Lost: Via Domus (PC, PS3, 360)
11.3.2008
Simon
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Toimintapelit
Lost on eräs viime vuosien parhaista televisiosarjoista. Kummalliselle autiolle saarelle haaksirikkoutuneista, omankin elämänsä sisällön kadottaneista ihmisistä kertova sarja yhdistää hienolla tavalla ihmissuhdedraamaa, selviytymisjännäriä, filosofiaa ja scifiä.
Olen Lostin suuri fani. Katson jo neljättä kautta ja lueskelen mielelläni teorioita sarjan mytologiasta, joten luonnollisesti sarjaan perustuva videopeli herättää mielenkiintoni, mutta myös epäilyni. Miten Lostin salaperäinen tunnelma ja omaleimainen tyyli saadaan peliin?
Menneisyyden ote
Via Domus ei kuulu sarjan kaanoniin, joten pelissä ei juuri tarjoilla vastauksia sarjan suuriin kysymyksiin. Pelissä ei myöskään seikkailla tutuilla hahmoilla, vaan luvassa on aivan uusi tarina, joka tapahtuu saarella kahden ensimmäisen kauden aikana.
Via Domuksessa seikkaillaan Oceanicin lento 815:sta selvinneellä, muistinsa menettäneellä miehellä. Vain yksi kanssamatkustaja muistaa hänet, mutta uhkaa tappaa hänet. Mitä päähenkilö on tehnyt ennen kuin nousi koneeseen Sydneyssä? Saaren poliisit Jack ”Mutruhuuli” Shepard ja Saydi ”Aziz the Combat Fighter” Jarrah eivät katso muistinsa menettänyttä hyvällä, joten menneisyys on parasta selvittää pian.
Välillä jopa sarjaa hartaudella seuranneen on vaikea pysyä videopelin perässä. Ensimmäisen illan jälkeen Michael jo rakentaa lauttaa ja Lockella on salaisuuksia viidakossa, joten pelissä hypätään sarjan tapahtumia kuusitoistakertaisella kelauksella eteenpäin. Hitaampi tahti olisi sopinut paremmin sekä Lostin että seikkailupelien maailmaan. Sarjan suurista käänteistä pitäisi mainita myös pelissä.
Suurin osa ajasta käytetään saaren mysteerejä selvittäessä rannalla, bunkkerissa ja viidakossa, mutta päähenkilön muistot tulevat mieleen Lostille tyypillisten takautumien kautta. Valokuvaajaksi osoittautuva sankarimme ottaa niissä kuvan ratkaisevasta hetkestä ja näin palauttaa tapahtuman mieleensä. Kuvaaminen on välillä hankalaa, mutta pienet vihjeet kohteesta kannattaa katsoa tarkkaan. Idea kuulostaa oudolta, mutta se toimii.
Tarina on jaettu seitsemään televisiosarjan tapaiseen jaksoon, joissa on alussa tapahtui viime jaksossa –osuus ja lopussa cliffhanger. Television puolelta tuttu kaava toimii myös pelinä ja kun juoni on lähes samaa korkeaa tasoa, koukkuun jää nopeasti. Lost-faneille tarina on taattu nautinto ja loppuratkaisu on erittäin kutkuttava. Se ei ole ihme, kun käsikirjoittajina ovat sarjasta tutut Carlton Cuse ja Damon Lindelof.

Waaaaalt!
Lostin luonnonkaunis saari ja haaksirikkoutuneiden asuttama ranta näyttävät juuri siltä kuin pitääkin. Sademetsä on vehmas ja täynnä ääniä. Ikimuistoinen bunkkeri on yksityiskohtainen ja sieltä löytyvät kaikki yksityiskohdat kuten Desmondin kuntopyörä ja seinämaalaus. Seikkailemaan pääsee myös muutamassa paikassa, jotka sarjassa on mainittu mutta ei koskaan näytetty. Kaikki paikat huokuvat tinkimätöntä Lost-tunnelmaa ja niiden tutkiminen on hauskaa, missä auttaa Michael Giacchinon säveltämä alkuperäinen musiikki.
Valitettavasti samaa ei voi sanoa hahmoista. Useimmille sarjan hahmoista ei ole saatu alkuperäistä ääninäyttelijää. Näin ollen Lockea näyttelevän Terry O’Quinnin tilalla on imitaattori, joka ei onnistu työssään. Jack sentään kuulostaa oikeanlaiselta.
Alkuperäisen äänen ovat saaneet Desmond, Ben, Tom, Claire, Juliet, Sun ja Mikhail. Oikeiden äänien puute vie paljon henkilöiden kanssa käytävien keskustelujen tunnelmasta. Hurley ei vain ole itsensä ilman Jorge Garciaa ja tuskin hänelle olisi mitään tähtitieteellistä 23 miljoonaa pitänyt maksaa äänestään. Ainakaan Hurleylla ei ole pulaa taaloista.
Hahmoilta kerätään tietoja saaresta ja tapahtumista, mutta siitä ei ole hyötyä. Joko kaikki todella vihaavat valokuvaajaparkaa tai hahmoilla ei ole tarpeeksi dialogia, sillä keskustelut ovat todella yksipuolisia, lyhyitä ja vailla dramatiikkaa. Se ei sovi yhteen sarjan kanssa, jossa tunteikas keskustelu on avainasemassa.


Autiosaari
Ranta on myös oudon autio, jos lentokoneesta pelastui 48 matkustajaa. Edes kaikkia päähahmoja ei tavata, vaan Shannon, Boone, Walt ja lentokoneen takaosasta selviytyneet loistavat poissaolollaan. Fanille tämä on heikon ääninäyttelyn lisäksi iso pettymys. Vapaampi seikkaileminen olisi myös ollut poikaa, sillä nyt paikkoihin voi mennä vain tarinan suomissa rajoissa. Kameralla otettuja kuvia ei myöskään voi tallentaa kiintolevylle.
Peliaikaa ei mittariin kerry kuin kuutisen tuntia, jonka jälkeen mielenkiintoa pitävät yllä Xbox-version saavutukset. Ekstroina ei ole dokumenttia tai haastatteluja, vaan tylsiä konseptikuvia. En vaadi mitään roolipelin neljääkymmentäkahta tuntia, mutta kuusi on aivan liian vähän.
Selvästi suurin osa Ubisoftin ajasta meni Lostin hienoja paikkoja ja pelin juonta kehitellessä, jolloin itse pelikokemus ja hahmot saivat vähemmän huomiota. Eteneminen on hyvin rajattua ja hahmojen kanssa keskustelu yksipuolista. Vaikeustasoltaan Via Domus on suunniteltu satunnaisille pelaajille.

Koukuttavan tarinan ja mukavan tutkimisen ansiosta Via Domus on kokemisen arvoinen kotiinpaluu kaikille Lost-faneille, mutta useimmille riittää pelin vuokraaminen. Kuka fani voisi kieltäytyä pelistä, jossa saa painaa sitä kuuluisaa nappia? 108 minuuttia seuraavaan kertaan…
Tekijä: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://lostgame.us.ubi.com/
Lost-pelin traileri
Lost-pelin Beyond the Show -dokumentti
Lost-pelin Authenticity-dokumentti
Lue lisää eDomesta
Eksyneet, kadonneet löytyivät. Lost muuttuu peliksi.
Lost-säveltäjä palaa Medal of Honorin pariin
TV-sarjat kiinnostavat: Lost ja Heroes peleiksi
Katso Lostin uuden kauden traileri Kaistalta
Lost ja Täydelliset naiset netistä ilmaiseksi
Lostin luoja JJ Abrams tähyää tähtiin
Resident Evil: The Umbrella Chronicles (Wii)
Simon Elo
Katsotko Lost-sarjaa?
- 1.
-
varmaan aika huono
- 2.
-
varmaan aika huono
- 3.
-
Nääh. sarja kiinnostaa, peli ei.
- 4.
-
Pelit jotka perustuvat elokuviin/sarjoihin floppaavat automaattisesti.
- 5.
-
”Saaren poliisit Jack ”Mutruhuuli” Shepard ja Saydi ”Aziz the Combat Fighter” Jarrah”
Sanottakoon, että lempinimet ovat melkoisen typeriä. Tarkoituksellista huonoa huumoria tms? Niin ja Sayidhan se kuitenkin on.
Muuten oikein mukava arvostelu, sai ainakin tämän lost-fanin testaamaan ubisoftin tuotosta. Olisihan se mukavaa päästä itse tutkimaan hatchia sisältä ja tarkastamaan kuinka tarkasti ovat jaksaneet saarta mallintaa.
Silti odotukset eivät ole kovin korkeat. Näin ennakkoon harmittaa eniten juuri Jorge Garcian puuttuminen ääninäyttelijöistä ja Waltin puuttuminen hahmojoukosta; Millainenkohan hahmo Michael sitten on, ja kuinka käy hänen rakentamalleen lautalle kun ei ole poikaa huolehtimassa asioista? - 6.
-
HEHEHEHEEE HAHAHAA tuli testattua tuota on kyllä aika koominen lol ja tökerö ja tönkkö. Vielä kun tuo on suuniteltu konsolille pääosin niin peeceellä pelattavuus kärsii. Turhan putkimaista hommaa saisi olla enemmän vapautta ja homma etenee pikkusen vauhilla.Tämä peli sopii ainoastaa tosi LOST fanille. Krafiikka 4/5 äänet 4/5 pelattavuus 2/5 juoni tarina 2/5 kokonaisuus LOL/LOL
- 7.
-
Ihan järkyttävää paskaahan tämä oli.
- 8.
-
Vaikka kuinka Lost fani olen niin ei kyllä tämmöistä pystynyt pelaamaan.
- 9.
-
Toimii kyllä sarjan ystävälle. Tai ainakin minulle. Oli kiva kuleksia ja tutkailla paikkoja, vertailla mitä saarten kamaa ja ihmisiä pelistä löytyy. Ei pelinä hirmuisen hieno mutta jatkaa Lost elämystä.
- 10.
-
Toimii Lostia seuraaville, tuskin muille. Ei kuitenkaan kovin useaan kertaan jaksa pelata.
+ Lostille ominainen mielenkiintoinen juoni
+ Suunniteltu hyvin sarjan oheen paljastamatta mitään sarjasta
+ Hatch (pelissä todella aidontuntuinen)
+ Flashbackit ovat vähintään yhtä mielenkiintoisia kuin saaren tapahtumat, toisin kuin sarjassa
+ Puzzlet (toisaalta olisi voinut olla vähän vaihteluakin…)
- Viidakko (heti sinne päästyäsi Otherssit alkavat ampua…)
- Ääninäyttely
- Grafiikat pieni pettymys
- Aivan liian lyhyt
- Ekstrat, arvostelussa mainitut konseptikuvat… Olisi voinut jotakin palkitsevampaa olla - 11.
-
Lost-fanina ja tämän ”arvostelun” takia erehdyin sijoittamaan tähän peliin, mutta oli valitettavasti täydellinen pettymys. Pelkkää putkijuoksua, josta sitä tunnelmaa saa kyllä hakemalla hakea ja ainoat haasteet tulevat surkeasta pelattavuudesta.
Jos joku vannoutunut fani haluaa tämän välttämättä kokea, niin suosittelen odottamaan Anttilan 10 euron alekoria, ei pitäisi mennä kauaa. Lähes demomaisen lyhyestä pelistä ei todellakaan kannata täyttä hintaa maksaa.
- 12.
-
PH3, huomioi arvostelusta:
”…useimmille riittää pelin vuokraaminen.”
- 13.
-
Olis kivempaa päästä pelaamaan muilla hahmoilla…Sawyerilla , Jackilla , Katella , Sayidilla , Hurleyllä , Charliella…
- 14.
-
De unae ilj as esw ra n efjo jikf rew as ”Photojournalist” as ewk… Mavf!!! de urd an sefa as diw…”Sawyer” chi ed fs ewk as Mavf se en. Wic wek atyi rew diw ”Locke” pat nubv en ui 108 miniw efek id. va h daipf ef di skyn ai ti pat newn nubv???
- 15.
-
Asia on kyllä näin että ”LOST” peli on ihan…no… siis..ÄÄLKÄÄ loukkaantuko te,jotka pidätte pelistä.Mutta se vain suoraan sanoen on…on…SYVÄLTÄ. S-Y-V-Ä-L-T-Ä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!…hihii…!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!







Kommentit
Keskustelut
Facebook