Dome

Alustat:
3DS
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Linux
Mac
Mobiili
PC
PlayStation 3
PlayStation 4
PlayStation Vita
Retro
Wii
Wii U
Xbox 360
Xbox One

Limbo (Xbox 360)

21.7.2010
Juho

Aihealueet: Xbox 360, Tasohyppelyt

Limbo, Playdead, Microsoft, Xbox Live Arcade, Indiepelit, Ladattavat pelit

Tyttö, joka on kateissa. Poika, joka tahtoo löytää siskonsa. Maailma pelkkiä harmaan sävyjä elämän ja Helvetin välillä. Petollinen hiljaisuus, joka kätkee taakseen kuolettavan ansan toisensa jälkeen. Uni, tai paremminkin painajainen, josta ei tahdo herätä.

Limbo rakentuu samoista aineksista lukuisien muiden indiepelien kanssa. Tasohyppelyä, fysiikkamoottori ja puzzleja. Mutta kun liimana käytetään huikeaa tunnelmaa ja aitoa rakkautta, on lopputulos enemmän kuin osiensa summa.

Tarinaa ei juuri yllä mainittua enempää selitellä. Se, mitä todella tapahtuu ja missä oikeasti ollaan, jää pelaajan oman tulkinnan varaan. Missä Limbo oikeasti sijaitsee? Onko päähenkilö elävä vai kuollut? Onko toivoa enää jäljellä vai odottaako sankaria vain loputon pimeys? Kuten kaikessa hyvässä taiteessa, vastauksia ei tarjoilla valmiiksi pureskeltuina. Sen sijaan pääosaan nousee tunnelma.

Mustan eri sävyt

Kuvatkin sen kertovat. Limbo on synkkä, sanan kaikissa merkityksissä. Värit on pesty pois kokonaan, jäljellä on mustaa, valkoista ja harmaata. Hahmotkin ovat pelkkiä silhuetteja sumun peittämässä maailmassa.

Matka on aavemainen, pelottava, ahdistavakin, mutta myös äärimmäisen kaunis. Pinnan alta löytyy yksityiskohtia. Välitila ei ole eloton, mutta harva vastaantulija on ystävä. Minimalismi toistuu äänimaailmassa. Hiljaisuus kertoo enemmän kuin täysikokoinen sinfoniaorkesteri.

Limbo ei ole peli hätäisille. Liikkuminen on verkkaista. Odottelultakaan ei vältytä. Sivulta kuvattu tasohyppely haastaa rauhoittumaan, miettimään ja odottamaankin. Tästä nauttiminen vaatii kykyä antaa teoksen viedä mukanaan omaan tahtiinsa.

Välillä odotellaan, välillä taas liikutaan aivan hitaasti. Poika ei ole toimintasankari vaan lapsi keskellä outoa ja painajaismaista maailmaa. Pelokas, mutta määrätietoinen. Haavoittuvaisuudessaan sataa aseenheiluttelijaa aidompi sankari.

Julma pieni tarina

Tarina on ehkä synkän kaunis, mutta myös julma. Välitila on täynnä uhkaa. Pohjattomia kuiluja, karhunrautoja, sähköansoja. Eivätkä Limbon asukitkaan ole vaarattomia, puhumattakaan vaikkapa yhdestä pelihistorian pelottavimmista hämähäkeistä. Kun koko maailma muuttuu mekaaniseksi ja kääntyy pelaajaa vastaan, herää väistämättä epäilys siitä, voiko tämä päättyä kuin kyyneliin.

Limbo haastaa pelaajan ajattelemaan. Hätäilyn ja virheiden palkka on kuolema, usein vielä verinen sellainen. Aina ratkaisu tai oikea etenemissuunta ei ole se, mikä ensimmäisenä näytetään. Välillä ratkaisu löytyy palaamalla takaisin omia jälkiään ja katsomalla mikä unohtui, mikä on muuttunut.

Vaikeustaso kasvaa asteittain. Varomaton pääsee hengestään jo aivan alussakin, mutta siinä vaiheessa, kun koko maailma lähtee kääntymään ja painovoimakin temppuilee, otetaan pelaajasta mittaa toden teolla. Ja sitten peli onkin ohi.

Laatu on kestoa tärkeämpää

Loppu on katkeransuloinen ja selittelemätön. Kaunis, mutta kuten niin monessa tällaisessa teoksessa, se myös tulee vastaan liian aikaisin. Limbo on koettu muutamassa tunnissa, parhaimmillaan tai pahimmillaan yhdellä istumalla. Jäljelle jää ovelasti piilotettujen saavutusten metsästäminen tai viimeinen haaste: Koko pelin läpäiseminen ilman taukoja ja kuolemalla korkeintaan viisi kertaa.

Kuten alussa mainitsinkin, Limbo on monella tapaa tyypillinen indiepeli. Megabudjetin puutetta korvataan tyylillä, omaperäisillä ideoilla ja riskinotolla. Eikä indie todellakaan tarkoita heikkoa laatua. Limbo on myös teknisesti erinomainen, lähes virheetön peli.

Pelitunteja euroa kohti laskeville peli on pettymys. 1200 pistettä on monelle liikaa yhden, korkeintaan kahden illan huvista. Joskus kokemuksen vahvuus ja ainutkertaisuus nousee kuitenkin sen kestoa tärkeämmäksi. Limbo lumoaa, järkyttää ja haastaa koko lyhyen kestonsa ajan. Sieluun jää jälki, jotain, mihin kovin harva laajempi peli pystyy.

 

Tekijä: PlayDead Studios
Julkaisija: Microsoft Game Studios
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360
Huomioitavaa: Ladattava peli XBLA-palvelussa, hinta 1200 MS-pistettä
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.limbogame.org
Juho Anttila

 

Toinen mielipide

Norjalaisen PlayDeadin Limbo muistuttaa monessa suhteessa Braidia. Se julkaistaan vain nettipalvelussa, se on tekijöidensä esikoinen, taiteellinen ja sekä arvostelu- että myyntimenestys.

Limbo alkaa tyylikkäästi – ei valikkoa, ei ohjeita, vain pelihahmo ja synkkä metsä. Eteenpäin mennään, mutta pelaajalla ei ole hajuakaan, että miksi ja minne. Vaikeustaso kasvaa asteittain. Pian huomaa, että metsä kätkee sisäänsä salakavalia ansoja ja vihollisia.

Vaikka juonta ei varsinaisesti olekaan, tunnelma on käsinkosketeltava. Se on upean minimalistisen ulkoasun ja musiikin ansiota. Värit on pesty pois kokonaan, jäljellä on mustaa, valkoista ja harmaata. Hahmotkin ovat pelkkiä silhuetteja.

Limbo haastaa pelaajan ajattelemaan ja on ainutlaatuinen kokemus, jota voi suositella kaikille. Se jättää jäljen, mihin harva peli pystyy.

Simon Elo

 

Lue myös

All Points Bulletin (APB) (PC)

Crackdown 2 (Xbox 360)

Demon’s Souls (PS3)

Ghost Pirates of Vooju Island (PC)

Joe Danger (PS3)

Sam & Max Episode 304: Beyond the Alley of Dolls (iPad, Mac, PC, PS3)

WarioWare: Do It Yourself (DS)

 

Juho Anttila

1.

Ostanostanostan!

2.

Ohyeah, just tämmösistä tykkään.

Harmi että vaan Xbobx:lle. Sais tulla höyryyn ja mieluiten alennuksella niin varmasti ostan.

3.

http://www.kongregate.com/games/wittyhobos/coma
Samaa tyyliä?

4.

3. En ole tuota ennestään kokeillut, mutta pikaisen vilkaisun perusteella Limbo on rutkasti synkempi mutta samalla myös rauhallisempi tapaus.

5.

No voi pahkeinen!

Saatavilla: Xbox 360

Kuten Betelgeuzahkin, olin arvostelun noin puolivälin hujakoille luettuani valmis ostamaan tämän Steamista vaikka samalta istumalta. Taitaa jäädä väliin.

6.

Ei helkkari, välitön ostos, jos tulisi PC:lle tai PS3:lle. :/

7.

Demon perusteella tää peli on taas tätä tekotaiteellista roskaa, missä perinteiset arvot, kuten pelattavuus ja se että pelissä on muitakin värejä kuin harmaan eri sävyt ovat toisarvoisia.

Itse suosittelen tämän taidepaukun tilalle puzzletasoloikka Exit 2:sta tai Super Mario Bros -sarjan ekaa osaa.

8.

Hah, voihan sen noinkin nähdä mutta itse tykkäsin pelin mystisestä mustavalko maailmasta ja äänimaailmasta joka luo mielenkiintoisen tunnelman.

Aika naurettavaa lähteä vertailemaan tätä johonkin Marioihin.

9.

@7, voisitko määritellä, mitä /sinä/ tarkoitat tekotaiteellisuudella?

Yksinkertaisemman terminologian kohdalla tällainen ei varmastikaan olisi tarpeen, koska suurin osa varmasti ymmärtää mitä esimerkiksi sanat ”lintu” tai ”puuro” tarkoittavat. Taide on kuitenkin sanana aiheuttanut määrittelyongelmia jo vuosisatojen ajan, eikä yhden kaikille sopivan määritelmän löytäminen ole välttämättä edes mahdollistakaan. Tästä johtuen haluaisinkin kuulla, mitä juuri sinä tarkoitat puhuessasi nimenomaan tekotaiteellisuudesta.

Omasta mielestäni tekotaiteellisuudella viitataan tekemällä tehtyyn taiteeseen. Esitetty taide tuntuu siis jollain tavalla pakotetulta, väkinäiseltä. Tässä piilee kuitenkin yksi valtava ongelma: termin käyttäjä olettaa tietävänsä, mitä taiteilija on halunnut työllään sanoa.

Vaikka teoksen viesti saattaakin tuntua ilmeiseltä, on silti jo lähtökohtaisesti mahdotonta sanoa, mitä toinen on työtä tehdessään lopulta halunnut ilmaista tai millaisen teoksen hän on ylipäätään halunnut tehdä. Tästä johtuen on mielestäni äärettömän koppavaa väittää ymmärtävänsä tai edes todella kuvitella ymmärtävänsä tekijää ja hänen työtään niin selkeästi, että olisi varaa kommentoida sen olevan jollain tapaa ”tekotaiteellinen”.

Itse olen jättänyt kyseisen ilmauksen kokonaan pois sanavarastostani yllä esitetyn vakavalaatuisen ongelman takia. En vain koe sen käyttämistä millään muotoa perustelluksi, enkä myöskään koe, että minulla olisi varaa kommentoida toisten tekemän työn motiiveja tai tarkoitusperiä, koska en voi niitä tietää. Sen sijaan ilmaukset kuten ”en pidä”, ”pidän”, ”hyvä” ja ”huono” ovat mielestäni täysin toimivia oman arvostuksensa tai paheksuntansa ilmaisemiseen. Suosittelen.

10.

@3 http://www.kongregate.com/games/wittyhobos/coma

Siis kumpi tuli ensin tämä vai tuo hä?
Joku nyt kyllä kopioinut toisella koska sen verran yhtäläisyyksiä että tyhmempikin sen huomaa.

Vai liekö tekijät samat :)

11.

10. Nyt vähän enemmän tuota comaa kokeilleena on kyllä pakko todeta, että Limbolla ja comalla on yhteistä tasan tarkkaan värimaailma coman kahden ensimmäisen huoneen ajan. Siitä eteenpäin ei sitäkään vähää. Aivan erilaisia pelejä sekä tunnelmaltaan että pelimekaniikaltaan.

12.

”Sieluun jää jälki, jotain, mihin kovin harva laajempi peli pystyy.”

Ja se jälki on vitutus siitä miten vähän tässä ”teoksessa” saa PELATA. Mutta mä olen tällainen vähän vanhanaikainen tyyppi jonka mielestä peleissä pitää olla sitä ”tekemistä”, mikäli muistatte kyseisen koukun aikoina ennen näitä kaikkia visuaalisia taide-elämyksiä, ”teoksia” ja l'artistan visiota. Näitä epäpelejä tehtailee himassaan joku baskeripää pikkurilli pystyssä viinilasin ääressä. Näiden arvostaminen vaatii l'intellectiaa mutta recommended setuppiin kuuluu diapamit + känni jotta taiteilijan näkemystä jaksaa tuijottaa 97% passiivisena sen useamman tunnin.

@9
Tekotaiteellisuudella viitattiin varmaan lähinnä juurikin tämänkaltaisten pelien jopa arroganttiin suhtautumiseen oman visionsa voimaan, jopa siinä määrin että yksinkertaisen hypipompi-jumita-kelaile pelattavan näytönsäästäjän päälle ei juuri muuta tarvitakaan. Ja tekotaiteellisuuden määritelmäkysymys otettakoon lähempään syyniin jossain vakavammassa asiayhteydessä kuin kommentoidessa sivumennen mitä lie femman steam-peliä.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Takaisin ylös