaa. Juonen ainoa ongelma on pelin tendenssi pyyhkiä silloin tällöin pelaajan asearsenaali tyhjäksi, jolloin tietyt henkisen erektion tarjoavat tuhon työkalut korvataan mitäänsanomattomilla hernepyssyillä.
Valitettavasti pelillisellä puolella ei mene ihan niin vahvasti. Kontrollimekaniikka on pullollaan pienen pieniä epäloogisuuksia, erityisesti suojautuminen ja sprinttailu on toteutettu kömpelösti. Ainoa selkeästi positiivinen pointti kontrolleissa on kranaattien käyttö. Niitä tarvitaan ja samalla niiden käyttämisestä on tehty poikkeuksellisen sujuvaa.
Toisinaan toiminnan yleisfiilis on myös jotenkin lattea. Vaikka veri lentää, räjähdykset pamahtelevat ja sotatantereella on täysi meininki, jota tuetaan mainiolla audiovisuaalisella toteutuksella, tuntuu ettei toiminnassa silti ole ihan tarpeeksi potkua. Tärkeän ja kaiken pelastavan poikkeuksen tähän muodostaa ehkä FPS-historian tyydyttävin ase: Boltgun.
Voisin kirjoittaa aseesta runon, niin hieno se kaikessa kauneudessaan ja sadistisuudessaan on. Räjähtäviä nauloja ampuva ase, joka naulaa vihollisen osumakohdastaan kiinni lähimpään seinään tai muuhun kiinteään, jossa hetken rimpuilun ja kitumisen jälkeen räjäyttää uhrinsa palasiksi. Voiko hienompaa olla? Valitettavasti yksinpelissä tästä sodan jumalten ambrosiasta pääsee nauttimaan aivan liian lyhyen aikaa ja aivan liian vähillä ammuksilla.
Vaikka kontrolleissa ja yleisessä toiminnan fiiliksessä ei ollakaan ihan huipputasolla, ei hätä ole tämän näköinen. Killzone 2:n hyvät puolet päihittävät huonot helposti, jo ihan juonen, Radecin ja Boltgunin ansiosta. Se on helposti PS3:n paras lajityyppinsä edustaja, ja pitää otteessaan loppuun asti.
Tero Lehtiniemi
Lisää aiheesta
Killzone 2 -ennakko (PS3) 5.12.2008

Lue myös
Call of Duty: World at War (PC, PS3, 360)
Mirror’s Edge (PS3, 360) 20.12.2008
MotorStorm: Pacific Rift (PS3) 27.11.2008
Need for Speed: Undercover (PS3, Wii, 360)
Shaun White Snowboarding (PS3, 360)
Miikka Lehtonen
Kuvagalleria
- 1.
-
Wuhuu!! Loistava peli!
- 2.
-
\o/
- 3.
-
Ostetaan PS3.
- 4.
-
OMG
- 5.
-
PS3 FTW!! :D
- 6.
-
Onko noissa screenshoteissa huonot graffat vai kuvittelenko?
- 7.
-
Eipä siinä muuta vikaa olekkaan kuin pädi :|
- 8.
-
”Onko noissa screenshoteissa huonot graffat vai kuvittelenko?”
Ota ne M$-lasit pois päästä.
- 9.
- 10.
-
@ 7: Eipä nuo still-kuvat ikinä taida oikein tehdä oikeutta pelin grafiikoille.
Mutta, hyvältä näyttää. Saihan se Sonyn masiinakin kovan yksioikeuspelin ku vähän ravisteli.
- 11.
-
nyt tuli ainakin puolueetton lähteen arvostelu, nähtävästi KZ2 on Oikeastikkin 9-10 paketti. Pakko ostos (piste)
- 12.
-
Tuollaisella hehkutuksella voisi jopa luulla, että peli on jopa parempi kuin Half-Life 2, mutta eihän se voi olla mahdollista. Miten on Lehtonen?
- 13.
-
Alkaa jotenkin tuntua että jätkät on vaan tuskastunu tuo ”Xbot” huuteluun ja hehkuttavat nyt tyyllikkäästi tätä pelastaakseen puoluettomuutensa :) Vaikka hyvältähän tuo peli vaikuttaa…
- 14.
-
@12 höpöhöpö. Hetken huumaa aina :)
- 15.
-
Kyllä jos omistaisin PS3:n Boxin sijasta, niin olis ehdottomasti hankinta listalla. Ihan kiinnostavan tuntuiselta tuo vaikutti. Vihdoinkin PS3 sai jotain pelattavaa! Sääli sinänsä, että vasta näin myöhään.
- 16.
- 17.
-
Tämä on X360:n lopun alkua.
- 18.
-
No, okei sitten :D Enpäs kuvitellut että edomen pojilla olisi tämmöinen temppu hihassa ;)
Mistäs te tämän nyt saitte, eihän arvosteluja ole edes IGN:ssä? Ihan hyvä arvostelu silti.*Tulee muuten hirvittävä konsolisota tälle sivulle. Itse en nyt sitten ajatellut osallistua :)*
- 19.
-
Pitää kait laittaa ennakkotilaukseen.. :P
- 20.
- 21.
-
Voisi harkita tuon ostoa, vaikka en niin FPS peleistä konsoleilla tykkää pelata
- 22.
-
Onko pelissä nyt minkälainen tarina? Jokaisessa arvostelussa tuntuu vain kehuttavan, että on kaunis ja fiilistä löytyy. Onko juoni oikeasti mielenkiintoinen, vai onko paketti vain perus CoD kamaa hienoilla graffoilla?
- 23.
-
@16
Half-Life 2 oli kyllä kuraa. Source enginellä parhain toteutettu peli oli Portal. Half-Life 1 rokkaa vieläkin.Edome:n porukoille vähän uutta materiaalia:
http://www.youtube.com/watch?v=oGlhgVz5r6E
http://www.blackmesasource.com/ - 24.
-
Tänään xo vaihtui ps kolmoseen ja tää tuli heti ostoslistalle, toivottavasti on rautaa niinkuin voisi päätellä…
- 25.
-
Haloistakaan en ole tälläistä paskanjauhantaa lukenut mitä tässä arvostelussa oli, täytyy odotella Flashpoint 2:sta.
- 26.
-
Flashpoint 2 on kuraa.
- 27.
-
110% varmasti ei ole ponzi!
Eiköhän tällä arvostelulla saada eDomen pojille ja tytöille uudet Playstation kolmoset Sonyn tarjoamina. Nauttikaa tatin hakkaamisesta, siis ohjaimen. Tämäkin peli olisi PC:llä kymmenen kertaa parempi. - 28.
-
”Tämäkin peli olisi PC:llä kymmenen kertaa parempi.”
Olenko aistivinani ilmassa hieman katkeruutta?
- 29.
-
27@. Jahas. PC Fanipoika itkee :P
- 30.
-
http://www.konsolifin.net/playstation/arvostelut/791/
Hiukan hillitympi arvostelu. Gears sai mielestäni paremmat kehut, täältä taas ei.
Pakko nyt olla boxipelaajana KFIN:in puolella, mitäs muutakaan voi odottaa ;) - 31.
-
”Onko pelissä nyt minkälainen tarina? Jokaisessa arvostelussa tuntuu vain kehuttavan, että on kaunis ja fiilistä löytyy. Onko juoni oikeasti mielenkiintoinen, vai onko paketti vain perus CoD kamaa hienoilla graffoilla?”
pelissä on keskivertoa syvempi juoni, jos vertaa muihin räiskintäpeleihin. ei tietenkää metal gearin veroista mutta kuitenkin :D suosittelen että menet lukemaan KZ:n viralliselle sivulle juoniosiot, antaa erittäin selkeän kuvan peliä edeltäneistä tapahtumista
”Kyllä jos omistaisin PS3:n Boxin sijasta, niin olis ehdottomasti hankinta listalla. Ihan kiinnostavan tuntuiselta tuo vaikutti. Vihdoinkin PS3 sai jotain pelattavaa! Sääli sinänsä, että vasta näin myöhään.”
PS pakko sanoa että tuo ”hyvä että pleikkari sai vihdoin hyvän pelin” fraasi on jo loppuun kulutettu aikoja sitten.. Ensin tuota käytettiin kun Uncharted ilmestyi, uudestaan kun MGS4 julkaistiin keväällä ja viimeksi kun LBP ilmestyi talvella. Tiedä unohdinko muita erimerkkejä
- 32.
-
Pitää muistaa että ennakkokappaleita ei tipu jos saitti ei kehu peliä erinomaiseksi/hyväksi. katellaan sitten kun oikeiden pelaajien arvioita tippuu foorumeille pelin ilmestyttyä.
- 33.
-
28. Et vaan totuutta olet aistivasi.
Viimeiset minuutit menossa. Aika alkaa loppua ja olen viimeisessä kentässä. Taistelen minuuteista. Nyt sekunteista. 10…9…8…7…6…5….4….3….2…1…peli pelattu läpi. Otetaan ps2 ja heitetään se ikkunasta. Asennetaan Ps3 ja laitetaan Killzone 2. Its game time! - 34.
-
30@ Jep. Toki aina ollaan sen arvostelijan puolella joka moittii enemmän ”vihollispuolen” konsolin peliä :D Oikea asenne! Konsolifinistä herui kuitenkin myös viisi tähteä, joten ei tämä näyttäisi olevan mikään floppi ainakaan. Hienoa työtä vaikuttaisi Guerrilla tehneen =) Hankintaan lähti.
- 35.
-
34: Noh, itse olen melkoinen Xbotti, ja Kfinin arvostelu vaikutti muutenkin järjenmukaisemmalta. Enkä moiti peliä yhtään, haluaisin päästä pelaamaan sitä pikimmiten! Who knows, jos löytyy ihan extraylimääräistä rahaa, voisin vaikka hankkia PS3:n. (En kyllä nykyisillä hinnoilla, kun suosin edelleen boxia.)
- 36.
-
Pitää muistaa että ennakkokappaleita ei tipu jos saitti ei kehu peliä erinomaiseksi/hyväksi. katellaan sitten kun oikeiden pelaajien arvioita tippuu foorumeille pelin ilmestyttyä.
sanoo oikea pelialan expertti..
jospa otat hetkeksi fanipoika-asenteesi ja ajatellet selvällä järjellä mitä oikein puhut. tähän asti 34 arvostelua tullut julki = 94/100. luuletko todellakin että sony on rahastanut kaikki nämä arvostelut ja että muutaman viikon päästä tuppaa arvoita pelistä jotka ovat 6-7 luokkaa?
eiköhän tämä ole kiveen hakattu fakta ettei KZ2:sta valitettavasti tule uutta Hazea, mitä varmaan kovasti toivoit. - 37.
-
35@. Joo, no itekkin suosin kyseisen saitin arvioita enemmän. Siellä ei sentään ylistetty pelkästään Little big planettia vaan jopa kerrottiin itse pelistä jotain. Muilla suomalaisilla pelisaiteilla olisi paljon opittavaa Konsolifinin arvostelu tyylistä: Rehellistä mutta jos peli ansaitsee hehkutusta, niin kyllä sieltä sitäkin löytyy mutta silti sopivan hillitysti, eikä ylilyönteihin sorruta kuten Pelaajalehden porukka.
- 38.
-
Seuraava Xbox fanboy hirtetään kasseistaan kattoon!
- 39.
-
35@. Tarkoitin siis pelkkänä esimerkkinä tuota Little big planet arvostelua. Killzone 2 arvostelussa osattiin myös ottaa iisisti ja kerrottiin bugeista yhtä lailla kuin hyvistäkin puolista.
- 40.
-
@29
No saisipa pleiggariin edes hiiren ja näppiksen kiinni niin ei tarvisi katsella tuota vammaista touhua, pistää ihan vihaksi. Sama homma esim. COD5 konsoleilla, jopa ADHD-pullamössöt on kärryillä, kun sitä voi vaikka tanssia ripaskaa keskellä kenttää eikä kukaan huomaa ja ampuu vielä puolet huti kun vihdoin säpsähtävät hereille.. tee PC:llä sama niin saat napin otsaan parissa sekunnissa, koska olit tyhmä. Eli näin tällä kertaa :| - 41.
-
Nyt kävi pojat sillä tavalla että meitti ostaa ps3:sen ja haistattaa poksille pitkät:D Siis olin tän arvostelun jälkeen ihan wtf fiiliksissä sillä tuli nopea rahantarve pleikkariin ja 5.1 surround sound systeemiin :D
Pc- pelaajana voin nyt rehellisesti todeta: PS3 FTW! - 42.
-
37: Pelaajalehden porukka suoltaa kyllä varsin ala-arvoista tekstiä, varsinkin herra Puha ;)
Puhan Wipeout HD-arvostelu: ”+ Kaikki - Ei mitään.”Itse lueskelin erinäisiä arvosteluja netistä, eikä missään ylistetty peliä maasta taivaisiin. Alle Halo 3:n jäi. Uskokaa tai älkää, mutta olen hieman pettynyt, sillä KZ- innostukseni nousi kun pelasin Liberationin läpi. Ja olen seuraillut KZ-sceneä sen jälkeen, vaikka eri leirissä olenkin.
No mutta joo. Menee jo vähän spammin puolelle tälle sivulle, mutta peli kiinnostaa varsin paljon, joten armahtakaa, jookos?
- 43.
-
”35@. Joo, no itekkin suosin kyseisen saitin arvioita enemmän. Siellä ei sentään ylistetty pelkästään Little big planettia vaan jopa kerrottiin itse pelistä jotain. Muilla suomalaisilla pelisaiteilla olisi paljon opittavaa Konsolifinin arvostelu tyylistä: Rehellistä mutta jos peli ansaitsee hehkutusta, niin kyllä sieltä sitäkin löytyy mutta silti sopivan hillitysti, eikä ylilyönteihin sorruta kuten Pelaajalehden porukka.”
makuja on monia, itse suosin taas Pelaajalehteä, sillä mielestäni siellä arvostelijat uskaltavat antaa huonompia arvosanoja niille hypetetyille peleille.
- 44.
-
Hieno homma ja saa kyllä meikäläisen vakavasti harkitsemaan PS3:n ostoa. Nyt olisi sitten LittleBigPlanetin lisäksi toinen kiinnostava yksinoikeuspeli.
Tuosta ennakkohehkutuskampanjasta (ei edes maksettu, uskomatonta) täytyy antaa pitkä miinus eDomelle. Vaikka peli olisi kuinka hyvä, kannattanee miettiä milloin mennään mainonnan rajan yli hypetyksessä. No, Sonyllä ollaan tyytyväisiä, kun ihan ilmaiseksi kohkaatte moisella tavalla.
- 45.
-
Reilu 10 tuntia? Eix ne enää kauempaa kestä nämä perusräiskinnät?
- 46.
-
Turha kitistä siitä että ei oo näppistä ja hiirtä.
Opetelkaa pelaa pädillä, kuitenki kaikilla pelissä pädi niin ihan tasavertostahan se on :) - 47.
-
->36
iso bisnes, esimerkkinä vaikka taannoiset gamespot ja GtaIV(pc) -tapaukset, raha liikkuu. Huvittavimpana esimerkkinä arviot jotka on ympäröity saman pelin mainoksilla. Ps3 on paras tehokonsoli, ohjain saisi olla parempi. Ps3,X360,Wii,Ds,Psp ja pc:t omistan. - 48.
-
”Hieno homma ja saa kyllä meikäläisen vakavasti harkitsemaan PS3:n ostoa. Nyt olisi sitten LittleBigPlanetin lisäksi toinen kiinnostava yksinoikeuspeli.
Tuosta ennakkohehkutuskampanjasta (ei edes maksettu, uskomatonta) täytyy antaa pitkä miinus eDomelle. Vaikka peli olisi kuinka hyvä, kannattanee miettiä milloin mennään mainonnan rajan yli hypetyksessä. No, Sonyllä ollaan tyytyväisiä, kun ihan ilmaiseksi kohkaatte moisella tavalla.”
TÄYSIN SAMAA MIELTÄ! monesti lukiessani juttuja Killzonesta tuntuu että uutisten tekijät vetävät kyllä pahasti överiksi tämän hypettämisen
”PS3:n vuoden KOVIN PELI” ”Enää 24 tuntia”
ei näin.. mutta pakko sanoa että melkeinpä kaikki ovat tähän langenneet, sillä Killzone vetää paljon yleisöä puoleen, niin positiivisella että negatiivisella (XO pelaajien hazehaze kommentit/GeOW näyttää tuplasti paremmalta *ittu *ittu) tavallaMutta asia on nyt näin että olin ERITTÄIN skeptinen pelin suhteen, mutta kyllä kai tää on ennakkotilattava :D sen verran mitättömiä nämä miinukset mitä peli on saannut (ei co-op, omien ääninäyttely. so what)
- 49.
-
45:lle
Harvemmin ne kestää. Halo, GeoW, Resistancet kestää sen 6-10 tuntia, riippuen pelaajasta tietenkin.. tosin Far Cry 2 oli kiitettävän pitkä, valitettavasti peli oli muuten pannukakku
- 50.
-
Hm helvetit, taidan ostaa nyt sen ps3:n. Kohta tulee muutenkin lomautuksia niin vielä kun on varaa…
Näkyvissa kommentit 1-50. Yhteensä 198 kommenttia.




































Kommentit
Keskustelut
Facebook