Aihealueet: PC, Seikkailu- ja roolipelit, Toimintapelit

Skandinaavisen taruston mukaan Loki on muotoaan muuttava ketku jättiläishahmo. Ranskalaisen pelinkehittäjän Cyaniden samanniminen mätkintäroolipeli tavoittelee monimuotoisuutta ammentamalla aineksia neljän muinaiskulttuurin mytologioista.

Lopputuloksena on hutkintaa suuntaan jos toiseenkin, mutta onnistuneista osumista nauttinevat vain kaikkein innokkaimmat lajityypin ystävät. Lokissa perusasiat ova kunnossa, mutta silti jokaisella osa-alueella paistaa tekijöiden liiallinen kunnianhimo ja riittämätön osaaminen.

Ensimmäisenä esimerkkinä voitaneen pitää juonta, sillä niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Lokin tekijät ovat unohtaneet pelistään lähes kokonaan taustatarinan. Alkuanimaatiokin jättää ilmaan pelkkiä kysymyksiä. Verkkosivujen ja mainosten perusteella tarina on kyllä mielenkiintoinen, mutta ilman muista lähteistä lunttaamista pelaaminen on kuin sumussa suunnistamista.

Jottei lukijakin jäisi täysin kartan ulkopuolelle, niin Lokin kehyskertomus kuuluu jotenkin näin: egyptiläiseen mytologiaan kuuluva kaaoksen ja pahuuden jumala Seth on paennut pyramidihaudastaan ja päättänyt pistää koko maailman kärsimään vankeutensa vuoksi. Seth on saanut juoneensa mukaan muiden kulttuurien muinaistarustoihin ja historiaan kuuluvia hahmoja. Yhteistuumin antisankarilauma aikoo tuhota maailman kansakunnat yksi kerrallaan.

Kätyreinä on nimekkäitä kavereita: atsteekkeja uhkaa espanjalainen konkistadori Cortez, antiikin Kreikassa Hades toimittaa pääpahiksen roolia Medusan kaltaisten taruhahmojen avittaessa, egyptiläisessä osiossa kapuloita rattaisiin heittää Anubis ja viikinkien kylmässä Pohjolassa odottavat muun muassa susi Fenrir ja lohikäärme Fafnir.  

Oma hahmo ja läpikäytävä kulttuuri on naitettu erottamattomasti yhteen. Toisin sanoen, jos pelaa shamaanilla, ensimmäiseksi kentäksi valikoituu atsteekkien valtakunta. Taistelija on taas Pohjolan viikinki, soturi on kreikkalainen ja niin edelleen. Egyptiläinen maagi käväisee kylläkin Pohjolassa, mutta palaa kotiinsa temppeleitä ja hautoja tutkimaan.

Pelaaja pääsee pääjehun Sethin perään vasta siivottuaan kotikonnut ilkiöistä. Yllättävän typerästi tekijät ovat kuitenkin päättäneet, että helpoimmalla vaikeustasolla tie päättyy ensimmäisen osaan. Vasta vaikeimmalla, jumalallisella, tasolla pelin voi kokea loppuun saakka.

Poikki ja pinoon – ad infinitum

Varsinainen pelaaminen on silkkaa itseään, eli loputtomalta tuntuvaa pahisten pilkkomista. Sentään jonkin sortin motivaatiota puuhaan antavat lyhyemmän tähtäimen tehtävät, vaikka varsinainen suuri tarina jääkin pimentoon. Näiden sisällöstä voikin olla sitten montaa mieltä, sillä tehtävien välillä on hyvin vähän eroa: omaa sankaria juoksutetaan paikasta toiseen, mitä milloinkin roinaa tai hahmoa etsien.

Matkalla piestään sata kaupalla erilaisia mytologisia ja maastoon sopivia vihollisia. Välillä eteen ilmaantuu vaihtelun vuoksi muita hurjempi ja kestävämpi väliportaan johtohahmo. Vastaan tulevien vihollisten järjetön määrä on kuitenkin liikaa. Jos tekijät olisivat jaksaneet panostaa tehtäviin muulla tavoin, olisi kokemus huomattavasti mielekkäämpi. Armollisuutta osoitetaan sentään pelihahmon kuollessa. Uudestisyntyminen tapahtuu kolutun tason alusta, tapettujen vihollisten pysyessä kuolleena ja kerättyjen tavaroiden säilyessä taskuissa.

Puuduttavuudesta huolimatta taisteleminen on erittäin tyydyttävää aivotonta viihdettä. Etenkin Diablonsa osaaville puuha on kuin pyörällä ajamista. Jos pelityyppiä vielä kokemattomia jostain kiven alta löytyy, voi sanoa että kunhan osaa naputtaa hiiren nappeja sormet punaisina, on jo puolet hommasta hanskassa. Toinen puoliskokin on tuttua hack ’n’ slash –konkareille. Se koostuu oman hahmon kehittämisestä, erikoiskykyjen valikoimisesta sekä löydetyn tavaran inventoimisesta ja kauppaamisesta.

Se joka kuuseen kurkottaa…

Lokin epätasaisuus nousee esiin erityisen hyvin hahmonkehityksessä. Erikoiskykyjä ja esineitä, kuten aseita ja haarniskoja, on todella runsaasti, mutta huonosti suunnitellut menut pilaavat kokonaisuuden. Tavaran myyminen ja ostaminen on esimerkiksi tehty käsittämättömän epäkäteväksi. Toisaalta taas erikoiskykyjen jakaminen eri jumalille on hieno yksityiskohta: kykyjä voi valita vain sen jumalan alaisuudesta, jota palvoo kullakin hetkellä.  Lisäksi ominaisuuksia on paikoitellen liikaa, muun muassa sepän luona sekoaa vaihtoehtojen keskellä, vaikka pelkkä uusien aseiden luominenkin olisi riittänyt.

Loki onkin hieman kuin liian lyhyt peitto: koko ajan tuntuu, että jollain puolella toteutus prakaa. Syynä on yksinkertaisesti Cyaniden voimavarojen loppuminen. Resurssit eivät ole riittäneet toteuttamaan kunnianhimoista suunnitelmaa. Neljän eri kulttuurin toteuttamiseen on kulunut se aika, joka olisi pitänyt käyttää perusasioiden kanssa. Siksipä myös pelimoottori yskii, grafiikka on luvattoman palikkamaista, täynnä bugeja ja latausajat ovat pitkiä. Epätasapainosta muistuttaa taas kohtuullisen hyvä äänisuunnittelu.

Kaikesta parjauksesta huolimatta, Loki tarjoaa käypää viihdettä intohimoisimmille mätkintäroolipelien ystäville.  Eniten hupia saa irti moninpelitilojen parissa, joissa kaverien kanssa voi harmitella tarinatilaa samalla kun vihulaisille tai kavereille antaa köniin. Oikealla asenteella lähestyttäessä Loki on maukas pieni välipala parempia Diablo-klooneja odotellessa.

Tekijä: Cyanide
Julkaisija: Focus Home Interactive / Paradox Interactive
Testattu: PC
Saatavilla: PC
Pelaajia: 1-8 (moninpelitilasta riippuen)
Pelin kotisivut: http://www.loki-game.com

Lue lisää eDomesta

Titan Quest – 2000-luvun Diablo?

Bill Roper puhuu Hellgate: Londonista

Gearbox sekoittaa Mad Maxia Diabloon

Mage Knight Apocalypse (PC)

Hellgate: London –ennakko osa 1 (PC)

Hellgate: London –ennakko osa 2 (PC)

Titan Quest: Immortal Throne (PC)

Antti Mutta

Diablo-klooneista on moneksi. Mutta kuka onnistui parhaimmin?

Katso tilanne vastaamatta