NHL 09 (PS3, 360)
15.9.2008
Mikko
Aihealueet: PC, PlayStation 2, PlayStation 3, Xbox 360, Urheilupelit, Moninpelit
Viime vuosikymmenten virtuaalikiekkoilun suurnimike jatkuu taas uuden painoksen myötä. Lukuisia pelaajia viihdyttänyt kiekkoilu on kokenut suuria muutoksia kaikilla olennaisimmilla osa-alueilla. Mikä parasta muutokset ovat onnistuneita ja siivittävät pelin historialliseen lentoon.
Pelisarjan kehittäjät ovat työskennelleet ahkerasti, sillä tänä vuonna panostettiin suurin voimavaroin pelaajien toiveisiin. Tekoäly, taklaaminen ja ottelun kesken tapahtuvat taktiikkamuutokset ovat näkyvimpiä pieniä muutoksia. Kokonaisuus nojaa vahvasti viime vuonna luotuun pohjaan, joskin pelin kulku on joutunut evoluution kouriin. Tempon hidastuminen ja syöttöpelin vaikeutuminen ovat jatkaneet pelisarjan matkaa kohti uskottavampaa jääkiekkosimulaatiota.
Pelimuotojen puolella mielenkiintoisin uudistus on Be a Pron saapuminen EA:n jalkapalloiluista kiekkokaukaloon. Siinä pelaaja nappaa luistinparin ja rakentaa kiekkouraa yhdelle hahmolleen pohjalta kohti huippua ponnistaen. Halutessaan tehtävää voi helpottaa nappaamalla valmiin kiekkoammattilaisen pelivälineet, mutta tosikot lähtevät pohjalta liikkeelle ottaen opit AHL:n farmisarjasta.
Perinteisempään kiekkonälkään tarjoillaan yksittäistä ottelua, rangaistuslaukauskilpailua, turnausta, kautta tai kattavaa verkkomoninpelivalikoimaa. Pelaajien toiveiden mukaisesti joukkueiden lisenssimäärää on laajennettu. Mukana nähdään viime vuonna debyyttinsä tehneiden seurojen lisäksi Saksan, Tsekin ja Venäjän korkeimmat sarjatasot. Jälkiruokana tarjoillaan historiallisia joukkueita, joista Montrealin Canadiensin legendat on valittavissa ensimmäisestä pelikerrasta lähtien.


Tuttu, mutta sopivasti erilainen
Yksittäinen ottelu on aiempaa syvällisempi kokemus. Tekoäly on kehittynyt ja pelaajan on hahmotettava kokonaisuus entistä tarkemmin. Hyökkäyspeli on vaikeutunut puolustuksen antaman paineen vuoksi. Näin ollen aluksi tulee tilanteita, joissa puolustus ajaa vikkelänkin hyökkääjän pystyyn. Peli kannustaa pohtimaan järkeviä syöttösuuntia ja ennustamaan puolustajien liikkeitä oikeiden otteluiden tavoin. Mahdollisuus kiekon suojaamiseen vartalon taakse, ikään kuin taskuun, on tarpeellinen.
Puolustaminen on kokenut kokonaisvaltaisemman muutoksen. Nyt pelaajalla on iso kasa erilaisia keinoja estää hyökkääjää pääsemästä maalintekosektoriin. Perinteiset taklaukset ja koukkimiset ovat saaneet kavereiksi uusia keinoja. Mailannostaminen, työntäminen ja Pertti Lehtosen tyylillä toteutettu kiekon lakaiseminen monipuolistavat puolustustyöskentelyä. Eri keinot ovat myös aiempaa paremmin tasapainossa ja taklausfysiikka on ampaissut piirun verran realistisempaan suuntaan.
Maalien kannalta kriittinen maalivahtipeli jatkaa tutulla linjalla muutaman uudistuksen kera. Ylimääräiset pomput eksyvät maaliin entistä harvemmin, mutta tarkemmat laukaukset puolestaan heiluttavat verkkoa aavistuksen viime vuotta hanakammin. Taitokiekkoilijoiden toivoma haaratorjunta on viimein tullut mukaan, jolloin maalivahti on mahdollista tiputtaa jäänpintaan oikea-aikaisella sivuttaisliikkeellä. Asennosta nähdään myös muutamia variaatioita, joten kiekkoja voi yrittää pussittaa uudenlaisilla jalkakikoilla.
Muutoksista huolimatta pelin kulku on säilynyt epäsäännöllisenä ja aaltoilevana. Jokainen ottelu tuntuu erilaiselta ja pelaajalla on enemmän vaikutusvaltaa ottelun tapahtumiin. Kriittisistä ennakkokommenteista huolimatta peliä voi viimein kutsua aidoksi jääkiekkosimulaatioksi, sillä mukana nähdään ennätysmäärä oikeista kaukaloista poimittuja elementtejä taktiikoista aina läpiajoihin tähtäävään merkkauspeliin.


Ole ammattilainen
Be a Pro tuo lätkään monien kaipaamaan syvällisempää sisältöä. Kun fokus kiinnittyy yhteen pelaajaan muodostuu kokemus laajemmaksi ja myös yhteisöllisemmäksi, vaikka kaverit ovatkin tekoälyn hallitsemia lätyttelijöitä. Peli ohjaa aloittelijoita oikeisiin paikkoihin jäänpintaan ilmestyvien nuolten avulla, joskin vapauksia tarkempaan liikkumiseen löytyy kiitettävästi.
Jäällä vietettyjen minuuttien jälkeen pääsee lepäämään ja kuuntelemaan valmentajan ohjeet ennen seuraavaa vaihtoa. Vaikka ohjeet ovat yleensä niukat, auttavat ne muuttamaan omaa peliä kohti joukkueen vaatimuksia. Matsien jälkeen pelaajalle annetaan ottelun todistus ja mahdollisesti ansaitut kokemuspisteet. Näin omaa uraa kehitetään pala palata kohti himoittua Stanley Cupin voittoa. Onnistumiset omalla tontilla kannustavat jatkamaan ja muutenkin uraa jaksaa tahkota sen syvällisyyden ansiosta.

Erinomainen pelattavuus saa tuekseen viimeistellyn ulkoasun. Latausajat ovat lyhentyneet, mutta ruudulla pyörivä toiminta näyttää entistä paremmalta. Pelaajien liikkuminen on luonnollisempaa ja hauskoja uusia yksityiskohtia näkee ruudulla kymmenittäin. Parhaimmillaan toiminta yltää lähes fotorealistiselle tasolle, joskin hidastuksissa ja ruuhkaisissa tilanteissa huomaa kevyttä nykimistä.
Piippuhyllyllä työskentelyä jatkavat legendaariset kommentaattorit Gary Thorne ja Bill Clement. Parin kommentit ovat kollegoitaan osuvampia, mutta edellisten vuosien fraaseja on kierrätetty ilman muutoksia. Toisaalta varsinkin Clementin suusta kuulee entistä enemmän analyyttisia kommentteja, jotka kuvaavat pelin kulkua kirjaimellisesti. Taustalla soivat kappaleet ovat sarjan aiempien osien tavoin miellyttäviä ja 360:n omistajat saavat halutessaan lisätä omia kappaleitaan taustalle.

Kuningas on saapunut, kumartakaa kuningasta
Syvällisyydessä omalle tasolle kaivautuva kiekkoilun messias ei ole unohtanut ketään. Aloittelijoille löytyy mahdollisuus pelata historiallisen NHL 94:n näppäinyhdistelmillä, fiilistelijät tallentavat ottelut huippuhetket videoin ja managerionnista kiinnostuneet lähtevät rakentamaan seuraavaan huippukiekkoilun dynastiaa tavoitteenaan kahden kovan kiekkosarjan kiertopokaalit.
Toki pelistä löytyy edelleen omat puutteensa. Mukana ei nähdä vieläkään kokonaista SM-liigaan, vaan ainoastaan sarjan nimellä pyörivä turnaus. Myös kaikki kotoisan sarjamme ottelut ratkotaan Jokereiden kotihallissa ja pelaajatiedot ovat viime keväältä. Joukkueiden koostumukset ovat muuttumassa tuttuun tapaan päivityspakettien avulla, joskin ne ovat kahtena viime kautena keskittyneet ainoastaan NHL:n ja AHL:n joukkueisiin. Toivottavasti tällä kertaa päivitykset kattavat myös muut mukaan mahtuneet seurat.


NHL 09 on itse asiassa paljolti jääkiekon perusteesien kaltainen. Se villitsee, vihastuttaa ja hauskuuttaa pelin virratessa taustalla. Kokonaisuus onkin ennennäkemättömän laaja, sillä pelkästään peruspelimuotojen tahkoaminen tarjoaa viihdettä koko pitkälle kiekkokaudelle. Vaikka peli ei näytä ensisilmäykseltä erilaiselta osoittaa syvällisempi tarkastelu syyt, miksi EA:n uusin kiekkoteos on kaikkien aikojen paras jääkiekkopeli. Palaamme piakkoin verkkomoninpelin tarjotaan erillisen moninpeliarvostelun kera.
Tekijä: Electonic Arts Canada
Julkaisija: Electronic Arts
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PlayStation 2, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1-4, verkossa 2-12
Pelin kotisivu: http://www.easports.com/nhl09
Lue myös
Dragon Ball Z: Burst Limit (PS3, 360)
Elämysmatka 3D-elokuvan keskipisteeseen
EVE Online Finncon 2008:ssa: verkkopelimaailman pyörittäminen
Ferrari Challenge: Trofeo Pirelli (PS2, PS3, Wii)
Mikko Rekola
- 1.
-
Onko PC-versio samanlainen kuin Xbox360?
- 2.
-
ei ole. eniten on panostettu poksiin, sitten kolmospleikkaan ja muut tulevat perästä…
- 3.
-
Vois joskus testata pelit ps3
- 4.
-
tää on ihan surkee verrattuna NHL 95 >:-D
- 5.
-
Kyllä se NHL 05 on yks parhaimmista peleistä ps2:lla kuin nuo muut NHL:n pelit.
- 6.
-
Ja PC:lle tulee taas oikeastaan NHL06 päivitys, joka oli suora käännös PS2. No kyllä NHL08 oli vähän muutettu ja toimi paremmin kuin edelliset, mutta alkaa tympiä tämä PC:n syrjiminen. On tullut pelattua NHL93 -> NHL08, mutta paras jääkiekko peli on kyllä FACE OFF…
- 7.
-
98 for the win
- 8.
- 9.
-
sorry vaan mutta se ainoa oikea lätkä peli on blades of steel. vaikka kyllä tämäkin ihan kelpo tekele on
- 10.
-
9. Joo Blades of steel oli kyllä hienoa pelata Nintendo 8-bit. Oi niitä muistoja, jos niihin päästä sais…eikun nintendo kaapista ja pelamaan.
- 11.
-
”Kyllä se NHL 05 on yks parhaimmista peleistä ps2:lla kuin nuo muut NHL:n pelit.”
nhl 05?? sehän on ainut nhl -peli mikä perustuu kauteen mitä ei ikinä pelattu…
vähän valoja päälle - 12.
-
Sivuutettiin sitten kokonaan nämä perinteiset kypsennysfiilikset. Pelin lopussa voitolla ja tietokone tekee sen perinteisen roiskaisumaalin siniviivalta että saa pelin tasoihin (ja kiekkoa ei saa millään ryöstettyä). Tietokone siis huijaa edelleen ja edellisvuosiin verrattuna mailan noston mahdollistaminen on ainoa kontrolleissa merkittävä tekijä ja sekin saatu rähmättyä liian tehokkaaksi (päivitystä odotellessa).
Lisäksi tästäkin löytyy toki omat buginsa (kuten kenttä ei vaihdukaan Be-a-Pro pelimuodossa vaikka pitäisi) ja sitten taas Be-a-Pro pelimuoto on liian helppo (NHL -ykköskenttään AHL:stä muutamassa kuukaudessa). - 13.
-
Miksi testaatte pelit aina vain xbox 360?
16.9.2008 klo 09.15, Kyssä (vierailija)
PS3-versio tulee kauppoihin vasta 25.9 - 14.
-
Ostin Boxin kun sai uusimman änärin ja 60 GB niin halvalla ja muutaman tunnin tahkonnut peliä. Täytyy myöntää että realistisuus on kyllä paras tähän mennessä. Painostuksessa hyökkäyspäässä pääsee hyvin syöttelemään kun äijät hakee kunnolla paikkoja, kaikki joukkueet puolustavat erilailla missä ei mielestäni aikaisemmissa versioissa ollut juuri eroja. Luistelu näyttää todella hyvältä. Vielä kun oppisi tekemään kunnolla maaleja ;)
- 15.
-
Pitäisiköhän itsekkin ostaa toi Xbox kun kerran NHL siinä mukana ainakin muutamassa paikassa?
- 16.
-
onko tuo NHL94 ohjaus edelleen ilman nopeusluistelua? eli vain vain veto, syöttö ja liikkuminen…PRKL!
- 17.
-
Oliko NHL94 missä pystyi pelamaan hiirellä
- 18.
-
PC pitäis olla pää kone mille tehtäis änärit
- 19.
-
Karkkipate: olet nykyään vähemmistöä. Aika moni haluaa pelata kahdestaa/usean kaverin kanssa nhl:ää esim sohvalla istuen ja vetää keittoa perjantaisin. Ala siinä sitten PC:tä virittelemään.
- 20.
-
Että näin jälleen kerran boxilla:
NHL 09 disc error also known as the cache time-bomb
Xbox Fanboy writes: ”Sports fans, grab the tissues because the tears are about to start flowing. Users on the official EA Sports forum are reporting widespread disc read error issues with NHL 09 – over time. Many users are reporting the popular hockey franchise works as advertised during the initial play through but eventually crashes after loading saved modes or regular games once the Xbox 360 reboots.
- 21.
-
Ongelman voi selvittää tyhjentämällä välimuistin satunnaisin väliajoin kuten GTA IV:n kanssa :smoke:
- 22.
-
Aikamoista kikkailua tuo boxilla leikkiminen
- 23.
-
..Ja paskat. On se vaan niin pirun kumma kun itseltä ei löydy niin GTA:sta tai NHL09:stä mitään tuollaista. Kertaakaan en ole välimuisteja edes tyhjentänyt. Jotta näin. Tulkaa mielellään vaan kertomaan omista kokemuksista.
- 24.
- 25.
-
PS3, 91
GameZone
If you are a sports fan, regardless of whether you would class yourself as a hockey fan, this is the game to play. It has the right pacing, can lure you in and brings a lot of depth and entertainment value.360, 90
GameZone
NHL 09 is a great hockey title, offering some fantastic new features, a deep Be A Pro mode, and some awesome online features. - 26.
-
@ Jos haluat ruveta tappelemaan siitä, kumpi versio on parempi (mikä on aika turha syy tapella, mutta kyllä sen ps3-fanilta ymmärtää), niin hävisit. Metacriticistä selviää kaikkien arvostelujen keskiarvo, eikä vain yhden. PS3-versio: 88 360-versio: 90.
http://www.metacritic.com/search/process?sort=relevance&termType=all&ts=nhl+09&ty=0&x=0&y=0
- 27.
-
^
lol, noob. Kun katselee tarkemmin, niin arvosanat ovat täysin samoja. Paitsi tietysti Xbox nönnönnöö lehtien arvostelut nostavat keinotekoisesti boxin arvosanaa. Gamerzonen antamat pojot taisivat olla ainoat puolueettoman median antamat eriarvoiset pojot. - 28.
-
NHL 2004 on kaikista paras, myös NHL 2000 oli kova…
- 29.
- 30.
-
Onko dynastia modea mahdollista pelata kahdella joukkueella?
- 31.
-
Niin ja jatkoksi viellä että kuinka monta varakapteenia voi nimetä joukkueeseen. Kun normaalisti Nhl voi nimetä jopa 4 varakapteenia ja yleensä joukkueet nimeävät kolme varakapteenia.
- 32.
-
”NHL 2004 on kaikista paras, myös NHL 2000 oli kova…”
Pitää paikkansa. Mielestäni NHL04 PC:llä paras kaikista versioista ja NHL05 sitten olikin sarjan huonoin pelattavuudeltaan ja ensimmäinen konsolivalikot yms. sonnan saanut PC-versio. PC:n NHL06-08 olikin sitten tehty tuon NHL04:n pohjalta, paitsi että valikot ja kontrollit oli otettu 05:stä.
- 33.
-
PC on ihan peestä tän rinnalla NHL 06 - 08 on ollu sitä samaa vanhaa P-skaa
Meitsi hankkii jouluks ton Xbox 306 se on nimittäin ihan eri peli Pc:llä ku kerran osuu sisään nii 5 seuraavaa hyökkäystä päättyy maaliin ja tuo netti peliki on nii pirun viiveellistä että pistää vihaksi tätä on ne EA:n jätkät on varmaa kaikki XBOX omistajia
PC version pitäs olla samanlainen ku PS3 ja XBOX 306 muttä ei se on kopio PS2 versiosta! youtubesta katottu videoita joka ikinen pelaaja kentällä liikkuu eri tavalla
PC:llä ne liikkuu samalla tavalla Skill Stick on lähes käyttö kelvoton XBOX 360 versiossa se on täydellistä silmäkarkkia Pelaaja voi tehä vaikka Crosbyt jos haluaa!! - 34.
-
306 hankitaan vaan! Jos jostain löydät! Muuten tämä peli hankitaan ps3:lle. Kyllä oikeesti ottaa joskus päähän kun kaikki kuvat ja videot ja arvostelut on aina 360 versiosta. Esim. Gamespotin artikkelit, vaikka kuinka surffit ps3 sivuille niin aina kun avaat screenshotin tai videon ni ne perkeleen A ja B nappulat paistaa sieltä. Me ps3 omistajat haluamme arviot ps3 versioista ja screenit ps3 versiosta. Alkaa oikeasti vituttaan tää 360 paska jota joka paikka on täynnä kun ei ole varaa ps3:seen. Nyt on ps3 versio kaupoissa! Arvostelua ja shotteja kehiin.
- 35.
-
välillä vituttaa myös kun pc peleissä on ne vitun äksboks nappulat, esim toi flatout carnage! oikeesti!?
- 36.
-
<Esim. Gamespotin artikkelit, vaikka kuinka surffit ps3 sivuille niin aina kun <avaat screenshotin tai videon ni ne perkeleen A ja B nappulat paistaa sieltä. <Me ps3 omistajat haluamme arviot ps3 versioista ja screenit ps3 versiosta.
voi hellanlettas. oliskohan tuo nyt Sonyn ja ulkoavaruudesta olevien ohjelmointiprotokollien syy vs. Xboxin koodaamisen ”helppous”. olisiko syytä katsoa peiliin ja kykyyn sisäistää asioita jos screenshotissa on muutaman kymmenen pikselin kokoinen NAPIN KUVA, kun screeni olisi muuten täysin identtinen sillä armaalla pleikallasi?
<Alkaa oikeasti vituttaan tää 360 paska jota joka paikka on täynnä kun ei ole varaa ps3:seen.
sallinet että korjaan lauseesi loppua: ”äitillä ja isillä ei ole varaa”. PS3 on pelikoneena täysin yksi ja sama, itse hankin PS3sen vain soittimeksi. pelikoneeksi se olisi ollut aivan liian kallis omista rahoistani maksettavaksi.
PS3 viivyttää muutenkin tavaroiden julkaisua kohtuuttomasti, kun muille alustoille olisi tavara jo valmista. minun puolestani PS3-herrat voisivat odotella sen puoli vuotta sisältöään.
ja se nero, joka siellä kommentoi jo että ”PC-versioon” ei panosteta, voisi myös hieman miettiä, paljonko Xboxin ja PC-raudan välillä oikeasti eroa on. suurimmat erot lienevät näytönohjainrajapintojen nakuttelussa, josta taas sitten johtuu se, että peli mitä luultavimmin rullaa parhaiten - ja näyttää parhaalta - PC:llä.
- 37.
-
PC versiot on polkenu pitkän aikaa paikallaan ja tuo Skil Stick on ihan surkea lisä ei voi edes laittaa kiekkoo pakinjalkojen väliin!!! Voi V…u! Mun mielestä PS3 on parempi kun tuo Xboxin kuvatus. Hankin jouluks PS3:sen ja NHL 09:in joskus keväällä. Pc version pitäs olla samallainen kun PS3 eikä PS2 versio.
Mua oikeesti VITUTTAA HELVETISTI. Kun kaikki kuvittelee että PS3 on surkee kone. ja että Xbox on paras! EI SITÄ TIEDÄ ENNEN KUN ON KOKEILLU! mun kavereitten mukaan Xbox ei oo mitää verrattuna PS3:een. Meitsi hankkiii PS3:en Syyt A Parempi kuin Xbox äänen toisto parempaa! B Paras NHL tehdään PS3:lle. - 38.
-
Mulla tuossa PC versiossa se Be-A-Pro se alkaa suoraan NHL:ästä. Mikähä tähä vois olla selityksenä?
- 39.
- 40.
-
voi vi**u tollasesta ei tartte ees väitellä xbox 360 on parempi ja halvempi mutta tietenkin saa ajatella mitä haluaa jos on niin vitun vähä älynen
- 41.
-
Paras jäkis.
Mutta minuksiakin on.
-kypärät yms ryysyt ei lennä taklauksien voimasta (joskus maila vaan)
-liian vähän animaatioita vihellysten jälkeen
-Pari noobia jo tavannut jotka ovat löytäneet maalikikan ja
näkee jo 4 sekuntia ennen maalia että verkko heiluu
-Nopea arvopeli (eli sinä vastaan toinen) puuttuu revanssi valikko
jos haluaa pelata saman tyypin kanssa uudelleen
-maalin takana Rp vähän hidastelee
-maalivahdit välillä torjuvat huonosti yläpesään tulevat laukaukset
-Edelleen se että animaatioita liian vähän
89/100 - 42.
-
12. Toi koneen huijaaminen ahdistaa ihan mielettömästi. Ois kiva pelata enemmänki yksin kausia yms. mut ei paljon jaksa juuri tuon takia.
Konetta vastaan on ihan järjetön pelata. Tähtipelaaja tai supertähti tasolla. Koneen puolustus on ihan liian tarkkaa, jokainen taklaus, mailan nosto ja tökkäsy osuu aina. Ja todella randomisti saa maaleja. Alemmilla tasoilla peli on taas aivan liian helppo.
Kaverin kanssa pelatessa on sentään jonkinlainen järki tossa touhussa kun tulee inhimillisiä virheitä.
Mutta eniten varmasti ärsyttää pelaajien jäätymiset. Suoraan syötöstä kun yrittää laukaista niin laukova pelajaa jähmettyy paikoilleen useaksi sekunniksi, jolloin kyseistä pelaajaa ei voi liikuttaa saatikaan tehä mitään muutakaan. Tapahtuu tätä muulloinkin mutta useimmin juuri suoraan syötöstä vetäessä.
Myös taklauksen viive on erittäin ärsyttävä. Miksei taklaa samantien kun heilauttaa oikeaatattia? Ja miksi se pitää olla samassa tatissa kuin laukaus? Maalin edustalla yrittää läiskiä irtokiekkoa maaliin niin pelaaja taklaa ja saa jäähyn. Jes
Koukkiminenkin on täysin randomia kun pelaa konetta vastaan, joka kolmas kerta tulee tappelu?! Kaverin kanssa pelatessa se on ihan toimiva.
Moninpelinä ihan toimiva tapaus, mutta yksinpeli ei toimi. :(
- 43.
-
Vielä sekin että miten satunnaisesti peli vaihtaa pelaajasta toiseen! Yrität valita pakkia että saat hyökkääjän ite ajoissa kiinni, jos centterillä yrität tavoittaa laitahyökkääjän, koneen ohjaama pakki vain peruuttelee eikä tee lopulta mitään. Eipä ole tullut uusimmissa futispeleissä tätä vastaan näin ärsyttävästi. Voisivat vähän ottaa mallia siltä suunnalta. Samoin kuin maalivahdin syötöt ovat yhtä satunnaisia. Ihan sama mihin suuntaa haluisit syöttää kiekon niin ei, satunnaisesti vaan johonkin.
Liian paljon pieniä vikoja mitkä pilaavat yksinpelin totaallisesti!







Kommentit
Keskustelut
Facebook