Neverwinter Nights 2: Mask of the Betrayer (PC)
16.1.2008
Tero
Aihealueet: PC, Seikkailu- ja roolipelit
Pitkään alamaissa ollut PC-roolipelien lajityyppi on Gothic 3:n, Neverwinter Nights 2:n ja viime kädessä Witcherin myötä kohonnut uuteen nousuunsa. Näitä kaikkia pelejä on kuitenkin laadukkaan seikkailukokemuksen lisäksi yhdistänyt julkaisuvaiheen tautinen bugisuus. Forgotten Realms -roolipeli Neverwinter Nights 2 on näistä ensimmäinen, muttei toivottavasti ainoa näistä jatkoa saava peli. Mask of the Betrayer -lisälevyä voi monessa mielessä verrata alkuperäisen Neverwinter Nightsin Hordes of the Underdark -levyyn.
Kuten HotU, myös Mask of the Betrayer tarjoaa pelaajan hahmoille eeppisiä, jopa jumalaisia kokemustasoja, voimakkaita prestige-hahmoluokkia ja alkuperäistä seikkailua huomattavasti synkemmän ja vakavamman ilmapiirin. Kokemus on monella tapaa virkistävän erilainen, ja tuo mieleen erään lajityypin aiemman klassikkopelin. Samalla se kuitenkin kärsii turhista, jopa ärsyttävistä mokista.
Mask of the Betrayerin tarina saa alkunsa siitä, mihin se pääpelissä päättyi. Vanhan hahmon voi joko siirtää läpäistystä pääseikkailusta, tai jos tämä ei ole mahdollista tahi tarpeellista, pelaaja voi luoda täysin uuden hahmon, joka rodusta riippuen päätyy seikkailun alussa noin kokemustasolle kahdeksantoista.
Koska tällaiset kokemustasot ovat D&D-universumissa erittäin korkeita, on ymmärrettävää että pelin teematkin pyörivät astetta korkeammissa ja vakavammissa tunnelmissa. Siinä missä Neverwinter Nights kakkosessa putsattiin metsiköitä hämähäkeistä ja kitattiin kaljaa majataloissa, marssittaa Mask of the Betrayer pelaajan eteen lähinnä jumalia ja henkiolentoja.
Kello käy
Koska juoni on pelin kantavia elementtejä, siitä ei viitsi puhua liikoja. Neverwinter Nights 2:n traagisten tapahtumien jälkeen pelaajan hahmo herää vangittuna ja heikkona omituisesta luolasta, eikä hänellä ole lähiaikojen tapahtumista mitään muistikuvaa. Pelastajaksi saapuvalta velholta tämä kuulee olevansa Rastakhanissa, kaukaisessa ja synkässä maailmassa kaukana NWN2:n tapahtumapaikkana toimineesta Sword Coastista.
Pääpelin tapaan kolmeen osaan jaettu tarina pyörii monien teemojen ympärillä. Pääpaino on päähenkilön uusien pelottavien voimien ja tämän vangitsemiseen johtaneen mysteerin selvittäminen, mutta samalla joudutaan setvimään Thayn punaisten velhojen keskinäisiä kahinoita korkeampien voimien välienselvittelyistä puhumattakaan.
Mask of the Betrayerin synkkä, eeppinen ja vakava tarina tuo ehkä eniten mieleen Black Isle -klassikko Planescape Tormentin. Peli tarjoaa pelaajalle huomattavasti merkittävämpiä ja vahvempia roolipelimahdollisuuksia kuin emopeli, joskin päätökset ovat pääsääntöisesti joko selkeän pahoja tai hyviä. Ihan Tormentin tasoiseen normaalin D&D-kokemuksen rajat rikkovaan meininkiin ei päästä, mutta yleisesti Mask of the Betrayer tarjoaa lähimmän siihen rinnastettavan pelikokemuksen.
Niin hienoa kuin tämä onkin, on todella surullista että tämä hieno asetelma on lähes onnistuttu rikkomaan täysin turhalla ja typerällä sielujärjestelmällä. Päähenkilön sisällä kalvava vaarallinen voima vaatii itselleen kuolleista olennoista saatavia sieluja. Hyvät hahmot joutuvat vastustelemaan tätä sisällä kalvavaa nälkää, kun taas pahat pojat joutuvat ahmimaan sieluja minkä kerkiävät. Sielunnälkä on parhaimmillaankin häiritsevä, mutta pahimmillaan jopa peli-ilon vievä kokemus. Sen lisäksi että peli tekee hahmon hyvyyden tai pahuuden valinnasta ennen kaikkea vaikeustasokysymyksen, järjestelmä lisäksi hahmoluokkien välillä täysin epädemokraattinen. Loitsuja käyttävät hahmot ovat auttamatta alakynnessä, koska taikavarastojen täydentämiseen vaadittava lepääminen kuluttaa sielumittaria huomattavan nopeasti.
Koko sieluleikin suurin ongelma on yksinkertaisesti se, että se on pelissä pakollinen elementti. Vapaaehtoisena se olisi ollut vaativampaa pelikokemusta haluaville oiva tehokeino, nyt se vie helposti huomion koko muusta pelaamisesta.
Uutta pukkaa
Uuden itsenäisen kampanjan lisäksi Mask of the Betrayerin uudistukset ovat jääneet vähäisiksi. Muutamia uusia rotuja ja hahmoluokkia on toki tarjolla, ja erityisesti uudet prestige-luokat ovat varsin mielenkiintoisia tuttavuuksia. Ainoa pelillinen suuri uudistus on uusittu kamerajärjestelmä, joka kiikkeryydestään huolimatta tuntui kuitenkin alkuperäisen pelin vastaavaa järjestelmää toimivammalta.
Teknisesti lisäri on laadukas paketti. Dialogi on pääpeliä laadukkaampaa, ääninäyttelyyn on selkeästi kiinnitetty enemmän huomiota, ja aiemmin hieman raskas peli pyörii nyt entistä sulavammin. Ihan älyttömän pahoja bugejakaan ei tullut vastaan, ärsyttävimpänä se että peliä ei saa asentaa valmiiksi päivitetyn alkuperäisen Neverwinterin päälle: tämä saattaa rikkoa pelin Skill-valikon, jolloin ratkaisuna on pelin poistaminen. Pelaajan täytyy siis asentaa koko komeus uudestaan ja päivittää peli vasta kun Betrayer on asennettu.
Mask of the Betrayer on ristiriitainen paketti. Se on täydellinen vastakohta kevythenkiselle ja huomattavan toimintapainotteiselle emopelilleen. Puzzleja, raskasta dialogia ja valintoja vilisevä kokonaisuus on omalla tavallaan vastaus niiden rukouksiin, joiden mielestä PC-ropet ovat liian kevyitä ja helppoja. Henkimittari tosin tuo omat huolensa, mutta näistäkin suurin osa väistyy hyvistä pelaamalla. Spirit-systeemi on kuitenkin järjestelmällisesti lynkattu sekä pelaajien että kriitikoiden toimesta, ja vähintä mitä Obsidian voisi tässä vaiheessa tehdä, olisi julkaista mittarin vapaaehtoiseksi tekevä päivitys.
Tekijä: Obsidian Software
Julkaisija: Atari
Testattu: Q6600, Geforce 8800 GTS 640Mt, 4Gt RAM, Windows Vista 64bit
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: P4 2.4 Ghz, 1 Gt RAM, 256 Mt näytönohjain (Shader 2.0 -yhteensopiva)
Pelaajia: 1-64
Pelin kotisivu: http://www.atari.com/nwn2/motb/
Lue lisää eDomesta
Aitoja ihmishahmoja peleissä jo ensi vuonna?
Atari lisensoi Dungeons & Dragons –pelit vuoteen 2017 saakka
Atarin X06-herkkuja: Alone in the Dark ja Neverwinter Nights 2
Bioware ja Pandemic assimiloitu – EA röyhtäisi tyytyväisenä
Neverwinter Nights 2 saapuu kahtena versiona
Neverwinter Nights: Infinite Dungeons (pc)
Neverwinter Nights: Shadows of Undrentide -haastattelu
Toimintaa ja seikkailuja - Neverwinter Nights 2 ja Hellgate: London
Uusia kuvia Neverwinter Nights 2 –seikkailupelistä
Tero Lehtiniemi
Kuvagalleria
- 1.
-
Hyvä artikkeli, erittäin hyvin löydetty kaikki mitä Mask Of Betrayelissä on hyvää ja huonoa. Itse en kyllä ole tuosta spirit syömäri vehkeestä aivan samaa mieltä, toisaalta pelasin neutraalia hahmoa ja sain aivan liikaa hyvis pisteitä supress actionista. Mutta ei se minua nyt niin suuresti häirinnyt, että olisi romuttanut pelikokemuksen, välillä pisti hieman hikeä pintaan kun ei tahtonut löytää oikeen mitään järkevää syötävää sielu nälälle :D
Hyvä peli kuitenkin, yksi niistä harvoista, joista voin sanoa, että oli rahan arvoinen ostos. En muuten tiedä miksi, mutta jostain syystä minulle jäi graafisesti tyydyttyneempi olo, aivan kuin, jotain moottorissa olisi uusittu. Luonto tuntui paremmalta, puut ja ruohot….
- 2.
-
Ne jotka valittavat tuosta henkien syömisestä eivät ole sisäistäneet sitä, ja ovat lähinnä turhasta vinkuvia, lämmintä pullaa mussuttavia idiootteja joita pitäisi opastaa kaiken kanssa kädestä pitäen että ei vahingossakaan pääse tulemaan paha mieli.
Kyseessä on mielenkiintoinen ja erinomaisesti toteutettu systeemi, mutta yksinkertaistetulla paskalla pilalle hemmotellun nykysukupolven äänekkään valituksen takia Obsidian tuskin tulee lisäämään tuleviin peleihinsä mitään vastaavaa, ja innovaation ja edistyksen viholliset hykertelevät tyytyväisinä kun roolipelien genre jatkaa vuosikausia kestänyttä taantumistansa. - 3.
-
”Pelastajaksi saapuvalta velholta tämä kuulee olevansa Rastakhanissa,…”
Tässä tarkoitetaan siis Rashemenia. Paikan nimi on siis Rashemen
- 4.
-
Henkien syömisen saa pois:
(http://www.gamebanshee.com/neverwinternights2/walkthrough-motb/gameplaynotes.php)
If you really hate dealing with spirit energy, you can use console commands to turn it off. Just enter the following lines into the console:
debugmode 1
rs ka_se_terminate
debugmode 0If you later decide that you’d like it back on, you can type
debugmode 1
rs ka_se_init
debugmode 0 - 5.
-
”…innovaation ja edistyksen viholliset hykertelevät tyytyväisinä kun roolipelien genre jatkaa vuosikausia kestänyttä taantumistansa.”
Taantumista? Höpö höpö. Uusista peleistä vaikka Mass Effectin kerronta hakee vertaistaan ja the Witcherin mm. rotusyrjintää käsittelevä juoni ei todellakaan saa haikailemaan 90-luvun ”klassikoiden” teinipoika-pääsee-pätemään -fantasioita. Roolipelit ovat ehkä vuosien saatossa muuttuneet, mutta minusta on ainoastaan hyvä asia, että painopiste on kallistunut matemaattisen suoraviivaisesta hahmo-optimoinnista ajatuksia herättäviin tarinoihin ja mielenkiintoisiin maailmoihin. Ennustaisinpa, että osaltaan juuri tällaisten pelien ansiosta videopelejä aletaan arvostaa vihdoin viimein ”taiteena”, kuten sarjakuville aikoinaan kävi.
Mitä NWN2:n lisäriin tulee, henkien syömisen mielekkyydestä voi tietenkin kiistellä, mutta omasta mielestäni se on lähinnä erikoisuuden tavoittelua; kikka, joka näyttää kivalta jenkkien ja brittien mainosluonteisissa peliohjelmissa. Koska ominaisuus vaikuttaa olennaisesti eri hahmoluokkien tasapainoon, häiritsee se monen peilikokemusta kokonaisuudessaan. Moraaliset ongelmat ovat toki hauskoja, mutta ”hyvänä” pelaamisesta rankaiseminen menee jo liioittelun puolelle. Onneksi mokoman ominaisuuden voi kytkeä muuten loistavasta pelistä pikku virittelyllä pois.
- 6.
-
Pelailin tuossa reilut pari viikkoa NWN2:sta, ja pitää sanoa että perusjuoni on semmoista Salvatoren kioskifantsua, tosin sellaisena versiona joka ei kelpaisi edes pokkariksi. Hyvänä esimerkkinä kohtaus Shandran tiluksilla, jossa lizardmanit polttavat ladon maantasalle sillä aikaa kun pelihahmo keskustelee tämän kanssa ladon vieressä. Ja keskustelu tämän jälkeen? Voi elämä…
Muutoinkin dialogit ovat olleet näissä FR-sarjan peleissä jo pitkään todella teennäistä tauhkaa. Keskustelu on niin juvenaalia että itkettää. Miksei kukaan tee tietokoneroolipelejä yli 12-vuotiaan tasolla oleville?
Toivottavasti MotB on parempaan päin, alustanahan NWN2 on ihan mainio mätä-ja-kerää-kamat -peliin, kun vain aikaa riittäisi oman kenttärykelmän virittelyyn. Anyway, pahimmista lapsuksista on sentään päästy, kuten metsän eläimiltä löytyvistä kultakolikoista ja taikaesineistä, mutta yhä kultaa löytyy katujen varsilla lojuvista tynnyreistä, siis periaatteessa ihan kaikkialta muualta paitsi kaduilla liikkuvien ihmisten taskuista.
Kommentit
Keskustelut
Facebook