Alustat:
3DS
Kolikkopelit
Konsolit
Laitteet
Linux
Mac
Mobiili
PC
PlayStation 3
PlayStation 4
PlayStation Vita
Retro
Wii
Wii U
Xbox 360
Xbox One

Pride of Nations (PC)

15.8.2011
Miikka

Aihealueet: PC, Strategia- ja sotapelit

Pride of Nations, Paradox Interactive, AGEOD

Tekijä: AGEOD
Julkaisija: Paradox Interactive
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, Radeon HD5850
Saatavilla: PC
Laitevaatimukset: Windows XP, 1,8 GHz:n Pentium 4, GeForce 8600 GTS 512 Mt, 2 Gt keskusmuistia
Pelaajia: 1-8 (PBEM) - Huom. muistakin moninpelimuodoista on puhuttu, mutta testiversiossa niitä ei näkynyt.
Pelin kotisivu:http://www.paradoxplaza.com/games/pride-of-nations
Arvostelija: Miikka Lehtonen

 

Oi niitä 1800-luvun kultaisia vuosia, jolloin pystyi sanomaan, että aurinko ei ikinä laske brittiläisen imperiumin päällä, ja puhumaan totta. Sittemmin imperiumit on toki pistetty jätesäkkiin, mutta Pride of Nations muistaa kunnian vuodet.

Paradoxin tuore strategiapeli yhdistää äärimmäisen mielenkiintoisen aiheen ja valtavan mittakaavan sekavaan pelattavuuteen ja aivan järkyttävään oppimiskynnykseen. Töitä siis riittää niin maailmanvalloituksen kuin pelin opettelun parissa.

Paradox ei ole ikinä kauheasti kumarrellut pelimaailman trendien suuntaan. Tiimi tekee omaa juttuaan ja se oma juttu on heidän strategiapeliensä osalta hirvittävä tarkkuus. Tietosanakirjan verran tekstiä, kymmeniä erilaisia ikkunoita ja niin valtavasti opeteltavaa, että pelistä voisi tehdä yliopistotason kurssin – ja niin on myös jopa maailmalla tehty!

Tunnustan heti alkuun, että en itse ole ikinä ollut mikään hirvittävä Paradox-megafani. Vaikka arvostan peleissäni syvyyttä ja historiallista tarkkuutta, arvostan niissä vielä enemmän sitä, että niitä oppii pelaamaan sujuvasti ja mukavasti, vaikka siihen sitten menisikin hetki aikaa. Hearts of Ironin tapauksessa sydäntä lähellä oleva aihepiiri kantoi viimein kynnyksen yli.

Kuvittelin siis Suomi-Saksa-akselilla saamani kokemuksen perusteella pääseväni helposti sinuiksi Pride of Nationsin kanssa ja valloittavani kohtuullisen mukavasti maailmaa Union Jackin varjossa. Toisin kävi.

Syvyydessä löytyy

Paradoxin pelien tavoin Pride of Nations ei pelkää syventyä aiheeseensa. Tällä kertaa aiheena ovat vuosien 1850 – 1920 suuret imperiumit. Imperiumien kulta-aikaan muutama valtakunta laajensi rajojaan ja valvoi siirtokuntiensa intressejä haukan lailla, ennen kuin 1900-luvun alun nationalistinen aalto romutti ne.

Pride of Nations antaa pelaajan hypätä ajanjakson merkittävimpien suurvaltojen johtajan saappaisiin joko 70 vuotta käsittävässä grand campaignissa tai pienemmissä – mutta silti mittakaavaltaan pyörryttävissä – skenaarioissa.

Skenaarioissa on selvät voittotavoitteet, kuten vaikka Intian kapinan taltuttaminen, grand campaignissa taas omat sääntönsä. Olisi ollut todella hölmöä, jos historiallisessa imperiumi-pelissä tavoitteena olisi romuttaa naapurit ja muuttaa Ranska parkkipaikaksi. Ei se olisi ajan hengelle tai oikealle imperiumien väliselle valtataistelulle uskollista.

Sen sijaan pelissä kisataan arvovallasta. Kullakin maalla on omat tavoitteensa, joita täyttämällä saa naapuriensa ja vihollistensa rispektit. Se, jolla on pelin lopussa eniten pisteitä, voittaa tämän valtaistuinleikin.

Asioita ajetaan systeemillä, joka jakautuu sota-, talous- ja siirtovaltaosioihin muutaman muun ohella. Kukin pelitila antaa käyttöön aivan omat toimintonsa, joiden avulla valtakunnan etuja ajetaan. Ikään kuin tämä ei riittäisi, kussakin pelitilassa on vielä kaksi alapelitilaa, joista toisessa vaikka ostetaan sotajoukkoja ja toisessa komennetaan niitä.

Itku on alussa lähellä, kun ruudulle aukeaa ikkunaa ikkunan perään, kartan vierestä löytyy tusina erilaista highlight-tilaa ja informaation määrä on aivan käsittämättömän valtaisa. Tämä on toki esimerkiksi Victoriasta ja Europa Universaliksesta tuttua, mutta Pride of Nations syventää vielä entisestään näihin peleihin verrattuna.

Esimerkiksi siirtomaita hankitaan ja hallitaan nyt ihan konkreettisten toimien avulla. Sen sijaan että pelaaja vain vääntäisi mittaria alavalikossa, nyt perustetaan lähetystöjä, komennetaan maahan lähetyssaarnaajia ja tehdään jos jonkinlaisia veikeitä temppuja, joiden avulla aurinkomaat siirtyvät kalapuikkojen luvatun imperiumin haltuun.

Myös taistelumoottoria on syvennetty, vaikka tuloksena onkin yhä vain staattinen tekstiruutu. Mutta tekstiruudun takana pyörii hirvittävä määrä matematiikkaa. Huomioon otetaan niiden tavanomaisten huoltoreittien ja maastojen ohella yksiköiden ominaisuudet – joita on kuin Rolemasterissa konsanaan – sekä niinkin erikoiset asiat kuin komentajien pätevyydet erilaisissa tilanteissa ja heidän persoonallisuutensa.

Taistelumoottori onkin hyvä konkreettinen esimerkki siitä, miksi Pride of Nations jätti minut kylmäksi huisista aihepiiristään huolimatta. Taustalta löytyy uskomaton määrä syvyyttä, mutta se tarjoillaan mahdollisimman kuivakkaassa ja luotaantyöntävässä formaatissa.

Ja vaikeudessa myös

Netissä minulle vakuutetaan, että Pride of Nations ei ole vaikea peli. Ehkä ei, mutta tämän tajuaminen on aivan tautisen vaikea prosessi, sillä peli on aivan älyttömän raskas pureskeltava. Kehno käyttöliittymä pitää sisällään useamman tusinaa erilaista, pikkuruista nappia ja käppyrää, joita painelemalla aukeaa uusia alavalikoita ja ikkunoita.

Mikäs siinä, syvyyttä pitää olla, mutta sen relevantin tiedon ja haluttujen toimintojen etsiminen on tuskastuttavaa puuhaa. Pelin tutorialkaan ei auta, sillä se opettaa vain sen, mitä tapahtuu, kun painaa vaikka talous-nappia.

Tällä ei oikein pääse vielä puusta pitkään, sillä se todellinen vaikeus tulee siitä, että pelaajan pitäisi pystyä prosessoimaan hillitön määrä huonosti lajiteltua ja esitettyä tietoa ja tehdä sen perusteella johtopäätöksiä siitä, mitä hänen oikeasti pitäisi milloinkin tehdä. Ja veikkaan, että useimmat pelaajat kyllästyvät jo kauan ennen kuin he pääsevät tähän pisteeseen ja voisivat oikeasti ryhtyä pelaamaan peliä.

Asiaa ei auta sekään, että Pride of Nations on suorastaan seesteinen peli. Tekoälyn vuorojen käsittely kestää jopa omalla testilaitteistollani luvattoman kauan ja itse peli pyörii pääasiassa hitaalla 15 FPS:n vauhdilla. Tämä on toki hillittömän monimutkaisten mallien seurausta ja tavallaan väistämätöntä, mutta se ei silti auta asiaa: kun peli on muutenkin kuin kakkosnelosten pureskelua, pitkä ja tylsä odottelu ei ainakaan tee pelistä helpommin lähestyttävää.

Joten onko Pride of Nations sitten surkea peli? Ehkä hieman yllättäen totean, että ei. Se hoitaa sen oman lestinsä mainiosti ja tarjoaa uskomattoman syvällisen ja pikkutarkan strategiapelin, joka tuntuu mallintavan 1800-luvun valtapelin erinomaisen onnistuneesti.

Kenties tämän syvyyden ja kattavuuden väistämätön ja luonnollinen seuraus on se, että peli on yhtä helposti lähestyttävä kuin piikikäs siveysvyö. Tai kenties Paradox halusikin pelistään tällaisen siinä tiedossa, että ne muutamat hardcore-pelaajat nauttivat tällaisesta ja muita peli ei kuitenkaan nappaa. Kuka tietää, ketä kiinnostaa: lopputulos on se, että suuri yleisö tai edes satunnaisemmat strategiafanit eivät saa pelistä irti paljoakaan. Ja valitettavasti itse kuulun tähän ryhmään.

 

Lue myös

Call of Juarez: The Cartel (PC, PS3, Xbox 360)

Cars 2: The Video Game (PC, PS3, Wii, Xbox 360)

Dirt 3 (PC, PS3, Xbox 360)

Journey-ennakko (PS3)

Might & Magic: Heroes VI -ennakko (PC)

SBK 2011 (PC, PS3, Xbox 360)

Miikka Lehtonen

1.

Mitä ihmettä?! CD? Harvoimpans sitä tulee nähtyä pelejä jotka tulee CD:llä.

2.

Tämähän ei varsinaisesti ole Paradoxin tekemä peli, vaan AGEOD:in. Arvostelulle voisi suorittaa pikaisen Etsi-Korvaa -toiminnon.

Kirjaudu sisään

Kommentointi tässä osiossa on sallittu vain rekisteröityneille käyttäjille. Jos sinulla ei vielä ole tunnusta, rekisteröidy käyttäjäksi. Salasana hukassa?

Takaisin ylös