Pro Evolution Soccer 2009 (PS3, Xbox 360)
6.11.2008
Mikko
Aihealueet: PlayStation 3, Xbox 360, Urheilupelit, Moninpelit
Entinen mestari saapuu pelastamaan maineensa pitkän uudistuslistan avulla. PES 2009 tarjoaa hiotumpaa pelattavuutta, uusia joukkueita, Mestarien liigan ja Become a Legend nimellä kulkevan pelimuodon. Kokonaisuus on astunut askeleen eteenpäin, mutta se jää monipuolisuudessa pahimman kilpailijansa jalkoihin.
Viime vuonna kauppoihin ilmestynyt PES 2008 on yksi lähihistorian suurimmista pettymyksistä urheilupelirintamalla. Konamin kehitystiimi päätti tehdä uuteen versioon suuria muutoksia. Ankaran päivätyön voimalla tärkeimmät osa-alueet on muutettu uuteen uskoon. Muun muassa tekoälyn käytös, pelattavuus ja hidastukset ovat kokeneet täysremontin. Muutokset ovat pääsääntöisesti onnistuneita, mutta ne eivät poista syvemmällä peliarkkitehtuurissa piileviä ongelmia.
Lisenssien osalta ollaan edelleen heikoilla jäillä. Mukana nähdään muun muassa Hollanin, Ranskan ja Italian ylimpien sarjatasojen joukkueet oikeilla nimillä. Muut liigat ovat stadionien ohella osittain lisensoituja ja täynnä tuttuja nimiväännöksiä. Toisaalta editointi on helppoa ja pienen työn avulla voi korvata puuttuvat lisenssit. Suurin lisenssipuolen kehitysaskel on Mestarien liiga, jota voi tahkota yksittäisinä otteluina tai koko kilpailuna.
Pelattavuus on sekoitus sarjan aiempia osia sekä uutta pallotaituruutta. Kahtena viime vuonna vaivannut viive napin painalluksen ja pelaajan liikkeen välillä on kadonnut. Nyt palloon saa erinomaisen tuntuman, joka helpottaa etenkin kaaripalloissa ja nopeissa suunnanmuutoksissa. Taitopelaajat osaavat arvostaa uusia harhautuksia ja mahdollisuutta ohittaa vastustaja oikein ajoitetuilla juoksuaskelilla.
Kaikki muutokset eivät kuitenkaan ole menneet suunnitelmien mukaan, sillä uusittu laukaisujärjestelmä on epälooginen. Joskus kuulaan pitäisi ladata voimaa mittarin täydeltä, toisinaan pieni painallus johtaa talon kattoja kutittelevaan leijaan. Omituisuudet jatkuvat myös ilmapalloissa, joissa pallo tuntuu painottomalta. Laukaisujärjestelmä ajaa lopulta asiansa tyydyttävästi, kunhan oppii niksit painallusten ajoittamiseen.

Takaisin perusteisiin
Ottelut ovat tempoltaan aikaisempaa vauhdikkaampia ja mieleen tulevat monesti pelisarjan ensimmäiset osat. Pallottomat pelaajat tuntuvat nopeilta ja aktiivisella paineella on helppo riistää palloja. Toisaalta pelivälinettä voi suojata vastustajalta syöttelemällä aktiivisesti, joka on nautittavaa entistä jämäkämpien kontrollien ansiosta. Hyökkäyspelaaminen on monipuolisuudessaan vauhdikasta ja mukavaa. Erilaisia variaatioita löytyy loputtomasti ja peli palkitsee aktiiviset vauhtifutiksen ystävät maalein.
Harmittavasti puolustuspelaaminen on hyökkäämistä tahmeampaa. Palloa voi riistää muutamalla erilaisella keinolla, mutta liukutaklaukset muodostuvat ongelmallisiksi tuomarikäytöksen takia. Pieni osuma vastustajan jaloille taklatessa vie automaattisesti pillipiiparin korttitaskulle. Kortteja tulee otteluissa kohtuuttoman paljon niin itselle kuin tekoälylle, joten pidemmät ottelut pelataan yleensä loppuun vajaamiehisinä.

Tuomarikäytöksen ohella harmaita hiuksia aiheuttaa kehno äänimaailma. Stadioneilta puuttuu tunnelma, yleisö ei reagoi pelin tapahtumiin ja taustalla pauhaavat kappaleet kuormittavat hermoja. Tilannetta ei helpota tympeä selostus John Championin johdolla. Mies kun on nimestään huolimatta harvinaisen huono selostaja ja mestarin kommentit tuovat mieleen tusinan verran parempia papukaijoja.
Onneksi ulkoasussa nähdään onnistuneita parannuksia. Yksityiskohdat näyttävät entistä terävämmiltä, värimaailma monipuolisemmalta ja hidastukset parhaimmillaan upeilta. Valitettavasti nurmenpinnan ulkopuoliset yksityiskohdat ovat edelleen keskeneräisiä. Esimerkiksi yleisö on värikästä objektimassaa, jota on vaikea nykystandardeilla antaa anteeksi. Toisaalta grafiikkamoottorin käytännön toimivuus on eri luokkaa aiempiin osiin verrattuna, sillä ennen ruuhkissa vaivannut ruudunpäivityksen hidastuminen on jäänyt historiaan.

Legendan tyhjät saappaat
Pelimuodoista mielenkiintoisin on mahdollisuus rakentaa itselleen oma pelaaja ja tähdätä aloittelijasta legendaksi. Idea mukailee kilpailevan pelisarjan vastaavaa pelimuotoa, mutta osoittautuu käytännössä keskinkertaiseksi. Mainio tausta-ajatus olisi kaivannut paremmin pelaajaa seuraavan kameran ja muutoksia tekoälyn käytökseen. Varsinkin hyökkäyspäässä tahkotessa palloon saa turhan harvoin kosketuksia ja tekoälyn liikkeet hankaloittavat loogista pelinrakentelua. Pelimuodon parissa viettää muutaman illan, mutta pitkäaikaisempaa hupia se ei tarjoa.
Mestarien liiga lunastaa sille ladatut odotukset. Lisenssi on mukana tunnuskappaleista kentän mainostauluihin saakka. Upeat ottelut ovat pelaajille varsinaista herkkua ja liigoja vääntää helposti useampia putkeen. Peli on kuitenkin parhaimmillaan moninpelinä kaveriporukalla. Se on helposti opittavissa ja oikeiden ihmisten luomat kuviot hivelevät silmiä. Ja tuttuun tapaan hupi nousee ylimmilleen pelaajamäärän kasvaessa.
Verkkomoninpeli ei yllä Mestarien liigan tasolle. Varsinkin ulkomaalaisia vastaan pelatessa verkkoviive äityy hetkittäin voimakkaaksi häiriten pelivälineen liikkeiden hahmottamista. Pahimmillaan peli kadottaa vastustajan kesken ottelun, joka pakottaa pelaajan takaisin päävalikkoon. Toisaalta suomalaisia vastaan pelatessa ongelmat haihtuvat olemattomiin ja peli pyörii nautinnollisesti päädystä toiseen.
PES 2009 on puutteistaan huolimatta hyvä jalkapallopeli. Se palauttaa uskon sarjan tulevaisuuteen ja korjaa viime vuosina vaivanneita ongelmia. Valitettavasti kaikki uudistukset eivät kuitenkaan osu nappiin. Myös sisällön laajuudessa peli ottaa pahimmalta kilpailijaltaan kuonoon. Yhtä kaikki paketin vahvuus on rautainen pelattavuus ja sanoinkuvaamaton hauskuus, johon FIFA 09 ei pysty äärimmilleen viritettynä simulaationa tarjoamaan.

Tekijä: Konami
Julkaisija: Konami
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PC, PlayStation 2, PlayStation 3, PSP, Wii, Xbox 360
Pelaajia: 1-8
Pelin kotisivu: http://www.konami-pes2009.com/
Lue myös
Phoenix Wright Ace Attorney: Trials and Tribulations (DS)
Pro Evolution Soccer 2009 (PS3, Xbox 360)
Mikko Rekola
- 1.
-
Missä käsi, missä käsi? Ei kai se vaan ollut tupakalla nurkan takana kun sitä ei vaan ole näkynyt?
- 2.
-
siis se joka tämän jutun kirjoitti on kunnon tunari. ”Kortteja tulee otteluissa kohtuuttoman paljon niin itselle kuin tekoälylle, joten pidemmät ottelut pelataan yleensä loppuun vajaamiehisinä.” vittu oot paska. miksi se pitää liukua koko ajan niinkö jossain surkeassa fifassa tai jossain muussa arcade mätössä. ajoita liukumisesi oikein äläkä rämppää sitä liukumis näppäintä koko ajan. tuo on paljon realistisempi entä mitä edellisessä pessissä että mistään ei tule korttia. mutta sinä luuseri et ilmeisesti osaa pelata tai älyä hyvien pelien päälle MITÄÄN.
- 3.
-
ei vittu miten tollasia luusereita päästetään kirjottaan arvosteluja??? ”taustalla pauhaavat kappaleet kuormittavat hermoja. Tilannetta ei helpota tympeä selostus John Championin johdolla.” huomaa ettet ole aiemmin pelannut pessejä. se selostus vaihdetaan HETI ensimmäiseksi espanjan kieliseksi jotta selostuksen kanssa ei mene hermot. JA kappaleetkin on paremmat mitä edellisen pessin piri popit joista sinä ilmeisesti pidät koska vaikutat muutenkin erittäin amis juntilta
- 4.
-
”Kortteja tulee otteluissa kohtuuttoman paljon niin itselle kuin tekoälylle, joten pidemmät ottelut pelataan yleensä loppuun vajaamiehisinä.”
Näin käy minullekkin pelasin mitä jalkapallo peliä tahansa. Jopa ilman syytä.
- 5.
-
espanjan kieli on perseestä ja niitä kortteja tulee liikaa. maestrojen liiga on kuitenkin jees…
- 6.
-
Mestarien liiga on kiva, mutta muuten FIFA vei PESsiä joka osa-alueella tänä vuonna.
- 7.
-
Omissa peleissäni kortteja tulee kyllä hyvinkin kohtuullisesti, välillä ei ollenkaan. Kyllähän se tuomari siitä viheltää, jos ei palloon osu ensin - aivan niinkuin oikeassakin elämässä. Juoksuvoimaista pelaajaa on tosi ketistä pysäyttää, jos pitää sitä puollustusta liian korkealla; oma vika, sanon minä ;)
FIFA09 ei tähän futariin uponnut kyllä PC-versiona niin ollenkaan. Jotenkin hidasta ja epämiellyttävää pelattavaa. Konsoliversio oli paljon parempi.
- 8.
-
Hyvä ja tasapainoinen arvostelu. Loppukaneetti täyttä rautaa, eli FIFA realistisempi, mutta PES vioistaan huolimatta hauskempi.
Muuten, nimimerkki Pes Pelaaja voi pistää lipan vinoon, 50 centiä kuulokkeisiin ja mennä sidukännissä potkimaan betoniporsaita, ei täällä inter_netissä katsota noin karskia kielenkäyttöä hyvällä.
”Ei täällä voi olla miten vaan”
-Touko-pouko - 9.
-
”Pelimuodon parissa viettää muutaman illan, mutta pitkäaikaisempaa hupia se ei tarjoa.”
Eipä kilpailijankaan kyseistä uramoodia jaksa sen pitempään hakata.
Parempi PES kun mihin on kahtena viimevuonna joutunut tyytymään. Nyt Konamille terveisiä, hiokaa timanttia, älkääkä vaihtako ensivuodeksi tilalle rubiinia.
- 10.
-
Kuka hajotti edomen?
- 11.
-
Koko genreä pitäisi uudistaa rankasti. Ei tuollaista viime vuosituhannelta peräisin olevaa ohjausta enää jaksa. Jalis on valitettavasti jäänyt pahasti muiden urheilupelien varjoon.
- 12.
-
kirjoittaja ei näköjään oikeesti oo pelannu ennen PESsiä…pelistä jäi minulle ainakin positiivinen yllätys, sillä siinä palattiin vanhaan PES 6:een. Itse pelaan futista oikeasti ja kyl ainakin noi korttien jaot ovat nykyfutiksen tasoa, et vaan osaa pelaa jos käytät sitä liukua koko ajan, ei nyt olla FIFAssa!
- 13.
-
strelka taitaa pelailla mummojen kanssa ;-)
- 14.
-
mummothan ei pelaa futista
- 15.
-
Tota jos nyt joku viittis valaista, että eikös toi Be a Legend mode ole pessis paljon paremmalla tasolla kuin Fifa 09:n Be a pro, nimittäin fifan be a pro modessa voit vain pelata yhdessä joukkueessa ja voit mennä suoraan huippuseuraan, mielestäni tässä osa-alueella pes on onnistunut paremmin. Ja onhan fifa parempi tietysti, mutta pessi tarjoaa enemmän pelimodeja ja jos nyt otetaan huomioon tämä be a pro moden puutteellisuus, jota on tosi tylsä tahkota, niin pes olisi ainakin minulle houkuttelevampi valinta.
- 16.
-
PES 2009 voittaa ihan kevyesti FIFA 09:n. FIFA:ssa on aivan perseestä oleva grafa, ja maaleja on vaikeampi saada. Ulkoasu on myös huono.






Kommentit
Keskustelut
Facebook