Plaza

Dome

Alustat:
PC
GameCube
PlayStation 2
PlayStation 3
Xbox
Xbox 360
DS
Game Boy Advance
N-Gage
PSP
Wii
Mobiili
Linux
Mac
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Retro
Vekottimet
Viihdelaitteet

Operation Flashpoint: Dragon Rising –ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

26.8.2009
Miikka

Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Räiskintäpelit, Toimintapelit, Ennakot, Moninpelit

2000-luvun synkeinä alkuvuosina monet pelaajat kokivat miltei uskonnollisen herätyksen, kun Operation Flashpoint toi heille taivaallisen ilosanoman: nettiräiskinnän ei tarvinnutkaan olla aivotonta Quakea, töttöröö! Kansa taisteli, miehet kertoivat ja vuodet vierivät iloisesti.

Nykyään alkuperäisen Operation Flashpointin tiimi työstää omaa ArmA-pelisarjaansa, mutta sieltä se Operation Flashpoint II vain änkee markkinoille, vieläpä PC:n ohella paheellisille konsoleille suunniteltuna pelinä. Voiko tästä muka tulla mitään pelattavaa?

Moni asia on muuttunut sitten viimenäkemän, mutta itse peli tuntuu välittömästi tutulta. Dragon Rising keskittyy nimensä mukaisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan väliseen kärhämään, jota käydään Japanin rannikon tuntumassa olevalla fiktiivisellä saarella. Vaikka kauheista konsolijuurista voisikin vetää muita johtopäätöksiä, Operation Flashpoint II ei lähde nössöilemään vaan jatkaa isänsä valitsemalla tiellä. Tämä onkin yllättäen melkoinen ongelma.

Vapaa maailma

Otimme testiin Dragon Risingin PlayStation 3 –versiota. Hieman huolestuttavasti ennakkotestikappaleen mukana tuli vihkon kokoinen läpyskä, joka oli täynnä bugeja, ongelmia ja pelistä puuttuvia ominaisuuksia. Testiä ei voi siis pitää mitenkään lopullista suuntaa antavana, ainakaan tekniikan toimivuuden puolesta. Itse peliä uskaltaa kuitenkin hieman kommentoida.

Operation Flashpoint 2 on edeltäjänsä ja ArmA-pelisarjan tavoin todella realistinen ryhmätason sotapeli, jossa pelaaja yhdessä ryhmänsä kanssa ninjailee pitkin Skira-saarta näyttäen kommunisteille, mistä vapaan maailman kana pissii. Pesäerona tavallisiin räiskintäpeleihin Operation Flashpoint 2 ei tarjoile paljon esipurkitettua pelisuunnittelua, vaan pikemminkin pyrkii antamaan pelaajan temmellyskentäksi palan aidonoloista sotatannerta, jossa hänen pitää suorittaa tehtäviä parhaaksi katsomallaan tavalla.

Ratkaisu tarjoaa sekä hyötyjä että haittoja. Hyötynä on toki se, että tehtävät voi suorittaa juuri niin kuin itse lystää. Joku rynnäköi suoraan maaliin, toinen kykkii kukkuloilla sniputtamassa ja kolmas käy varastamassa kiinalaisen panssarivaunun ja polkee sillä kommunistit mutaan. GTA:n tapaiset pelit eivät ole vertailussa mitään avointa pelattavuutta nähneetkään.

Kolikon kääntöpuolella koko peliä vaivaa paha geneerisyyden tuntu. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä valmiiksi suunniteltu ja hyvin tasapainotettu kohtaus on aina jännittävämpi kuin kilometrin päässä kykkivä kiinalainen, joka yli-inhmillisellä tarkkuudella räiskii pelaajaa samalla kun tämä arpoo, mitä korvista kuuluva määräys ”edetä kohti kello kolmessa olevaa puskaa” oikein tarkoittaa. Tämä ei muuten ole liioittelua, vaan Operation Flashpoint –arkea.

Aiemman GTA-vertauksen perusteella ei kannata kuvitella, että kyse olisi kepeästä Mercenaries-hupailusta, sillä Operation Flashpoint on esi-isänsä tavoin vakava sotapeli. Kaikki mallinnetaan viimeisen päälle ja pätemistä yrittävä pelaaja ammutaan sekunneissa. Eteneminen on rauhallista ja pelaajan pääasiallinen ase on hänen komentovalikkonsa, jolla tiimikavereita voi komennella suorittamaan erinäisiä tehtäviä samalla kun yritetään tilata paikalle apujoukkoja ja tykistötukea.

Vain mustekaloille

Vaikka itse peli oli vielä täysin vaiheessa, Operation Flashpoint 2 on jo nyt todistanut olevansa pohjimmiltaan PC-peli, joka sattuu myös ilmestymään konsoleille. Mitä muutakaan voisi odottaa peliltä, jonka ohjaamiseen tarvitaan sen verran nappuloita, ettei ohjain tunnu riittävän? PlayStation 3:n ohjaimen jokainen nappi oli käytössä, usein pariin tai kolmeen kertaan ja silti moni asia piti hoitaa hitaasti valikon kautta.

Vaikka pelin vielä valitettavan raakilemainen olemus tuleekin varmasti parantumaan, olen suuresti yllättynyt, mikäli lopullinen peli pystyy ylittämään tämän mammuttimaisen esteen kunnialla. Toivottavasti näin kuitenkin käy, sillä pelattavaa riittää. Yksinpelin lisäksi Operation Flashpoint 2 tulee tarjoamaan moninpeliä niin kavereiden kanssa kuin heitä vastaan, konsolilla tosin maksimissaan vain 4 v 4 –tiimeillä.

Itse pelistä on vielä paha sanoa paljoakaan, sen verran vaiheessa näkemämme testiversio vielä oli. Kyllähän se Operation Flashpointilta tuntui, ei siinä mitään. PC-pelaajat voivatkin jo tässä vaiheessa huokaista ensimmäisen kerran helpottuneesti, sillä Operation Flashpoint 2 on selvästi isänsä poika, eikä konsoleita varten pehmennetty kevytversio. Konsolimiehet taas voivat tuhahtaa samasta syystä turhautuneesti, sillä epäilen vakavasti näin raskaan ja monimutkaisen konseptin toimivuutta konsoliympäristössä.

On sitä toki ennenkin oltu väärässä, joten lopullinen tilinteko akselilla Lehtosen ennakkoluulot – Codemastersin optimointikyvyt tapahtuu vasta lokakuussa, jolloin Operation Flashpoint 2 ilmestyy. Toivon hartaasti olevani väärässä, mutta…

 

Tekijä: Codemasters
Julkaisija: Codemasters
Testattu: PlayStation 3
Tulossa: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Julkaisu: 8.10.2009
Pelin kotisivu: http://www.flashpointgame.com
Miikka Lehtonen

 

Testissä PC-versio

Ensikosketus uuden Flashpointin PC-versioon haiskahtaa epäilyttävästi konsolilta. Valikoiden käyttötuntuma tuo mieleen muutaman muunkin Codemastersin konsolipohjaisen teoksen eikä vaikutelmaa ainakaan vähennä se, että latausruutuna näytetään Xbox-ohjaimen kontrolliapuja. Jälkimmäinen piirre tulee toivottavasti muuttumaan lopulliseen versioon mennessä.

Itse pelin puolella konsolimaisuus ei enää hypi silmille yhtä näkyvästi. Komentopaljouden saa upotettua näppäimistölle kohtuullisen hyvin, vaikka jotkut valikkoratkaisut onkin selvästi suunniteltu padilla käytettäviksi. Erityisesti ryhmätovereita käskyttäessä ei voinut välttyä pohtimasta, jotta eikö tiettyjä komentoja olisi voinut laittaa suoraan pikanäppäinten taakse. Tiukassa taistelutilanteessa useamman painalluksen taakse haudatut käskyt saattavat maksaa henkiinjäämisen kannalta kriittisiä sekunnin osia.

Tekniseltä toimivuudeltaan PC-esiversio tuntui kohtuullisen lupaavalta, mutta ei vielä missään nimessä valmiilta. Graafinen toteutus ei pahemmin yskinyt, sen sijaan äänillä oli vähemmän hassu tapa kadota osittain tai jopa kokonaan.

Myös käyttöliittymässä oli havaittavissa pieniä bugeja. Jotkut komennot eivät toimineet lainkaan, ja esimerkiksi karttanäkymä oli kovin tunnoton. Väittäisin, että kartan käyttäminen on PC:llä silti konsoliversioita sujuvampaa.

Bugeja siis riittää vielä eikä PC-toteutus ole säästynyt täysin konsoliversioiden vaikutukselta. Jos ötökät vain saadaan liiskattua ajoissa, vaikuttaisi PC-versio siitä huolimatta parhaalta tavalta kokea paluu Flashpointin maailmaan. Onko todellakin näin, se selviää lokakuussa.

Juho Anttila

 

 

 

Lisää aiheesta

Operation Flashpoint 2: Dragon Rising - ensitesti osa 1

Operation Flashpoint. Siinäpä vasta peli. Teos joka saa monet pitkän linjan PC-pelaajat sykkimään. Flasari kun oli se ensimmäinen suorastaan sotasimulaatioksi kutsuttava PC-peli, jossa oli tunnelmaa, vaaraa ja sodankäynnin fiilistä kasapäin. Sitä ennen oli vain räiskintöjä. Sen jälkeen oli myös sotapelejä.

Flashpoint saa lopultakin jatkoa, vaivaiset kahdeksan vuotta esikoista myöhemmin. Tilanne on kuitenkin jännittävä, jopa tulenarka. Ensimmäisen Flashpointin tehneen Bohemian välit kun ovat katkenneet Codemastersiin, joka omistaa pelisarjan nimen ja oikeudet. Joillekin tämä on jo lähtökohtaisesti hirveä synti. Siitä huolimatta Dragon Rising vaikuttaa hyvältä ja odottamisen arvoiselta peliltä.

Operation Flashpoint 2: Dragon Rising - ensitesti osa 2

Operation Flashpoint. Legenda peliksi. Teos, joka vaatii oman lukunsa Pelien Suuressa Kirjassa. Tämä FPS-sotasimulaatioiden pienen mutta sitäkin ärhäkämmän perheen esi-isää muistellaan yhä lämmöllä, etenkin kun peligenre elää tänä vuonna uutta vahvaa tulemistaan.

Flashpoint saa ensi syksynä jatko-osan, kahdeksan vuotta ilmestymisestään. Tutustuimme ensitestimme ensimmäisessä osassa erityisesti pelin tekoälyyn ja yleiseen olemukseen. Nyt vierailemme taistelukentällä ja ihmettelemme tekijätiimin lupauksia monialustakehittämisen eduista PC-pelaajille. eDome tutustui Dragon Risingin saloihin Codemastersin pelitekijöiden hellässä ohjauksessa.

Lue myös

Crazy Machines Complete (PC)

Damnation (PC, PS3, 360)

Sacred 2 (PS3, Xbox 360)

Shadow Complex (Xbox 360)

Stalin vs. Martians (PC)

Trials HD (Xbox 360)

Wii Sports Resort (Wii)

 

Miikka Lehtonen

1.

Eipä vaikuta kovin pahalle. Katsotaan nyt kuitenkin kun ilmestyy että miten asia olikaan..

2.

Onko eDomessa ollut ARMA2 arvostelua? Siinäpä vasta peli. :)

3.

enpä tiedä, aika ristiriidassa tämä ennakko siihen pelikuvaan mitä olen katsellut joissa juoksenneltiin rambo tyylillä ottaen osumaa ainakin päähän ja jalkaan mitään tapahtumatta, puhumattakaan punaisista räjähtävistä tynnyreistä jotka aina kätevästä aseteltu konekiväärien viereen.

4.

Toivot varmaan olevasi oikeessa?

No nyt tuli jo vähän odotuksia tätä kohtaan, ei mitään suuria kyllä. Arma 2 en enää koske hyi. Eka ofp oli kyllä jotain hienoa vaikka en sitä koskaan netissä pelannutkaan.

5.

Toivotaan parasta ja pelätää pahinta.

6.

nojoo..minkä takia tuota HDR soijaa käytetään edes sota”simussa” pitäisi olla realistisuutta ei mitään halogeenilasitpäässäaurinkoa…ja codemastersin kyvyt tehdä tästä bugiton ja hyvin pyörivä…. sama varmaa tulee olee kuin fallout 3 :/

7.

Lähtökohdat ovat mielestäni hieman hakusessa, jos eDomen arvostelijat luokittelevat OFP:n ”toiminta/räiskintäpeleiksi” (kts. artikkelin tagit) ja vertailevat aivottomiin putkijuoksenteluihin. Kaipa Silent Hunteritkin jollekin ovat ”laivanupotuspelejä” ja Il-2 Sturmovik ”lentoräiskintä”, mutta oikeasti genre on tässä aivan eri kuin COD 4:ssä tai Far Cry 2:ssa (vaikkei FC2 olekaan putkijuoksua). Lähempi vertailukohde olisi esim. Ghost Recon, tosin siitäkin ollaan kovin kaukana.

8.

”Lähtökohdat ovat mielestäni hieman hakusessa, jos eDomen arvostelijat luokittelevat OFP:n ”toiminta/räiskintäpeleiksi” (kts. artikkelin tagit)”

Se on toiminta. Se on räiskintä. Se on moninpeli. Simulaatio-tagi on varattu esim. lento- ja sukellusvenesimulaattoreille, mutta käytetään myös esim. ajopeleille, jos ne ovat simulaatiotasoisia.
Tagit eivät ole ehdottomia mutta antavat osviittaa mihin genreihin teos kuuluu. Militaari-FPS-simulaatioille ei ole omaa tagiaan.
Siksi.

jok

9.

Toivottavasti eivät tee niin bugista peliä kuin arma… vai onko operation flashpoint(2000 vai milloin se oli…) Arma ja dragon rising yhdistettävissä samoihin tekijöihin ? Eka flashpoint oli hirveän hyvä.

10.

Tylsä tulee joka tapauksessa.
piste…

11.

Miksi ihmeessä testattiin Ps3 versiota. Tietenkin se on buginen kun ei sille kukaan osaa tehdä pelejä. 360 versio ois ollu varmasti vähemmän buginen tällä hetkellä. Mut ihan sama. En edelleenkään osta tätä jos ei boxille tuu editoria.

12.

En kyllä alunperinkään ymmärtäny miksi tää piti tehdä myös konsoleille. Toivottavasti peli ei kärsi kovin paljoa tuosta aivopierusta. Kyllä edelleen jotkut pelit on VAIN pc:lle ja jotkut konsoleille. Turhaa sitä on risteyttää Gorillaa ja marakattia ;)

13.

”Miksi ihmeessä testattiin Ps3 versiota. ”

Koska sen posti toi kokeiltavaksi.

jok

14.

”enpä tiedä, aika ristiriidassa tämä ennakko siihen pelikuvaan mitä olen katsellut joissa juoksenneltiin rambo tyylillä ottaen osumaa ainakin päähän ja jalkaan mitään tapahtumatta”

Osuman ottaminen ilman kuolemaa johtui varmankin GOD-asetuksesta jonka esittelijät olivat laittaneet päälle. Nykyisissä videoissa ainakin yks osuma tappaa

15.

@8

Eli simulaatio-tagi ei ole varsinaisesti tietyn genren tagi, mutta sitä ei voi käyttää militaari-FPS-simulaatioihin (eli simulaatiotasoiseen peliin)? Ihmettelenpähän vaan.

@11

Hyppääpä rasisti järveen ja huutele sen pohjalta.

16.

Toivottavasti löytyy myös sellaisia skenaarioita kuten ykkösosan ”After Montigmac”. Pelkästään noiden sanojen lausuminen laittaa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Oli nimittäin aikanaan sen verran tiukkatehtävä, mutta silti aivan huippu.

No tuntuiko Jukka tuo yhtään samalta, kuin alkuperäinen Operation Flashpoint?

17.

”After Montigmac”

Pientä pilkunviilausta, sehän oli nimittäin Montignac. Mutta täytyy taas todeta että huima peli tuo oikea Operation Flashpoint, hengittää tänäkin päivänä kiitos tajuttoman kovien modien ja modaajien.

18.

Pitkäsköhän puhallella pölyt pois OFP ja sen lisäosien levyiltä :)

19.

Kummasti on muuttunut ääni kellossa. Keväisen ensitestin perusteella toimitus/jok piti peliä varsin erinomaisena ja sulavana, nyt Miikka haukkuu peliä kömpelyydestä ja geneerisyydestä/keskinkertaisuudesta.
Myös tekoälyä potkittiin lujaa, vaikka sen piti niin loistavaa olla.

Whatever, ei sitä parempaakaan sotapeliä (paitsi jos ODST lasketaan) tänä vuonna tule. Call Of Dutyt voi tunkea sinne mistä tulevatkin, ja Bohemian muurahaispesään* en koske.

*Järkyttävä bugipesäke.

20.

”Kummasti on muuttunut ääni kellossa. Keväisen ensitestin perusteella toimitus/jok piti peliä varsin erinomaisena ja sulavana, nyt Miikka haukkuu peliä kömpelyydestä ja geneerisyydestä/keskinkertaisuudesta.”

Niin, tokihan kannattaa muistaa että se oli ensitesti, jossa sanottiin myös:

”Toki kyseessä oli vasta pintaraapaisu, vain yhden tehtävän mittainen, mutta koetun perusteella peli vaikutti tarjoavan lupaustensa mitan. Jäämme kuitenkin odottamaan lopullista tuomiota, josko ensivaikutelma olikin vain häikäisevää sumutusta vai onko siinä sittenkin jotain todellista.”

Lopullista peliä odotellessa…
Myös PC-ennakkokoodi tuli postista, katsotaan josko joku ehtisi testata sitä kotvasen sulavuus/käyttöliittymänäkökulmasta.

jok

21.

Heh, taitavat kritisoidut aiheet olla monien silmissä pelkkää kehua. Kierosti kirjoitettu arvostelu… Tätähän alkaa odottaa.

22.

@16
”No tuntuiko Jukka tuo yhtään samalta, kuin alkuperäinen Operation Flashpoint?”

Siitä minä en osaa sanoa, mutta Miikan ennakkoa lainaten:

”Kyllähän se Operation Flashpointilta tuntui, ei siinä mitään. ”

jok

23.

Codemasters asialla nii ei parane kauheita odotella tältäkään.

24.

Pintaraapaisua pelin PC-version previkkakoodista voi odotella ensi viikolla.

jok

25.

Nyt katselin arvostelun uudestaan, ja pomppasi pahasti silmään:
”konsoleilla tosin vain maksimissaan 4 v 4-tiimeillä.”
Mitä helvettiä? 8 pelaajan moninpeli, 24:n sijasta? Pakko olla paha virhe Miikalta, vai onko?

26.

Jaahas, kahdeksan pelaajan moninpeli siellä konsoleilla sitten onkin. Melko surkea esitys Codemastersilta. Taisipa juuri jäädä ostamatta.

27.

Älä osta, pelaa sitä wanhaa kunnon fläsäriä kun seon niin hyvä.

28.

Jos Arma 1 löytyy, niin kannattaa verestää muistoja Cold War Rearmedilla:
http://community.bistudio.com/wiki/Cold_War_Rearmed

Sisältää Cold War Crises- ja Resistance-kampanjat! =)

29.

”Jaahas, kahdeksan pelaajan moninpeli siellä konsoleilla sitten onkin. Melko surkea esitys Codemastersilta. Taisipa juuri jäädä ostamatta.”

Jokaisella pelaajalla on käytössä 3 tekoälypelaajaa, joten tekee yht. 24

30.

@29
On se silti ihan käsittämättömän vähän -> sama luku PC:llä 256.

31.

Niin, olisivat kyllä saanu pitää konsoleilla sen 8vs8 + 3 tekoälyy

32.

Kysymys: Pelataanko tässä USAN sotilaan näkökulmasta?

33.

@32

Kyllä pelataan :(

34.

No olipas mitäänsanomaton kosketus PC-versioon. Olisitte nyt vähän voineet laajentaa.

35.

Juuri sitä mitä ajattelinkin siitä tulevan:
Konsoliporttaus.

36.

Eiköhän sitä tullut esiteltyä nuo tärkeimmät puutteet tässä pelissä, puuttuvat lentokoneet, toimimaton äänimailma ja suoraan konsoliversiosta kopioidut käyttö valikot. Mitähän muita portattuja hienouksia PC versiosta vielä löytyykään. Eikä muutenkaan kannata odotella mitään ihmeitä entiseltä EGO rallipelI moottorilta.

37.

Aijai –näinkö tässä nyt käykin? Tältä vuodelta odotettiin kahta kovaa sotapeliä, lopputulema onkin itäeurooppalainen ötökkälaatikko ja länsieurooppalainen konsoliportti? Kun peli tulee ulos, olisi hieno veto arvostella molemmat rinnakkain. Tosin, oli arvostelujen sisältö mitä tahansa, pelisota tulisi jäämään toiseksi niistä kommenttiosiossa syntyvään flame-sotaan verrattuna.

38.

Ensitesti kakkosessa muuttui kyllä ääni kellossa, ja ihan mukavaa mättöä siinä kone versiossa tulee olemaan. :)

39.

2x2 km pelialue on kyllä aika pettymys.

40.

Quake aivotonta? Hmm…

41.

Aivan kakka ja turha peli. Toinen tämän vuoden odotetuimmista peleistä toi keskuutemme suuren pettymyksen. Säästyipä rahat tällä kertaa

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi.

Takaisin ylös