Mirror's Edge (PC)
9.2.2009
Juho
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Tasohyppelyt, Toimintapelit, Galleria
Tehokonsoleille ennen joulua julkaistu Mirror’s Edge lupaili etukäteen ennennäkemätöntä ensimmäisen persoonan pelikokemusta. Ihan huipulle saakka ei kuitenkaan ylletty. Kansan syvien rivien mielipiteet vaihtelivat ylistävistä pettyneisiin. Kaikesta huolimatta Faithin kujanjuoksu oli piristävä ja omaperäinen tuttavuus, jota konsolirajoitteiset ovat tähän saakka saaneet seurata vain kateellisina vierestä.
PC-pelurit ovat muutenkin joutuneet viime vuosina kehittämään lähes zenmäistä itsehillintää. Konsolipelaajien juhliessa uusien julkaisuiden parissa on pöytäkoneversiota saanut odottaa pahimmillaan kuukausia. Laatukaan ei ole aina ollut parasta A-luokkaa, mistä surullisena esimerkkinä mainittakoon buginen ja raskas GTA IV. Melko tarkalleen kaksi kuukautta konsoliversioiden perässä seurannut Mirror’s Edgen kotikonejulkaisu herättääkin pelonsekaisen odotuksen tuntemuksia. Onko käsissä bugirypäs vai entisestään kiillotettu huippujulkaisu?


Kiidä halki kattojen
Mirror’s Edge kertoo tarinan totalitäärisestä yhteiskunnasta, jonka sisällä kytee. Vapaan tiedonkulun rajoittaminen tympii kansalaisaktivisteja, jotka ovatkin organisoituneet vallanpitäjiä vastaan taisteleviksi kapinallisryhmittymiksi. Normitilanne siis näissä kuvioissa. Päähenkilö Faith on juoksija, halki kattojen kiitävä akrobaattinen viestinviejä, joka pormestarin vaalien alla kiskaistaan mukaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita vilisevään seikkailuun.
Pelin varsinainen innovatiivinen myyntikikka piilee viritellyssä ensimmäisen persoonan pelinäkymässä. Kamera ei ole enää pelkkä liikkuva aseteline, vaan se pyrkii luomaan aidon illuusion pelihahmon mukana elämisestä. Taistelemisen ja ammuskelemisen sijasta henkeäsalpaavan vauhdikkaaseen akrobatiaan keskittyvä kenttäsuunnittelu yrittää myös ottaa kaiken irti uudesta näkökulmasta.
Konsoliversioiden ohjaustuntumaa vaivasi ajoittainen epätarkkuus, mikä turhautti erityisesti pitkien hyppysarjojen päättyessä kattojen sijasta katukivetykselle. Jo tutoriaali paljastaa, että PC-versiossa asia on tiedostettu. Siinä, missä Faith ennen unohti tarttua putkeen tai tikapuihin, vievät loikat nyt entistä useammin sinne, minne pelaaja juoksijaa yrittääkin käskyttää. Myös lyönnit, potkut ja laukaukset löytävät maalinsa aiempaa tarkemmin. Toki matkan varrelle mahtuu yhä myös raivostuttavaa pikselinviilausta, mutta kokonaisuutena ohjaustuntuma on saatu konsoliversioita toimivammaksi.


Kaunista pintakiiltoa
Lukemattomien likaisen rähjäisten pelialueiden jälkeen Mirror’s Edgen valkean hohtava ja futuristinen maailma tuntuu raikkaalta. Se myös näyttää tuhottoman komealta. Valon ja heijastusten leikki on silmiä hivelevän kaunista katseltavaa Faithin kiitäessä tukka hulmuten katolta toiselle. Sisätiloissa vaikutelma sen sijaan latistuu ulkoilmakenttiä tavanomaisemmaksi. Rumasta pelistä ei kuitenkaan missään vaiheessa ole kyse.
NVIDIAn näytönohjainten omistajia hellitään näyttävillä PhysX-fysiikkatehosteilla. ATInistit sen sijaan eivät ole niin onnekkaita. Laitetuki tehosteille puuttuu eikä fysiikkakoodin ajaminen prosessorilla ole toimiva ratkaisu, ellei välttämättä tahdo katsella diashowta. Tarpeeksi tehokkaan pelikoneen omistajilla PC-käännös on joka tapauksessa vieläkin hienomman näköinen kuin jo ennestään vaikuttavat konsoliversiot, käytti PhysX-efektejä tai ei.
Äänimaailmasta on vaikea löytää merkittäviä eroja versioiden välillä. Se on edelleen tasaisen korkeata laatua täydentäen mukavasti paikan päällä olemisen tunnetta. Jos Faith erehtyy pysähtymään hetkeksi, antaa poliisivoimien auliisti jakelemien luotien napsahtelu oivan motivaation pistää töppöstä toisen eteen. Ääninäyttelyssäkään ei ole valittamisen aihetta, vaikka suuret tunnehuiput jäävätkin puuttumaan.


Maistuva välipala
Mirror’s Edge on laadukas, viihdyttävä ja omintakeinen teos. Harmi vain, että se on myös sangen lyhyt. Hitainkaan maisemamatkailija ei saa juonen läpäisemiseen kulumaan kymmentä tuntia enempää. Toisaalta pelaaminen uhkaa jo nyt toistaa ajoittain itseään, joten tiivistäminen on ollut oiva valinta. Lisäkestoa kokemukselle haetaan aikahaasteilla ja kelloa vastaan kisattavilla pikajuoksuradoilla, mutta oikean moninpelin puuttuessa nekään eivät riitä tekemään pelistä pidempiaikaista hupia.
Pitkäikäisyyden sijasta paketin määritteleväksi tekijäksi nouseekin tyylikkyys. Se ulottuu kauniiden maisemien ja itse pelaamisen lisäksi myös animevaikutteisiin välinäytöksiin. Miljoona kertaa nähtyjen renderöityjen tehosteryöppyjen seassa tyylittely erottuu edukseen, vaikka tarina ei mitään lajityyppiä mullistavaa tarjoakaan. Faith on joka tapauksessa huomattavasti geneerisiä Lara Croft -kopioita realistisempi ja mielenkiintoisempi hahmo, jonka seikkailuja soisi kokevansa jatkossakin.
Mirror’s Edgen PC-käännös on oiva osoitus siitä, että luppoaika eri versioiden julkaisun välillä voidaan käyttää myyntilukujen ihastelemisen sijasta myös lopputuotteen hiomiseen vieläkin toimivammaksi. Parannettujen kontrollien myötä käsissä on nyt Faithin onnistunein esiintyminen. Erot versioiden välillä eivät ole niin suuria, että jo kertaalleen pelin kokeneiden kannattaisi ostaa samaa tuotetta uudestaan, mutta valistunut ensikertalainen valitsee hyllyynsä nimenomaan pelin PC-version.
Lue konsoliarvostelu: Mirror’s Edge (PS3, 360)
Tekijä: EA Digital Illusions CE
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: PC Windows XP, Phenom 9850+, 3 Gt muistia, Radeon HD4870 X2
Saatavilla: PC, PlayStation3, Xbox 360
Laitevaatimukset: PC Windows XP (SP2) tai Vista, 3,0 Ghz Intel Pentium 4 tai vastaava prosessori, 1 Gt muistia, 8 Gt kiintolevytilaa, 8x-nopeuksinen DVD-asema, 256 Mt näytönohjain, jossa Pixel Shader 3.0* -tuki, Direct X 9.0c
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.mirrorsedge.com
Juho Anttila
Lisää aiheesta
Mirror´s Edgen musiikkialbumista remix-julkaisu
Mirror’s Edge -pelin säveltäjä analyysissä
Mirror’s Edge tiivistyi kaksiuloitteiseksi

Lue myös
Rise of the Argonauts (PC, PS3, 360)
Mortal Kombat vs. DC Universe (PS3, 360)
Juho Anttila
Kuvagalleria
- 1.
-
Tässähän ei mainita mitään taistelutilanteiden rasittavuudesta, joissa usein saattoi lievänkin kärsimättömyyden takia ottaa kuokkaansa kuin raskaansarjan nyrkkeilijältä
- 2.
-
@1 Mutta tarina kertoo että aseeseen ei tarvitse tarttua kovin usein, itseasiassa koko pelin voi pelata vallan mainiosti läpi ilman tulitaistelua.
- 3.
-
1: En valittanut taistelusta, koska itse pidin siitä. Jopa loppupelin vaikeammista tilanteista. Tokihan niitä joutui hieromaan välillä useammankin kerran, mutta lopputulos kaiken mennessä putkeen on erittäin näyttävä ja palkitseva. PC-version paremmin toimivat kontrollit auttoivat.
2: On mahdollista, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että pelin loppupuolella vastaan tulee useampi tilanne, joiden selvittäminen ilman aseeseen tarttumista on vähintäänkin haastavaa. Reilusti yli kaksi kolmasosaa pelistä on joka tapauksessa pelattavissa helpostikin vain nyrkein ja potkuin puolustautuen.
- 4.
-
@2 Pointtini ei ollut aseisiin tarttumisessa vaan lähitaistelussa, jossa akrobaattisen Faithin taistelu rajoittui muutaman napin rällätykseen ja aseistariisunan ajoittamiseen, jossa yhden ylimääräisen vartijan liittyminen taisteluun oli melkein fataalia.
- 5.
-
En erityisesti pitänyt taisteluista peli loppupuolella yhdestä syystä. Vihollisia oli lähes mahdotonta hoidella yksitellen, koska vieressä seisoi toinen rynkkykädessä valmiina tulittamaan. Jotta saisin toteuttaa jalon periaatteeni olla käyttämättä asetta kertaakaan (sitä yhtä pakollista snipukeikkaa lukuunottamatta), sain toistaa samoja kohtia kymmeniä kertoja ennen kuin kaikki meni nappiin. Taisteleminen on toki tyylikästä.
Loppujen lopuksi pelin viehättävin puoli on time trialit, joihin peli on täysin omiaan. - 6.
-
@5 juuri tuossa oli pointtini
- 7.
-
^^korjaan hiukan, osa pointtiani
- 8.
-
Kaiken kaikkiaan piristävä ralli. Mutta kuten jo arvostelussakin todettua, aivan liian lyhyt ja liian itseään toistava.
Ei mitenkään ansaitse ”kuukauden peli” tai ”must-buy” leimaa, mutta jonkinlaisena välimausteena menee oikein kivasti.
- 9.
-
Jaa, pelissä on haastetta ja heti porukka on itkemässä kun ei voi pelata juuri itse haluamallaan tyylilä peliä helposti läpi. Täytyypä harkita ostamassa, koska peli alkoi kiinnostaa pykälää enemmän. Oletin alunperin, että kyseessä olisi joku muutaman tunnin läpijuoksu ilman oikeita ongelmia normaalisti konsolityyliin.
- 10.
-
ja toihan on juuri sitä. Vaikeudet liittyvät lähinnä ajoitukseen, milloin nappia rämpyttää. Vastustajat on hellpo kiertää, kun muutaman kerran on retryä painanut.
- 11.
-
Joku osaa pelata joku ei. Kyllä ne rynkyt ja halarit niiltä pois saa ja pystyy pisteleen ihan lepposasti lärviin samantein niillä. Peli on myös aikasen helppo sitte ku namiskat on omaksunut eikä tarvi kelailla mistä tekee mitäkin. PC versio kyllä täys kymppi. Ehdottomasti vuoden 08 peli. ;P Oi fiilis.
- 12.
-
@3 pelin voin vallan mainiosti pelata ilman yhtää tappoa läpi
- 13.
-
Kyllähän pelissä kovinta on ehdottomasti time trialit. Ei tartte härvätä vihujen kanssa vaan saa rauhassa etsiä parasta ja nopeinta reittiä esteiden yli ja viilata aikaa maaliman tappiin. Oi sitä ilon ja riemun tunnetta, kun kenttä menee läpi ilman pysähtelyjä tai hidasteluja!
- 14.
-
pikku epäkohta oli myös, että padiä ei saanut konffata customiks (oletti, että pc:ssä on tuoreempi boxin ohjain, jossa on enemmän nappeja, joten pelaaminen jäi sitten hiiren ja näppiksen varaan…jee
- 15.
-
@14
Missä on ongelma? Koko pelihän on paljon parempi näppiksellä ja hiirellä - 16.
-
Jotain jumiutumisia kolmella eri koneella olen kokenut (muissa peleissä ei) ja nyt pääsin kohtaan, jossa menen johki hissiin -> tulee loading -> heittää menuun -> painan continue game -> peli lähteekin taas uudellee edellisestä checkpointista ja toistaa tätä.
noh ei siin mitää, en EA merkin omaavilta peleiltä paljoa nykyisin odota.
Muuten vaikutti iha virkistävältä peliltä. Graffa on mahtavaa, mitä ny välillä jotain tarkoituksellisia? ylilyöntejä väreis jne.
- 17.
-
@16
Fraunhofer, tuo vika korjaantuu esimerkiksi sillä että ostat aidon version kaupasta. <3
Ja mitä ylilyönteihin väreissä tulee niin säädä hyvä mies kalibroinnit kohilleen näytöstä jne. Ei tuon pelin väreissä ole mitään vikaa, mukavan vaihtelevan raikasta. Todellakin tarkoituksella valkopunasinivihreäkelta-tekstuuria vilisee.
- 18.
-
@17 jaa taisin ostaa tän kauppojen piraattihyllyltä sitten kai. Pitää ensi kerralla katsoa tarkemmin, ettei osta piraattipelejä.
Ja näyttö on enemmänkin kuin kalibroitu. Ei väreis mitää pahaa ole, erikoiset silti.
- 19.
-
edit. päivitin niin joha pääs eteenpäin.
thank u EA.
- 20.
-
Hieno tasohyppely PC:lle. Upeat grafiikat varsinkin yli fullhd:n menevillä tarkkuuksilla, riittävät fysiikat, toimivat kontrollit… Päivityksen jälkeen en ole bugeja huomannut. Jos jotain tasohyppelyä on pakko pelata, niin valitsen tämän ja PC-version. thx bye.
- 21.
-
Olenko ainut joka sai älyttömän päänsäryn ja pahoinvoinnin muuten ihan miellyttävää peliä pelatessa?
- 22.
-
Cooli peli, suosittelen!
- 23.
-
todella hyvä vaikkei kuitenkaan parhain














































































Kommentit
Keskustelut
Facebook