League of Legends (PC)
27.12.2009
Juho
Aihealueet: PC, Moninpelit, Verkkopelit
Olipa kerran peli nimeltä Warcraft III, johon fanit väsäsivät monenlaisia modifikaatioita. Eräs näistä, Defense of the Ancients, onnistui niin hyvin, että suosio riitti nostamaan sen jopa viralliseksi turnauspeliksi.
Suosio kerää perässähiihtelijöitä. Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt, vahvasti DotA:aan nojannut Demigod oli hyvä mutta julkaisussa lähes pelikelvottoman buginen ilmestys. Nyt alkuperäisen modin tekijät palaavat kentälle uuden, itsenäisen pelin kera.
Toisin kuin edeltäjänsä, League of Legends, tai tuttavallisemmin LoL, on täysin itsenäinen peli. Kyllä, LoL. Potentiaali huonoon huumoriin on pohjaton. Mitä parasta, Legendojen Liiga on myös ilmainen. Pelaaminen ei maksa senttiäkään, ellei tahdo täydentää sankarivarastoaan mikromaksujen muodossa.

Sankarit ja aivokuollut massa
Warcraft III oli puhdasta reaaliaikastrategiaa, mutta LoL on hybridi, jotain toimintaroolipelin ja strategian välimaastosta. Kartalla on kaksi ihmisten ohjaamaa joukkuetta, molemmilla tukikohta ja läjä tykkitorneja. Tavoitteena on langettaa purkutuomio vihollisjoukkueen kotipesälle samalla omaa selustaansa vahtien.
Tukikohdat punkevat jatkuvalla syötöllä rivisotureita, jotka ryntäävät melko lailla aivottomasti kohti vierasta maata kaiken tieltään tappaen. Jos asioihin ei puututa, tilanne pysyy tasapainossa molempien joukkueiden sotajoukkojen teurastaessa toinen toisiaan.
Avainasemaan nousevatkin pelaajien ohjaamat sankarit, jotka heiluttavat vaakaa, missä päin kenttää ikinä vaikuttavatkaan. Tusinataavetit toimivat lihakilpenä sekä tapettaessa kullan ja kokemuspisteiden lähteenä. Pelaajilta vaaditaan aktiivista osallistumista. On tiedettävä, milloin hyökätä ja milloin taas perääntyä omien rivien taakse, muuten kuolo korjaa armotta.

Sankarien kokemustaso nousee pelin aikana tasaista tahtia. Kestopisteiden ja manan määrän kasvamisen lisäksi joka tasolla voi parantaa yhtä neljästä hahmokohtaisesta kyvystä. Kullalla taas saa ostaa erilaisia ominaisuuksia parantavia esineitä.
Parhaimmillaan pelaaminen on mukavaa taktikointia. Vastustajan sankareita yritetään jallittaa ansaan samalla, kun varotaan ajautumasta itse liian pitkälle. Koko ajan tapahtuu, kyllästymään ei pääse.
Pelimallissa on myös puutteensa. Kun jompi kumpi joukkue pääsee niskan päälle, tulvaa on usein vaikea padota. Matsit kestävät yleensä vajaan tunnin verran, on tympeää viettää puolet ajasta viivytystaistelussa tappion ollessa vääjäämätön. Asiaa ei auta sekään, että moni jättää joukkueensa tuuliajolle voiton karatessa käsistä.
Onneksi LoL on siitä ovela peli, että uutta matsia ei pääse aloittamaan ennen kuin edellinen on käyty loppuun asti, osallistui tapahtumiin pelikentällä tai ei. Rintamakarkurit päätyvät palatessaan vain takaisin samaan taisteluun, profiiliin liitettävän pelkurileiman lisäksi.

Huoltotauko
League of Legends nojaa hahmonkehityksensä suhteen kaksiteräiseen lähestymistapaan. Sankarit aloittavat jokaisen ottelun tasolta yksi, joten lähtökohta on kaikilla osallistujilla sama. Taustalla vaikuttaa kuitenkin pelaajan alter ego, manaaja, jonka keräämät kokemustasot ja ominaisuudet säilyvät taistelusta toiseen.
Manaajan noustessa tasossa pääsee sijoittamaan pisteitä kolmeen pelin eri osa-alueisiin painottavaan kykypuuhun. WoWista muistuttava järjestelmä antaa mahdollisuuden hienosäätää pelitapaansa suosikkisankareidensa tarpeiden mukaan.
Erilaisia sankareita löytyykin kiitettävän kattava valikoima ja erot hahmojen välillä ovat enemmän kuin visuaalisia. Erikoiskyvyt heijastavat kunkin taistelijan persoonallisuutta. Osa on lähitaistelijoita, toiset ampuvat kaukaa ja joidenkin kyvyt toimivat parhaiten ryhmässä muiden kanssa.
Kaikki hahmot eivät ole käytössä heti alussa, vaan ne on ostettava auki. Hätäisimmät sijoittavat tähän oikeaa rahaa, mutta ostoksissa käytettäviä pisteitä voi kerätä myös pelaamalla peliä ahkerasti. Näin euroilla ei saa lunastettua itselleen epäreilua etua, etenkin, kun varsinaisia kykybonuksia antavia riimuja ei rahalla edes saa.
Hahmonkehitys ja bonusten keräileminen on mukavaa, mutta käyttöliittymä kaipaisi viimeistelyä. Esimerkiksi riimuja ostaessa ei pääse helposti näkemään jo omistamiaan esineitä, joten valintojen suunnitteleminen on hankalaa.

Ilmainen, mutta keskeneräinen
Perusasiat ovat joka tapauksessa kunnossa. League of Legendsin pelaaminen on mukavaa. Piirrosmainen karrikoitu graafinen tyyli ei voita palkintoja tai edes miellytä kaikkia, mutta se toimii. Hahmojen ohjaaminen on yksinkertaista ja helppoa eikä teknistä yskimistäkään näkynyt, toisin kuin esimerkiksi samoilla apajilla kalastelleessa Demigodissa.
Peli on valitettavasti kuitenkin pahasti keskeneräinen. Kirjoitushetkellä karttoja ei ollut tarjolla kuin yksi eikä sitäkään päässyt pelaamaan kuin viiden pelaajan joukkueissa. Toinen valmis kartta on käytössä vain harjoituspeleissä.
Niin hauskaa, kuin pelaaminen onkin, ei tällä sisällön määrällä kauheasti juhlita. LoL kaipaisikin lisää pelattavaa, mieluiten mahdollisimman nopeasti. Jos kyse olisi maksullisesta pelistä, tuomio olisi tyly. Vastinetta rahalle ei ole tarjolla läheskään riittävästi.

Ilmaispeliksi LoL on kuitenkin erinomaisen laadukas tekele. DotA-veteraanit tykkäävät varmasti ja koska kokeileminen on ilmaista, ei muidenkaan tarvitse hyljeksiä piirrossankareiden välisiä yhteenottoja. Toivoa vain sopii, että sangen pelaajaystävälliseksi viilattu mikromaksumalli tuottaa tarpeeksi rahaa, jotta kehitystyö voisi jatkua. Rakennuspalikat ovat melko hyvin kohdillaan, mutta vasta tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan tällä hetkellä surkea sisältötilanne kehittyy.
Lopputiedot
Tekijä: Riot Games
Julkaisija: Riot Games
Testattu: PC Windows Vista, Phenom 9850+, 4 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP tai Vista, 2 Ghz prosessori, 1 Gt muistia, DirectX9.0-yhteensopiva näytönohjain, 750 Mt kovalevytilaa
Pelaajia: 2-10
Pelin kotisivu: http://www.lol-europe.com
Juho Anttila
Lue myös
Arvostelu: Fairytale Fights (PS3, Xbox 360)
Arvostelu: Mario & Luigi: Bowser’s Inside Story (DS)
Arvostelu: Spore Hero Arena (DS)
Arvostelu: Painkiller Resurrection (PC)
Juho Anttila
- 1.
-
hah, tuon nimestä tulee lyhenteenä LoL =)
- 2.
-
”hah, tuon nimestä tulee lyhenteenä LoL =)”
lol
- 3.
-
Naurettava karkkikimpale, pelatkaa Heroes of newerth
- 4.
-
Heroes of Newerth on ihan kiva vastine tälle. Ei iske tuo piirrosmainen tyyli eikä kyllä kiinnosta yhden mapin ihme muutenkaan.
- 5.
-
lol
x) - 6.
-
Naurettava karkkikimpale. Pelatkaa DotA:a.
- 7.
-
Naurettava karkkikimpale, pelatkaa Defence of the Ancient
- 8.
-
honi on paljon parempi
- 9.
-
HoN eli Heroes of Newerth on toinen dota klooni, johon on kyllä hieman tullut uutta ja omaa sisältöäkin. HoN:in parhaimpina puolina voidaan ainakin pitää reconnect mahdollisuutta, eli pystyt vaikka kesken pelin käynnistämään tietokoneen uudelleen, ja sitten liittyä takaisin peliin. Toinen erittäin hieno asia on että siitä on myös natiivit Linux ja Mac clientit, jotka toimivan erinomaisesti. HoN on myös graaffisesti hyvin edistynyt, mutta toimii myös tehottomillakin koneilla, kuten esimerkiksi itselläni vanhalla nVidian näytönohjaimella ja Ubuntulla.
HoN on tällä hetkellä vielä beta asteella, mutta Beta avaimia saa jokapuolelta jos vain jaksaa etsiä, esimerkiksi Alienwaren sivuilta: http://www.alienwarearena.com/event/hon-beta-giveaway/ . Reilu 5000 avainta vielä jaettavana tuosta lähteestä. Pelistä pitäisi lähikuukaisien aikana (1-2kk) muuttua openBetaksi.
Hon:in voi myös pre-purachea 30 dollarilla kotisivujen kautta. Tämä tarkoittaa sitä että kun openBeta loppuu ja peli tulee maksulliseksi, niin sinulla peli on jo maksettuna ja voit jatkaa betan loputtua pelaamista.
- 10.
-
Minuun ei vaan tuommoiset strategiat uppoa. Vaikuttavat niin pirun tylsiltä tulvan tukkimispeleiltä, että ei jaksa innostua.
- 11.
-
”HoN:in parhaimpina puolina voidaan ainakin pitää reconnect mahdollisuutta, eli pystyt vaikka kesken pelin käynnistämään tietokoneen uudelleen, ja sitten liittyä takaisin peliin.”
samainen omiaisuus löytyy lollista
- 12.
-
”HoN:in parhaimpina puolina voidaan ainakin pitää reconnect mahdollisuutta, eli pystyt vaikka kesken pelin käynnistämään tietokoneen uudelleen, ja sitten liittyä takaisin peliin.”
samainen omiaisuus löytyy lollista
- 13.
-
Honia tullut pelattua useampi kuukausi jo lähes päivittäin, LoLia testasin sen matsin pari, paskanmaku jäi suuhun. Peli oli paljon raskaampi ja pyöri todella huonosti koneellani. Myös peli oli pahasti keskeneräinen ja jotenkin tönkkö ohjattavuus herolla jne. Suosittelen HoNia lämpimästi.
- 14.
-
Pelattu useita kymmeniä tunteja tätä jo. Lopetin siihen kohtaan kun pelistä tuli 90% maksullinen. Muuten hyvä peli. Karttoja varmaan tulee myöhemmin lisää.
- 15.
-
Warcraft 3:kin niin paska että en edes vaivaudu lataamaan tätä.
- 16.
-
@14 Miten niin siitä tuli 90% maksullinen? :O
- 17.
-
Itse suosittelen lämpimästi HoN:a. LoL:a en ole testannut, mutta mitä olen tutkinut videoiden ja kirjoitusten perusteella, niin HoN on paljon parempi tekele. Lisäksi pääasiallisena Linuxin käyttäjänä alkaa melkein seisomaan kun pelistä löytyy natiivi Linux client. =P
- 18.
-
Lolin huonoimmat puolet ovat tässä jota en ite kestä eikä varmaan muukaan:
Pelissä ei pysty deniaiaa tai miten ikinä suomeks kirjotetaakaan eli tappamaan omia joukkojaan että vihut saavat vähemmän expaa.
Pelissä on myöskin liikaa hela taikoja, potut melkein ilmasia, äijät tekee liian vähän dmg ja liikaa helaa-> tapot ovat aika harvassa. Näin siis dota pelaajan näkökulmasta. Varmaan maistuu jos dotaa ei ole ikinä pelannut. - 19.
-
Itse voin suositella lämpimästi, yhteisö on todella ystävällinen. Tosin joskus on jotain ragenerd tyyppejä liikkeellä. Itse voin peliä sentään arvostella, yli 120matsia jo tullut pelattua kuukauden sisällä. 21lvl account, maksimi lvl 30. Sen verran voin sanoe tuotekehityksestä että jos konesammuu pääset kirjautumalla takaisin peliin. Mutta jos nettikaatuu pääset jo itse pelinsisällä ”reconnectaamaan”. Mutta jos itse peli kaatuu niinkuin huonostakoneestani johtuu. Aukaisee se itse ”riot” pelin ja pyytää jatkamaanpeliä, jolloin ei tarvitse uudelleen kirjautua peliin.
Mitä enemmän peliä pelaa sen enemmän siitä saa irti, kaikki taktiikat, miten vihollisetliikkuvat jne. Kaikki nämä tuntee jo pelissä. Kaikenlaiset ”gangbang” kutsutuiksi että 5tyyppiä hyökkää metsästä parin/yhden tyypin kimppuun ja tiputtaatämän pelistä. Kaikki nämä pystyy ennaltaehkäisemään.
Kaikenlainen tornientoiminta, milloin iskevät ja milloin ei, rupeaa aukenemaan. Kun monien tavarabuildien avulla löytää omansa haluamallee herolle (champion) rupeaa peli sujumaan. Myös kokemuksella osaa kehittää oikeassa järjestyksessä hahmon erikoiskykyjä joita löytyy 4kpl ja yksi passiivi. Vaatii kokemusta että saa tehtyä pelin alkuvaiheilla 1lvl-10lvl herosta voimakkaan. Tärkein asia mikä pitää muistaa että jos ”feed”aa eli ruokkii yhtä tai useita vastustajaa niillekuolemalla he saavat todella nopeasti leveleitä ja uusia tavaroita rahalla, ja peli on menetetty.
Pelissä on myös LFG chat, eli looking for group= etsii ryhmää missä pelata. Näissä ”premade” lfg peleissä käytetään melkeimpä 90% ventriloa jolloin tiimityöskentely on paljon sujuvampaa.
ps, itse olen vain kerran päässyt samaan premade peliin suomalaisen kanssa. Mut löytää siellä pelaamassa Finkokki nimellä.
- 20.
-
18. kommentille tiedoksi että olet täysin väärässä. Yleensä nopein tapa on saada expaa tappamalla mahdollisimman nopeasti botteja ja aina kun omat botit on vihollisen tornin kimpussa pääsee rahoillaa ostamaan tärkeitä tavaroita joitten avulla saa nopeaa damagea. Ja vielä tuohon tappamiseen, sillä on täysin oma tekniikka mitenkäyttää stun/nare/slow loitsuja ja missä tilanteessa. Potionit ovat hyödyllisiä matsin alussa mutta loppua kohden niistä ei ole mitäänhyötyä muutakuin rahaa menee hukkaa ja vie 6 tavaratilasta tilaa. Hp potion antaa 200hp 20sekunnin sisällä, mana potion 100manaa 20sekunnin sisällä.
- 21.
-
”Esimerkiksi riimuja ostaessa ei pääse helposti näkemään jo omistamiaan esineitä, joten valintojen suunnitteleminen on hankalaa.”
vasemmassa alareunassa näkyy invi
- 22.
-
@20: Kyse olikin omien creeppien tappamisesta kun ne ovat low hp, jotta vastustajat saisivat niistä vähemmän expaa ja rahaa. Näin he jäävät jälkeen alkupelissä, ja ovat selkeästi helpompaa riistaa. Dotasta/Honista kyseinen ominaisuus löytyy, ja kertoo paljon pelaajan taidoista kuinka paljon hän pystyy creeppejä denyymään. Kaverin kanssa pelatessa ollaan useinkin saatu denyttyä 2 ensimmäistä aaltoa kokonaan, ja siinä on sitten vastustajilla hauskaa kun ovat vielä levelillä 1 kun itse kaverin kanssa lähennellään kolmatta. Vielä suurempi vaikutus on jos onnistuu hyvin denyissä soololanella.
- 23.
-
miksi sitten kyseistä ominaisuutta ei lollissa ole? Varmasti ne siihen sen joskus laittaa jos on tarvetta.
- 24.
-
@22: Muuten lollissa ei ole tuota denyymista, mutta zounaaminen on. Eli zoning on alueen pitämistä hallussa jolloin pakotetaan vihollinen perääntymään kauas omista creepseistä jolloin hän ei saa edes xp.
- 25.
-
DotA kokemusta ei ole kuin muutaman tunnin verran. HoNia olen pelannut aktiivisesti nyt vajaan puoli vuotta. Kokeilin eilen LoLia ja alkukauhistuksen jälkeen huomasin pelin toimivan. Pakkohan tätä on päästä lisää testailemaan. :)
Kartoista… HoNissa 5vs5 peleissä on tarjolla tasan yksi kartta - suora porttaus DotAsta. Yhdellä mapilla päästään pitkälle, kun kyse on äärimmäisyyksiin asti hiotusta pelattavuuden ja balanssin huipentumasta.
- 26.
-
Olen kohta tasolle 10 asti ehtinyt. Alussa oli hieman hankalaa kun kaikki oli uutta ja ihmeellistä (en ole aikaisemmin DotAa tai HoNia pelannut, saati edes Warcraft III). Ensin piti löytää itselleen se hahmo, joka sopii pelityyliin. Inhoan itse yleensäkin turhan lähekkäin oloa, joten ranged sopii tässä tapauksessa vallan mainiosti! Sitten tutkailemaan hahmokirjastoa ja hetkeä myöhemmin löysin suosikkini. Tämän jälkeen piti opetella kyseisen hahmon oma taktiikkansa ja henk. koht. buildin kokoamista. Monen pelin jälkeen olen nyt viimeinkin löytänyt buildin, joka ei tee paljoa vahinkoa, mutta on muulla tavalla todella inhottava… vaikka kimpussa olisikin 3 vastustajaa yhtä aikaa. >:D
Yksi kenttä ei haittaa, enempää en tarvitsisikaan. Pelin pääideahan on hahmoissa, esineissä, kyvyissä, taktiikoissa… tiimityöskentelyssä!
Wanhalla nuhapumpulla peli pyörii oikein nätisti eikä karkkigrafiikka haittaa pätkän vertaa.
Try it, you like it!
- 27.
-
Milläs nimellä pelailette peliä? Itse pelaan aktiivisesti IRL ystävän kanssa ventissä, olen 30lvl (maxími) ja mulla on 2erilaista runebookkia, toinen critdmg painottuva ja toinen cooldowniin. Pelejä pelannut jo pääle 340. 180niistä voittanut. Itse pelaan finkokki nimellä league of legendsin US versiossa. Muuten ne jotka rupeaa pelaamaan lollia niin pelatkaa sitä us versiota älkää eu, koska eu:ssa kaikki päivitykset tulee myöhässä ja US versiossa on enemmän pelaajia. Eli mut löytää us versiosta. btw, osaan pelata melkeimpä kaikilla heroilla oikeilla buildeilla :)
- 28.
-
http://leagueoflegendsfinland.foorumit.fi/ tein foorumin jonne suosittelen rekisteröitymään
- 29.
-
2000 peliä tuli eilen täyteen. en ole vielä kauheesti kyllästynyt, mutta rankasti on vähentynyt beta-ajoista tämän pelaus. voisin vaihtaa HoNiin vaikka heti, mutta en ole ikinä pelannut dotaa. joten, hon jääköön minulta pelaamatta ja pelailen tätä silloin kun jaksan. nythän uutena rakkautena ovat skyrim, BF3, Tribes ascend, Tf2 ja sellaset. honia ei päälle kerkee ottaa muutenkaan, lolli on hyvä peli kaikenkaikkiaan.







Kommentit
Keskustelut
Facebook