Pokemon Mystery Dungeon: Blue Rescue Team (DS)
10.1.2007
Jukka O.
Aihealueet: DS, Lasten- ja perhepelit, Seikkailu- ja roolipelit, Toimintapelit
Nintendon ehkä suurin rahasampo Pokemon on jälleen saanut uuden lisän lukuisten sivujulkaisujen sarjaan. Mitä ihmeellisemmissä julkaisuissa Pokemonit ovat poseeranneet kuvattavina, juosseet kilpaa ja katselleet jopa televisiota. Nyt Nintendo on antanut Pokemonit ulkopuoleiselle kehittäjälle ChunSoftille, joka on varsinkin Japanissa tunnettu lukuisista suosittujen pelisarjojen maailmoja hyödyntävistä luolasto-seikkailuistaan.
Peli alkaa kun päähenkilö huomaa muuttuneensa yhtäkkiä Pokemoniksi. Muodonmuutosta ei ehditä juuri ihmetellä juuri kohdatun Pokemonin kanssa, sillä hätääntynyt Caterpien äiti kertoo pienokaisensa olevan pulassa. Samalla kuullaan, että oudot maanjäristykset ja muut katastrofit ovat järkyttäneet Pokemonien maailmaa. Tämä on ajanut monet taskuhirviöt hyökkäämään lajitovereidensa kimppuun. Kun Caterpie on pelastettu, pelaaja ja häntä auttanut taskuhirviö päättävät perustaa Pokemonien pelastuspartion. Taskuhirviöiden pelastamisen lisäksi partio yrittää auttaa myös päähenkilön muistin palauttamisessa. Tästä käynnistyy noin parikymmentuntinen seikkailu, jonka aikana suurin osa pelaajista tylsistyy kuoliaaksi. Tosin ei välttämättä tarinan takia.
Toistoa, toistoa… ja toistoa
Heti pelin alussa määritetään tietysti Pokemon, jona halutaan pelata. Sitä ei kuitenkaan tehdä perinteisemmällä tavalla, eli esittämällä pelaajalle lista hahmoista, joista valitaan kiinnostavin. Sen sijaan peli kysyy sarjan sattumanvaraisesti valittuja kysymyksiä, joiden perusteella peli päättää pelaajan luonteelle sopivimman taskuhirviön. Tämä ei kuitenkaan ole ehkä se paras ratkaisu, sillä monet haluaisivat varmasti valita itse hirviönsä.
Pelin perimmäinen tavoite on päihittää Pokemoneja, niin paljon kuin vain mahdollista. Heti alusta asti on suhteellisen selvää, ettei pelaaminen tarjoa kovinkaan paljoa vaihtelua. Pelaaja juoksee toisiaan muistuttavissa luolastoissa, jotka eroavat toisistaan vain väritykseltään. Kentän ratkaisuun riittää pelkkä eteneminen tarpeeksi pitkälle.
Satunnaisesti muodostuvissa luolastoissa seikkailu voisi olla ihan hauskaakin, mikäli pelimekaniikka ei olisi niin yksinkertainen ja itseään toistava. Koettuaan pari ensimmäistä luolastoa on kokenut ne kaikki. Pokemonit saavat kehittyessään uusia liikkeitä, mutta ne eivät muuta pelattavuutta tarpeeksi. Pelaaja liikuttaa taskuhirviöryhmäänsä askel kerrallaan. Vihollisen tullessa vastaan pelaaja painaa hyökkäysnappulaa, jolloin oma hirviö suorittaa perushyökkäyksen. Erikoisliikkeitä voi suorittaa tarvittaessa valikosta. Pelaaja ohjaa vain omaa Pokemoniaan ja muita oman tiimin hahmoja ohjaa tekoäly. Niiden käyttämiä yksinkertaisia taktiikoita voi muuttaa, mutta usein ne kannattaa vain käskeä pysymään päähahmon lähettyvillä.


Roguen perillinen
GameBoy Advance -peliksi Mystery Dungeon on kiitettävän näyttävä. Pokemonit ovat itsensä näköisiä, eikä värikäs ja selkeä grafiikka ole muutenkaan pahaksi silmille. Mitä nyt luolastot ovatkin vain värimuunnelmia toisistaan. DS-peliltä odottaisi kuitenkin huomattavasti enemmän. Aivan kuin ylenmääräistä toistoa ei olisi muillakin osa-alueilla jo liikaa, myös pelin musiikit sortuvat kierrätykseen. Pidemmissä luolastoissa lyhimpiä parin minuutin kappaleita ehtii kuulla koko loppuelämänsä tarpeiksi.
Mystery Dungeon ei ole aivan toivoton tapaus, sillä on olemassa vieläkin huonompia Pokemon-pelejä. Se voi koukuttaa pahastikin, mikäli itseään toistava rakenne ei häiritse. Valitettavasti Blue Rescue Team vain on huono DS-pelinä. Se ei hyödynnä ollenkaan kaksiruutuisen ja kosketusnäytöllisen DS:n rautaa. Kosketusnäyttö-tuki on olematon, kaksiruutuisuutta ei ole hyödynnetty järkevästi eivätkä grafiikatkaan ole DS-tasoa. On vaikea käsittää, miksi se on ylipäätään tuotu GameBoy Advancen lisäksi myös DS:lle, jos sen tehoja ja ominaisuuksia ei mitenkään käytetä.
Mystery Dungeonin ja sen graafisesti köyhempien edustajien, kuten NetHackin, lajityypillä on varmasti omat ystävänsä. On täysin eri asia kannattaako tästä huvista maksaa, kun netistä löytyy yhtä hyviä vaihtoehtoja ilmaiseksi. Mitä nyt keltaisen salamarottahirviön sijasta joutuu tuijottamaan @-merkkiä.
Tekijä: ChunSoft
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Nintendo DS
Saatavilla: Nintendo DS
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.pokemonmysterydungeon.com/
Jukka O. Kauppinen
Missä formaatissa Pokemonin ovat parhaimmillaan?
- 1.
-
Oikeesti, mystery dungeon blue rescue team ei oo niin surkee kun väitetään.
Se on oikeesti parempi kun red. Siinä on kaikki parempaa, mut tässä on mun tulos mystery dungeon bluessa:
Zapdos(voitettu) Moltres(voitettu)Articuno (voitettu)
Groudon (voitettu) Kyorge (voitettu) Rayquaza (voitettu)
Regirock (voitettu) Registeel (voitettu) Regice(voitettu)
Sitten koitan vielä parantaa tulosta… Minulla on Platinum Rank.— Mikµ
- 2.
-
pokemon ohjelma on hyvä.mut nyt tulee vain uusintoja juniorilta.millohan ash pääsis hoennin liigaan mikä lienee!
- 3.
-
ja plustv kortti vain 29,90euroo
- 4.
-
toivotavasti tämä on hyvä peli.no ainakin parempi kuin mariokartds
- 5.
-
mä olen nin kinostunut tähän pelin.
- 6.
-
Se oikeasti on ihan hyvä peli, ja DS:ällä kuva on paljon kirkkaampi kuin GBA:lla. Luolat ovat kyllä aika samankaltaisia…
- 7.
-
Must se on kans ihan hyvä mä en oo pelannu ku viikon ( 20.2.07 - 27.2.07 )
Ja oon voittanu nämä:
Zapdos( Voitettu ja helppo oli ) Moltres ( ei niin helppo ) Articuno ( ekalla läpi )
Groudon ( Liian helppo Atk. ihan huono mutta Def. hyvä ) sitä pidemmälle en oo päässykkään mutta olen nyt Rayquazan '' Ilmatornin huipulla'' Siinä on 25 kerrosta+9 huipulle asti kannattaa ostaa tää peli eikä oo huonompi GBA:lla - 8.
-
pälä pälä pälä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- 9.
-
Siis onko tämä 50€ arvonen peli?????Vastauksia pliis
- 10.
-
En kauheest tykkää tän pelin ideast siis peli on surkee mut poket on söpöjä ja tos pelis on just mun lemppari pokemonit mitä voi saada pelaajaks et silleen kiva peli
- 11.
-
Eevee rokkaa
- 12.
-
voi vitsit mun nintendon laturi on rikki en pysty pelaa mitään kun lataus on IHAN loppu P.S. asdfghjnbvcxz, tää ei oo parempi kuin mari kart ds tai no okei yhtä hyvä
- 13.
-
parhaat poket: Torchic Mudkip Eevee Meowth Umbreon Espeon
- 14.
-
mun tilanne pelis oon eevee kamu torchic
zapdos( helppo ekal kerral läpi) Moltres(vaikea voitettu) articuno(keskiverto voitettu) groudon (helpoin ekal kerral läpi) rauquaza (vaikee voitettu) kyogre (helppo ekal kerral läpi)
- 15.
-
Hyvä peli. Omistan sen, ja sanon, että toistaa itseään paljon, mutta on hyvä. Videopelit pokemoneina on REILUSTI parempia kuin muut kamat. Kaikkihan lähti videopeleistä.






Kommentit
Keskustelut
Facebook