Metal Gear Solid 4, Metal Gear Solid, Konami, Kojima Productions

Aihealueet: PlayStation 3, Räiskintäpelit, Toimintapelit, Moninpelit

Edellisen konsolisukupolven kiistattomaksi voittajaksi selviytyneen Sonyn PlayStation 3:n taival on ollut hienoiseen vastatuuleen luovimista. Microsoft sai Xbox 360:n julkaisulla tiukan etumatkan, kun taas kotipesällä Japanissa uusi casual-peliaalto ja sen harjalla ratsastava Nintendo on ainakin toistaiseksi jättänyt kaikki kilpailijansa varjoonsa.

Samalla moni PlayStation 3:n isoa yksinoikeuspeliä on jouduttu joko odottamaan harmillisen pitkään, tai sitten ne ovat osoittautuneet Hazen tapaan vähemmän laadukkaiksi teoksiksi. Tässä ikävässä tilanteessa kaikki lupaukset lunastavaksi pelastajaksi on nostettu Hideo Kojiman menestyssarja Metal Gear Solidin neljäs osa, Guns of the Patriots. Kuten jo ensifiilistelyissä todettiin, pelin ilmeisestä laadukkuudesta ei liene epäselvyyttä. Suurempi kysymys onkin se, että saiko PS3 lopulta oman Mass Effectinsä?

Hideo Snake

Vaikka kuuluisia pelintekijöitä on maailman sivu täynnä, hyvin harva heistä on onnistunut saamaan yhtä fanaattista kannattajakuntaa kuin japanilainen Hideo Kojima. Suhteellisen perinteisenä hiiviskelypelisarjana alkanut Metal Gear nousi Solid-sarjan synnyn myötä jonkinlaiseksi kybermaailman koraaniksi tai vähintään raamatuksi - ja Kojima sen profeetaksi. Miehen piti itse asiassa väistyä sarjan puikoista jo edellisen, Snake Eater -pelin  jälkeen, mutta ystävällismielinen, muun muassa tappouhkauksia sisältänyt fanipalaute sai miehen lopulta toisiin aatoksiin.

Koska pelin tarina on vähintään puoli ruokaa, ei siitä passaa kertoa liikoja. Äkillisen vanhentumisen uhriksi joutunut sarjan päähenkilö Solid Snake, tätä nykyä koodinimellä Old Snake, pistetään jahtaamaan veljeään Liquidia, jolla on pahat mielessään. Tarinan ruotiminen tätä enempää on turhaa jo senkin takia, että sen avaaminen vaatisi käytännössä koko sarjan tarinan avaamista, eikä se tässä yhteydessä ole tarkoituksenmukaista. Tarina on kuitenkin tehty pääasiassa sarjaa aiemminkin pelanneet silmällä pitäen, noviiseille henkilöiden ja termien pohjustukset jäävät hieman vaillinaiseksi, eikä tarinasta tällöin tajua puoliakaan.

Ennen kuin aloitamme, täytyy tehdä yksi asia selväksi. Kotoani ei löydy pientä Kojiman kuvalla koristeltua alttaria, jolle uhraisin aamuisin surimi-puikkoja tai nuoria neitsyitä. Suhteeni mieheen ja hänen elämäntyöhönsä on parhaimmillaankin ollut viileän objektiivinen. Pian selviävistä syistä johtuen en ole aina täysin pystynyt ymmärtämään miehen nauttimaa suunnatonta arvostusta.

En siis tule käyttämään seuraavaa noin kahdeksaa tuhatta merkkiä sokeaan uskonjulistukseen tai edes positiivisten ennakkoasenteiden siivittämään innostuneeseen fiilistelyyn. Nyt kun tämä väkinäisellä huumorilla kuorrutettu pohjustus on saatu alta pois, voidaan siirtyä itse asiaan: Metal Gear Solid 4 on helvetin hyvä peli.

Isänmaan ystävä

Vaikka pelisarja ei aiemmin olisikaan tuttu, pelin lisänimestä löytyvästä pätkästä ”tactical espionage action” voi päätellä, että kyseessä on hiiviskelypeli. Hiiviskelypelit ovat olleet minulle aina ongelmallinen lajityyppi. Idea varjoissa hiiviskelystä ja jännittävästä piileskelystä on toki kiehtova, mutta valmiit tuotokset ovat yleensä häirinneet minua suunnattomasti.

Syy on se, että koko hiiviskely tuntuu perinteisesti väkinäiseltä ja pakotetulta. Lajityypin viljelemä kerrasta poikki -mentaliteetti on suorastaan masentava. Yleensä homma nimittäin ratkaistaan joko absurdeilla, paljastumisen tuomitsevilla juonellisilla tekosyillä tai sitten täysin epätoivoisella taistelulla.

Epätoivoisen taistelun ydin on perinteisesti kankea ja lähes täysin toimintakelvoton taistelujärjestelmä, joka yhdistetään mukana keikkuvan supertykin rajalliseen ammusmäärään ja vihollisiin, jotka nielevät kaksi lippaallista lyijyä ellei luoti satu osumaan juuri korvan taakse. Käryn  käydessä nämä vielä kutsuvat avukseen pataljoonallisen kavereita jahtaamaan yön mustaa kostajaa. Vähemmästäkin mieli murtuu.

Tähän samaan on syyllistynyt perinteisesti myös Metal Gear Solid, enkä juuri sen takia ole koskaan täysin innostunut sarjasta. Kojiman visioiman tarinan kokeminen on ollut minulle aina kovin vaikeaa, koska en ole yleensä kokenut sitä tarpeeksi hyväksi tekosyyksi hyväksyä puutteellista ja ahdistavaa pelimekaniikkaa.

Siksi onkin ilo todeta, että Metal Gear Solid 4 on täysin eri maata kuin lajityypin ja sarjan aikaisemmat edustajat. Se nimittäin tekee hiiviskelystä todella palkitsevaa sitomatta pelaajaa keinotekoisesti ja väkinäisesti pelitekijöiden päättämään muottiin.

Hyvänä esimerkkinä toimii pelin  kantava perusskenaario: oltiin sitten Lähi-idässä tai Etelä-Amerikan vuoristoissa, Snake joutuu keskelle enemmän tai vähemmän veristä taistelutannerta, jossa kaksi osapuolta sotii keskenään. Vaihtoehtona on yleensä joko vältellä koko konfliktia varjoissa, avittaa taistelun toista osapuolta epäsuorasti tai lähteä täysimittaiseen sotaan. Välillä tosin palataan hieman perinteisempään MGS-meininkiin, joskin nämä tilanteet ovat harvassa ja yleensä hyvin perusteltuja.

Pelaajalla itsellään on siis oikeus valita miten eteneminen pisteestä A pisteeseen B hoidetaan. Vihollisten jättäminen henkiin ja varjoissa pysyttely toki palkitaan, mutta tästäkin on tehty mitä erilaisempien tainnutustaseiden ja uuden kameleonttimaisen OctoCamo-puvun myötä astetta viihdyttävämpää.

Vapautta tuetaan antamalla jo alkumetreillä käyttöön varsin raskas asearsenaali ja riittävästi ammuksia. Sota ei ole pelkkää ammuskelua, vaan tämän lisäksi Snake saa matkan varrella avukseen mitä erilaisempia teknoleluja tutkista ja yönäkölaitteista virityksiin jotka jättävät herra Clancynkin visiot kakkoseksi.

Sota on kaunista

Sarjalle täysin uudentyylinen lähestymistapa hiiviskelyyn ja konflikteihin tekeekin siitä enemmän perinteisen sotapelin kuin varjoissa piileskelyä. Sotapeli on tietyllä tapaa vaikea lajityyppi, jonka voi hoitaa kahdella tavalla: ottamalla kantaa tai jättämällä ottamatta. Kantaa ottamaton linja on neutraali ja yleensä turvallinen, mutta tekee pelistä usein henkisestä tyhjäksi jättävää räimintää. Toinen mahdollisuus on ottaa kantaa ja tässä mennään yleensä metsään.

Lopputulos on nimittäin lähes poikkeuksellisesti pitkätukkaisten sivarikoodaajahippien pasifistista propagandaa, jolla otetaan ”nokkelasti” kantaa erään suurvallan harjoittamaa demokratiaprojektia vastaan. Toinen, valitettavan vähän käytetty keino on korostettu, satiirinen lähestymistapa. Sen karvaasta epäonnistumisesta käy surullisena esimerkkinä PS3:n Halontappaja Haze.

Jopa Metal Gear Solidin maalailemassa lähitulevaisuudessa maailmanpolitiikka nähdään muumioituneiden huru-ukkojen kierona pelinä, mutta tarinankerronta ja toteutus on tehnyt perinteisesti sanomasta astetta vakuuttavampaa. Näin tälläkin kertaa. Guns of the Patriots tutkii sodan ja sen spekuloidun tulevaisuuden eri näkökantoja sen turhemmin jeesustelematta, esittäen kantoja eri suuntiin. Tarina käy läpi yksityisarmeijat, lapsisotilaat, sodan ja väkivallan pelimäisyyden ja monia muita polttavia teemoja varsinaisen ydinjuonensa rinnalla.

Filosofinen pohdinta ei kuitenkaan muodostu kerta-annoksina ylitsevuotavaksi, vaan pääasia on viihdyttävän teknosotadraaman kertomisella. Varsinkin sarjaan aikaisemmin tutustumattomille termeistä ja höpinöistä suurin osa menee helposti ohi korvien. Esimerkiksi pelille ja koko sarjan tarinalle erittäin olennaiset patriootit avataan ehkä turhankin puutteellisesti. Metal Gear Solid -pelisarjaan tutustumisen aloittamista neljännestä osasta voisi verrata esimerkiksi siihen, että aloittaisi seuraamaan Babylon 5:sta neljännen kauden alusta, keskeltä kauheinta rymistystä ilman tarpeellista pohjatietoa.

Paratiisin käärme

Metal Gear Solid -sarja on siis neljännen osansa myötä vapautunut kutakuinkin kaikista lajityyppinsä ja koko sarjaa aiemmin piinanneista helmasynneistä. Hiiviskelyn, taistelun ja raskaan arsenaalin saumaton yhdistäminen toimivaksi kokemukseksi tekee siitä jo toimintapelinä poikkeuksellisen tapauksen, jota allekirjoittaneen kaltainen vannoutunut rotantappajakin pelaa hymyssä suin.

Kaiken kruunaa pelin elokuvallinen toteutus. Valistuneiden arvioiden mukaan pelin pituudesta noin puolet on erilaisia välianimaatioita ja videokommunikaatiota. Väite voi hyvinkin pitää paikkansa, matkan varrella osui vastaan tuli muun muassa useampia yli tunnin mittaisiksi venyneitä välinäytöksiä. Filosofisen väännön, asianmukaisen juonenkuljetuksen ja parhaimmillaan Matrix-henkisten taistelukohtausten yhdisteleminen animaatioissa on kuitenkin hoidettu sen verran taitavasti, ettei näistä yksikään osio pääse ylitsevuotavaan tai dominoivaan asemaan. Tosin joskus kohtausten kestäessä huomaa puristavansa peliohjainta ja toivovansa, että toiminta taas alkaisi.

Välianimaatioiden ja tarinan ehkä ainoaksi ongelmaksi voi laskea sen, että vakavaa teemaa ja tarinaa pyritään välillä keventämään japanilaisista aina niin hauskalla kieli poskella vedetyllä huumorilla ja mukamas riemastuttavilla kakkavitseillä. Itselläni kulttuurifiltteri toimii sen verran hyvin, etten antanut asian häiritä liikaa, mutta osa muuta eDomen toimituskuntaa esitti paheksuntansa varsinkin jätösjutuille. Olkaa siis varoitettuja.

Audiovisuaalisesti peli on HD-tasolla kutakuinkin täydellistä tykitystä. Grafiikka on suorastaan poskettoman hienoa ja hidastuu lähinnä vauhdikkaimmissa välianimaatioissa. Näyttelijävalinnat ovat pääosin sarjan aiemmista osista tuttuja ja onnistuneita, joskin muutamista hahmoista itsestään ei voi valitettavasti sanoa samaa.

Vaikka pelin kontrollit ovatkin valovuosia lajityypin ja sarjan perinteistä toteutusta edellä, olisi tällä saralla vielä hieman parannuksen varaa. Lähietäisyydellä tulitaistelu on edelleen hieman hankalaa koska nopeaa kääntymisominaisuutta ei ole. Tätä paikataan uudistetulla ja varsin tehokkaalla Close Quarters Combatilla. Vihollisten kuulustelu ei enää ole mahdollista, mutta erilaisen luovan pahanteon harjoittamiseen on entistä paremmat työkalut.

Myös Snaken puutteelliset akrobaatintaidot aiheuttavat hieman harmia. Tuntuu jotenkin vaikealta uskoa ettei pieniä armeijoita yksin kaatava kommandosotilas pääse kiipeämään hieman yli metrin mittaista kielekettä ylös vaan joutuu juoksemaan parikymmentä metriä kaksi senttiä matalamman nousukohdan perässä.

Loppujen lopuksi vikojen etsiminen Metal Gear Solid 4:sta on kuitenkin yhtä fiksua kuin kahden lumihiutaleen vertaileminen keskenään. Kun katsoo tarpeeksi kauan ja tarpeeksi läheltä, jotain kyllä löytyy, mutta mitä sillä oikeasti on väliä?

Erään ajan loppu

Näillä näkymin Hideo Kojima jättäytyy neljännen osan myötä pois MGS-sarjan aktiivisesta kehityksestä, joten peliä voi tavallaan pitää hänen testamenttinaan. Huipulla on hyvä lopettaa - ja Metal Gear Solid 4 on totisesti Kojiman ja koko lajityypin historiassa poikkeuksellinen tapaus.

Pelin ainoaksi suuremmaksi puutteeksi voi katsoa sen, että siitä täysipainoisesti nauttiminen vaatii lähes väistämättä myös sarjan aikaisempien osien ainakin jonkinasteista koluamista. Peli tarjoaa silti viihdyttävää ja audiovisuaalisesti vakuuttavaa toimintaa myös noviiseille, joten aivan täysin ei kannata menettää toivoaan.

Tämä sanottuna ja alkusanat mielessä pitäen Kojiman testamentti sai jopa minut lähes tulemaan uskoon. Aika näyttää miten sarjan jonkun muun, todennäköisesti apulaisohjaaja Shuyo Muratan luotsauksessa käy, mutta suunta on joka tapauksessa hyvä. Sen myötä PlayStation 3 on viimein saanut arvoisensa huippupelin, joka on ison rahan lisäksi tehty ajatuksella ja rakkaudella.

Se tyydyttää sekä toimintanälän, että efektitykityksen tarpeen tarjoten samalla peleiltä aina niin toivottavan ajatuksellista syvyyttä. Vahvasta välianimaatioihin nojautumisesta huolimatta sen pelilliset elementit antavat pelaajalle kuitenkin vaikuttamisen ja saavuttamisen tunnetta, ja se on tärkeää. Guns of the Patriotsin hankintaa voi varsin huoletta suositella jokaiselle laitteen omistajalle, jos toimintapelit sattuvat yhtään kiinnostamaan. Edes ihan vähän.

Lue myös: Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots -ensifiilikset (PS3)

Tekijä: Kojima Productions
Julkaisija: Konami
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 1-16
Pelin kotisivu: http://www.konami.jp/mgs4/global/index.html
Tero Lehtiniemi

Toinen mielipide

Metal Gear Solid 4 on sangen mielenkiintoinen peli, monellakin tapaa tarkasteltuna. Se tekee pelattavuudessaan ja yleistyylissään selkeän pesäeron sarjan aiempiin osiin. Tästä syystä se on mielestäni sitä parasta Metal Gearia. Amerikkalaisen Ryan Paytonin palkkaaminen apulaistuottajaksi on selvästi kannattanut, sillä ensimmäistä kertaa Kojiman huikeat visiot ovat saaneet tuekseen hyvät kontrollit ja toimivan pelattavuuden. Eepoksen päätöshetket ovat siis kuluneet iloisissa tunnelmissa.

Samalla pitää kuitenkin muistaa, että kyseessä on todellakin selkeästi ja puhtaasti pelisarjan päätösosa. Siinä missä monissa muissa sarjoissa pelaaja voi hypätä mukaan vaikka nelososassa menettämättä mitään oleellista, Metal Gear Solid 4:stä on turha haaveilla, elleivät aiemmat osat ole tuttuja. Pelin juoni keskittyy nimittäin puhtaasti aiempien pelien juonisolmujen aukomiseen, eikä sarjan salaisuuksiin vihkiytymätön pelaaja saa pelistä mitään irti.

Metal Gear Solid 4 on siis melko ristiriitainen tapaus. Meille Metal Gear -faneille se on annos puhdasta nirvanaa. Se on vihdoin se peli, joka lunastaa Kojiman ”Tactical Espionage Action” -idean potentiaalin käärimällä sisältönsä helposti lähestyttävään ja nautinnolliseen toteutukseen. Täysin utopistisena toiveena esitänkin, että nyt kun Solid Snaken tarina on päätöksessään, Kojima voisi palata aiempien peliensä pariin ja päivittää ne käyttämään uutta teknologiaa.

Se on myös vihdoin se puuttuva palapelin osa, jota tarpeeksi pyörittelemällä ne sarjan suuret salaisuudet ja aiempien pelien mysteerit aukeavat. Vuosien epäilyjen jälkeen pelaaja huomaa, että olihan niissä halluisissa visioissa lopulta ainakin jotain järkeä. Tavalliselle, aiempia osia pelaamattomalle PlayStation 3:n omistajalle en kuitenkaan suosittelisi Metal Gear Solid 4:ää, sillä en keksi lonkalta parempaa tapaa saada raivohalvausta kuin kuunnella 35 minuutin puhetta asiasta, josta ei ymmärrä tippaakaan – ja sitä heille tarjoillaan usein.

Miikka Lehtonen

Lisää aiheesta

Hideo ”MGS” Kojiman jalanjäljillä

Hideo ”MGS” Kojiman jalanjäljillä - osa 2

Hideo Kojima piti suunsa supussa MGS-sarjan tulevaisuudesta

Kuvia ja tietoa PlayStation 3:n Metal Gear Onlinestä

Metal Gear Solid 2 -ennakko (PS2)

Metal Gear Solid 3 Subsistence (PS2)

Metal Gear Solid 3: Snake Eater (PS2)

Metal Gear Solid 4 julkaistiin näyttävästi, fiiliksiä maailmalta

Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots -ensifiilikset (PS3)

Metal Gear Solid 4:sta riittäisi vaikka elokuvaksi (päivitetty)

Metal Gear Solid: The Twin Snakes – jälkipelissä

Metal Gear Solid: Twin Snakes (GC)

Metal Gear Solidista erikoispainos 20-vuotisen taipaleen kunniaksi

Uutta vauhtia Metal Gear Solid -sarjaan - N-Gagella!?

Tero Lehtiniemi

Onko Metal Gear Solid -sarja entuudestaan tuttu?

Katso tilanne vastaamatta