Left 4 Dead 2 (PC, Xbox 360)
4.12.2009
Miikka
Aihealueet: PC, Xbox 360, Räiskintäpelit, Toimintapelit, Galleria, K18, Moninpelit
On vaikea uskoa, että siitä on vain vuosi, kun Left 4 Dead näytti pelaajille ympäri maailman, että zombikauhusta saa aikaan pahuksen hyviä pelejä. On vielä vaikeampi uskoa, että yleensä pienen ikuisuuden peleihinsä käyttävä Valve on puskemassa ulos jatko-osaa jo nyt. Voiko vuodessa saada aikaan mitään muuta kuin ylihintaisen lisälevyn?
Left 4 Dead sai viime vuonna aikaan melkoisen kohun kun pelaajat huomasivat, että zombivetoinen co-op oli pirun hauskaa ja jännittävää puuhaa. Aidon zombi-viruksen tavoin myös Left 4 Dead valtasi nopeasti haltuunsa ainakin meikäläisen kaverilistan, eikä infestaatio ole vieläkään päästänyt kaikkia otteestaan.
Itse alkuperäisen pelin puhki edestakaisin pelanneena otin kesällä vastaan riemuiten uutiset siitä, että Valve valmistautui julkaisemaan pelille näin pian jatko-osan. Hei, lisää Left 4 Deadia missä tahansa muodossa on hyvä juttu! Mielipiteitä löytyi kuitenkin toisenkinlaisia.


Monet olivat sitä mieltä, että Left 4 Dead 2 oli suoranainen keskarin osoitus kohti Valven faneja. Jatko-osa näin pian? Eihän ykköseenkään julkaistu juuri yhtään ladattavaa lisäsisältöä! Left 4 Dead 2:n ominaisuudet kuulostivat myös monien mielestä siltä, että nyt yritettiin vedättää ja kunnolla. Vaan kävikö näin?
Etelän helteessä
Left 4 Dead 2 ei ole nimestään huolimatta jatkoa alkuperäiselle pelille, vaan tapahtuu samaan aikaan sen rinnalla. Alkuperäisen pelin tiimin käydessä omaa taisteluaan toinen neljän selviytyjän porukka sissittelee etelävaltioissa. Gumbo tuoksuu, räme rämisee ja aurinko paahtaa kun neljä oman paikkansa stereotyyppiä taistelee selviytymisestään.
Eteleän rempseät stereotyypit eivät kuitenkaan ole se suurin uudistus, sillä eiväthän ne luonnollisesti tarjoa peliin mitään merkittävää uutta – paitsi Coachin muodossa vihdoin hahmon, johon meikäläinen voi kunnolla samaistua.
Neljä hahmoamme taistelevat tiensä läpi viiden uuden nelikenttäisen kampanjan, jotka sijoittuvat hahmojensa tavoin sangen sterotyyppisiin, ettei jopa kliseisiin etelävaltioiden maisemiin. Eräässä kentässä taistellaan kiertävässä tivolissa, toisessa rämmitään läpi hurrikaanin pitkin sokeritehtaan raunioita ja kolmannessa ihmetellään zombi-invaasiota keskipäivän paahteessa pienen joenvarsikaupungin kaduilla ja laitureilla.
En suinkaan nostanut esiin auringonpaahteista rantakaupunkia ja vesisateen peittämää sokeritehdasta sattumalta, sillä tämän kaltaiset sääilmiöt ovat eräs pelin suurimmista uudistuksista. Kun tarjolla on muutakin kuin alkuillan hämärää, pelimaailma tuntuu heti selvästi elävämmältä ja aidommalta paikalta.
Vaikka auringonpaiste on ihan kivaa vaihtelua, sokeritehtaan hurrikaani on selvästi pelin parasta antia. Välillä sade ja tuuli yltyvät niin voimakkaiksi, etteivät pelaajat näe kahta metriä kauemmas tai edes kuule zombien tai toistensa ääniä. Huikean hienoa. Koska tunnelma kuitenkin oli alkuperäisen pelin vahvoja puolia, tätä käännettä ei voi kuin tervehtiä riemulla.


Arsenaali kasvaa
Kumpikin pelin osapuolista saa käyttöönsä uusia leluja. Selviytyjät voivat vihdoin varustautua melee-aseilla ja onkin hienoa hujauttaa vaikka moottorisahalla viiden zombin torsot riekaleiksi. Tarjolla on myös adrenaliinipiikkejä, boomerin sappea sisältäviä kranaatteja ja kuolleiden elvytykseen tarkoitettuja sähköpedaaleita. Hauskin selviytyjien uudistus on kuitenkin mahdollisuus lipastaa aseisiin vaikka räjähtäviä tai palavia ammuksia.
Kaikkia uusia leluja tarvitaan, sillä vastapuoli on saanut vielä tuntuvampia uudistuksia kolmen uuden erikoiszombin muodossa. Yksi sylkee suustaan happolätäköitä, joilla voi vaikka tukkia hetkeksi käytäviä tai pistää jumiin jääneet selviytyjät todella helisemään.
Toinen on kuin pieni tankki, joka vauhtiin päästyään jyrää selviytyjien läpi tykin kuulan tavoin. Jos joku jää jumiin, niin charger takoo onnetonta uhriaan räsynuken lailla seiniin ja lattiaan. Riemukkain on silti jockey, joka esikuvansa tavoin hyppää uhrinsa selkään ja ratsastaa tällä kuin hevosella konsanaan, vieden uhriltaan ohjauskyvyn.
Kuten aina ennenkin, zombit ovat yksinään vaarallisia mutta oikein ryhmässä käytettynä todellisia helvetinkoneita. Jockey ohjaa yhden pois ryhmästä samalla kun Charger paukauttaa muut selälleen ja spitter peittää kaikki hapolla. Siihen päälle vielä horden hyökkäys ja se onkin sitten wipe.
Wipeistä puheen ollen en voi olla toteamatta, että Left 4 Dead 2 on vaikea peli. Aivan järkyttävän. Jo yksinpelissä ja co-opissa tulee jatkuvasti vastaan tilanteita, joissa peli heittää niskaan horden ja pari tai kolme erikoiszombia. Tai miltä kuulostaisi kahden tankin yhtäaikaishyökkäys? Tai puoli tusinaa noitaa ripoteltuna pitkin yhtä taloa?
Pelissä on myös uudenlaisia kohtauksia, joissa pelaajien pitää taistella tiensä läpi miltei loputtoman horden päästäkseen vaikka sammuttamaan tivolin toisella laidalla pyörivän ja zombeja houkuttelevan karusellin, tai ylittääkseen ruuhkaisen ja hälyttäviä autoja täynnä olevan moottoritiesillan.
Nämä ovat myös niitä kohtia, joissa uusittu ja entistä V-mäisempi tekoälyn ohjaaja järjestää yllä kuvattuja kakkakepposia. Useampi pelisessioistamme päättyi turhautuneeseen kiroamiseen, kun lopputaistelu meni haastavasta mahdottomaksi vaikkapa kahden tankin ja 50 pikkuzombin hyökkäyksen ansiosta, tietenkin juuri kun olimme voittamassa. Tuntuukin siltä, että peli on suunniteltu veteraaneille, joiden mielestä alkuperäinen Left 4 Dead oli liian helppo. Nyypät siis varokoon.


Uusia pelimuotoja
Jos tavanomainen co-op ei miellytä, tarjolla on muutakin. Ensinnäkin jokaisen pelin kampanjoista voi nyt pelata läpi niin, että toinen ihmistiimi komentaa zombeja. Tämä on suuri ero verrattuna alkuperäiseen, joka sai vastaavan ominaisuuden vasta aivan Left 4 Dead 2:n kynnyksellä.
Pelitilojakin on uusittu. Aiemmat toki löytyvät, mutta suoranaista uutta on scavenge-pelitila, joissa pelialue on normaalia rajatumpi, eikä tarkoituksena ole enää pyrkiä mihinkään, vaan kerätä alueelta bensakanistereja keskellä sijaitsevaan generaattoriin. Jokainen kerätty kannu pidentää hieman aikarajaa, mutta zombeja riittää. Jos parin tunnin kampanjasessio kuulostaa liian pitkältä, Scavenge on erittäin hauska makupala.
Uutta on myös realism, joka ei niinkään ole uusi pelitila, vaan vipu, jolla peliään voi vaikeuttaa entisestään. Realism-tilassa kaatuneet pelaajat pitää elvyttää elvytyspedaalien avulla ja zombit pysähtyvät vain päälaukauksilla. Realism osoittautui tosin sen verran haastavaksi, että itse jätimme sen suosiolla odottamaan sitä hetkeä, kun Left 4 Dead 2 tuntuu liian helpolta – mihin voi mennä hetki.



Vain sosiaalisille
Moni on ihmetellyt kommenteissa, miksi Left 4 Dead 2:n arvostelu viipyy sen verran kun se nyt teki. Syy tähän on helppo: halusin punnita harvinaisen tarkkaan pelin lopullisen arvion tiedostaen ne odotukset – positiiviset ja negatiiviset – joita monet siihen kohdistivat ennakkoon.
Yksi asia on selvä: Left 4 Dead 2 ei ole halpa rahastus, joka olisi voitu julkaista DLC:nä. Ei ainakaan mitenkään järkevästi. Uutta sisältöä on valtava määrä ja lisäksi taustalla pyörivää moottoria ja directorin tekoälyä on muokattu sen verran radikaalisti, että olisi kohtuutonta odottaa saavansa tätä kaikkea pikkurahalla. Erikseen ostettuna kaikelle pelin sälälle kertyisi hintaa varmasti saman verran kuin nytkin, ellei enemmänkin.
Peli on siis hintansa väärti, mutta ei automaattisesti, eikä kaikille. Kuten jo mainitsin, Left 4 Dead 2 ei tunnu niinkään jatko-osalta, kuin ehkä jonkinlaiselta Left 4 Dead Extreme Editionilta, sen verran haastavampi peli on. Hyvien pelaajien kesken pelatussa co-op-kampanjassa uudistus on tervetullut, sillä vanhasta pelistä oli haaste kadonnut jo aikaa sitten.
Jos kuitenkin pelaat yksin tai yleensäkin tekoälyn tukemana, peli tulee luultavasti turhauttamaan enemmän kuin riemastuttamaan. Director on sen verran pirullisempi kuin ennen, että game over –ruutu tulee aivottomien tiimikaverien kanssa vastaan vähän väliä. Kun näin käy, edessä on joskus joka vartin takapakki, mitä ei voi pitää mitenkään kohtuullisena.
Jostain oudosta syystä ongelma tuntuu entistä pahemmalta nimenomaan Xbox 360:lla, jonka director tuntuu heittelevän eteen kakkakepposia PC-versiota enemmän. Kun tähän lasketaan mukaan se, että niin hyvä kuin se onkin, pad-ohjaus ei ole hiiren ja näppiksen veroinen, 360-versio tuntuu suorastaan epäreilun vaikealta. Muuten käännös on oikein mainio. Grafiikka on kelvollista, ruudunpäivitys oikein vikkelää ja tekniikka muutenkin kunnossa.
Tämä asettaakin arvostelijan ikävään välikäteen, sillä Left 4 Dead 2:n yksinpeli ei saanut minusta irti suuria hurraa-huutoja. Se on väärällä tavalla vaikea, pitkiä kampanjoita on tylsä pelata yksin ja tiimikaverien tekoäly on luokaton, siis niin luokaton että usein kolme muuta kaveria seisoo vieressä katsomassa kun charger hakkaa ihmispelaajan hengiltä eväänsä heilauttamatta. Mutta…
Left 4 Dead 2:ta ei ole oikeasti suunniteltu yksinpeliksi. Kyse on niin puhtaasta co-op-pelistä kuin vain olla voi. Hyvien ihmispelaajien kanssa nautittuna peli onkin edelleen mitä parhainta viihdettä, jopa parempaa kuin alkuperäinen. Näin ostopäätöstä pohtiessaan kannattaakin miettiä myös seuraavaa kysymystä: tunnenko kolme muutakin pelin omistajaa, joiden kanssa haluan pelata? Jos vastaus on kyllä, myös ostopäätös kannattaa.
Tekijä: Valve
Julkaisija: Valve / EA
Testattu: PC: Windows 7 x64, Intel Core 2 Duo E6600, Radeon HD4870, 4 Gt keskusmuistia / Xbox 360
Saatavilla: PC, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP, Pentium 4 3.0GHz, 1 Gt keskusmuistia (2 Gt Vistassa), DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain, joka tukee Shader Model 2.0:aa.
Pelaajia: 1-8 (lähiverkko, Internet)
Pelin kotisivu: http://www.l4d.com/
Miikka Lehtonen

Nam nam!
Toinen mielipide
Left 4 Dead 2 on toinen vuoden kahdesta boikottipelistä. Vaikka debatti ensimmäisen, arvaatte varmaan mihin viittaan, ympärillä jatkuukin todennäköisesti hamaan tulevaisuuteen saakka, voidaan keskustelu Valven zombimätön ympärillä lopettaa suosiolla. Kyse on nimittäin aidosti tunnelmallisesta ja vauhdikkaasta pelistä.
Zombit eivät ole teknisesti ottaen edes eläviä kuolleita, vaan 28-sarjasta tuttuja raivotautisia vahvistettuna entistä kattavammalla kokoelmalla tavallista vaarallisempia mutantteja. Raato vai taudinkantaja, sillä ei lopulta ole suurempaa väliä.
Kun peto katsoo syvälle silmiin ja kysyy vienosti ”saanko haukata palan aivojasi”, on paras tarjota vaihtoehtolounaaksi vaikka pesäpallomailaa. Nälkäisten almun anojien määrän lähestyessä viittäkymmentä kaipaa karskimpikin karju vierelleen jo kaveria.
Kyse onkin edeltäjänsä tavoin puhtaasta moninpelistä. Yksin bottien kanssa sisältö kelpaa lähinnä harjoitteluun, mutta nettiveikkosten seurassa samojen kenttien jauhamista jaksaa kerta toisensa jälkeen.
On mukava huomata, kuinka pelimekaniikka ohjaa yhteistyöhön melkein huomaamattomasti. Jos lauma vyöryy niskaan kahdelta suunnalta ja kaveri ampuu jo vasemmalle, ei normaalihoksottimilla varustettu soturi tarvitse juuri kommunikaatiota suunnatakseen haulikkonsa oikeaan. Hei, nyt jo tehdäänkin yhteistyötä. Kuolo korjaa sooloilijan nopeasti, joten vierustoveri kannattaa pitää pelikunnossa.


Sanomattakin on selvää, että nettiseura on kuin se Tom Hanksin maailmankuuluksi tekemä suklaarasia. Parhaimmillaan porukka hitsautuu yhteen kuin ikänsä toisensa tunteneet, kaveri autetaan pulasta eikä ketään jätetä jälkeen. Toisessa ääripäässä ovat sitten putkinäköiset sooloilijat ja todelliset kiusantekijät, joiden peli-ilo kumpuaa toisten kokemuksen tahallisesta tuhoamisesta.
Väliin jää sitten kokemus, jota voisi kuvailla parhaiten sanalla realistinen. Yhdessä ollaan, koska on pakko ja pulaan joutunut pelastetaan, jotta itse saisi luottaa samaan turvaan. Tilanteen käydessä kovin tukalaksi oma selviytyminen nousee kuitenkin tärkeimmäksi. Kun itse jää zombilauman alle haikailemaan taivaalle katoavan helikopterin perään, nousee mieleen harmistuksen lisäksi oivallus. Näinhän siinä oikeastikin kävisi.
Hieno pelihän Left 4 Dead 2 on, varsinkin tuttujen kanssa pelatessa. Ihmispelaajien housuissa pelottaa oikeasti, zombijoukkueen jäsenenä ei niinkään. Synnyn, teen vauriota ja kuolen -sykliä toistaessa tunnelma ei pääse nousemaan yhtä korkealle kuin henkikultansa puolesta taistelevaa ihmishahmoa ohjatessa. Samaa vikaa taisi löytyä jo sarjan ensimmäisestä osasta.
Vauhtia, verta ja kauhua sisältävä paketti ei ehkä nouse ihan vuoden peliksi, mutta kampanjan mittaisina satunnaisannoksina teos maistuu makealta. Siinä nimittäin lepää sekä sielu että mieli, kun raskaan työpäivän päätteeksi maalaa Amerikan syvän etelän häpeilemättömän verenpunaiseksi.
Juho Anttila

Lisää aiheesta
Left 4 Dead - zombin nälkä kasvaa (PC, 360)
Left 4 Dead 2 –ennakko (PC, Xbox 360)
Lue myös
Assassin’s Creed II (PS3, Xbox 360)
Band Hero (PS2, PS3, Wii, Xbox 360)
Call of Duty: Modern Warfare 2 (PC)
Call of Duty: Modern Warfare 2 (PS3, Xbox 360)
Operation Flashpoint: Dragon Rising (PC, PS3, Xbox 360)
Miikka Lehtonen
Kuvagalleria
- 1.
-
”Voiko vuodessa saada aikaan mitään muuta kuin ylihintaisen lisälevyn?” lyhyt vastaus eipä oikeestaan. eihän tuossa oo mitään uutta ku ääninäyttelijät ja ehkä joku 6 kpl uusia skinnejä ja joku 3 uutta zombieta.. jee ja kokopelin hinta. Enpä näe syytä miks ei olisi voinu olla DLC. eipä tule ostettua tuotakaan paskaa!
- 2.
-
Extremellahan toi ensimmäinen kentän toiseksi viimeinen mappi on suorastaan helvetillinen ;), 3 huntteria ja tankki ei paljoa naurata… Tahi naurattaa jos keksii rushia koko homman loppuun :D
- 3.
-
kuten tuolla jo todettiin nämä ai hommat olis ollu niin perkeleen massiivisia…
kyllähän tämä alkuun tuntui rahastukselta mutta kiitos MW2sen niin päätin ostaa tämän koska eihän tämä niin paha rahastus ole kun verrataan MW2seen pcllä
Joudun toteamaan että ihan hyvähän peli tämä on ja ihanasti on nostettu vaikeus astetta tässä:) se realism modi finaallissa on vasta se onkin vaikea. 2-3 kertaa päässy finaalliin asti mutta parin tunnin yrittämisen jälkeen porukka on lopettanu ja yksin on paha yrittää voittaa sitä…Joudun ihan piruuttani toteamaan ”typo löytyi”
”Jockey ohjaa yhden pois ryhmästä samalla kun bruiser paukauttaa muut selälleen ja spitter peittää kaikki hapolla.”Mikä tuo bruiser on?
mutta olemmehan me kaikki ihmisiä ja virheitä tapahtuu
- 4.
- 5.
-
Missäs ne on ne eroavaisuudet? Mä en ymmärtänyt pätkääkään.
Eli uusia aseita, uudet mapit, uudet hahmot ja sitten jotain tekoälyä vähän viilattu… ööhh mistä se tulee se ”eri peli”?Sit samassa tekstissä ensin kerrotaan kuin ”ahh niin eri peli” ja sitten seuraavaks et ”L4D deluxe”… ööhh pisti aika sanattomaksi.
Onhan noita lisäreitä nähty ennenkin mitkä parantaa grafiikkaa ja muutama uus ukko ja ase. Mistä se lisä rahastus? Siis onko OIKEASTI jotain uutta? Sama kälyset 4 kenttää ei hirveästi nostata hurraa huutoja. eli ensin tehtiin tynkä mitä sitten hehkutettiin ihan turhaan kaikissa lehdissä yms. ja sitten rahastus lisäri joka päätettiin julkasta omana pelinään ja taas sitä hehkutetaan… huoh.
Vois oikeasti joku kertoa mitä niin hienoa/uutta on tuossa L4D2:ssa, että se oikeuttaa pettämään ”lupaukset” L4D lisäsisällöstä ja tynkämäisyydestä, ja sen sijaan vaatimaan lisää rahaa.
- 6.
-
Mua kyllä sinänsä kiinnostaisi tuo ostaa, mutta vaikken tuota Valven hulabaloota kauheasti seurannutkaan niin vähän kyllä jäi ihmemaku suuhun ekan L4D:in jälkeen. Tälläistäkö se sitten on noiden EA Sportsin pelienkin kanssa, joka vuosi uusi versio?
Tekisi mieli tämäkin ostaa, mutta ei jotenkin vaan uskalla.
- 7.
-
Niin minä lähinnä sitä tarkoitin, että samaa huttua samassa paketissa, miksi maksaa se täyden pelin hinta? Onko siihen joku oikeutus? Ainakaan arvostelusta tuo ei minulle irronnut.
Luulin, että juurikin edomen kaltaiset tahot, nimenomaan paneutuisi tähän puoleen pelistä eikä vain toistamaan samaa p* mitä jo aiemmassa osassa tuli ilmi. Me varmaan kaikki tiedetään about mikä on L4D, ja jos ei niin linkki edellisen pelin arvosteluun, mutta onko tämä oikeasti vaan just NHL XXXX tyylinen ”muka uus peli”, jonka kommentointi pitäisi olla tyyliin:”Jos omistat n-1 pelin turha hankinta jos nyt ei ole pakko saada, muut suosittelen” siihen ei ainakaan tämä arvostelu vastannut.
- 8.
-
Kannattaa tilata verkkokauppa.com:sta… saa siinä 37 euron kieppeillä tän pelin ilman ilmaisen toimituksen kanssa :D kannattaa tosin tsekata onko kyseistä peliä varastossa
- 9.
-
Mistään verkkokapakasta mitään tilata. Zavvi.comista 30:llä taskuun.
- 10.
-
suunnitellu veteraaneille? en ihan agree ton kans kaks kenttää läpästy realism expertillä ja muita en oo vielä päässy koittaa mut kaverit sanoo et ”kui ny näin helppoo onko valve tehny jonkun päivityksen ku ennen oli mahoton” =D
Ja tää lisäri? Tota kattokaas kerran EA:n suuntaa ja sanokaa uusiks =D ihan täyshintasen pelin arvonen, siis jos ostaa sen 4:n paketin ainakin. ”Kyllä munki mielestä peli olis perseestä jos ei olis kavereita” =D
- 11.
-
miks jengi vinkuu et tää ois voinnu olla ilmanen lisäosa, ite en olis ainakaa koskaa tullut tätä pelanneeks jos olis ollu ilmainen lisäri. eikä tää ole kyll mikää vaikee peli, vaan iha perus menoa. tosin en ole koskaan pelannut ilman täyttä kavereista koostuvaa tiimiä enkä ilman teamspeak/vent/mumblea, mutta en kyllä tykkääkään pelata randomien/tietokoneohjattujen kanssa. Ihan hyvä arvostelu.
- 12.
-
Harmittaa eniten ettei peli ole yhteensopiva ykkösen kanssa. Jos koneelta löytyy molemmat pelit niin eikö olisi buenoa että pelien missionit toimisivat samasta ”emopelistä” käsin.
- 13.
-
Skeidaa. Juostaan pelkästään eteenpäin putkessa ja tapetaan kaikki ”zombit” jotka tulee vastaan. Todella puuduttavaa/itseääntoistavaa. Kampanjatkin ovat lyhyitä. Taas näitä pelejä jotka purevat massoihin niin kuin Modern Warfare 2:kin. Mainonnan ansiosta menestyvät.
- 14.
-
Keskittyisivät nyt vaan siihen HL3:seen.. :P
- 15.
-
@14.
Ep3 ja sitte vasta HL3 ;) - 16.
-
kämänen kf kopio
- 17.
-
Loistava peli ei kyllä voi muuta sanoa. Kaverin kanssa ollaa kohta hakattu kaikki kampanjat expertillä ja hauskaa on ollu. :D Kaikki valittajat täällä eivät varmasti ole edes kokeilleet koko peliä.
- 18.
-
@16
Ja kf on kopio miljoonasta muusta zombipelistä? Ja sama vaikka l4d oliski kopio koska se tekee asiat miljoona kertaa paremmin.
- 19.
-
Brainbread (HL1 modi) tais olla niitä ekoja co-op zombieammuskeluja.
- 20.
-
@16 left 4 deadin suunnittelu alotettiin turtle rock studiosissa jo ennen koko kf modia saati koko peliä, huono trolli btw
ps. pelaan kf ja on seki v*tun jees - 21.
-
15# No vaikka sitten siihen… *Tahtoo taattua Valve-yksinpelilaatua!*
- 22.
-
14 ja 15
Jep niitä odotellaan, EP3 varsinki
- 23.
-
ykköstä en oo koskaan pelannu, mutta kyllä tää 2:nen vaikuttaa ihan ok mätöltä. suosittelen kokeilemaan demoa jos ei ole tullu aikasemmin peliin tutustuttua.
- 24.
-
Saa nauraa kyl näille ragehatel4d2 tyypeille, jotka eivät ole peliä edes pelanneet ja tietävät sen olevan huono! :) Apinaaaat!
@ 13 = apina.
- 25.
-
Ajattelin tässä kertoa että L4D2 pyörii sulavasti Pentium 4 2,4 ghz,767 mb ram ja HD2400 pro kokoonpanolla.
- 26.
-
Kyllä tämä parempi oli kuin L4D1 ja ehdottomasti täyden pelin arvoinen. Pelimoottoria ja muitakin ominaisuuksia viilattu niin helvetisti.
- 27.
-
ihme venkoilua. itse en pidä cooppia kuin yhden illan juttuna ja sen jälkeen se jääkin sitten siihen. mutta sitten on se iki ihana versus jossa tiimipeli palkitaan todella. Voin kaikkia valittajia kysyä miettimään että miten paljon monet muut pelit eroavat jatko-osiltaan ja alkuperäiseltä peliltä. Bioshocissa ja bioshock 2:ssa on varmasti samanverran eroavaisuuksia kuin l4d2:lla ja l4d:llä. Toisekseen 30e hinta ei minusta ollut paha kun porukassa pelin steamista osti tosin tämä vaihtoehto ei taida sopia monenkaan tämän sivun käyttäjän ostotyyliksi kavereiden puutteen takia.
- 28.
-
Demoa tullut pelailtua jonkun verran ja kerran sen mennyt kaverinkin kanssa läpi. Ihan hauskaa mättöä tuo, mutta odottelen vielä että se hinta tipahtaisi alemmaks :)
- 29.
-
Hyi helvetti mitä tuubaaa. Melkein hävettää valven puolesta :(
- 30.
-
Jätän huomioimatta niiden mielipiteet jotka eivät ole ko. peliä pelanneet (15min tesmausta yksinpelinä kaverin luona ei lasketa).
Pelasimme kaveriporukalla ykkösen puhki (expert sujui melko helposti) ja sen jälkeen siihen lopahti into, rajasa uudelleenpelattavuudellakin. Ilahduin kun kuulin jatko-osasta joka tulisi pian.
Hinta ei ollut mielestäni liian tyyris (4-packin yhden pelin hinta jäi alle 40e) varsinkaan tavalliselle työssäkäyjälle. En juurikaan ymmärrä valittajia jotka haluavat loputtomasti ilmaista sisältöä kun ovat kerran jotain ostaneet. Maksan mielelläni viihteestä jos koen saavani rahoilleni vastinetta.
Vastinetta rahoille on myös tarjottu: suurempi sisältö kuin ykkösessä, tuntuu tuoreelta, vaikeustasoa on nostettu ja yhteistyötä tiimin kesken pitää tiivistää. Tahkookohan joku vielä ykkösosan kampanjoita? Ehkä maksullinen sisältö on parempi vaihtoehto kuin ei ollenkaan uutta sisältöä… Oman ja tuttujen kokemuksista päätellen pelattavuus on rikastunut ja uudelleenpeluuarvo saattaa olla alkuperäistä peliä parempi, aika näyttää.
Videopelit ovat suurta bisnestä ja lompakollaan voi äänestää; jos 50 euroa uudesta pelistä on mielestäsi liikaa, ei kukaan pakota ostamaan. Itse äänestäisin lompakollani ehkä kuitenkin niitä parhaita pelejä halvimpien sijaan.
- 31.
-
”Neljä hahmoamme taistelevat tiensä läpi viiden uuden nelikenttäisen kampanjan”
Osassa kampanjoista on 5 kenttää
Lisäksi realismissa zombit kaatuu kyllä muutenkin kun päälaukauksilla, ei niistä oikeen mihinkään enää ole kun koko keskivartalo uupuu :D
Itse peli kyllä mahtava ja suositeltava kaikille
- 32.
-
Joo kyllä oli versus modi ekassakin osassa ihan alusta alkaen, vois tarkistaa niitä faktoja jos meinaa arvostella
- 33.
-
@32
oli ekat kaks kenttää…
ja etenkin toinen niistä oli ihan arseesta ja noh yhtä kenttää ei nyt kauheesti jaksa… - 34.
-
left 4 dead. Jätetty kuolemaan.
- 35.
-
@4
Onkohan Miikka pelannut Borderlandsia…?
Itselläkin meni Bruiseri ja Chargeri sekaisin. - 36.
-
Sanotaan nyt näin Half-Life on edelleen/aina ehdottomasti maailman kolmen parhaan pelin joukossa..L4D on ehdottomasti Hl:n verrattuna kolmenkymmenen huonoimman listalla!!!..<–Siis valven olisi odottanut tuottavan jotain tajunnan räjäyttävää ja ajan pysäyttävää mahtimättöä, joka on niin koukuttavaa että kaikki muu sosiaalinen elämä häviää..Akka pakkaa laukut ja lähtee ku jää aina kakkosex…äitikään ei enää leivo lapselleen pipareita niin lämmöllä kun tämä ei kerkeä koskaan soittaa sille.. Edellä mainittu scenario toteutui hl1 & 2 kohdalla…Tämä peli räjäyttää korkeintaan aivoni surkeudellaan, hajottaa mieleni..tuhoaa lopulta perheeni olemalla niin järkyttävän huono!! Tämän pelin pelaaminen on yhtä virikkeellistä kuin koiran paskan dna:n tutkiminen kynttilän valossa..sen verran selväpäinen olen että jos näistä kahdesta pitäisi valita, niin ottaisin ne kynttilät(kehtaisin varmaan sitä mieluummin kavereille ehdottaa) Ei siis hyva yksin eikä kimpassa..ei tussussa eikä pimpassa..ei tällä planeetalla eikä sillä toisella..herätkää nyt hyvät zombiet todellisuuteen
- 37.
-
Terve,
Kummallista kun ihmiset luulevat tämän tuotantotyön halvaksi tai ilmaiseksi? Vähintään 1 vuosi kertaa n ihmistä työssä noin 8h päivässä tuskin on ilmaista? Sitten kun TE olette ilman palkkaa töissä ihan vaan fanien (tai siis oikeastaan _mulkkujen_ asiakkaiden. Jep sinun!) takia vaikka aluksi vuoden …niin takas vaan tänne kirjottelemaan samaa itkua…
- 38.
-
Miikka loves to be chocolate boomer :)
Muuten niit tankkei tuli ykkösessäkin joskus kaksi. Riippuen serveristä. Finaalissa vähintään 2. Ja kolmas vielä lopussa. Versus neljälle kentälle tuli ainakin puoli vuotta sitten ykköseen.
Mut hyvä arvostelu.
- 39.
-
Miika loves to be chocolate boomer :)
Muuten tankkei tuli ykköses välil 2, riippuen servusta. Finaalissa 3.
- 40.
-
@33. Vaikka oli kuinka suppeassa muodossa olipa silti…
- 41.
-
@1
Näin sanoo ihminen joka ei ole nähnyt peliä lainkaan. Ei tämä ole rahastusta, se on oikeasti parempi ja enemmän tavaraa kuin ensimmäisessä.
@7
4pack ennakkotilattuna oli vajaat 34e ja hiljattain steamistä irtosi myös samansuuruiseen aleen tämä ja aiempi 7,5e. Varmasti alea tulee myöhemminkin, ei ehkä ihan heti mutta tulee kuitenkin. Kantsii poimia silloin itselle jos ei halua täyttä 50e hintaa maksaa. Tosin irtoaa verkkokauppa.com ahvenanmaalta suoratuontina jo nyt 36e postikuluineen.
@13
Juu tosi puuduttavaa, jos vaikeustaso on mitättömällä tasolla. Muuten ei koska hommassa on oikeasti haastettakin.
@25
Tuskin sulavasti, ellei vedä kaikkia detaileja täysin alas jolloinka pelistä katoaa kaikki hieno, mm sade ja paremmat efektit.
Sitten asiaan. Loisto peli, kaikenkaikkiaan ja vielä parempi hyvän tiimin kera.
- 42.
-
MISSÄ VIIPYY EPISODE !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- 43.
-
Helvetin hyvä peli jos tykkäsi Versuksesta L4D1:ssä ja jos löytyy kavereita kampanjoihin. Ei tätä oikein muuten jaksa yhtään mitenkään. Ah että. Niin paljon paranneltu peli, ei kaduta yhtään kun maksoin 45€.
Tällä hetkellä jo pelattu enemmän kuin ykköstä. - 44.
-
on kyllä herkullisen näköisiä pipareita.
- 45.
-
oon ladannu tän pelin ja ei helvetti onpa hyvä!
- 46.
-
@1
Nii eihä vuodes saa aikaa ku uudet ääninäyttelijät, 4 uutta ihmishahmoo, 3 uutta erityissaastunutta, kaikille normisaastuneille uudet modelit ja 7- kertainen määrä mahdollisia skinejä, uusia sääefektejä yms. , uusittu directorin spawnaussysteemi,
uusi lähitaisteluaseluokka, moninkertainen määrä muita tykkejä ykköseen verrattuna, sirpale+ ihmetuliammukset, defibrillaattori, adrenaliinipiikki, 5 uutta mappia joista suunnilleen kaikki pitempiä kuin ykkösessä, muutenki uusia gameplay- ideoita
(kuten loppumattomat crescendo- eventit), kaksi uutta pelimuotoa, uncommon infected, wandering witch.
jos ei noi riitä uudeksi peliksi, saattaa vikaa olla muuallakin kun peliyhtiössä.























































































Kommentit
Keskustelut
Facebook