Magna Carta 2, JRPG, Namco Bandai, SoftMax, fantasia

Aihealueet: Xbox 360, Kamppailupelit, Seikkailu- ja roolipelit, Toimintapelit, Galleria

Japaniropet ovat omanlaatuisensa peligenre. Toisille toimintaan, taisteluun ja seikkailemiseen yhdistyvät animesilmät ovat kauhistus, toisille suoranainen magneetti.

Miten käy, kun JRPG-pelien maailmaan syöksytään korealaisnäkemyksen sävyttämänä? Voiko korealainen peli olla jotain muutakin kuin grindausta? Hienoisena yllätyksenä Magna Carta 2 onnistuu tempaisemaan mukaansa.

Aikaisemmin muun muassa PC:llä ja PS2:lla nähdyt Magna Carta –seikkailut saivat vain parahultaisia arvosteluja. Onneksi SoftMax-pelitalo on sittemmin petrannut tai ainakin ottanut länsimaisten pelaajien vaatimukset paremmin huomioon. Peleissä kun on lupa olla muutakin kuin animemätkettä. Esimerkiksi tarinankerronta ja mielenkiintoinen sisältö ovat asioita, jotka kelpaavat vaativille pelaajille. Ja voi, nyt sitä tarinaa kyllä riittää, eeppisessä mitassa.

Magna Carta 2 alkaa tosin kivikovalla kliseellä. Nuori ja ah, niin kaunis sankaripoika asuu pienessä kyläyhteisössä, kaukana aavalla merellä sijaitsevalla saarella. Muistinmenetyskin vaivaa. Nuorukainen vain oli löytynyt eräänä aamuna rannalta, jonka jälkeen yhteisöä johtava hemaiseva neitokainen otti poitsun suojiinsa. Kylässä on suojaisaa asustella ja laiskotella, sillä ympäröivässä maailmassa raivoava hirvittävä sisällissota ei tänne asti juurikaan tunnu. Paitsi eräänä päivänä, kun saarella piilevät muinaiset voimat houkuttelevat paikalle molemmat sotivat osapuolet, hyökkäyslaivastot rantautuvat hietikoille ja kaikki muuttuu ikuisiksi ajoiksi.

Ja tästähän ei ole kuin pikku luikaus, kun nuorukaisemme on sisällissodan alakynteen joutuneen osapuolen prinsessan kautta valtapiireissä, mukana suurten sotajuonien suunnittelussa ja näiden salaisimman iskujoukon sotilaana. Näin se elämä heittelee.

Run, Forrest, Run

Alun animesilmistä ja avonaisista kaula-aukoista toivuttuaan pelaajaa kuljetetaan paikasta toiseen ja opetetaan pelijärjestelmän pelijärjestelmän alkeita. Ensimmäiset tunnit kuluvatkin suorastaan jonninjoutavissa merkeissä, grindaten ja ennen kaikkea juoksennellen. Tarina laahaa ja sisältö masentaa: rotat on vain korvattu fantasiamölleillä.

Onneksi meininki kehittyy alun tahmeudesta huomattavasti, vaikka siihen kuluukin jokunen tunti. Pelaajan hahmo oppii – tai ah niin kliseisesti muistaa – uusvanhoja taistelutaitoja samalla kun pelimaailmaa ravataan pitkin ja poikin teurastamassa pikkumöllejä. Samalla tietysti sataa expaa, hahmot keräävät leveleitä ja pelaaja tutustuu hahmonkehityksen jaloon taitoon, uusine kamppailu- ja magiataitoineen. Lopulta myös varsinainen päätarina käynnistyy ja ryminällä käynnistyykin.

Noin pohjimmiltaan peli ei tarjoa mitään sinänsä erityisen uusia jippoja. Animesilmiä on nähty ennenkin ja peli rakentuu perinteisen toimintaseikkailun päälle, höystäen sitä roolipelimäisellä hahmonkehityksellä ja reippailla taisteluilla. Ja kaikki naispääosat, vanhoja ja viisaitakin myöten, näyttävät enintään esiteineiltä ja omaavat uhkeat rintavarustukset. Hämmästys on melkeinpä suunnaton, kun jokin naishahmo ei pursua yli äyräidensä vaan pukeutuu melkeinpä siveästi.

Tapahtumien käynnistyessä Magna kuitenkin näyttää lopulta niitä hyväkin puoliaan. No, onhan menossa tietyt fantasiakliseensä. Mutta tarina alkaa purra, tapahtumat vaihtelevat ja tehtävistä löytyy tietyntyyppistä logiikkaa. Järkeä ja motivaatiotakin. Pelaaja siepataan tapahtumiin mukaan, eikä meininkiä voi aina sanoa järin ryppyotsaiseksi. Kai tässä täytyy uskoa sellainenkin juttu, että korealaisilla voi olla huumorintajuakin ja kykyä nauraa niin itselleen kuin animeperinteillekin. 

Siltikin, kaikesta tarinoinnistaan huolimatta toimintaseikkailun painopiste on ennen kaikkea siellä toiminnan puolella. Pitkien jaarittelujen ja ympäriinsä juoksentelujen välissä taistellaan milloin metsän mölliäisiä, milloin ilkeitä vihollisia tai rosvoja vastaan. Taistelut ovat kuin kevennettyjä ja monipuolistettuja beat’em’up-mätkintöjä, joissa pelaaja johtaa osastoaan mörkkien kimppuun.

Vaikka roolipelityyliin ryhmässä voi olla paljonkin hahmoja, niin voi olla kerrallaan aktiivisina enintään kolme. Pelaaja ohjaa yhtä hahmoa, muiden toimiessa heille määritellyn tekoälyasetuksen mukaan. Mättävätkö he pelaajan maalia, pysyttelevätkö kauempana vai käyvätkö aggressiivisesti itse valitsemiensa kohteiden kimppuun? Aktiivijäseniä voi vaihtaa vaikka kesken taistelun, mikä tekee gutaa esimerkiksi oikein kovan taistelun aikana – delaamaisillaan olevan kaverin kun voi siirtää reserviin ja ottaa tilalle koskemattoman soturin.

Taistelujärjestelmä on myös siitä veikeä, että hahmojen taistelutyylit eroavat toisistaan todella merkittävästi. Eroiksi ei riitä pelkästään perinteinen jako taistelijoihin ja magiankäyttäjiin, vaan asetyyleissä on selkeitä käytännön eroja. Jokaisella hahmolla on kaksi eri asetyyliä, joita voi kehittää itsenäisesti hahmon kehittyessä, taitopisteitä uhraamalla. Perustaisteluliikkeiden ohella liikevalikoimasta voi valita myös erikoishyökkäyksiä tai taikoja omien taistelukaverien auttamiseksi.

Taistelut ovatkin veikeitä, kun oma tiimi mättää reaaliaikaisesti vihollisia ja parantaja nakkelee takarivistä niin hyökkäys- kuin parannusloitsuja. Tai toinen maagi käristää vihollisia lämpimillä aalloilla. Tai kaverit käyttävät komeita tehohyökkäyksiään, nostavat aggressiomittariaan ja luovat tehohyökkäyksistä ketjuja, joissa vaihdellaan pikapikaa hahmosta toiseen ja nostatetaan iskusarjoilla osumabonuksia taivaisiin. Toimivaa ja hauskaakin.

Taistelu- ja pelijärjestelmä toimii, tarina vie mukaansa ja pelaaminen on hauskaa. Loistopeli siis? No, ei suorastaan loistokas mutta ainakin viihtyisä toimintaseikkailu. Hahmonkehitys ja erilaisten taitopolkujen kehittäminen on roolipelimäisyydessään jopa erinomaista. Myös oivallus aseiden ja taikasauvojen kehittämisestä taitokivien avulla on suorastaan mainio oivallus. Välillä kuitenkin tuntuu, että olisi tarinaa ja vaihtoehtoisia toimintapolkuja voitu avata vähän enemmän, sillä enimmäkseen tarina etenee tiukasti kapealla polulla, jolta edes erilaiset sivutehtävät eivät mainittavammin poikkea.

Toimivaa viihdettä jrpg-henkisten toimintaseikkailujen ystäville, kunhan muistaa että tämä on enemmän toiminta- kuin roolipeli.

Tekijä: SoftMax
Julkaisija: Namco Bandai
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360 (16.10.2009)
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: Magna Carta 2
Jukka O. Kauppinen

Lisää aiheesta

Chrono Trigger (DS)

Infinite Undiscovery (360)

Lost Odyssey (360)

Valkyria Chronicles (PS3)

Lue myös

Dead Space Extraction (Wii)

Mini Ninjas (PC, PS3, Wii, Xbox 360)

Need For Speed: Shift (PC, PS3, Xbox 360)

Up (PC, PS2, PS3, Wii, Xbox 360)

Jukka O. Kauppinen

Kuvagalleria