Prince of Persia The Forgotten Sands -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)
14.5.2010
Miikka
Aihealueet: PC, PlayStation 3, Xbox 360, Kamppailupelit, Tasohyppelyt, Toimintapelit, Ennakot, Galleria
Prince of Persia on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana ehtinyt moneen paikkaan. Aikanaan vallankumouksellinen tasohyppelypeli on saanut useita jatko-osia, joissa mielikuvituksellinen tarina ja prinssin akrobatia ovat nostaneet pelaajan korkeuksiin.
Nyt edessä ovat uudet haasteet, sillä pelisarja suuntaa seuraavaksi valkokankaalle. Näin kädessä on pelisarjan elokuvaversion virallinen lisenssipeli. Mitähän tästäkin vielä tulee?
Saimme käsiimme pelin ennakkoversion, jonka avulla kelpasi tutustua Prince of Persian uusimpaan tulemiseen, ainakin osittain. Kaikki juonikohtaukset oli nimittäin karsittu pelistä pois ja tarjolla oli vain valikon kautta avattavia erillisiä kenttiä ilman sen kummempia ohjeita tai harjoitusjaksoja.
Jo näinkin torson version perusteella kävi kuitenkin selväksi, että pelin kehitystiimi on peliä suunnitellessaan ammentanut vaikutteita avokätisesti isometrisen toimintaseikkailun valionimistä. Prince of Persian sijaan parempi nimi olisi ehkä Prince of War’s Creed II: Arkham Asylum, sillä vaikutteita ei ole juuri piiloteltu.


Testiversiomme käynnistyi lyhyellä – ja version ainoalla – välianimaatiolla, jossa kivitalon kokoinen demoni kekkuloi persialaisen linnan katolla manaamassa esiin pienempiä demoneita ja nakittamassa niitä tuhoamaan läheistä kaupunkia. Kohtaus toi välittömästi mieleen God of Warin, eikä sitä seurannut toiminta tehnyt pesäeroa.
Tappelu toimii perinteisin keinoin, mitä nyt vielä nykyisiä mätkyttelypelejä yksinkertaisempana. Käytössä on yksi hyökkäysnappi, potkunappi, väistönappi ja kolme erilaista taikaa, joiden käytöstä tai toiminnasta en uskalla edes esittää arvauksia. Sitten väisteltiin vihollisia, tehtiin kepeitä komboja ja saatiin vihjeitä siitä, että mukana olisi jonkinlaisia pelialueeseen sidottuja lopetusliikkeitä. Ihan jees.


Hyppää tai kuole
Kun prinssimme ei leiki B-luokan Batmania luurankojen ja arabidemonien kanssa, hän kiipeilee, hyppii ja venkoilee. Tämä oli toki tuttua aiemmistakin sarjan peleistä, mutta ainakin previkkaversion perusteella tuntuu siltä, että kiipeily on nyt vähemmistössä ja pääpaino on sillä tappelulla.
Leffan ja pelisarjan uudempien osien hengen mukaisesti prinssillä on mukanaan tikari, jolla pystyy kelaamaan aikaa taaksepäin, mikä onkin oikein hyvä ominaisuus, jos sattuu vähän väliä putoilemaan rotkoihin. Näin minulle myös kävi, sillä kiipeily on yllättävän kinkkistä.
Toisin kuin esimerkiksi Assassin’s Creed II tai Uncharted 2, Prince of Persia ei tunnu tekevän reittejään mitenkään hirvittävän selväksi ja näin suuri osa peliajasta kului siihen, että ninjailin itseni väärään paikkaan, ihmettelin hetken maailman menoa ja yritin uudelleen. Toivottavasti tätä osa-aluetta vielä hiotaan intuitiivisemmaksi, sillä muuten edessä on sangen turhauttava pelikokemus.
Ja paljon muuta en sitten vielä Prince of Persia –leffapelistä osaa sanoa, sillä juuri muuta ennakkoversio ei esitellyt. Sinänsä yllättävää, kun pelinkin pitäisi ilmestyä jo ensi viikolla. Grafiikka on ihan komeaa, joskaan prinssi ei näytä pätkääkään Jake Gyllenhaalilta, vaan pikemminkin jonkun geneerisen 80-luvun hevibändin basistilta.


Kun versio on vielä näin vaiheessa, on tietenkin aivan liian aikaista sanoa pelistä mitään ratkaisevaa. Jää nähtäväksi, onko kehitystiimi onnistunut taikomaan lukuisista vaikutteistaan esiin ne oleelliset hauskat jutut, vai tuntuuko lopullinen peli keskinkertaiselta sillisalaatilta. Prince of Persia näyttää kuitenkin jo nyt saavuttaneen sen leffapelien ensimmäisen virstanpylvään, sillä se ei tunnu loukkaavan huonolta peliltä. Katsellaan ja ihmetellään!
Tekijä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PlayStation 3
Tulossa: PC, PlayStation 3, Xbox 360 (erilaiset versiot myös Nintendo DS, Nintendo Wii, PlayStation Portable)
Julkaisu: 20.5.2010
Pelin kotisivu: http://prince-of-persia.uk.ubi.com
Miikka Lehtonen
Lisää aiheesta
Prince of Persia (PC, PS3, 360)
Prince of Persia Epilogue (PS3, 360)
Prince of Persia -videohaastattelu - prinssin räväkkä peluu
Prince of Persia: Revelations (PSP)
Prince of Persia: The Fallen King (DS)
Prince of Persia: The Sands of Time (GC, pc, PS2, Xbox)
Wiikon wanha: Prince of Persia

Lue myös
Super Mario Galaxy 2 -ennakko (Wii)
Miikka Lehtonen
Kuvagalleria
- 1.
-
Hyvältähän se ainakin päällisin puolin näyttäis :P
- 2.
-
Käsittääkseni tällä ei kyllä ole mitään tekemistä elokuvan kanssa, vaan sijoittuu sands of timen ja warrior withinin väliin.
- 3.
-
Jep. Kuten edellinen kirjoittaja totesi, peli sijoittuu SoT:n ja WW:n väliin.
- 4.
-
No nyt kyllä nous odotukset korkealle! Sands of time on ollut minun mielestäni parhaita pelejä ikinä. Tämmöistä odotin siltä edelliseltäkin prince of persialta - petyin pahasti.
- 5.
-
Pakko saada ku oon pelannu kaikki edellisetkin osat läpi :D
- 6.
-
Jees, Tulee hommattua kyllä, koska itekkin pelannut lähes kaikki persian prinssit, lukuunottamatta POP2: The Shadow and the Flame ja POP 3D, ei löydy nykyään mistään tota peliä :(
- 7.
-
ykkönen oli ainoa oikea. Tappelut oli haastavia ja grafiikka aikaisekseen mahtavaa. Elokuvaa olisikin pitänyt tehdä ensimmäisestä osasta ilman aika tikareita ja muuta paskaa. Jos olette pelanneet vain näitä 3d kökkeröitä niin kokeilkaa toki sitä alkuperäistä, flashbackin kanssa parhaita tasoloikka seikkailuja ikinä.
- 8.
-
Vaikuttaa kyllä hyvältä väännöltä ja itse olen aina suosinut tätä basisti prinssiä kuin sitä siloposki popparia. Artikkelin uskottavuus tosin meni kun peliä mainostetaan leffapelinä…
Alkuperäiset prinssit olivat ihan yees, perushyvää menoa mutta aika puuduttavaa ja toistavaa. Edelleen Warrior Within onkos se sitten käytännössä osa 4 (?) on taisteluiltaan paras. Siinä sai tehtyä näppäinyhdistelmillä makeita kompoja menemättä liiallisuuksiin ja meno oli sopivat demonista.
- 9.
-
Gametrailersin videoista on näyttänyt, että liikkuminen olisi aika kankeaa. Onko siinä mitään perää?
- 10.
-
Ainoa hyvä näistä uusista on se ensimmäinen uusi, jota ei ollut pilattu typerällä synkkyydellä.






























Kommentit
Keskustelut
Facebook