LA Noire, Team Bondi, Rockstar Games, 2K Games

Aihealueet: PlayStation 3, Xbox 360, Räiskintäpelit, Toimintapelit, K18

Tekijä: Team Bondi/Rockstar Games
Julkaisija: 2K Games
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.rockstargames.com/lanoire
Arvostelija: Tero Lehtiniemi

Mikäli yhtään vilkuilee television ohjelmalistauksia, ei voi olla huomaamatta sitä että erilaiset poliisi- ja rikospaikkatutkintajutut ovat nyt niin sanotusti in. Allekirjoittanut on ainakin jo pudonnut onnellisesti kärryiltä kaiken maailman NCIS:ien sun muiden kanssa, ja Horation maneeritkin alkoivat väsyttämään jo vuosia sitten.

Pelimaailmassa poliisiviihteen suosio ei kuitenkaan näy. Maininnan arvoisia poliisipelejä ei ole juuri Sierran Police Questien jälkeen tullut, ja nykyään genren edustajaksi pääsemiseen tuntuu riittävän se, että räiskintäpelin sankarilla on poliisin verkkarit yllään. Onneksi nyt tilanteeseen on tullut muutos. Hyvät naiset ja herrat, se ei ole jytky, vaan L.A Noire.

L.A Noire sijoittuu synkälle ja sumuiselle 1940-luvun loppupuolelle. Toinen maailmansota on päättynyt ja Yhdysvallat on pistänyt tavalla tai toisella kyykkyyn suurin piirtein koko maailman. Tässä näennäisen onnellisessa tilanteessa on kuitenkin ihmisiä, joille on perin selvää se, että myös omat koirat purevat. Ja kovaa. Los Angelesin poliisivoimilla nimittäin riittää puuhaa.

Pelaaja on Cole Phelps, suurkaupungin poliisivoimien uusi tulokas. Sodan ajan tekojensa piinaama entinen upseeri etenee tarinan aikana tavanomaisesta partiopoliisista nopeasti etsiväksi, jossa tutuiksi tulevat niin liikenne, murharyhmä, petososasto kuin lopulta tuhopoltotkin. Jokainen uusi ylennys tekee tehtävistä luonnollisesti entistä haastavampia, ja esittelee pelaajalle myös uuden työparin.

Pelin tarina tasapainoilee petoksen ja juonittelun riivaaman Los Angelesin tapahtumien ja Phelpsin motiivien taustalla olevan sodanaikaisen historian kanssa. Taustatarinan rooli on kuitenkin olla lähinnä eräänlaisena kasassa pitävänä elementtinä, sillä pelin suola löytyy itse rikostutkinnasta ja sen ympärille rakennetuista tapauksista.

Name is Bondi, Team Bondi

L.A Noiresta vastaa australialainen Team Bondi -niminen poppoo. Nimi tuskin kertoo kenellekään juuri mitään, koska peli on firman ensimmäinen. Sen nokkamiehenä häärii entinen SCE:n Team Soho -studion kehitysjohtaja Brendan McNamarra, joka on tunnettu lähinnä Getaway -sarjasta. Eli ei siis käytännössä oikein mistään.

Näistä lähtökohdista on ensinnäkin yllättävää se, että Bondin on ottanut suojiinsa Rockstar, jonka pelit ovat pääsääntöisesti olleet melko kovaa kamaa. Toinen yllättävä tekijä on tietysti se, että varsin nimetön Team Bondi on saanut kasaan L.A Noiren kaltaisen mestariteoksen.

Vaikka Rockstarin nimi pelissä hienosti komeileekin, L.A Noirea ei missään nimessä kannata ruveta sekoittamaan Grand Theft Autoihin tai vastaaviin. Kyllä, tietyn pisteen jälkeen Los Angelesin kadut avautuvat. Hengästyttävän autenttisesti rakennuksia ja autoja myöten mallinnettu kaupunki tarjoaa piilotettua etsittävää ja ylimääräisiä ratkottavia katurikoksia, mutta nämä ovat selkeästi sivupuuhaa. Esimerkiksi tuliaseiden käyttö on tarkasti rajattu tiettyihin tehtäviin, ja niissäkin käytön kanssa saa olla tarkkana.

Pelin varsinainen ydin ovat kuitenkin juonta edistävät rikostapaukset. Lyhyen, partiopoliisina suoritettava vaihe opettaa pelaajalle niin todisteiden keräämisen, tulitaistelun, autoilun kuin kuulustelunkin niksit, ja etsivähommissa nämä taidot vasta pistetään todella koetukselle.

Tapaus alkaa pääsääntöisesti aina rikospaikalle saapumisella. Varsinainen rikostutkinta jakaantuu todisteiden keräämiseen ja todistajien sekä epäiltyjen kuulusteluun.

Todisteiden kerääminen on suhteellisen yksinkertaista. Näköhavaintojen, ja halutessaan ohjaimen värähtelyn avittamana pelaaja etsii rikospaikoilta tutkinnan kannalta oleellisia asioita. Varsinaisia kiintopisteitä on enemmän kuin oikeita todisteita, mutta väärien todisteiden kerääminen ei ole mahdollista. Peli nimittäin tiedottaa varsin selvästi, milloin kyseessä on tutkinnalle merkityksellinen asia. Joku voisi pitää tätä melko pahana kädestä kiinni pitämisenä, mutta tosiasiassa se tekee pelaamisesta mielekkäämpää.

Lisää apua saa siitä, että todisteita etsittäessä hiljaisena taustalla soiva jazz hiipuu täysin, kun paikka on pengottu tarpeeksi perusteellisesti. Koska kukaan oikeasta musiikista pitävä ei pidä jazzista, musiikin hiljentämistä voi pitää myös melko tärkeänä tavoitteena.

Kun todisteet on kerätty, on todistajien jututtamisen aika. Pelin kehitysbudjetista suurin osa on selkeästi mennyt hahmojen kasvoanimaatioiden mallintamiseen. Hahmojen puhuessa näiden kasvojen liikkeet ovat nimittäin Phelpsin tärkein apukeino. Kysymyksiä esittämällä nimittäin tulisi selvittää, puhuuko kulloinkin haastateltava palturia, pitää faktoja piilossa vaiko valehteleeko. Valehtelu on aina pystyttävä todistamaan, joskin kysymysten kanssa mokailu vaikuttaa lähinnä siihen, kuinka tyylikkäästi tapaus loppujen lopuksi ratkaistaan.

Fiat iustitia, pereat mundus

Luonnollisesti rauhanomainen todisteiden keräily ja henkilöiden haastattelu eivät ole poliisien ainoita tehtäviä. Välillä lain kourasta päästään näyttämään myös se nyrkkiin puristettu puoli. Varsinkin alkuvaiheessa pelin toimintaosioiden pääosassa ovat nyrkkitappelut, pakenevia epäiltyjä vastaan käytävä kilpaestejuoksu tai käännetty versio Grand Theft Autojen takaa-ajoista, joissa pakeneva epäilty pitää pysäytettyä joko auto romuttamalla tai kumit puhkomalla.

Panosten ja tapausten kovetessa myös tulitaistelu saa merkittävämmän osan, mutta L.A Noire ei missään tapauksessa ole toimintapeli. Voimankäyttö on rajoitettua ja rähmäkäpälät voivat tarpeeksi montaa kertaa epäonnistuttuaan skipata liian vaikeaksi osoittautuvan toimintaosuuden.

Pelaajan ei myöskään tarvitse ajella itse tapahtumapaikalta toiselle. Mukana häärivät, persoonalliset ja vihjeitä auliisti tarjoavat työparit voi halutessaan istuttaa auton rattiin, jolloin sankarimme siirtyvät valittuun kohteeseen automaattisesti. Kätevää jos eli kun ei halua tuhlata kallisarvoista aikaansa turhanpäiväiseen virtuaaliautoiluun.

Nykyaikaisia poliisisarjoja seuranneille L.A Noire on mainio muistutus siitä, että lainvalvojien työskentelymetodit eivät kaikkialla ja aina ole olleet samanlaisia. Politiikka sotkee myös L.A Noiren toimintaa ja C.S.I-sukupolvi saa sydänkohtauksen viimeistään siinä vaiheessa kun Phelps tarttuu ensimmäiseen todistusaineistoon paljain käsin.

Ongelmia L.A Noiressa ei juuri ole. Ehkä näkyvin on se, että kun tapauksia ei juuri voi mokata ja peli nojaa vahvasti sekä ääninäyttelyyn että välianimaatioihin tuntuu pelaaminen toisinaan aika pitkälle enemmänkin poliisisarjan seuraamiselta kuin varsinaisen pelin pelaamiselta. Koska pituutta kuitenkin riittää ja sekä tapaukset, hahmot että asetelma ovat mielenkiintoisia, kokonaisuutta seuraa enemmän kuin mielellään. Myös toimintaosuuksiin olisi ehkä kaivannut astetta sulavampia kontrolleja, mutta koska toiminta ei missään tapauksessa ole pääosassa, tämän kanssa voi elää.

Loistavia kasvoanimaatioita lukuun ottamatta L.A Noire ei tarjoaa mitään erityisen uutta ja mullistavaa, mutta sen hyvin toimivat osa-alueet tekevät siitä poikkeuksellisen hyvin toimivan kokonaisuuden. L.A Noire on mukaansa tempaava, hyvin käsikirjoitettu poliisiseikkailu, jonka armelias pelimekaniikka laajentaa sen potentiaalisen kohderyhmän myös yli varsinaisen pelaajakunnan rajojen ulkopuolelle.

Niin, ja peli on K18-leimattu ihan aiheesta. Sadististen murhaajien jäljiltä alaston naisruumis on melko epäeroottista katsottavaa, eikä pelin virtuaalinen kameramies varo genitaalialueiden kaltaisia pikku yksityiskohtia. Herkkähermoisimpien kannattaa siis hakea poliisikokemuksensa jostain muualta.

Toinen mielipide

L.A. Noire on todellinen ihme. Ei siis pelkästään laadultaan, vaan yleensä olemassaololtaan, sillä kaikkien logiikan sääntöjen perusteella sitä ei pitäisi olla edes olemassa. Pohditaanpa hetki: vuonna 2011 pelkästään konsoleille julkaistu seikkailupeli - sillä L.A. Noire on seikkailupeli - suunnattomalla budjetilla ja seitsemän vuoden kehitysajalla. Miten ihmeessä tätä peliä ei kuopattu jo neljä vuotta sitten?

No, kiva ettei kuopattu, sillä L.A. Noire on erinomainen peli. Ei täydellinen, mutta erinomainen. Mielestäni se on myös hyvä esimerkki siitä, miten seikkailupelit voivat toimia muillakin tavoilla kuin Telltalen perinteisellä kaavalla. Sillä L.A. Noire todellakin on seikkailupeli. Etsivät kiertävät rikospaikalta toiselle  keräten esineitä - jotka tässä tapauksessa vain kirjataan todisteina muistiin - ja ratkoen niiden avulla ongelmia - mikä tässä tapauksessa tehdään keskustelun kautta.

Minut peli vei mukanaan, ja miksipä ei olisi vienyt? Rakastan seikkailupelejä ja pidän kovasti poliisi-aiheisesta viihteestä. Kehuttu kasvoanimaatiosysteemi on juuri niin uskomattoman upea kuin kuvitella saattaa ja maailmakin tarpeeksi avoin: peli pysyy pääasiassa, mutta tarjoaa silti etsittävää ja pieniä sivutehtäviä moista haluaville. Tällainen Mafia II:nkin olisi pitänyt olla.

Ongelmat liittyvät harmittavasti juuri niihin keskusteluihin, jotka ovat tavallaan pelin keskeisin ja tärkein osa-alue. Syytkin ovat vanhat tutut, nimittäin Phoenix Wrightista. On jo lähtökohtaisesti vaikea arvailla, puhuuko kohde totta vai valehteleeko tämä, ainakin alun silmiään luimistelevien amatöörien vaihtuessa karskeihin ammattirikollisiin. Tämän vielä kestäisin, sillä huippuhienojen kasvoanimaatioiden kautta tehtävä elekielen lukeminen on hauskaa ja kiinnostavaa puuhaa.

Ongelma piileekin siinä, että välillä on vaikea aavistella, mihin suuntiin keskustelu on pelaajan valintojen perusteella suuntaamassa. Otetaan arkipäivän esimerkki. Eräässä tapauksessa löysin rikospaikalta uhrin silmälasit, joita oli paikkailtu laastarin avulla. Etsivä oikein kommentoi, että käytetyn ja paikkaillun näköiset lasit.

Myöhemmin uhrin vaimo totesi noteeraaneensa, että mies oli lähtenyt ulos uusissa laseissa. Aha, ajattelin: nytpä jäit kiinni valheesta! Luulin syyttäväni vaimoa siitä, että tämä ei ollut lainkaan nähnyt miehensä lähtevän ulos ja oli ehkä itse tehnyt samaan aikaan jotain sopimatonta, josta saisimme nyt kuulla. Toisin kävi: etsivä ryhtyikin keuhkoamaan siitä, miten vaimo oli taatusti ollut rikospaikalla tappamassa miestään. En minä ihan sitä halunnut!

No, tämän kanssa elää, sillä pääasiassa tulkinnat pystyy tekemään, eikä pelikään tyssää, jos arvaa väärin. Yleensä samat tiedot saa ongittua haltuunsa mutkien kautta.  Erinomaiset näyttelijäsuoritukset, mainiot hahmot ja kiehtova tarina riittävät enemmän kuin hyvin paikkaamaan aukot ja nostivat L.A. Noiren minun kirjoissani vuoden kiinnostavimpien pelien joukkoon. Lämpimät suositukset! 

Miikka Lehtonen

Lue myös

Deus Ex: Human Revolution -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Dungeon Siege 3 -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Emergency 2012 (PC)

Fallout: New Vegas Honest Hearts DLC (PC, PS3, Xbox 360)

IL-2 Sturmovik: Cliffs of Dover (PC)

Mount & Blade: With Fire & Sword (PC)

Outland (PS3, Xbox 360)

Tiger Woods PGA Tour 12 (PS3, Wii, Xbox 360)

Tero Lehtiniemi

Kuvagalleria