Need for Speed: Undercover (PS3, Wii, 360)
27.1.2009
Mikko
Aihealueet: PlayStation 3, Xbox 360, Wii, Ajopelit, Moninpelit
Niin kuin kesää seuraa talvi, seuraa vanhaa Need for Speedia vuosittainen jatko-osa. Electronic Artsin sotaratsu on muodostunut monissa piireissä synonyymiksi arcadetyyliselle autopelille. Sarjan uusin osa vie peitehommiin ja palauttaa autot takaisin liikenteen kilparadoilta. Lopputulos on tuttu, mutta hengetön kaahailu joka pysyy lupauksissaan.
Undercover tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden ujuttautua poliisin peitehommiin alamaailman katukisojen kautta. Näkökulma on mielenkiintoinen, mutta ideaa ei käytetä tarpeeksi hyväksi. Työn perimmäinen olemus selviää ainoastaan elokuvamaisessa juonenkuljetuksessa, jotka on toteutettu aitojen näyttelijöiden voimalla. Elävät ihmiset tuovat tarinaan särmää, joka kuitenkin puuttuu kilpailuista.


Tapahtumapaikkana toimii moderni amerikkalaiskaupunki, joka on jaettu neljään suurempaan osaan. Asfalttipinnoitteisia väyliä löytyy yli 150 kilometrin matkalta. Ympäristö tuo mieleen tusinan verran kaupunkeja, mutta katuja vaivaa hengettömyys. Tiet ovat yksitoikkoisia ja pahimmillaan identtisiä kopioita toisistaan. Missä ovat rotkot, kymmenien metrien hyppyrit ja rapaiset työmaat?
Ajaminen itsessään on aloittelijaystävällistä, mutta samalla tylsistyttävää. Autosta riippumatta ohjaustuntuma ovat kevyt ja pinnallinen. Nelipyörät reagoivat kuljettajan ohjeisiin tunnollisesti pienellä viiveellä, mutta ilman minkäänlaista haasteellisuutta. Pitoa löytyy vaikka muille jakaa ja kaiteista voi ottaa surutta tukea mutkan mennessä pitkäksi. Kaikki ProStreetissä nähdyt keveät simulaatiopiirteet on karsittu juurineen pois.
Escort vai Veyron?
Pelin mukavin yllätys löytyy autovalikoimasta, sillä valikoimassa nähdään muutama todellinen helmi. Vuoden 1996 Escort Cosworth, 2008 Shelby GT500KR ja 2006 Bugatti Veyron 16.4 ovat monille autojen ystäville käsitteitä. Autoja on ilahduttavasti myös useilta vuosikymmeniltä aina 1960-luvun lopusta nykypäivään. Asiaankuuluvasti menopelejä voi viritellä ostamalla niihin lisensoituja vara-osia ja tuunaamalla myös peltipinnoitteet oman mielen mukaisiksi.

Autopelissä on myös… autoja.
Tehtävät noudattavat ajotuntuman ohella tuttua sapluunaa. Aja, voita, tienaa ja etene tarinassa. Kilpailumuodoista on muutamia variaatiota, joissa useimmissa pitää ylittää viiva ensimmäisenä tai päästä vastustajista karkuun ennalta tutulla reitillä. Peliympäristön tarjoamaa vapautta ei kuitenkaan käytetä tarpeeksi hyväksi kilpailuissa, vaan ne muuttuvat pian piinaavaksi puurtamiseksi. Piristystä synkkään arkeen tuo poliisin eksyttäminen, joka tarjoaa mukavaa vaihtelua kaavamaiseen kisaamiseen
Pientä muutosta kaipaisi myös ulkoasu, joka on kiillotetuista pinnoista huolimatta viimeistelemätön. Autot ja asfaltti ajavat asiansa, mutta rakennukset ja maisemat kaipaisivat elävyyttä. Ongelmia aiheuttaa myös pahasti takerteleva ruudunpäivitys, joka haittaa pelattavuutta ruuhkaisiksi yltyvissä kilpailuissa. Elokuvatähti Maggie Q:n tähdittämät juonenkuljetukset ovat puolestaan onnistunut vastakohta pelin graafiselle annille, pätkät ovat tyylikkäitä ja omaperäisiä nostaen kokonaisuuden laatuvaikutelmaa. Valitettavasti se tärkeämpi puoli on kuitenkin täynnä ongelmia.

Se pakollinen pelikuva.
Peitehommista paskahommiin
Undercoveria ei pelasta edes verkkomoninpeli, joka jatkaa ideaköyhällä linjalla tarjoten sisältöä vain pakon edessä. Pelimuodoista poliisi ja rosvo on potentiaalinen, mutta onnistuminen vaatii monipuolisempaa toimintaa ja mahdollisuutta muunnella pelimuodon asetuksia portaattomasti. Verkkomoninpelistä huokuu kehittäjien ideoiden köyhyys ja väsymys.


Need for Speedien viimeisin ansaitsee päälleen mustan peiton, sillä peitehommat osoittautuvat kauttaaltaan setelinipulta tuoksuvaksi huijaukseksi. Ero edelliseen osaan verrattuna on poikkeuksellisen suuri, varsinkin kun mittarina on superlatiiveillakin kehuttu NFS ProStreet. Pelisarjan intohimoisimmille ystäville Undercover voi maistua keskinkertaisena välipalana, muiden kannattaa suunnata katse muualle.
Tekijä: EA Black Box
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360, Wii
Pelaajia: 1-8
Pelin kotisivu: http://www.needforspeed.com/
Mikko Rekola
Toinen mielipide (PS3)
Ikiauringon alla paistattelevaan Tri-Cityn suurkaupunkiin sijoittuva Need For Speed Undercover on Carbonin tavoin juonellinen peli, jossa kaahailua halkovat lyhyehköt aidoin näyttelijöin taltioidut videopätkät. Harmillisesti Undercoverin taustatiimissä ei ole yhtä päteviä hyvän huonon maun taitajia kuin Command & Conquer -sarjassa, sillä siinä missä jälkimmäinen painottaa kieli poskella -fiilistä ja pönkittää kokemusta ihanilla b-luokan näyttelijöillä, Undercoverin välipätkistä puuttuu itseironia tyystin.
En muista milloin viimeksi olen pelannut kokoversiona myytävää konsolipeliä, joka nykii yhtä pahasti kuin Need For Speed Undercover. PS3-version ruudunpäivitys takeltelee jatkuvalla syötöllä niin pahasti, että pelaajan on skarpattava joka mutkassa kyetäkseen kompensoida sulavasta diashow’ksi ja takaisin venkoilevan kuvasarjan kampatessa pelattavuutta hetkestä toiseen. Xbox 360 -version kerrotaan selviävän hieman vähemmällä nytkyttelyllä, mutta ero on puskaradion mukaan pienehkö.
Autopelille kyseessä on ykkösluokan pelintappaja. EA:n kokoisen pajan ei kuvittelisi kehtaavan julkaista näin roisisti viimeistelemätöntä tuotosta markkinoille, etenkin kun kyseessä on yksi firman suurimmista lypsylehmistä. Ruudunpäivityksen nytkähtely ei tunnu olevan riippuvainen ruudulla näkyvien objektien määrästä, joskin kilpailujen välillä tallentuva peli tahtoo satunnaisesti jämähdellä kovalevyn raksuttaessa. Kesken kilpailun nykimisen perimmäinen efekti herpaa keskittymistä kuin jatkuvasti nilkoille potkiva apukuski.
Toisin kuin pelisarjalle nyrpistelevät autopelikulinaristit, allekirjaillut on aina nauttinut Need For Speed -peleistä. Viihdyttävällä, tyylikkäällä ja Hollywood-hengessä pullistelevalla kaahailulla on paikkansa maailmassa - muttei tällaisena. Siksi pyydänkin, että jätätte Need For Speed Undercoverin suosiolla kaupan hyllylle. Hirvittävän viimeistelemätön ja äkkipikaisten suunnitteluratkaisujen rasittama peli ei pärjää alkuunkaan esimerkiksi Midnight Club L.A:lle millään osa-alueella, ja rahastuksen ilkeä jälkimaku hieroo makunystyröitä kuin ruosteinen juustoraastin.
Jason Ward
Lue myös
Call of Duty: World at War (PC, PS3, 360)
Quantum of Solace: The Game (PS2, PS3, 360)
Spider-Man: Web of Shadows (PC, PS2, PS3, Wii, 360)
Swedish Touring Car Championship (PC)
Mikko Rekola
Kuvagalleria
- 1.
-
testattu xbox360, ei taida domen pojilla muuta konsolia löytyä
- 2.
-
EA? Rahastus? Sims? Spore? Catwoman? Sims 2? Otuseditori? Sims Vuodenajat? Pro Street? Carbon? Muodin kamasetti? ;)
Ei kai? no ei. ihanaa samaa pumpuli peliä kuin aina aikaisemminkin.
- 3.
-
@1 Pelihän on taatusti merkittävästi erilainen jos sen testaisi myös PS3:lla?
EA koodannut kuukausi tolkulla lisää contenttia? Herää. - 4.
-
miksi 90% kuvista on jostain hiton välinäytöistä eivätkä itse pelistä… itse olen tätä pelannut ja osaan sanoa että jumalauta kun on paska ja eloton peli. kaduilla eiooole juuri ketään jne.
tästä arvostelusta ei saa juurikaan käsitystä minkälainen peli on, eikä edes näe kunnolla miltä se näyttää kun sitä pelataan (ajetaan, ei katsota maggie q:ta välinäytöissä)
- 5.
-
itse arvostelussa siis, ohan tuossa kuvagalleriassa toki jotain autoihiin liittyvääkin mutta ei nuokaan taida olla pelikuvaa vaan jotain promoshittiä? :O
- 6.
-
Mistäköhän lähtien prostreettiä on kehuttu superlatiiveilla… Minä kun luulin, että EA lupasi silloin panostaa seuraavaan osaan enemmän, kun prostreet haukuttiin niin lyttyyn.
- 7.
-
Eipä ollu kovin hääppönen ku PS2:sella pelasin läpi…
- 8.
-
Aivan uskomaton paska koko peli. Huvittavin yksityiskohta joka jäi mieleen, oli ympäri taivasta ravaava aurinko :)
- 9.
-
@1: toimitapa PS3-versio toimitukseen niin kyllä se varmasti arvostellaan.
- 10.
- 11.
-
No jaa.. Olihan se kivaa ajella taas pollareita pakoon mutta olisin toivonut että olisi saanut ihan kunnon vilkut omaan koslaan välillä.. Puuceellä tuli testattua ja minulla ainakin tökki peli todella pahasti vaikka kone on jotakuinkin vuoden vanha
- 12.
-
@10 Jaapajoo, selkee. Huono peli tuo silti on imo, ja arvostelu antaa paljon ruusuisemman kuvan pelistä kuin todellisuus :P
- 13.
-
Joopa joo!
Miun mielestä tää peli on paljon parempi, kuin mitä Mikon arvostelu antaa ymmärtää. Voiskohan joku joskus kirjottaa tästä pelistä arvostelun ilman, että on ensin lukenu roppakaupalla haukkumisjuttuja muista sivustoista.
Myönnän kyllä, että peli voisi olla paljonkin parempi, mutta jos keskittyy siihen mitä pelissä on, sen sijaan että keskittyy siihen mitä siitä puuttuu, niin huomaa pelin olevan pohjimmiltaan melkoisen mainio pakkaus.
- 14.
-
@13 eikös tuosta arvostelusta kuiteski saanut sellaisen kuvan että peli ei ole ihan parhaasta päästä vai luitko kenties eri arvostelun?
- 15.
-
eikös ProStreetin ”superlatiivit” olleet lähinnä puhdasta haukkumista.
Midnight Club: Los Angeles on uusi arcadetuningkaahailujen kuningas hyvällä vaikeustasolla, elävällä kaupungilla(myös jalankulkijat) ja todella hyvällä ajettavuudella. NFS Undercover kannattaa jättää kauppaan.
- 16.
-
NFSU 1&2 olivat aikanaan loistavia, Most Wanted jäi välistä, Carbon oli aivan kaamea. Carbon näytti toki aika hyvältä, mutta se ajomalli oli… no, ei sitä ollut :D
Pro Street oli puhtaasti ajelun kannalta parasta koko sarjassa, tuntui kuin ratin kääntämisellä olisi jotain vaikutusta auton liikkeisiin :) Pro Streetin vikana oli epämääräinen hengettömyys ja jotkin kisat oli tehty hieman väkisin vaikeiksi, lisäksi se oli aivan siivottoman raskas :E kone on kumminkin kohtuullisen kyrväkäs…
Tämä osa jäänee kokeilematta, arvioiden perusteella :/ - 17.
-
Ja PS3:n ruudunpäivitys tökkii taas pahemmin..toisaalta siinä on sisäänrakennettu WLAN..hmm.. :D
- 18.
-
”Ja PS3:n ruudunpäivitys tökkii taas pahemmin..toisaalta siinä on sisäänrakennettu WLAN..hmm.. :D”
Ja suxboksilla ei kuule peliääniä, kun meteli on niin kova.
- 19.
-
Hoh, ompa yllätys että boxin versio suoriutuu jälleen pleikkaa paremmin :-P
AND IT'S OFFICIALLY FLAMMABLE NOW!
- 20.
-
playstation ääni:
hhhhhhh…xbox 360:n ääni:
HUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUIIIIIIIIIIIIIIIÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ…ZZTZBZT..PUTUM!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - 21.
-
”Siksi pyydänkin, että jätätte Need For Speed Undercoverin suosiolla kaupan hyllylle. Hirvittävän viimeistelemätön ja äkkipikaisten suunnitteluratkaisujen rasittama peli ei pärjää alkuunkaan esimerkiksi Midnight Club L.A:lle millään osa-alueella, ja rahastuksen ilkeä jälkimaku hieroo makunystyröitä kuin ruosteinen juustoraastin.”
Höpö höpö…
Tää on taas yks näitä monikansallisia riistoyhtiöitä vastustavien hippien kirjoituksia. Tiedättehän, pahoja ovat esim Microsoft, McDonald,s, Coca Cola ja EA, hyviä vastaavasti Linux, Hesburger, Olvin limpparit ja joku hiivatin indiepelejä väsäävä nyrkkipaja.
Jos mie nyt jotain voisin tähän vielä sanoa, niin Undercover on PC-pelaajalle ainakin miljoona kertaa parempi hankinta, kuin Midnight Club L.A. Eli se M.C.L.A. kannattaa jättää suosiolla kaupan hyllylle.
- 22.
-
Se Undercoverin eka päivitys ois nyt sitten ladattavissa!
- 23.
-
Unohitte sit PS2-Version kyseisestä pelistä. Mulla se on ja täytyy sanoa että se on versioista paras. PC:llä tää peli sukkaa..
- 24.
-
Kyllä tämäkin saisi muutaman sangollisen negatiivisia superlatiiveja saada niskaansa.
Ulkonäkö: Tipahtanut takaisin samalle tasolle kuin MW
Pelattavuus: KURAA. Carbonissa ja UG2 oli vielä mukavan semi arcademainen ote ja oviedellä pääsi mutkat nopeastikkin ympäri. Undercoverissa mennään kuin kiskoilla ja käsijarrukin kääntää vain autoa ei kulkusuuntaa. Lisäksi jos tehdään hienoja virittely juttuja niin tehdään ne edes UG2 malliin! Ulkonäön muutoksiin vain pari hassua täys kittiä ja virittäminenkin pelkkien palkkien täyttämistä.
Täys susi koko peli ! Saunan taakse EA vietävä.























Kommentit
Keskustelut
Facebook